Elokuussa uiguuri- tai turkkilaistaustaisen Adem Karadagin epäillään räjäyttäneen pommin Bangkokin keskustassa Erawan-pyhätössä tappaen 20 henkilöä ja haavoittaen useita kymmeniä. Karadagilla epäillään olleen myös apureina muun muassa Yusufu Mieraili sekä thaimaalaisia, joita ei ole nimetty. Pommimiehiksi epäillyt on saatu kiinni ja Bangkokin poliisi on ilmoittanut tutkinnan päättyneen. Pommimiesten motiivi on kuitenkin jäänyt epäselväksi ja hyvin pitkälti arvailujen varaan. Thaimaan poliisin oman lausunnon mukaan kyseessä oli kosto poliisin suorittamaa laittoman ihmiskaupan vastaista kampanjaa vastaan. Useat turvallisuusasiantuntijat ovat kuitenkin arvioineet että kyseessä olisikin kosto Thaimaalle 109 uiguurisiirtolaisen palauttamisesta takaisin Kiinaan heinäkuussa.

Tässä tekstissä tarkastellaan Thaimaan siirtolaispolitiikkaa ja erityisesti sen ongelmakohtia ihmisoikeusloukkauksineen. Siirtolaiset jäävät valitettavasti tässä pelissä pelkiksi suurvaltojen ja alueellisten jännitteiden pelinappuloiksi. Kaakkois-Aasian ASEAN-alue on muuttoliikkeen tarkastelun kannalta mielenkiintoinen, koska siirtoliike on siellä hyvin polarioistunut: osa alueen maista on vahvasti siirtolaisten lähtömaita (Myanmar, Kambodzha, Filippiinit, Indonesia) ja osa vastaanottajamaita (Thaimaa, Malesia ja pienessä määrin myös Singapore) – alueen sisäinen muuttoliike on siis suurta, mutta ei moninapaista tai monenvälistä. Tämä johtuu suurelta osin maiden kehitysasteiden eroista, mutta myös sisäpoliittisista seikoista. ASEAN on myös parhaillaan siirtymässä uuteen ASEAN Economic Community -talousyhteisöön (AEC), minkä myötä esimerkiksi oleskeluluparajoitukset koulutetun väestön osalta tulevat löystymään merkittävästi.

Nykyisen pakolaiskriisin keskellä Suomessa on vaadittu muun muassa rajojen sulkemista ja ”laittomien” turvapaikanhakijoiden palauttamista takaisin kotimaahansa. Kaikilla ihmisillä on kuitenkin ihmisoikeusjulistuksen sekä Geneven pakolaissopimuksen perusteella oikeus hakeutua toisen valtion alueella hakeakseen suojelua, eikä heitä voida rangaista rajan ylittämisestä. Esimerkiksi paperiton turvapaikanhakija ei siis voi olla laiton, vaikka eräs kansanedustaja niin väittikin. Eräs hyvin olennainen osa Geneven pakolaissopimusta on palautuskielto eli non-refoulement-sääntö. Pakolaisia ei saa pakottaa palaamaan takaisin kotimaahansa, jos palautuksen seurauksena heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna. Kansainvälinen oikeusjärjestelmä siis suojelee pakolaisia vastaanottajamaiden mielivallalta määrittelemällä reunaehdot joiden perusteella pakolaisia ja turvapaikanhakijoita tulee kohdella.

Kaakkois-Aasian maista vain kaksi ovat allekirjoittaneet Geneven pakolaissopimuksen (Kambodzha ja Itä-Timor). Sen sijaan Thaimaa ei ole allekirjoittanut ja ratifioinut Geneven pakolaissopimusta eikä siten ole sen säännösten velvoittama. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR toimii Thaimaassa, mutta sen oikeudellinen asema perustuu ensisijassa Thaimaan valtion hyväksyntään eikä pakolaissopimukseen. Vuonna 2015 Thaimaassa oleskelee UNHCR:n arvion mukaan noin 645 000 pakolaista, turvapaikanhakijaa tai paperitonta. Suurimman myanmarilaisen pakolaisryhmän pakolaisleirien ylläpito ja huolto on ”ulkoistettu” lähinnä eurooppalaisista kansalaisjärjestöistä koostuvan The Border Consortiumin (TBC) harteille. TBC:n rahoituksesta 95% tulee Euroopan unionilta.

Thaimaan siirtolaispolitiikkaan liittyy useita ihmisoikeusloukkauksia. Heinäkuun 9. päivänä Thaimaa palautti 109 uiguuria takaisin Kiinaan lentokuljetuksella, joka täyttää kidutuksen tunnusmerkit. Uiguurit olivat tulleet Thaimaahan kansainvälisten ihmissalakuljetusverkostojen avustuksella ja olivat todennäköisesti kauttakulkumatkalla Lähi-itään. Kiinan valtio antoi Thaimaalle palautuspyynnön, johon Thaimaa vastasi myöntävästi. Kun Thaimaan viranomaiset olivat luovuttaneet ryhmän Kiinan viranomaisille lentokoneessa, heille laitettiin käsiraudat ja mustat huput päähän samalla, kun Kiinan yleisradio CCTV tallensi kaiken kameralle ja julkaisi tästä valokuvia Twitterissä. Laskeutumisen jälkeen heidät marssitettiin ulos lentokoneesta kyyryasennossa kameroiden kuvatessa nöyryyttävää toimitusta.

Uiguurit ovat Kiinassa Xinjiangin maakunnassa asuva muslimivähemmistö, jotka puhuvat turkinsukuista kieltä. Uiguurien asema han-kiinalaisiin verrattuna on huono, ja heitä syrjitään muun muassa uskonnon takia. Esimerkiksi uiguurivirkamiehiä on kielletty paastoamasta Ramadanin aikaan joissain Xinjiangin osissa.

Turvallisuusanalyytikko Anthony Smith IHS Jane’sista arvioi, että iskujen tekijät saattavat olla turkkilaisen Grey Wolves -ryhmän jäseniä. Grey Wolves on turkkilainen nationalistinen ryhmittymä, joka on ollut mukana erilaisissa väkivaltaisuuksissa niin Turkin sisällä kuin ulkomaillakin. Grey Wolves esimerkiksi organisoi mielenosoituksia Thaimaan Turkin suurlähetystön ulkopuolella heinäkuussa vastalauseena uiguurien palautukselle. Thaimaa harkitsi tuolloin myös suurlähetystönsä sulkemista mielenosoitusten vuoksi.

Myös myanmarilaisten rohinga-muslimien kohtelu Thaimaan viranomaisten osalta on ollut vastaavalla tavalla tylyä ja jopa vaarallista. Rohingat ovat paenneet Myanmarin väkivaltaisia olosuhteita veneillä Andamaanien meren poikki kohti Thaimaata ja Malesiaa. Toukokuussa kriisi nousi uutisotsikoihin, kun sekä Thaimaa että Malesia estivät rohingojen rantautumisen jopa työntämällä veneitä takaisin merelle, ja samoihin aikoihin Malesian pohjoisosan viidakoista löytyi ihmissalakuljettajien kuolemanleirejä. Maarajan yli tulleiden pääasiassa karenien etniseen ryhmään kuuluvia pakolaisia Thaimaa sietää alueellaan, mutta ei juurikaan suo heille oikeuksia tai suojelua ja on sysännyt huoltovastuun vastuun TBC:lle.

Sekä uiguurien että rohingojen kohtelu ovat esimerkkejä räikeistä ihmisoikeusloukkauksista. Koska Thaimaa ei ole allekirjoittanut Geneven sopimusta, sen ei kansainvälisen oikeuden nojalla tarvitse noudattaa sitä. Nämä esimerkit kuitenkin osoittavat että Thaimaalla ei myöskään tahtoa noudattaa Geneven sopimuksen henkeä. Thaimaan toimintatapa ei ole Kaakkois-Aasiassa mitenkään poikkeuksellinen, vaan useat ASEAN-maat suhtautuvat tylysti ja torjuvasti pakolaisiin. Analogia Euroopan tilanteeseen on hyvin helppo vetää, sillä kulkuväline on sama kuin Välimerellä, jota veneitse ylittämään saapuu massoittain ihmisiä Afrikasta ja Lähi-idästä. Eurooppalaiset eivät kuitenkaan työnnä veneitä takaisin merelle, vaan pelastavat pakolaiset ja lähettävät nämä eteenpäin vastaanottokeskuksiin.

Miksi Thaimaa ei sitten halua sekaantua omassa maassaan olevaan siirtolaiskriisiin enempää kuin sen on pakko? Ensinnäkin, ASEAN-mailla on vahva periaate olla sekaantumatta jäsenmaiden sisäpolitiikkaan ja tätä periaatetta noudatetaan pilkuntarkasti. Rohingojen vastaanottaminen ja auttaminen voitaisiin tulkita Myanmarin sisäpoliittiseen tilanteeseen puuttumiseksi, koska rohinga-kysymys on Myanmarissa eräs suurimmista sisäpoliittisista konflikteista. Periaatetta noudatetaan vahvasti osittain myös siksi, että kaikilla ASEANin jäsenmailla on omat sisäpoliittiset ongelmansa, joten on poliittisesti käytännöllistä ettei kukaan heitä ensimmäistä kiveä.

Uiguurien kohtelu ja siitä todennäköisesti seurannut kostoisku tuovat mukaan alueen suurvallan Kiinan, joka on toinen syy siirtolaisten tylyyn kohteluun. Kiina on Japanin ohella Thaimaan tärkein kauppakumppani ja poliittisesti merkittävin aluemahti. Thaimaalaisista monet polveutuvat kiinalaisista, ja heillä onkin sen vuoksi erityinen suhde Kiinaan. Thaimaan pääministeri ja sotilasjuntan johtaja kenraali Prayuth Chan-Ocha puolusteli uiguurien palautusta vetoamalla olevansa puun ja kuoren välissä: ”Mitä te kuvittelette minun tekevän: pilaavan turkkilaisten investoinnit vai Thaimaan ja Kiinan välit?”. Prauyth myös viittasi groteskilla tavalla uiguurien islamin uskoon maalailemalla kauhukuvia uiguureista, jotka ”sikiävät kuin koirat”.

Edellisessä lauseessa piilee kolmas motiivi uiguurien maastapoistamiselle. Eteläisen Thaimaan muslimiseparatistit ovat käyneet hiljaista sissisotaa valtaeliittiä vastaan 60-luvulta saakka, mutta heidän tekemänsä iskut keskittyvät lähinnä etelän Songhklan, Yalan, Narathiwatin ja Pattanin maakuntiin. Yksi Etelä-Thaimaan konfliktin perimmäisistä syistä on Bangkokin poliittisen eliitin harjoittama buddhalaisuuden ”kulttuuri-imperialismi”, joka on ollut yksi tapa rakentaa yhtenäinen kansallisvaltio. Tämän seikan vuoksi Bangkokin valtaeliitti ei halua maahan lisää muslimeja, koska kasvava muslimiväestö nähdään potentiaalisena uhkana, joka voisi johtaa Etelä-Thaimaan konfliktin eskaloitumiseen.

Kaakkois-Aasiassa on käynnissä vakava siirtolaiskriisi ja alueen valtiot – Thaimaa etunenässä – eivät ole tähän mennessä olleet halukkaita tarttumaan kriisiin sen ratkaisemiseksi. Alueen valtiot ovat aktiivisesti vältelleet vastuuta ja sen sijaan pelanneet siirtolaispingistä, jossa pallona ovat täydet pakolaisalukset. Ihmisarvon paino on tässä pelissä pieni. Myös tässä kohtaa analogia Europpaan ja Suomeen on helppo vetää, sillä irtautumista eurooppalaisesta kollektiivisesta ja koordinoidusta siirtolaispolitiikasta on harrastettu Suomessakin – viimeksi Suomen äänestäessä tyhjää EU:n turvapaikkakiintiöistä.