Saksan liittopäivävaaleissa sekä kristillisdemokraatit että sosiaalidemokraatit menettivät kannatustaan pienempien puolueiden – erityisesti Vaihtoehto Saksalle -puolueen ja Vapaan demokraattisen puolueen – menestyessä hyvin. Kristillisdemokraattien, vapaiden demokraattien ja vihreiden muodostama Jamaika-koalitio näyttää kaikkien todennäköisimmältä hallituskokoonpanolta, joskin hallitusneuvotteluista ei ole tulossa helpot.

Saksan liittopäivävaalien alla kirjoitettiin maan tylsien vaalien olevan Saksan eräänlainen voimannäyte maailmanpoliittisen turbulenssin keskellä. Vaalien tulos oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tylsä. Liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraatit (CDU/CSU) pärjäsivät paljon odotettua huonommin, sosiaalidemokraatit (SPD) jopa huonommin kuin odotettiin ja oikeistopopulistinen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) jopa paremmin kuin odotettiin.

AfD nousi 12,6 prosentin äänisaalillaan ensimmäistä kertaa parlamenttiin ja suoraan sen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi menestyen erittäin hyvin etenkin Itä-Saksassa. AfD onnistui mobilisoimaan etenkin nukkuvia äänestäjiä. Puolue saa parlamenttipaikkojen myötä jatkossa enemmän näkyvyyttä ja resursseja.

Liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraatit säilytti asemansa maan suurimpana puolueena noin 33 prosentin ääniosuudella. Sosialidemokraatit saivat puolestaan 20,5 prosenttia äänistä. Näille Saksan perinteisille kansanpuolueille liittopäivävaaleja voi kuvata pettymykseksi. Kristillisdemokraattien ja sisarpuolue CSU:n kannatus putosi lähes yhdeksän prosenttiyksikköä viime vaaleista. On selvää, että Angela Merkelin ottama riski pakolaispolitiikan suhteen näkyi kristillisdemokraattien vaalituloksessa. Sosiaalidemokraateille puolueen historian huonoin vaalitulos oli erityisen raskas. SPD:n johto on kommentoinut opposition olevan puolueen ainoa mahdollisuus.

Pienpuolueet olivat vaalien voittajia ja niiden äänimäärän nousu vei ääniä hallituspuolueilta. Liberaalien FDP sai 10,7 prosenttia, vihreät 8,9 prosenttia ja vasemmiston Die Linke 9,2 prosenttia äänistä. AfD:n lisäksi vaalivoittajien joukkoon voidaan laskea liberaalipuolue FDP, joka nousi parlamenttiin neljän vuoden tauon jälkeen. Myös vihreiden tulos parani hieman viime vaaleista, mutta huomionarvoista on erityisesti se, että puolueelle aukeaa nyt tie hallitusneuvotteluihin. Parlamentin uusi koostumus on värikkäämpi sinne nousseiden uusien puolueiden takia, ja aiempaan verrattuna se on enemmän oikealle päin kallellaan.

Merkel vastaan Schulz

Angela Merkel aloittaa vaalien jälkeen mitä todennäköisimmin neljännen liittokanslerikautensa, sillä kristillisdemokraatit on edelleen Saksan suurin poliittinen voima. Merkel oli liittopäivävaalien turvallisin vaihtoehto, sillä hän edustaa vähäeleisellä tyylillään vakautta ja rauhallisuutta. Kristillisdemokraatit kampanjoivat vaaleissa vahvasti jatkuvuudella. Kristillisdemokraattien vaaliohjelma oli hyvin varovainen; siinä luvattiin jatkaa samalla poliittisella linjalla. Teflon-kansleriksikin nimitetyn Merkelin voitokkaasta strategiasta on vaalien alla käytetty nimitystä ”asymmetrinen demobilisaatio”, jossa potentiaalisesti kiistanalaiset asiat tai vastapuolen suositut politiikkaehdotukset neutralisoidaan joko ottamalla ne omiksi tai vaikenemalla niistä.

Merkelin uusin haastaja, sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Martin Schulz, joutui tyytymään vaalitappioon. Vielä keväällä näytti siltä, että Schulzista olisi Merkelin haastajaksi, mutta nämä haaveet hävisivät niin sanotun ”Schulz-ilmiön” kuluessa kesän mittaan pois. Schulz aloitti vaalikampanjoinnin myös pieniä puolueita myöhemmin ja oli vielä elokuun lopussa näkymätön julkisessa keskustelussa. Syksyllä jo säästöliekille hiipunutta Merkelin ja Schulzin välistä vaalikamppailua symboloi osuvasti heidän välinen vaalidebatti, josta muodostui kaksintaistelun sijaan pikemminkin duetto. Todellinen poliittinen debatti jäi kahden suurimman puolueen edustajien väliltä puuttumaan.

Sosiaalidemokraatit kokivat kärsineensä Merkelin hallitsemasta koalitiotaipaleesta kristillisdemokraattien kanssa. Vaalitaipaleella SPD:n oli vaikea kritisoida hallitusta, jonka osana se oli itse ollut. Sosiaalidemokraattien parissa on korostettu nyt, ettei toinen neljän vuoden pätkä Merkelin kumppanina ole sopiva ratkaisu puolueen tulevaisuuden kannalta. Jo ennen vaaleja lähes puolet SPD:n jäsenistä halusi puolueen menevän oppositioon uuden suuren koalition sijaan.

Sosiaalidemokraateilla on tosin toinenkin syy, miksi he nyt haluavat oppositioon: he eivät halua nähdä AfD:ta suurimman oppositiopuolueen paikalla.

Mahdolliset koalitiot

Suurin työ saksalaisen demokratian saralla tehdään vasta tulevina viikkoina, kun uudesta hallitusohjelmasta neuvotellaan. Saksan hallitukset muodostuvat tyypillisesti puoluekoalitioista, ja monimutkaiset koalitioneuvottelut vievät viikkoja, elleivät jopa kuukausia. Hallituksen muodostamisen takarajana on pidetty joulua 2017. Vaalipettymyksestä huolimatta kristillisdemokraatit on neljännen kerran peräkkäin Saksan suurin puolue ja johtaa siten hallitusneuvotteluita.

Liittopäivävaalien alla neljää koalitiota pidettiin mahdollisena, sillä neljä puoluetta kilpaili parlamentin kolmanneksi suurimman puolueen paikasta. Näihin puolueisiin kuuluivat FDP, Vihreät, Die Linke (vasemmistoliitto) ja AfD.  AfD:n nousemista lopulta kolmanneksi voi pitää signaalina Saksan yhteiskunnallisesta muutoksesta. Populistipuolueen läsnäolo parlamentissa vaikuttaa julkiseen keskusteluun sekä muovaa vaikutusvaltansa kautta myös hallituksen politiikkaa. Hallitukseen AfD:tä ei kelpuuteta, mutta puolueen saama selkeä vaalivoitto vaikuttaa koalitiohallituksen koostumukseen.

AfD:n äänisaaliin kasvu perinteisten puolueiden kustannuksella vaikeuttaa osaltaan hallitusneuvotteluita, kun tarvittavaa enemmistöä pyritään muodostamaan. Sosiaalidemokraattien ilmoittauduttua oppositioon, ainoa realistinen kokoonpano, jolla enemmistöhallitus saadaan kasaan, on CDU:n, vihreiden ja liberaalipuolue FDP:n liitto. Tämä niin kutsuttu ”Jamaika-koalitio” viittaa Jamaikan lippuun, jossa on näiden kolmen puolueen tunnusvärit musta, vihreä ja keltainen. Jamaika-koalitiota pidettiin ennen vaalitulosta epätodennäköisenä, sillä vihreät ja FDP ovat napit vastakkain useissa asiakysymyksissä, etenkin taloudesta puhuttaessa. Tarvittava yhteinen sävel saattaa kuitenkin löytyä esimerkiksi digitalisaation ja ilmastonmuutoksen saralla.

Kristillisdemokraateille molemmat puolueet ovat periaatteessa sopivia kumppaneita. FDP:n kanssa kristillisdemokraatit muodostivat vuosina 2009–2013 koalitiohallituksen. Toisaalta Merkel vihjasi jo ennen vaaleja pitävänsä ”humaanimpaa globalisaatiota” ajavaa koalitiota vihreiden kanssa hyvin mahdollisena. Kristillisdemokraattien ja vihreiden mukanaolo samassa koalitiossa edustaisi ennen kaikkea Merkelin aikakauden pragmatismin huipentumaa sekä Saksan paisunutta poliittista keskustaa.

Liittopäivävaalit ja Eurooppa

Minkälaisia mahdollisuuksia Saksan vaalit avaavat Euroopalle? Etenkin Ranskan presidentti Emmanuel Macron tarvitsee Saksan myötämielisyyttä Ranskan sekä EU:n uudistukseen.  Ranskan haasteisiin kuuluvissa budjettivaje- ja velkaongelmissa kristillisdemokraatit ovat kuitenkin vetäneet tiukkaa linjaa, jossa kukin vastaa veloistaan. Saksa tuskin antaa periksi Ranskan toiveille EU:n yhteisestä talouspolitiikasta, varsinkin jos mukana on Jamaika-koalitioon kuuluva FDP, joka vastustaa tulonsiirtounionia ja velkahelpotuksia. FDP vaati myös ensimmäisissä kannanotoissaan sunnuntaina valtiovarainministeriön salkkua itselleen Saksan uudessa hallituksessa.

Vaalien tulos ei siis todennäköisesti juuri vaikuta Saksan Eurooppa-politiikkaan. Merkelillä on mandaatti jatkaa entisellä tyylillään, joten Eurooppa voi odottaa Saksalta lisää samansuuntaisia kannanottoja. Merkelin ja Schulzin välisen vaalitaiston mielenkiintoisinta antia Euroopan kannalta olivat tosin Merkelin lupaukset vaatia muita EU-maita entistä tiukemmin kantamaan vastuunsa pakolaiskriisissä sekä lopettamaan Turkin EU-jäsenneuvottelut.

EU:n johtajuuden tulevaisuus on osin hämärän peitossa. Solidaarisuuden ja suvereniteetin välistä ristiriitaa ei ole EU:ssa osattu ratkaista, ja se on ongelma, jonka etenkin kristillisdemokraatit joutuvat kohtaamaan tulevaisuudessa.

Äärioikeisto ei voittanut, mutta puoluekenttä sirpaloitui

AfD:n vaalivoitosta huolimatta on muistettava, etteivät äärivasemmiston ja äärioikeiston radikaalit vaaliohjelmat puhutelleet suurinta osaa saksalaisista. Valtaenemmistö saksalaisista ei halua kuvitella tulevaisuuttaan ilman EU:ta, Natoa ja globalisaatiota. Saksa on edelleen vakauden majakka Euroopassa ja kristillisdemokraattien vaalitappiosta huolimatta Merkelin henkilökohtainen suosio symboloi toivetta jatkuvuudesta.

Euroopassa tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota Saksan poliittisen kentän muutokseen. Vaalit eivät kertoneet niinkään äänestäjien suuntautumisesta kohti AfD:tä vaan laajemmasta puoluekentän sirpaloitumisesta. AfD:n suhde sen äänestäjiin on heikko: jopa 60 prosenttia sen äänestäjistä kertoi äänestävänsä pikemminkin muita puolueita vastaan kuin AfD:n puolesta. Puolue menestyykin hyödyntämällä ihmisten pelkoja ja yleistä protestimielialaa.

Saksan vaalikampanjoissa oli aistittavissa muutoksen tuulia, kun sosioekonomiset ja yhteiskunnallis-kulttuuriset jännitteet kuohuivat vakautta ja jatkuvuutta korostavien äänenpainojen pinnan alla. Saksaa kohtaavat jatkossa monet haasteet, jotka eivät ole vielä ilmenneet voimalla. Odotettavissa on, että Merkelin todennäköinen haluttomuus perustavanlaatuisille uudistuksille Saksassa vain lisää polarisaatiota jatkossa.