Jäsenyyden myötä Suomen on punnittava sen tulevaa roolia Natossa. Liittouman ydinasepolitiikka tarjoaa Suomelle erilaisia vaihtoehtoja, joista osa kytkee maan osaksi ydinsodan suunnittelua ja harjoittelua. Lopullisen roolin valinta Naton ydinasepolitiikassa on Suomen oma päätös, mutta se herättää kiinnostusta myös muissa maissa.

Suomen Nato-jäsenyyden hakuprosessi on edennyt historiallisen nopeaa vauhtia. Tällä hetkellä virallinen jäsenyys on lähes sinettiä vaille valmis. Turkin ja Unkarin ratifiointien tarkkoja päivämääriä on edelleen vaikea ennustaa, mutta Suomessa voi jo pohtia sen tulevaa roolia Natossa. Vaikka presidentti Sauli Niinistö on vierastanut roolittamista ja väittänyt, etteivät muut Nato-maat olisivat omineet jotain erityistä roolia, jäsenmaiden välillä on myös eroja.

Naton ydinasepolitiikassa kaikki jäsenmaat eivät kulje samaa tietä. Jäsenyyden varmistuttua Suomi joutuu pohtimaan, minkälaisen roolin se haluaa ottaa liittouman ydinasepolitiikassa. Jäsenyys tarjoaa Suomelle erilaisia mahdollisuuksia, joista kaikilla on hyvät ja huonot puolensa. Aktiivinen osallistuminen Naton ydinasepolitiikkaan ei ole pakollista: Suomi voi halutessaan esimerkiksi jäädä ydinsuunnitteluryhmän ulkopuolelle tai pitää matalaa profiilia ydinaseasioissa. Suomella on kuitenkin mahdollisuus ottaa keskeinen rooli liittouman ydinasepolitiikassa. Tällaisia jäsenyyden tarjoamia keskeisimpiä rooleja Suomelle voi arvioida olevan tarjolla kolme.

Suomeen sijoitettaisiin ydinaseita

Ehkä merkittävin ydinaserooli olisi Suomen osallistuminen Naton ydinasejärjestelyihin. Tämä tarkoittaisi sitä, että Suomeen sijoitettaisiin Yhdysvaltojen B61-ydinaseita. Yhdysvallat vastaisi näiden aseiden varastoinnista ja ylläpidosta, mutta sotatilanteessa ydinaseita pudottaisivat suomalaiset hävittäjälentäjät. Ydinaseiden määrää olisi vaikea arvioida, koska B61-ydinaseiden määrä ei ole julkista tietoa. Niitä voisi olla Suomessa karkeasti arvioiden noin 10–20, jos lukua peilataan B61-ydinaseiden arvioituun kokonaismäärään Euroopassa.

Ydinasejärjestelyihin liittyminen tarkoittaisi Yhdysvaltojen sotilastukikohdan perustamista Suomeen, mikä sitoisi Suomea merkittävästi lähemmäksi Yhdysvaltoja. Tämä todennäköisesti lisäisi Yhdysvaltojen halukkuutta puolustaa Suomea kaikissa tilanteissa, koska ydinaseiden päättyminen Venäjän käsiin olisi vakava riski. Lisäksi Suomessa sijaitseva tukikohta lyhentäisi lentomatkaa Venäjän Kuolan niemimaan ydinasetukikohtiin. Se heikentäisi Venäjän mahdollisuuksia vastata Naton ydinaseiden käyttöön.

Ydinasejärjestelyihin liittyminen tarkoittaisi Yhdysvaltojen sotilastukikohdan perustamista Suomeen.

Klikkaa twiitataksesi.

Ydinaseiden sijoittaminen Suomeen kuitenkin tarkoittaisi sitä, että tukikohdasta voisi muodostua ensimmäinen kohde Venäjän ydinaseiskulle. Venäjä käyttänee ydinaseita ensisijaisesti ydinasetukikohtia kohtaan – ja saattaa suosia ennaltaehkäisevää iskua, jos maa tulkitsee Suomessa sijaitsevan tukikohdan olevan sille kriisitilanteessa välitön uhka. Ydinaseiden sijoittamista Suomeen ei voisi myöskään pitää eettisesti kestävänä ratkaisuna: suomalaiset saattaisivat joutua käyttämään joukkotuhoaseita, joiden käytössä saattaisi kuolla tuhansia siviilejä.

Ydinaseiden sijoittaminen Suomeen vaikuttaa varsin epätodennäköiseltä vaihtoehdolta. Ensinnäkin sisäpoliittisen konsensuksen saavuttaminen lienee vaikeaa, sillä kaikki eduskuntapuolueet tuskin kannattaisivat ydinasejärjestelyihin liittymistä. Toisekseen ydinaseiden sijoittaminen Suomeen riippuu ensisijaisesti Yhdysvalloista. On epäselvää, olisiko Yhdysvallat halukas panostamaan näin mittavasti Eurooppaan, kun maa on siirtämässä lisää resursseja Aasiaan. Lisäksi Yhdysvallat on perinteisesti ollut haluton sijoittamaan ydinaseita toisen ydinasevaltion rajan läheisyyteen, jotta Kuuban ohjuskriisin kaltainen tilanne ei enää toistuisi. Naton jäsenmaat ovat myös sitoutuneet Venäjän ja Naton vuonna 1997 allekirjoitettuun perussopimukseen, jonka perusteella liittouma ei aio sijoittaa ydinaseita uusiin jäsenmaihin. Jos Suomi tosin haluaisi osallistua konkreettisesti ydinsodan suunnitteluun, maalle olisi tarjolla toinen vaihtoehto.

Yhdysvallat on perinteisesti ollut haluton sijoittamaan ydinaseita toisen ydinasevaltion rajan läheisyyteen, jotta Kuuban ohjuskriisin kaltainen tilanne ei enää toistuisi.

Klikkaa twiitataksesi.

Suomi osallistuisi Naton SNOWCAT-ohjelmaan

Ydinasejärjestelyiden sijaan Suomi voisi osallistua Naton niin kutsuttuun SNOWCAT-ohjelmaan (Support of Nuclear Operations With Conventional Air Tactics). Se antaa ydinaseettomille jäsenmaille mahdollisuuden osallistua liittouman ydinaseoperaatioihin tukitehtävien roolissa. Suomen kohdalla ohjelmaan liittyminen tarkoittaisi mahdollisesti ilmatuen antamista Suomen omilla hävittäjillä ja Naton ydinaseistettujen lentokoneiden suojaamista Venäjän ilmavoimilta ja -torjunnalta.

Suomen liittyminen SNOWCAT-ohjelmaan kasvattaisi Naton Pohjois-Euroopan kapasiteettia, koska ohjelmaan kuuluvat jo Tanska ja Norja. Ruotsi saattaa olla myös kiinnostunut ohjelmasta. Lisäksi Suomen ilmatilan hyödyntäminen palvelisi ydinoperaatioiden suunnittelua, sillä Naton lentokoneet lentäisivät todennäköisesti ydinaseoperaatioiden aikana Suomen ilmatilan läpi. Tällöin Suomelle voisi olla tärkeää päästä vaikuttamaan, miten sen ilmatilaa käytettäisiin. Ohjelmaan liittyminen korostaisi samalla Suomen tärkeyttä ja sitoisi maata tiiviimmin Naton puolustussuunnitelmiin.

Ohjelmaan liittyminen herättää toisaalta myös eettisiä kysymyksiä. Vaikka suomalaiset hävittäjälentäjät eivät pudottaisi ydinaseita, joukkotuhoaseiden käytön avustaminen on silti eettisesti kyseenalaista. Ongelma ohjelmaan liittymisessä saattaa olla lisäksi se, että Venäjä lisäisi sotilaallista varustelua Suomen rajojen lähellä, jotta se pystyisi edelleen suojelemaan omia ydinaseitaan. Tämä voisi synnyttää asevarustelukierteen.

Ydinsodan harjoittelun voi ajatella olevan lähinnä teoreettista pyörittelyä, koska ydinaseiden käyttökynnys on edelleen erittäin korkea. Ydinpelotteen toimivuus kuitenkin nojaa keskeisesti ydinaseiden uskottavaan käyttöön. Siksi ydinaseelliset toimijat pyrkivät osoittamaan olevansa aidosti valmiita käyttämään ydinaseita – mikä vaatii harjoittelua ja suunnitelmia. Jos Nato ei kehittäisi ydinaseiden käytön varalle mitään strategiaa, Venäjä saattaisi tulkita liittouman ydinpelotteen olevan pelkkää puhetta. Pelote on siten paradoksi: Naton on kyettävä osoittamaan olevansa täysin valmis käyttämään ydinaseita, jotta sen ei tarvitsisi koskaan käyttää niitä. Naton ydinpelotteen tukeminen ei ole kuitenkaan Suomelle pakollista.

Ydinaseelliset toimijat pyrkivät osoittamaan olevansa aidosti valmiita käyttämään ydinaseita – mikä vaatii harjoittelua ja suunnitelmia.

Klikkaa twiitataksesi.

Suomi ottaisi keskeisen roolin asevalvonnassa

Kolmas vaihtoehto olisi, että Suomi toimisi pelkästään ydinsuunnitteluryhmässä. Ryhmässä muovataan Naton ydinasestrategiaa, mutta siellä pystyy myös vaikuttamaan ydinaseriisuntaan ja ydinaseiden leviämisen estämiseen. Suomi liittynee suunniteluryhmään missä tahansa roolissa, mutta pelkästään siellä toimiminen mahdollistaisi keskeisen roolin Naton asevalvonnan edistäjänä. Tällöin Suomi voisi jättää ydinpelotteen ja ydinaseiden käytön strategiat enemmän muiden maiden vastuulle.

Pelkästään ydinsuunnitteluryhmässä toimiminen ei sitoisi Suomea osaksi ydinsodan suunnittelua, mikä olisi eettisestä näkökulmasta kestävin ratkaisu. Lisäksi Suomi pystyisi keskittymään sen pitkäaikaisen tavoitteen – ydinaseettoman maailman – tavoittelemiseen, koska aktiivinen osallistuminen Naton ydinaseoperaatioihin saattaisi vähentää Suomen uskottavuutta asevalvonnan edistäjänä. Olisi kaksinaismoralistista vaatia muita valtiota tukemaan ydinaseetonta maailmaa, jos Suomi itse vapaaehtoisesti tukisi ydinaseiden käyttöä.

Toisaalta tässä roolissa Suomi jäisi ulkopuolelle liittouman keskeisestä toiminnasta, mikä saattaisi heikentää maan mahdollisuuksia vaikuttaa Naton puolustussuunnitelmiin. Suomen olisi vaikeampi vaikuttaa siihen, miten sen lähialueita ja ilmatilaa käytettäisiin ydinaseoperaatioiden aikana. Lisäksi Suomi pysyisi todennäköisesti Naton ydinaseistettujen lentokoneiden läpilentomaana riippumatta siitä, kuuluuko Suomi ydinaseoperaatioiden suunnitteluun vai ei. Siksi pelkkään asevalvontaan keskittyvä Suomi ei välttämättä edes olisi muiden Naton jäsenmaiden intresseissä.

Pelkästään ydinsuunnitteluryhmässä toimiminen ei sitoisi Suomea osaksi ydinsodan suunnittelua, mikä olisi eettisestä näkökulmasta kestävin ratkaisu.

Klikkaa twiitataksesi.

Suomen ydinaserooli kiinnostaa muita valtioita, mutta tuskin herättää laajaa keskustelua

Suomen valitsema rooli ei ole yhdentekevä muiden valtioiden näkökulmasta. Suomen asema Venäjän – ja etenkin sen ydinasetukikohtien – rajamaana herättää kiinnostusta kaikissa Naton ydinasevaltioissa. Venäjä luultavimmin yrittää pitää Suomen mahdollisimman kaukana Naton ydinaseoperaatioista, mutta toisaalta Kuolan niemimaan ja Arktisen alueen myötä myös Yhdysvalloilla on omia suurvaltaintressejään Pohjois-Euroopassa. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin pyritään vaikuttamaan Naton jäsenmaanakin.

Joka tapauksessa Suomen tuleva ydinaserooli Natossa jäänee pienen asiantuntijakeskustelun piiriin. Natossa on kylmän sodan jälkeen vältelty avointa ja laajaa keskustelua ydinaseiden roolista. Ydinpelote ja Eurooppaan sijoitetut B61-ydinaseet ovat olleet Natolle kiusallinen aihe, koska eurooppalaiset siviilit eivät ole olleet yhtä innoissaan ydinaseista kuin sotilaat. Suomen jäsenyys tuskin käynnistää laajempaa keskustelua Naton ydinpelotteen tulevaisuudesta.

Tulevia eduskuntavaaleja silmällä pitäen olisikin suotavaa, että edes suomalaiset poliitikot kertoisivat avoimesti kantansa Suomen rooliin Naton ydinasepolitiikassa. Ideaalitilanteessa eduskuntapuolueet kykenisivät yhteistuumin luomaan Suomelle hallituskaudet ylittävän ydinaseroolin. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, etteikö Suomen roolista pitäisi jatkuvasti käydä kriittistä keskustelua Eduskuntatalossa ja sen ulkopuolella. Valitsee Suomi sitten minkä tahansa roolin, ulko- ja turvallisuuspoliittinen konsensus ei saisi olla itseisarvo Suomen ydinasepolitiikassa.

Kirjoittaja: Tony Salminen

Editointi: Hannu Salomaa

Kielenhuolto: Hanna Lehto