Turkin hyökkäys Syyrian kurdialueille on pistänyt kurdit haastavaan tilanteeseen. Mikäli poliittisesti jakautuneet kurdit eivät löydä yhteistä säveltä, haaveet itsemääräämisoikeudesta katoavat yhä kauemmaksi.

Turkin tammikuinen hyökkäys Länsi-Kurdistanin Afriniin on merkittävä takapakki kurdien haaveille itsemääräämisoikeudesta. Oliivinoksa-operaatio saattaa lisätä kurdien yhtenäisyyttä, jota tarvitaan, mikäli kurdit haluavat selvitä.

Kurdien yhtenäisyys ei kuitenkaan ole helposti saavutettavissa. Syyrian sodan alkaminen on vahvistanut kurdien keskuudessa esiintyviä ajatuksia yhteisestä tulevaisuudesta, mutta samalla sotkenut puolueiden entuudestaan monimutkaisia välejä.  Kurdit ovat haikalleet niin etnisesti kurdilaisen valtion kuin aivan uuden moniäänisen hallintomallin perään. Osa kurdeista on liittynyt Isisin riveihin, toiset sen sijaan taistelevat Turkin tukena Afrinissa.

Irakin Kurdistanin demokraattisen puolueen KDP:n johtaja Masud Barzani julisti vuonna 2016, että sota mahdollistaa Sykes-Picot-sopimuksen mitätöimisen.  Yli sata vuotta vanha sopimus jakoi Lähi-idän ja suurimman osan kurdeista neljän valtion, Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian, alueille.

Jakautuneet kurdit

1970-luvulta Turkissa toimiva PKK ja Irakissa toimiva KDP ovat hallinneet kurdien poliittista kenttää, vaikka molemmissa maissa on ollut myös niitä haastavaa liikehdintää. PKK ja KDP ovat myös perustaneet sisarjärjestöjä Irakiin, Turkkiin ja Syyriaan. Puolueiden tarkoituksena on ollut haalia kannattajia ja vahvistusta ideologioilleen. Syyrian sodan kaaos on johtanut kurdien välisen poliittisen kilpailun kasvuun, sillä kurdit, kuten muutkin tahot, ovat nähneet sodan mahdollisuutena vahvistaa omaa asemaansa.

KDP:ta on vuosikymmeniä hallinnut Barzanien klaani, jota osa kurditoimijoista on syyttänyt lähinnä omien etujen tavoittelusta pan-kurdilaisen edun sijaan. KDP on tavoitellut etnisyyteen perustuvaa kansallisvaltiota. Kuten monissa muissakin hallinnoissa Lähi-idässä, Irakin Kurdistanissa heimo- ja taloudellinen eliitti on toiminut lähellä poliittista eliittiä.

PKK:ta on sen perustamisesta saakka johtanut Abdullah Öcalan, joka on ollut vangittuna vuodesta 1999. Muun muassa Turkki, EU ja Yhdysvallat luokittelevat PKK:n terroristijärjestöksi. YK:n terroristilistalle ryhmä ei ole päätynyt.  Öcalanin ajatukset demokraattisesta konfederalimista ovat saaneet tuulta alleen Syyriassa vuonna 2002 perustetun PYD-puolueen johdolla, vaikka vastustustakin löytyy. Samalla kun Rojavan eli Syyrian Kurdistanin hallintomuotoa on ihannoitu ympäri maailmaa, Länsi-Kurdistanin hallintoa on syytetty sotarikoksista ja siviilien kotien tuhoamisesta.

PYD:n lisäksi Syyriassa vaikuttaa erityisesti KNC, jota KDP tukee. PYD ja PKK ovat syyttäneet sitä yhteistyöstä Turkin kanssa. Erityisesti ennen Syyrian sotaa Irakin kurdien ja Turkin välit olivat lämpimät, ja ne ovat tehneet yhteistyötä muun muassa PKK:ta vastaan. Toisaalta Turkki ei tukenut Irakin kurdeja itsenäistymiskansanäänestyksessä, mikä on jättänyt jäljen hallintojen tämänhetkisiin suhteisiin.

KDP ja PKK ovat Syyrian sodan aikana olleet yhteistyökyvyttömiä monessa tilanteessa. Vuonna 2014 puolueet eivät pystyneet sopimaan edustuksestaan Geneven rauhanneuvotteluihin. Ainoastaan KNC osallistui neuvotteluihin luoden yhä enemmän jännitteitä Syyrian kurdiryhmittymien välille. Samoihin aikoihin Syyriassa PYD, joka on liittoutunut PKK:n kanssa, julkisti uuden kolmen kantonin hallintamuodon. Samaan aikaan KNC liittoutui Syyrian opposition kanssa ja syytti PYD:n tukevan presidentti Bashar al-Assadin hallintoa.

Viime syksynä PYD järjesti Syyrian kurdialueilla paikallisvaalit. Kurdinationalismiin tukeutuva KNC kehotti tukijoitaan boikotoimaan vaaleja.  Vaaleja ei myöskään järjestetty arabienemistöisissä Raqqassa, Manbijissa ja Tabqassa, sillä alueet eivät ole liittyneet Syyrian Kurdistaniin, joka on pitkälti kurdienemmistöinen alue.

Irakin Kurdistanin kohtalo

Kurdialueiden poliittisten toimijoiden olisi kyettävä päästämään irti poliittisista kaunoistaan ja kilpailuasetelmistaan, jotta koko itsemääräämishaaveille ei kävisi kuten Irakin Kurdistanille, jossa järjestettiin kansanäänestys itsenäisyydestä syyskuussa. Vaikka yli 90 prosenttia äänestäneistä kannatti itsenäisyyttä, kansanäänestys ei saanut tukea kansainvälisesti. Erityisesti Irak ja Turkki olivat sitä vastaan. Euroopan unioni ja Yhdysvallat tukivat Irakin yhtenäisyyttä jakautumisen sijaan.  Äänestyksen seurauksena Irak otti haltuunsa etnisesti monimuotoisten Kirkukin kaupungin, jonka Kurdistan näkee osaksi alueitaan.

Irakin kurdit tuskin tulevat saamaan yhtä vahvaa asemaa kuin niillä oli aikaisemmin. Kurdien asema vahvistui Irakissa vuonna 2014, kun Isis otti haltuunsa Irakin alueita. Irakin armeijan ollessa kykenemätön toimimaan kurdit ottivat haltuunsa öljyrikkaan Kirkukin ja sen lähikyliä, mikä vahvisti kurdien neuvotteluasemaa Bagdadissa. Jälkikäteen useat kurdivaikuttajat ovat kritisoineet kansanäänestyksen järjestämistä suureksi virheeksi.

Vaikka kurdeilla on eripuraa, puolueet ovat tuoneet esiin samankaltaisia teemoja.  Niin Turkissa, Syyriassa kuin Irakissakin useat kurdipuolueet ovat mainostaneet itseään demokraattisina voimina. Kaikissa maissa Syyrian sota on mahdollistanut kurdien oikeuksien ajamisen, vaikka Turkissa ja Irakissa ponnistelut ovatkin ottaneet takapakkia.

Kurdit ovat aikaisemmin kyenneet puhaltamaan yhteen hiileen Isisin vastaisissa taisteluissa. Sen mahdollistivat KDP:n lämpimät välit Turkin kanssa. Kun Isis hyökkäsi vuonna 2014 Syyrian ja Turkin rajalla sijaitsevaan Kobanen kaupunkiin, PYD:n YPG-YPJ-sotilasjoukot saivat apua PKK:lta Turkista, ja KDP sai luvan kuljettaa peshmerga-joukkonsa Turkin kautta taistelemaan yhteistä vihollista vastaan.

Nyt kurdeilla on vastassaan Turkki, eikä KDP:n johtaja Masud Barzani ole aikeissa lähettää joukkojaan Afriniin, vaikka Irakin Kurdistanissa vahvoilla olevasta PUK-puolueesta on kuulunut ajatusta kannattavia ääniä. Barzanin mukaan peshmergojen lähettäminen taisteluun ei ratkaise ongelmaa, vaikka hän näkeekin Turkin hyökkäyksen Afriniin ongelmallisena. Barzanin päätöstä varjostaa Kirkukin menettäminen, luopuminen Kurdistanin presidentin virasta, Kurdistanin hallinnon heikentynyt asema ja Kirkukin menettäminen. Lisäksi kurdit ovat joutuneet tarkastelemaan uudelleen suhteitaan Yhdysvaltoihin.

Erdoğan ja Assad autonomiaa vastaan

Irakin ja Syyrian heikot hallinnot ovat mahdollistaneet kurdien itsehallintotavoitteiden osittaisen toteutumisen. Toisaalta Syyrian presidentti Bashar al-Assad ei ole juurikaan puuttunut kurdien toimintaan, vaikka hän vastustaa kurdien aikeita Rojavassa.

Turkki sen sijaan on pyrkinyt kukistamaan kurdien tavoitteet niin Turkissa kuin Syyriassa. Erityisesti Turkin hallinnon ja PKK:n välisten rauhanneuvotteluiden päättyminen vuonna 2015,  vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkeinen ja edelleen jatkuva poikkeustila ja kurdipuolue HDP:n kansanedustajien vangitseminen ovat vieneet kurdivähemmistön haaveita paremmasta yhteiskunnallisesta asemasta kauemmaksi.

Neuvottelujen uudelleen avaaminen voisi edistää myös Syyrian Kurdistanin asemaa. Tämä ei kuitenkaan vaikuta todennäköiseltä lähiaikoina, erityisesti kun Turkki on siirtynyt yhä kauemmaksi EU-jäsenyydestä, johon on liittynyt vahvasti kurdien aseman normalisoiminen Turkissa.  Lisäksi rauhanomainen veljeily kurdien kanssa ei vaikuta taktisesti hyvältä vaihtoehdolta presidentti Recep Tayyip Erdoğanille ensi vuoden presidentinvaalien kannalta.

Turkin kurdipolitiikka saattaa olla myös al-Assadin edun mukaista. Oliivinoksa-operaatioissa kurdeja on ihmetyttänyt, että al-Assad antaa vieraan valtion hyökätä alueilleen. Venäjän hyväksymä hyökkäys Afriniin saattaa mahdollistaa sen, että al-Assad saa alueen haltuunsa jonkinlaisessa vaihtokaupassa.

Kansainvälinen yhteistyö

Kurdien asema kansainvälisellä kentällä on monimutkainen. Monimutkaisuutta kuvaa se, että samalla kun Yhdysvallat on Syyrian sodan aikana tukenut kurdien YPG-YPJ-joukkoja, se on ollut Turkin Nato-liittolainen. Turkki sen sijaan näkee YPG-YPJ-joukot PKK:n jatkeena ja uhkana maan turvallisuudelle.  Toisaalta Venäjä, joka on tukenut kurdeja eri tavoin vuosikymmeniä, näytti vihreää valoa Turkin operaatiolle. Kurdit kokivat Venäjän päätöksen petoksena, sillä YPG:n mukaan Venäjä oli luvannut, että kurdit olisivat mukana päättämässä Syyrian tulevaisuudesta.

Vaikka kurdit yhdistäisivätkin voimansa, ei Afrinin säilyttäminen tule olemaan helppoa. Koska moderni Lähi-itä on aina ollut monien tahojen pelikenttä, kurdien tavoitteiden tukemiseksi tarvittaisiin myös kansainvälisiä voimia. Yhdysvallat ja Venäjä ovat tuominneet Turkin hyökkäyksen, mutta suurempia tukitoimia kurdit eivät ole nähneet. Yhdysvaltain tuki kurdeille on Syyrian sodan aikana liittynyt Isisin vastaisiin taisteluihin, nyt kurdeilla on vastassa toisen Nato-maan armeija.

Nähtäväksi jää, kuinka paljon Isisin heikentyminen laannuttaa kansainvälistä kiinnostusta ja tukea kurdien itsemääräämistavoitteille.