Saksan mittava vaihtotaseen ylijäämä on hiertänyt Berliinin ja sen läntisten kumppanien välejä. Ylijäämän on sanottu heikentävän maailmantalouden tasapainoa ja hidastavan elpymistä. Berliinissä arvostelu on koettu epäreiluna, sillä Berliini näkee ylijäämän kertovan maan taloudellisesta menestyksestä. Saksa on korostanut “hyvänlaatuisen” ylijäämän korjaantuvan ajan myötä itsestään. Ylijäämän syyt eivät taivu helppoon selitykseen, eikä sen suuruutta ole siten helppoa säädellä. Mutta jos Saksa haluaa lisätä johtajuuttaan Euroopassa, sen tulee ottaa syytökset vakavasti.

Saksa on viime aikoina noussut kansainvälisessä lehdistössä otsikoihin maailman suurimman, 270 miljardin euron vaihtotaseen ylijäämän vuoksi. Saksan vaihtotaseen ylijäämä on aiheuttanut epäilystä maan kumppaneissa sen talouspolitiikan luonteesta ja laadusta.

Vaihtotase kuvaa kansantalouden ulkomaiden kanssa käymien liiketoimien tasapainoa. Vaihtotaseen ollessa ylijäämäinen kansantalous saa ulkomaisista liiketoimistaan enemmän tuloja kuin sillä on menoja, joten kansantalouden ulkomainen nettovelka pienenee. Jos vaihtotase taas on alijäämäinen, ulkomaisia menoja on enemmän kuin tuloja, ja velka kasvaa.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinto on jatkanut jo Barack Obaman aikana esitettyjä puheita Saksan ”epätasaisen” talouspolitiikan vaaroista ja sen uhkasta Yhdysvalloille. Trumpin neuvonantaja Peter Navarro on esittänyt, että Saksan ylijäämän taustalla on valuuttamanipulaatio. Aliarvostettua euroa pidetään ikään kuin Saksan vientiä lisäävänä dopingina. Sekä kansainvälinen valuuttarahasto IMF että Euroopan komissio ovat varoittaneet Saksaa sen vaihtotaseen ylijäämän riskeistä ja kehottaneet lisäämään julkisia investointeja. Kritiikin mukaan Saksan suhteettoman suuri vienti luo epätasapainoa Euroopan talouteen. Lisäksi EU:n makrotalouden epätasapainoa koskeva menettely (MIP) vaatii maita, joiden ylijäämä yltää yli 6 prosenttiin bruttokansantuotteesta, vähentämään ylijäämäänsä. Saksan ylijäämä ylsi viime vuonna 8,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

IMF:n ja Yhdysvaltojen mukaan Saksan vaihtotaseen ylijäämä tuottaa deflatorista painetta euroalueelle sekä koko maailmantalouteen. Sekä IMF että Yhdysvallat ovat vaatineet Saksaa lisäämään kotimaan kysyntää muun euroalueen ja maailmantalouden vauhdittamiseksi. Saksan kumppanit haluavat lyhyesti sanottuna Berliinin muuttavan kurssia.

Keynesiläinen kritiikki

Myös kansainvälinen keskustelu on ottanut kantaa Saksan ylijäämään. The Economist -lehti on kirjoittanut, että Saksan liiallinen säästäminen ja liian vähäinen kuluttaminen uhkaavat vapaakaupan legitimiteettiä ja maan johtajuutta vapaakaupan globaalina puolustajana. Monien arvostelijoiden mielestä Saksan pitämä suuri kauppataseen ylijäämä ja alhainen kotimainen kulutus vaikeuttavat muiden euromaiden elpymistä. Useat Euroopan maat ovat korostaneet Saksan ulkomaankaupan suurten ylijäämien tarkoittavan alijäämiä sen kauppakumppaneille. Kritiikin mukaan Saksa hoitaa talouttaan kuin se olisi irrallaan muun maailman menosta.

On myös esitetty, että maailmantalouden elpyminen vuoden 2008 finanssikriisistä olisi ollut nopeampaa, jos Saksa olisi lisännyt globaalia kysyntää ja kulutusta. Juuri Saksan ylijäämän on esitetty pidättävän kysyntää muulta maailmalta. Vaihtotaseen mittava ylijäämä onkin nostanut esiin perustellun kysymyksen, miksei Saksa kasvata omaa kotimaista kulutuskysyntäänsä ja investointejaan, kun sillä kerran olisi varaa. Kotimaista kulutusta voitaisiin esimerkiksi lisätä palkankorotuksilla tai alentamalla verotusta, ja kotimaisia investointeja olisi mahdollista lisätä vaikkapa julkisilla infrastruktuuri-investoinneilla.  

Ongelman ytimessä on Saksan talouskasvun lähteenä toimiva ja vientiteollisuuden vetämä kansainvälinen kauppa. Vientivetoinen kasvumalli perustuu erityisesti hintakilpailukyvyn ylläpitoon, minkä avulla saksalaiset tuotteet pystyvät kilpailemaan maailmanmarkkinoilla. Saksan menestyksen takana on hurjasti kohentunut palkkakilpailukyky; työvoiman hinta suhteessa tuotantoon ei noussut käytännössä lainkaan vuosien 2000 ja 2008 välillä. Saksan talousmenestystä selittää myös se, että suuresta koostaan huolimatta Saksan kansantalous muistuttaa enemmän avoimia ja vapaakaupasta riippuvaisia pieniä talouksia, jotka hyötyvät muun maailman tuottamasta kokonaiskysynnästä.

Saksan keynesiläiset kriitikot ovatkin korostaneet, että Saksa on päässyt hyötymään erityisesti muiden maiden makrotaloudellisesta stimulaatiosta, jolloin Saksan matala kotimainen kysyntä on korvautunut ulkomaisella kysynnällä. Saksan talouden on katsottu kasvaneen ainoastaan imemällä kysyntää muista talouksista. Saksaa syytetään toisin sanoen vapaamatkustamisesta globaalin kysynnän saralla – se hyötyy kysynnästä eikä anna siihen omaa panostaan. Kritiikin argumentti on, että Saksan pitäisi ottaa nykyistä isompi ja vastuullisempi rooli globaalin talouden tasapuolisessa toiminnassa sekä talouslamasta elpymisessä lisäämällä maailmantalouden kokonaiskysyntää.

Modell Deutschland – Saksan malli

Saksan ylijäämä, josta väitellään maailmalla paljon, oli lähes poikkeuksetta sivussa Saksan vaaliväittelyissä. Tämä johtuu siitä, että Saksa näkee talouspoliittisen mallinsa ratkaisuna, ei ongelmana. Saksa korostaa, että maan poliittiset uudistukset ovat nostaneet sen talouden menestystarinaksi. Aiemmin Euroopan sairaan miehen imagon omannut Saksa nousi 2000-luvun kuluessa Euroopan menestyvimmäksi kansantaloudeksi.

Tulkintaa Saksasta menestystarinana globaalin turbulenssin keskellä on vaikea kiistää. Saksan lähes kuolettavan tylsät vaalikampanjat kertoivat rauhallisuudessaan maan voimasta ja vauraudesta. Saksa on ylittänyt euroalueen kasvukeskiarvon vuodesta 2010 lähtien, ja maan poikkeuksellisen matala 4,5 prosentin työttömyysaste jättää muun Euroopan noin 10 prosentin keskiarvotyöttömyyden kauas taakseen. Saksa on lisäksi pystynyt ylläpitämään maailman muutoksessa perinteisen, teollista tuotantoa painottavan talousmallinsa.

Saksan näkökulmasta ylijäämän arvostelu on epäreilua. Saksan keskuspankin johtaja Jens Weidmanin mukaan ylijäämä on ennen kaikkea merkki Saksan talouden kilpailukyvystä ja saksalaisten laatutuotteiden globaalista kysynnästä. Liittokansleri Angela Merkel on tehnyt selväksi, ettei hän tule tarkoituksellisesti heikentämään Saksan kilpailukykyä ylijäämää pienentääkseen. Berliinissä korostetaan ylijäämän olevan ”hyvänlaatuinen”.

Vientiylijäämän supistaminen ei myöskään ole mikään yksinkertainen temppu. Tunteellinen kansainvälinen debatti peittää alleen sen, että Saksan ylijäämä ei taivu mihinkään yksinkertaiseen selitykseen. Ylijäämän syntyyn vaikuttavat useat potentiaaliset tekijät, joista moni on lainsäätäjien ulottumattomissa. Ylijäämä on pitkälti makrotason abstraktio, joka koostuu maailmanlaajuisesti valtavasta määrästä yksilöiden ja yritysten itsenäisiä päätöksiä sekä toisiaan hyödyttäviä sopimuksia, joita lainsäätäjät eivät pysty manipuloimaan miten haluavat.

Saksan liittohallitus ei voi lisätä tuontia sormea napsauttamalla. Taloustieteen logiikan mukaan saksalaiset ostavat enemmän ulkomaisia tuotteita, jos he ansaitsevat enemmän. Ansainta taas on kiinni ilman hallitusta neuvottelevien työnantajien ja ammattiyhdistysliikkeen määrittelemästä palkkatasosta.

Saksa on korostanut, ettei se suostu keinotekoisesti vähentämään ylijäämäänsä, koska ylijäämä symboloi maassa tehtyjen uudistusten kautta saavutettua vaurautta. Gerhard Schröderin kanslerikaudella toteutettujen Agenda 2010 -työmarkkinareformien kautta Saksa onnistui parantamaan teollisuutensa kilpailukykyä, mutta uudistuksiin kuului oleellisesti myös palkkamaltti, joka johti Saksassa kotitalouksien ostovoiman vähentymiseen ja sitä kautta kotimaisen kysynnän pienenemiseen.

Saksan menestystä symboloiva ylijäämä johtuu siis maan kilpailukykyisen vientiteollisuuden lisäksi heikosta kotimaisesta kysynnästä ja korkeasta kansallisesta säästämisasteesta. Säästäminen syntyy Saksassa pääasiassa yritysten ja hallituksen säästöistä eikä niinkään vakaana pysyneestä kotitalouksien säästämisestä. Saksalaiset yritykset ovat lisänneet säästämistään vuosina 2010-2015. Samalla julkinen talous muuttui ylijäämäiseksi, kun julkiset investoinnit vähenivät. Saksan yksityisen talouden ylijäämä keskittyy enimmäkseen vientiteollisuuden yrityksiin, joita ei voi pakottaa kuluttamaan vientitulojaan palkankorotuksiin tai kotimaisiin investointeihin.

Vaikka ylijäämään on mahdollista vaikuttaa talous- ja rahapolitiikan keinoin, Saksa on ollut haluton suurempiin toimiin. Berliinissä on sen sijaan painotettu ylijäämän korjaantuvan tulevaisuudessa itsestään, koska se perustuu löysän talouspolitiikan, öljyn matalan hinnan ja demografisten trendien kaltaisiin ohimeneviin ilmiöihin. Saksan mukaan ylijäämä on ennen kaikkea väestön ikääntymisen tuottama rakenteellinen ilmiö, sillä vanheneva väestö säästää enemmän kuin investoi. Saksa korostaa valmistautuvansa säästämisen kautta nopeasti ikääntyvän väestön tuomaan demografiseen rakennemuutokseen ja vähentyviin eläkemaksuihin maan työvoiman kutistuessa. Vuoteen 2035 mennessä Saksassa on noin 21 miljoonaa yli 67-vuotiasta.

Saksan ylijäämä on poliittinen kysymys

Saksalla ei ole haluja hylätä historiallisesti hyvin toiminutta talouspoliittista malliaan. Saksassa suhtaudutaan skeptisesti keynesiläisten kriitikkojen esittämän kysyntästimulaation kansalliseen hyötyyn, sillä keynesiläinen politiikka ei juurtunut koskaan käytännön politiikan tasolla Saksaan samalla tavalla kuin muualle läntiseen maailmaan. Saksalla ei ole myöskään mitään pakottavaa taloudellista syytä tehdä asioita toisin. Elvyttävää, kotimaisen kysynnän kasvattamiseen ja talouden toimeliaisuuden vilkastuttamiseen tähtäävää talouspolitiikkaa ei Saksassa varsinaisesti tarvita, koska työllisyystilanne on hyvä. Saksan ei voi olettaa ryhtyvän kokonaiskysynnän lisäämiseen vain muita hyödyttääkseen.

Läntisten kumppanien syytökset Saksan ylijäämästä ovat myös monelta osin ongelmallisia. Berliinistä käsin ohjatun aliarvostetun euron sijaan Saksan rahapolitiikkaa määrittää Euroopan keskuspankki. Angloamerikkalaisessa maailmassa lisäksi nähdään Saksan rooli globaalissa taloudessa suurempana kuin se todellisuudessa on. Saksa muodostaa vain noin 4,5 prosenttia globaalista bruttokansantuotteesta, joten vaikka Saksa pienentäisi ylijäämäänsä kasvattamalla kysyntäänsä, se ei juuri hetkauttaisi globaalia tai eurooppalaista kokonaiskysyntää. Ekonomisti Clemence Fuestin mukaan kysynnän kasvaminen Saksassa 2,5 prosentilla bruttokansantuotteesta lisäisi globaalia kokonaiskysyntää vain 0,1 prosenttia. Saksan kykyä vaikuttaa globaaliin talouteen ei siis tule liioitella, oli Saksan ylijäämästä sitten mitä mieltä hyvänsä.

On hyvä muistaa, että Saksan talouspolitiikan ulkomaiset kriitikot ja sen kotimaiset tukijat heijastelevat maiden omia kansallisia intressejä. Kysymys Saksan ylijäämästä on toisin sanoen vahvan poliittinen. Politiikan tasolla symbolit ovat tärkeitä, ja tässä mielessä ylijäämäkeskustelun rauhoittaminen makrotaloudellisten myönnytysten kautta voisi olla järkevä liike, sillä monenkeskisen yhteistyön tehokas toiminta on ennen kaikkea Saksan etu. Saksan korostaessa yhteisiä sääntöjä sen olisi järkevä noudattaa esimerkiksi EU:n ylijäämää koskevaa säädöstöä itsekin. Saksan ylijäämällä ei ole yhtä ainoaa selittävää tekijää, eikä sen suuruutta ole siten helppoa säädellä, mutta jos Saksa haluaa lisätä johtajuuttaan Euroopassa, sen tulisi poliittisista syistä ottaa kritiikki vakavasti.