Anna Salmivaara työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa, kehitysmaatutkimuksen oppiaineessa. Hän tutkii tällä hetkellä työntekijöiden oikeuksien, yritysvastuun ja demokratian suhdetta Kambodžassa. Aiemmin hän on työskennellyt kansalaisjärjestösektorin kehitysyhteistyön parissa Suomessa ja Haitissa sekä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n ja YK:n Ihmisoikeusvaltuutetun toimiston palveluksessa Latinalaisessa Amerikassa.

Kansanmurhasta ja sisällissodasta toipuva Kambodža oli kylmän sodan jälkeisen globaalin kehityskonsensuksen ja rauhanrakentamisen mallimaa. Taloudellisen kehityksen saralla se on noudattanut avunantajien oppeja kuuliaisesti. Viimeisen vuoden aikana maa on kuitenkin avoimesti kääntänyt selkänsä länsimaille ja näiden demokratiavaatimuksille, ja Yhdysvallat ja EU ovat peruneet tukensa heinäkuun vaaleille. Taustalla vaikuttaa Kiinan kasvava läsnäolo.

Kambodžassa järjestetään heinäkuussa kuudennet vaalit sen jälkeen, kun maa siirtyi YK:n tuella monipuoluedemokratiaan vuonna 1993. Tällä kertaa Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat kuitenkin vetäneet vaaleilta tukensa, sillä pääasiallinen oppositiopuolue CNRP (Cambodian National Rescue Party) on lakkautettu ja sen edustajat suljettu politiikan ulkopuolelle. Myös itsenäinen media on hiljennetty, ja demokratian uskottavuus on romahtanut.

Tilanne ei tule kambodžalaisille yllätyksenä, sillä demokratiakehitys on ollut 1990-luvulta lähtien pinnallista. Se on kuitenkin suuri pettymys, erityisesti edellisten vaalien yhteydessä eletyn ”Kambodžan kevään” jälkeen. Tuolloin maata 35 vuotta hallinneen CPP:n (Cambodian People’s Party) valta-asema näytti horjuvan ja kansa uskaltautui kaduille vaatimaan muutosta.

Kevät näyttää kuitenkin nyt kääntyneen takatalveksi, eikä CPP:llä näytä olevan aikomustakaan luopua vallasta. Näin avoimesti se ei ole länsimaiden demokratiavaatimuksia aiemmin uskaltanut haastaa, sillä se on ollut riippuvainen lännen kehitysavusta. Riippuvaisuuden aika on nyt ohi Kiinan kasvaneen taloudellisen läsnäolon ansiosta.

1990-luvun kehityskonsensuksen mallimaa

Lännen tuki Kambodžalle on ollut huomattavaa 1990-luvulta lähtien, kun maasta tuli yksi kylmän sodan jälkeisen globaalin optimismin ja kehityskonsensuksen laboratorioista. Punakhmerien hirmuhallinnon ja sisällissodan raunioittamaan rutiköyhään maahan asetettiin YK:n siihenastisen historian mittavin rauhanoperaatio UNTAC (United Nations Transitional Authority in Cambodia, 1991–93). Universaalina pidetty rauhan, demokratian ja markkinatalouden paketti oli määrä toimeenpanna ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Kaksi miljardia dollaria maksaneen rauhanturvaoperaation jälkeen Kambodžalle myönnettiin vuosina 1993–2011 virallista kehitysapua 12,1 miljardia dollaria. Kasvua tavoiteltiin kansainvälisten rahoituslaitosten oppien mukaisesti talouden vapauttamisella ja vaatevientiin pohjaten. Myös turismi alkoi kehittyä. Bruttokansantuotteella mitattuna kasvu on ollut huimaa, 7,6 prosenttia vuodessa vuosina 1994–2015. Eriarvoisuus on kuitenkin suurta, ja se jopa kasvoi vuoteen 2007 asti. Suuri osa kambodžalaisista elää juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolella.

Demokratian pinnan alla

Kehityspaketin toinen puoli, demokratia ja ”hyvä hallinto” on kehittynyt heikommin. Säännöllisistä vaaleista huolimatta valta on keskittynyt maata jo 1980-luvulla hallinneelle CPP-puolueelle ja pääministeri Hun Senille. Vaikka demokratia- ja ihmisoikeusdiskurssi omaksuttiin viralliseen käyttöön apumiljardien takaamiseksi, on meno pinnan alla jatkunut kommunistisen 1980-luvun tapaan tiukan hierarkkisesti.

Virallinen, lakeihin perustuva valta sekoittuu Kambodžassa epäviralliseen valtaan, joka perustuu henkilöidenvälisiin riippuvuussuhteisiin. Etuoikeuksia ja palveluksia vaihdetaan poliittista tukea ja rahaa vastaan, mikä näyttäytyy kaiken läpäisevänä korruptiona. Hierarkkisten lojaalisuusverkostojen huipun muodostaa puolue- ja bisneseliitti, ylimpänä Hun Sen, jolla on valta nimittää luotettujaan ja sukulaisiaan puolueen, valtionhallinnon ja asevoimien johtopaikoille.

CPP:n vakaa asema perustuu maaseudun poliittiselle tuelle. Lojaalisuus puolueelle palkitaan jakamalla lahjoja: rahaa, vaatteita ja elintarvikkeita tai paikallistason kehityshankkeita: kouluja, teitä ja vesijohtoja. Järjestelmän rahoittamisessa keskeinen rooli on suurliikemiehillä, jotka voivat ostaa itselleen erilaisia monopolioikeuksia, kuten valtavien maa-alueiden käyttöoikeuksia, puolueelle tehtyjä lahjoituksia vastaan.

Oikeuslaitokseen ulottuvat korruptioverkostot takaavat eliitille rankaisemattomuuden. Väärinkäytöksiä esiin nostavat henkilöt – oppositiopoliitikot, journalistit ja ympäristö-, ay- ja ihmisoikeusaktivistit – voidaan puolestaan hiljentää rikoslain kunnianloukkaus-pykälään vedoten.

Näin tilanne pysyi näennäisen demokraattisena, mutta tiukasti CPP:n hallinnassa 2010-luvulle asti. CPP oli demokratiapelissä taitava, se piti avunantajat tyytyväisinä nimellisin uudistuksin, jotka eivät kuitenkaan ulottuneet avainsektoreille, kuten oikeuslaitokseen. Avunantajat ovat olleet valmiita myönnytyksiin, sillä epäonnistumisen myöntäminen olisi poliittisesti vaikeaa.

Kambodžan kevät: Toivo muutoksesta

Kambodžan yhteiskunnallinen vakaus alkoi rakoilla vuoden 2013 vaalien alla. Tyytymättömyys eriarvoisuuteen, elitismiin ja korruptioon oli kasvanut. Massiivisten maa-alueiden siirrot yksityisten suurmaanomistajien hyödynnettäviksi olivat jättäneet jopa satoja tuhansia maattomaksi. Maaseutuväestön riippuvaisuus vaateteollisuuden työntekijöiden rahalähetyksistä kasvoi, mutta näiden reaaliansiot laskivat 22 prosenttia vuosina 2001–2011.

Rauhan ja talouskasvun aikakaudella syntyneen sukupolven aikuistuminen muutti Kambodžaa. Kansanmurhan seurauksena 65 prosenttia väestöstä on alle 30-vuotiaita, ja vuoden 2013 vaaleissa 16 prosenttia äänestäjistä oli ensikertalaisia. He olivat sekä taloudellisesti että henkisesti vanhempiaan vapaampia CPP:n vaikutusvallasta – muuttoliikkeen, koulutuksen ja sosiaalisen median ansiosta. Heidän odotuksensa oman elintason ja yhteiskunnan suhteen olivat korkeammalla.

Aiemmin riitainen oppositio sai rivinsä kasaan. Vuonna 2012 perustetun CNRP:n agenda korosti konkreettisten huolenaiheiden – terveyteen, palkkoihin, hintoihin, vietnamilaissiirtolaisuuteen, korruptioon, ympäristöongelmiin ja maakaappauksiin liittyen – yhteyttä CPP:n hallintoon. Se käytti taitavasti sosiaalista mediaa ja sai massat liikkeelle. Usko muutokseen oli kouriintuntuvaa kansan kerääntyessä kaduille tervehtimään maanpaosta vaalien alla palaavaa oppositiojohtajaa Sam Rainsya.

Kesäkuun 2013 vaaleissa CPP:n ääniosuus laski ensi kerran sitten vuoden 1993. Sen paikat parlamentissa laskivat 90:stä 68:aan, CNRP:n saadessa 55 paikkaa. Vaalituloksen julkistamisen viipyminen herätti epäilyjä vaalivilpistä. CNRP julistautui parlamenttiboikottiin ja mobilisoi ennennäkemättömän, kuukausia kestäneen protestiliikkeen, joka keräsi väkijoukot erityisesti pääkaupunki Phnom Penhin Freedom Park -aukiolle. Vaateteollisuuden työntekijöiden minimipalkkaprotestit levisivät vuodenvaihteessa yleislakoksi, ja hallitus turvautui väkivaltaan estääkseen protestiliikkeiden yhdistymisen. Viisi ihmistä kuoli sotilaspoliisin luoteihin ja kymmeniä loukkaantui. Myös Freedom Park suljettiin. Vuoden kestänyt poliittinen kriisi saatiin päätökseen antamalla CNRP:lle myönnytyksiä ja lupaamalla tiettyjä uudistuksia.

Toiveet muutoksesta alkoivat kuitenkin pian hälvetä, sillä hallitus kiristi otettaan kansalaisyhteiskunnasta ja oppositiosta. CPP:llä ei ollut aikomustakaan luopua vallasta. Vuosina 2015 ja 2016 säädettiin kansalaisyhteiskunnan vapauksia radikaalisti rajoittavat kansalaisjärjestölaki ja ammattiyhdistyslaki. Vuoden 2016 aikana vangittiin useita ihmisoikeusaktivisteja ja hallitusta kritisoinut poliittinen kommentaattori murhattiin keskellä sunnuntaipäivää Phnom Penhin keskustassa.

Autoritarismin takatalvi vai pysyvä viilentyminen?

Heinäkuun 2018 vaalien ennakkonäytöksen muodostivat kesäkuun 2017 paikallisvaalit, joissa CPP menetti valtansa perustan, paikallispolitiikan kontrollin. Tämän jälkeen tilanne eskaloitui nopeasti ja hallitus toimeenpani opposition alasajon. CNRP:n puheenjohtaja Kem Sokha vangittiin syyskuussa syytettynä valtionpetturuudesta ja salaliitosta ”ulkoisen vallan” – Yhdysvaltain – kanssa vallankumouksen käynnistämiseksi. Hänen edeltäjänsä Sam Rainsyn karkoitus virallistettiin. Marraskuussa CNRP julistettiin laittomaksi, ja sen 118 vaalein valittua edustajaa suljettiin politiikan ulkopuolelle viideksi vuodeksi.

Itsenäinen media hiljennettiin, Radio Free Asian ja Voice of American khmerinkielisten toimitusten sekä usean kymmenen muun radioaseman toimiluvat peruttiin. Kriittinen sanomalehti The Cambodia Daily joutui sulkemaan yli 20 vuoden jälkeen. Yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö National Democratic Institute ajettiin maasta, ja paikallisia kansalaisyhteiskunnan edustajia haastettiin oikeuteen. Nyt kesäkuussa annetun asetuksen mukaan hallitus voi seurata ja kontrolloida kaikkea vaaleihin liittyvää uutisointia myös sosiaalisessa mediassa.

Radikaali irtisanoutuminen länsimaiden demokratiavaatimuksista kertoo CPP:n pelkäävän asemansa puolesta. Se kertoo myös siitä, ettei se enää koe olevansa lännestä riippuvainen. Kansainvälisen yhteisön huolestuneita kannanottoja seurasi Yhdysvaltain ja EU:n vaaleille myöntämän tuen peruminen. Yhdysvallat asetti hallituksen johtaville virkamiehille viisumirajoituksia ja ilmoitti katkaisevansa kehitysavun ellei vangittuja oppositiopoliitikkoja vapauteta.

Hun Sen on kuitenkin viitannut kritiikille kintaalla. Hänen mukaansa Kambodžan ei tarvitse sietää puuttumista kansalliseen suvereniteettiinsa, sillä maa ei enää tarvitse lännen tukea. Kiinasta on tullut Kambodžan tärkein taloudellinen kumppani ja toisin kuin länsimaat, Kiina ei puutu siihen, miten (epä)demokraattisesti Hun Sen tai kukaan muukaan Kambodžaa johtaa.

Kiinan merkityksestä Kambodžalle kertoo sen asema merkittävimpänä suorien ulkomaisten investointien lähteenä ja suurimpana avun- ja lainanantajana. Vuosina 2011–15 kiinalaiset yhtiöt kanavoivat maahan lähes 5 miljardia dollaria lainoina ja investointeina. Kiinan hallituksen tuki ja lainat muodostivat yli kolmanneksen Kambodžan saamasta kahdenvälisestä tuesta vuonna 2016 ja olivat moninkertaisia suhteessa Yhdysvaltain tukeen. 70 prosenttia Kambodžan teistä ja silloista on Kiinan rahoittamia, ja Kiina on maan asevoimien suurin tukija. Vastapalveluksena Kambodžan hallitus edistää ja suojaa kiinalaisten valtionyritysten investointeja ja Kiinan geostrategisia intressejä. Kambodža on puolustanut Kiinaa ASEAN:issa Etelä-Kiinan merta koskevassa kiistassa ja on vesittänyt järjestön yhteiset, Kiinan aluevaatimuksia vastustavat kannanotot. Kambodža tarjoaa Kiinalle myös väylän Kaakkois-Aasian alueen luonnonvaroihin ja energiainvestointeihin, erityisesti vesivoimaan.

Tässä tilanteessa länsimaiden painostuskeinot ovat vähissä. Ne ovat väläytelleet Kambodžan tekstiiliteollisuuden tuontihelpotusten lakkauttamista, millä olisi valtava vaikutus maan vaateteollisuudesta riippuvaiseen talouteen. Viennistä lähes 70 prosenttia suuntautuu Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Näin kovat sanktiot vaikuttuvat kuitenkin epätodennäköisiltä, sillä aasialaisten sijoittajien siirtäessä tehtaansa muualle negatiiviset vaikutukset kohdistuisivat köyhiin työntekijöihin, eivätkä suoraan vahingoittaisi eliitin asemaa.

Näyttääkin mahdolliselta, että Kambodžan 25 vuotta länteen suuntaan tarkoitettu demokratianäytelmä päättyy, ja tilalle tulee avoin autoritarismi tai näennäinen monipuoluejärjestelmää ilman todellista oppositiota. Kambodža ei olisi ainoa Kaakkois-Aasian maa tällä tiellä. Tilanne herättää keskustelua länsimäisen liberaalidemokratian arvovallan murenemisesta ja erityisesti Yhdysvaltain vaikutusvallan heikkenemisestä suhteessa Kiinaan Kaakkois-Aasiassa ja globaalisti.