Jaa

Lukuaika: 10 minuuttia

DF-5B mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia sotilasparaatissa Tiananmen-aukiolla Pekingissä 2015. Kuva: VOA News/ Wikimedia Commons

Kirjoittaja Milla Toivanen viimeistelee maisterin opintojaan Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan pääaineeseen. Opinnoissaan hän on keskittynyt Kiinan ja turvallisuuspolitiikan tutkimukseen, minkä lisäksi hän on työskennellyt ja opiskellut Aasiassa yli kaksi vuotta. 

Ydinaseisiin liittyvä kansainvälinen keskustelu rajoittuu usein kylmän sodan osapuoliin tai näiden valtioiden seuraajiin. Vähemmälle uutisoinnille, ainakin suomeksi, on jäänyt tärkeä keskustelu Kiinan ydinaseista. Kiinan ydinaseista tiedetään usein vain seuraava: maalla on niitä.

Kiina liittyi mukaan ydinasepeliin vuonna 1964 ensimmäisen ydinkokeensa myötä, mutta pohdinta ydinaseen hyödyllisyydestä ja sen kehittämisestä alkoi maassa jo 1950-luvulla Korean sodan aikoihin. Poliittinen päätös asiasta tehtiin vuonna 1955, ja usein se on liitetty edellisenä vuonna alkaneeseen ensimmäiseen Taiwaninsalmen kriisiin sekä Kiinan ja Neuvostoliiton välirikkoon. Tutkijat ovat kuitenkin argumentoineet, ettei päätös johtunut ulkoisista maailmanpoliittisista tekijöistä vaan kehitystä määritti niin kutsuttu teknologinen determinismi. Kiinan strategian onkin nähty muotoutuvan saatavilla olevan teknologian sekä materiaalien ehdoilla: poliittisen päätöksen lisäksi vuonna 1955 Guangxista löydettiin uraania, joka mahdollisti ydinaseen kehittämisen.

Ensimmäisestä ydinkokeesta lähtien Kiinan ydinasestrategia on pysynyt pääosin muuttumattomana. Hyvän vertailukohdan antaa maan sotilasstrategia, jota on muutettu yhdeksän kertaa Kiinan kansantasavallan perustamisen eli vuoden 1949 jälkeen. Kiina pitääkin ydinasestrategiaansa erillisenä osa-alueena sotilaallisesta strategiastaan: Toisin kuin perinteisestä sotilasstrategiasta, ydinasestrategiasta ei päätä armeijan henkilöstö vaan puolueen johtohahmot. Sitä pidetään pikemminkin korkean tason kansallisen politiikan asiana kuin sotilaallisen puolustuksen osa-alueena, jossa armeijan rooliksi jää ydinaseiden toiminnallinen toteutus. Koska ydinasestrategiaa ei ole koskaan delegoitu puolueen johtajilta armeijan päällystölle, näkyy aikaisempien vahvojen johtajien kuten Mao Zedongin ja Deng Xiaopingin kädenjälki strategiassa vielä tänäkin päivänä.

Kiinan ydinasearsenaalin koosta on olemassa vain arvioita

Yhdysvaltoihin ja Venäjään verrattuna Kiinan ydinasearsenaali on varsin pieni. Siinä vaiheessa, kun Neuvostoliitto ja Yhdysvallat olivat uppoutuneet vuosikymmeniä kestäneeseen ydinaseiden varustelukilpaan, oli Kiina vasta kehittämässä ensimmäistä ydinasettaan. Konkreettisesti tämä näkyy ydinkärkien lukumäärissä: vuonna 1986 kylmän sodan osapuolilla oli yhteensä yli 64 000 taistelukärkeä, ja nykyisinkin lukumäärä on 4490. Vuosien 2012 ja 2019 välillä Kiina puolestaan kasvatti taistelukärkiensä määrää viideksennellä, 250:stä 290:een kärkeen

Samalla Kiinan osallistuminen ydinasesopimuksiin on ollut vaivalloista. Kiina on allekirjoittanut joitakin keskeisiä ydinaseita rajoittavia sopimuksia, kuitenkaan ratifioimatta niitä. Yhdysvallat on pyrkinyt saamaan Kiinaa osallistumaan ydinasekeskusteluun, mutta minimaalisin tuloksin. Donald Trumpin hallinto pyrki laajentamaan ydinasehallintaa myös Kiinaan vaatimalla, että Kiinan tulisi olla osa uutta ydinaseiden vähentämiseen ja määrän rajoittamiseen tähtäävää START-sopimusta. Pekingistä kuitenkin vastattiin, ettei ole realistista odottaa Kiinan osallistuvan rajoituksia koskeviin neuvotteluihin, erityisesti kun Kiinan ydinasearsenaali on vain murto-osa Yhdysvaltojen ja Venäjän vastaavista

Mahdollisilta tulevilta neuvotteluilta toivotaankin realistisempaa lähestymistapaa osallistaa Kiina. Klikkaa twiitataksesi

Kansainvälisesti tutkijat ovat kritisoineet Trumpin taktiikkaa, jossa Kiinalta vain vaaditaan  toimia ilman neuvotteluita. Kiina onkin vastannut, ettei suostu neuvotteluihin ennen kuin Yhdysvallat ja Venäjä itse ovat tiputtaneet ydinkärkiensä määrän lähemmäksi Kiinan lukumäärää. Mahdollisilta tulevilta neuvotteluilta toivotaankin realistisempaa lähestymistapaa osallistaa Kiina. Muiden ydinasevaltioiden keskuudessa katkeruutta on aiheuttanut Kiinan läpinäkymättömyys liittyen miltei kaikkeen ydinaseita koskevaan tietoon. Kiinan lähestymistapa perustuu turvallisuuslähtökohtiin, kuten pelotteen ylläpitämiseen. Esimerkkinä Yhdysvallat on kertonut avoimesti niiden ydinkärkiensä määrän, jotka ovat keskeisiä aseistariisuntapyrkimyksissä. Kiinan pitää ydinkärkiensä lukumäärää valtionsalaisuutena, jolloin kaikki määrät perustuvat arvioihin.

Pettämätön lupaus: No First Use -politiikka? 

Ydinasevaltiona Kiina toteuttaa ydinasepolitiikkaansa nousevana suurvaltana ainutlaatuisella tavalla. Sen ydinasestrategia perustuu No First Use (NFU) -periaatteeseen, jota maa on noudattanut aina ensimmäisestä ydinkokeestaan lähtien. Sillä tarkoitetaan ettei Kiina missään olosuhteessa ole ensimmäinen, joka käyttää ydinasetta. Lupaus antoikin heti oletuksen, että Kiina kehitti ydinaseen vain puolustuksellisiin tarkoituksiin. Todistaakseen politiikkansa paikkansapitävyyttä Kiinan Kansan vapautusarmeija (PLA) säilyttää taistelukärkiään erillään ohjuksista, kunnes ne yhdistetään hyökkäyksessä. Yhdysvallat ja Venäjä puolestaan pitävät monet ydinaseensa korkeassa hälytystilassa. 

Puolustuspolitiikan valkoisissa kirjoissaan Kiina ilmoittaa NFU-sitoumuksen lisäksi, ettei se aio osallistua ydinasevarustelukilpailuun. Ainoana toisena valtiona Intia ylläpitää NFU-lupaustaan, mutta tekee sen tietyin ehdoin. Vuonna 2003 New Delhistä ilmoitettiin, että Intia säilyttää mahdollisuuden tehdä ydinaseisku ensimmäisenä, mikäli biologisia tai kemiallisia aseita käytetään laajassa hyökkäyksessä Intiaa vastaan.

NFU-periaate on ollut Kiinalle ylpeyden aihe, jolla se on pyrkinyt korostamaan maan rauhaa rakastavaa luonnetta. Klikkaa twiitataksesi

Kiinan ydinasepolitiikan ja -strategian kehitys ja käyttöönotto on perustunut lisäksi ajatukseen ”aktiivisesta puolustuksesta”, ja maan sotilasstrategia on myös kietoutunut tiiviisti käsitteen ympärille. Aktiivinen puolustus määriteltiin tavaksi odottaa, että vihollinen iskee ensin ja sitten toteuttaa vastahyökkäys. Termiä käytettiin ensi kertaa Kiinan kommunistisen puolueen asiakirjoissa vuonna 1935, jonka päätöslauselmassa todettiin, että maan armeijan tulisi vastustaa sekä pelkkää puolustusta että ennaltaehkäiseviä toimia. Sen sijaan armeijan tulisi toteuttaa aktiivista puolustusta ja saada tilanne hallintaan iskemällä torjuttuaan ensin hyökkäyksen. NFU-politiikka perustuukin tähän perusperiaatteeseen, jonka lisäksi ydinaseet nähdään tärkeänä strategisena välineenä toteuttaa aktiivista puolustusta. 

Kiinan NFU-julistuksesta huolimatta epäilyksiä politiikan vedenpitävyydestä kriisin aikana on esitetty. Kiinan viranomaiset ovatkin yksityisesti sanoneet, että Kiina vastaisi ydinaseilla, mikäli sen ydinaseisiin kohdistuisi perinteinen hyökkäys. NFU-periaate on ollut Kiinalle ylpeyden aihe, jolla se on pyrkinyt korostamaan maan rauhaa rakastavaa luonnetta. Esimerkiksi Vuoden 2019 valkoisessa kirjassa Kiina ilmaisi kannattavansa ydinaseiden lopullista ja täydellistä kieltämistä ja perusteellista tuhoamista kunhan erityisesti Yhdysvallat ja Venäjä ensin sitoutuvat vähentämään omaa, valtavaa ydinkärkiensä lukumäärää.

Kohti ydintriadia

Päästessään atomikaudelle ydinaseen hankinnan myötä asetti Kiina etusijalle yhä isomman ydinasearsenaalin kehittämisen. Tätä arsenaalia rakennettiin ensin maalla sijaitsevien ballististen ydinaseiden määrää kasvattamalla  ja vasta kymmenen viime vuoden aikana Kiina alkoi panostaa myös meri- ja ilmasijoitteisiin ydinaseisiin. Maanpäällisistä mannertenvälisistä ballistisista ohjuksista (ICBM), sukellusveneistä laukaistavista ballistisista ohjuksista (SLBM) ja ilmasta laukaistavista ballistisista ohjuksista koostuvaa ydinasearsenaalia kutsutaan triadiksi, joka on monen suurvallan haaveena. Valtion mahdollisuus tehdä ydinhyökkäys maalta, mereltä tai ilmasta parantaa ydinasepelotetta, maan selviytymiskykyä sekä kykyä toteuttaa kostoisku. Uskottavan kolme elementtiä kattavan triadin omaavat vain Yhdysvallat ja Venäjä, mutta myös Kiina ja Intia havittelevat triadin saavuttamista

Kiinan merellä sijaitseva ydinasepelote koostuu suhteellisen pienestä määrästä ballistisia ydinaseohjuksia, eikä triadin merellistä haaraa ole priorisoitu ennen viime vuosia. Kiinan kohtalaiseksi arvioitavan merellisen ydinasevoiman perustaa kuusi tyypin 094 Jin -luokan SSBN-sukellusvenettä. Jin-luokan sukellusveneen on kuitenkin sanottu kärsivän suunnitteluvirheistä ja muista ongelmista, eikä sukellusvenettä ole lähetetty pitkän matkan pelotetehtäviin, vaan ne partioivat pääosin Etelä-Kiinan merellä ja Kiinan aluevesillä. Uutta kolmannen luokan tyypin 096 sukellusvenettä alettiin rakentaa 2020; sen tarkoituksena on toimia jatkossa uutena merisijoitteisen ydinaseiden alustana.

Ilmavoimien ydinasearsenaali on tällä hetkellä varsin pieni, sillä Pekingillä on vain vähän koneita, jotka pystyvät laukaisemaan ydinaseita. Kuitenkin lähivuosille on povattu uusia strategisia pommikoneita ja ilmasta laukaistavia ballistisia ohjuksia (ALBM). Uusi ydinvoimakykyinen ilmassa tankattava H-6N-pommikone tehostaa ilmavoimiin perustuvan ydinasevoimahaaraa. Lisäksi suunnitteilla on strateginen häivepommikone, jonka kehityksen on arvioitu kestävän tekniikkansa vuoksi noin kymmenen vuotta.

Kahden ydinohjussiilokentän yhtäaikainen rakentaminen on Kiinan merkittävin ydinaseisiin liittyvä laajennus. Klikkaa twiitataksesi

Kiinan Kansan vapautusarmeijan strategiset ohjusjoukot ovat vastuussa Kiinan maavoimien ydinaseista ja perinteisistä ohjusjoukoista, ja suurin osa maan ydinarsenaalista koostuukin edelleen maalla sijaitsevista järjestelmistä. 2000-luvulla Kiina alkoi kehittää senhetkisen siilopohjansa tueksi tie- ja rautatieliikenteessä käytettäviä ICBM-laukaisualustoja. Tänä vuonna kuvatuista satelliittikuvista ilmenee, että Kiina alkoi rakentaa toista ydinohjussiilokenttää maaliskuussa 2021. Kahden ydinohjussiilokentän yhtäaikainen rakentaminen on Kiinan merkittävin ydinaseisiin liittyvä laajennus. Yhteensä PLA:lla on työn alla samanaikaisesti 250 siiloa, mikä on yli kymmenen kertaa enemmän kuin nyt käytössä olevat ICBM-siilot. Epäselväksi on vielä jäänyt, miten Kiina aikoo käyttää rakenteilla olevia siiloja: esimerkiksi ei vielä ole selvää, onko maan suunnitelmana ladata kaikki ohjuksilla vai onko osa määrä pitää tyhjinä hämäämistarkoituksessa.

Virallinen ydinkärkien määrä on valtionsalaisuus. Kiinalla arvioitiin olevan vuonna 2020 noin 350 ydinkärkeä. On arvioitu, että Kiinan ydinasevarannot kaksin- tai kolminkertaistuisivat ensi vuosikymmenen aikana. Kehitystä on pidetty loogisena reaktiona globaaliin ydinasekilpailuun, sillä myös Venäjä, Intia ja Yhdysvallat kehittävät ydinasevoimiaan ja päivittävät konventionaalisia asevoimiaan parhaillaan. 

Onkin mahdollista, että Kiinan rikastuessa se kokee tarvitsevansa lisää ohjuksia suurvalta-asemansa vahvistamiseksi. Toisaalta vastakkaista näkemystä edustavat tutkijat ovat argumentoineet, että Kiina ei pyri vastaamaan Yhdysvaltojen ydinasevarantoihin vaan pyrkii monipuolistamaan ydinasevoimiaan, jolloin ydinpelote kestäisi Yhdysvaltojen mahdolliset iskut. Huomionarvoista kuitenkin on, ettei arsenaalin massiivinenkaan laajentuminen vielä laittaisi Kiinaa ydinaseiden määrässä samalla viivalle Venäjän ja Yhdysvaltojen kanssa.

Vähimmäispelotteen ylläpidosta suurvaltakamppailuun?

Kiinan ydinaseiden modernisointi vaikuttaa olevan ristiriidassa maan julkisen ydinasestrategian kanssa, joka perustuu vähimmäispelotteen ylläpitoon ja ydinasekilpailun ulkopuolelle jäämiseen. Rakenteilla olevat siilokentät tuskin ainakaan vähentävät sotilaallisia jännitteitä ja pelkoa Kiinan kasvavasta sotilaallisesta mahdista. Teoretisoinnista huolimatta tulee kuitenkin pitää mielessä, että perinteinen sota Yhdysvaltojen kanssa on jatkossakin erittäin epätodennäköinen, ydinsodasta puhumattakaan.

Globaalisti ydinasearsenaalien modernisointi ja kehittäminen sekä laajennetun roolin antaminen ydinaseille voikin viitata siihen, että maat ovat kääntymässä pois kylmän sodan jälkeisestä ydinaseiden asteittaisesta marginalisoinnista. Viimeaikainen ydinasearsenaalin kasvattaminen ja modernisoiminen on myös aiheuttanut spekulaatiota siitä, että Kiina olisi luopumassa No First Use -politiikastaan. Kuitenkin Kiinan ydinasestrategian historiallinen kehityskulku toimii itsessään vastaväitteenä. 

Ydinasetriadi voi siten olla lähinnä symbolinen suurvallan piirre, jonka myös Kiina haluaa saavuttaa. Klikkaa twiitataksesi

Kiinan ydinasestrategialle on muodostunut ideologinen painoarvo, sillä maan ydinasepolitiikka ja -strategia perustuvat arvostettujen valtionjohtajien kuten Mao Zedongin ajatuksiin ydinpommista ja aktiivisesta puolustuksesta, mikä tekisi strategian romuttamisesta ainakin ideologisesti hieman hankalaa. Toisaalta vaikka NFU:sta ei luovuttaisi, ydinaseiden määrän kasvaessa ja kaluston uusiutuessa Kiinan ydinasestrategiaa ei voi termin määritelmän mukaisesti kutsua enää minimipelotteeksi. Jo nykyinen määrä ydinkärkiä riittää mainiosti pitämään vähimmäispelotteen yllä. 

Mikäli arviot pitävät paikkansa ja Kiinan ydinkärkien määrä moninkertaistuu, siirtyy Kiina lähemmäksi suurvaltojen voimien mittelöä, mikä voi osaltaan lisätä levottomuutta kansainvälisissä suhteissa. Jos Kiina kuitenkin samalla pitäisi NFU-lupauksensa voimassa, jäisi sille käyttöön moraalinen valttikortti. Ydinasetriadi voi siten olla lähinnä symbolinen suurvallan piirre, jonka myös Kiina haluaa saavuttaa.

Ydinasesopimuksiin pyrkivissä neuvotteluissa on todennäköistä, että Kiina pitää tähänastisen kantansa voimassa. Mikäli siis Yhdysvallat ja Venäjä vähentäisivät ydinasearsenaaliaan ensin, Kiina luultavammin liittyisi neuvotteluihin mukaan ollessaan muiden suurten pelaajien kanssa samalla viivalla. Maan ydinarsenaalin koon läpinäkymättömyys luultavasti kuitenkin hankaloittaa molemminpuolisen luottamuksen syntymistä, mikä on neuvotteluiden lähtökohta.  Neuvotteluista kuumenevalla ydinaseareenalla ei tule helppoja,  mutta niitä kannattaa käydä – rajoittamattomassa asevarustelussa ei nimittäin ole voittajaa. 

__

Kirjoittaja: Milla Toivanen

Editointi: Eero Tuorila, Julia Lintunen

Kielenhuolto: Matti Marjamäki

Jaa