Jaa

Lukuaika: 9 minuuttia

Katukuvaa Egyptistä. Kuva: Annmarie Kiiskinen/The Ulkopolitist.

Egypti on ollut aina muutosten pyörteissä, mutta erityisesti viimeisten 60 vuoden aikana tapahtuneet yhteiskunnallisten rakenteiden muutokset ovat olleet keskeisessä roolissa egyptiläisten asenteiden ja arvopohjan muodostumisessa. Ulkovaltojen hallinnon päättyminen, länsimaalaistuminen, vallankumous, talouden romahtaminen ja hintojen nousu ovat kääntäneet Egyptin sosiaalisen järjestelmän ylösalaisin.

Egyptiläiset taloustieteilijät, sosiologit ja yhteiskuntatieteilijät ovat jo pitkään olleet huolissaan. Huolenaiheena ovat olleet niin maan epätasapainoinen talous, korruption lisääntyminen, ihmisten lojaliteetin vähentyminen kotimaataan kohtaan sekä huomion keskittyminen ensisijaisesti arjen ongelmiin kansallisen kehityksen sijaan. Huolta on herättänyt myös korkeakulttuurin rappeutuminen. Konkreettisia esimerkkejä monia huolettavasta kulttuurin muutoksesta ovat fanaattisuuden leviäminen uskonnollisissa piireissä, rituaalisen kulttuurin kasvu, arabian kielen käytön väheneminen kansainvälisissä massamedioissa sekä koulutuksen tason lasku.

Tarkastelen tässä artikkelissa, kuinka sosiaalisen liikkuvuuden mahdollistuminen eri luokkien välillä on johtanut merkittäviin muutoksiin egyptiläisten arvoissa ja asenteissa, jotka määrittävät modernia Egyptiä.

Nasserin ja Sadatin talouspolitiikka mahdollisti sosiaalisen liikkuvuuden luokkien välillä

Vuonna 1956 Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser aloitti yritysten ja suurprojektien kansallistamisen. Ensimmäisenä kansallistettiin Suezin kanava, jonka omistajuus, hallinnointi ja tulot siirrettiin kanavaa hallinneilta ulkovalloilta, Ranskalta ja Britannialta, Egyptille. Suezin haltuunoton aiheuttamien poliittisten ja sotilaallisten seurausten lisäksi Nasserin ote Egyptin talouteen poiki toisenlaisiakin seuraamuksia. Nasserilaiselle talouspolitiikalle ominainen, kasvava investointi maatalouteen ja teollisuuteen lisäsi suurprojektien määrää. Pian Assuanin padon rakennustyöt, tuotantolinjat sekä rakennusalan projektit imaisivat lähestulkoon kaiken ylimääräisen työvoiman. Kouluttamattomat työntekijät alkoivat tienata enemmän kuin koskaan aiemmin. Samanaikaisesti armeijan roolin kasvu tarjosi monille egyptiläisille reitin nopeaan urakehitykseen ja sosiaalisen statuksen pönkittämiseen. Aiemmin köyhälistöön ja alempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluneet hyödynsivät tilanteen ja vaurastuivat nopeasti. Raha tiesi valtaa ja valta voimaa. Yhä useampi pyrki maaseudulta kaupunkiin uusien mahdollisuuksien perässä.

1970-luvun alussa Egyptin presidentti Anwar Sadat käänsi selkänsä Nasserin sosialismille ja omaksui infitahin, ‘avoimien ovien politiikan’. Yksityistä ja ulkomaalaista sijoittamista tuettiin, ja Egyptin talous kääntyi nopeaan noususuhdanteeseen. Voitot kuitenkin jakautuivat epätasaisesti. Myös työperäisen muuton rakenne muuttui dramaattisesti Persianlahden öljybuumin seurauksena, kun kouluttautuneiden egyptiläisten sijaan öljymaihin alkoi siirtyä tuhansia rakennustyöläisiä. Tämä oli merkittävää siksi, että työperäiseeen muuttoon tarvittiin vain hyvin vähän koulutusta ja varoja, mutta samalla se tarjosi ennennäkemättömiä rikastumisen ja sosiaalisen liikkuvuuden mahdollisuuksia niille egyptiläisille, joilla ei lukutaidottomuuden ja koulutuksen puutteen takia ollut samoja mahdollisuuksia kotimaassaan. Inflaatio nosti vuokrien ja maatilkkujen hintoja, mikä hyödytti varakkaampia tilojen omistajia. Miljonäärien määrä Egyptissä kasvoi ja keskiluokka vaurastui nopeasti, samalla kun maanviljelijöiden ja kaupungin köyhien olot kurjistuivat. 

Egyptin yhteiskunnalliseen rakenteeseen oli muodostunut uusi luokka, joka koostui nopeasti rikastuneista, usein kouluttamattomista ja alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvista ihmisistä. Vaurastumisensa myötä he alkoivat omaksua nopeasti uusia rooleja maan eri instituutioissa. Samanaikaisesti kilpailu arvokkaammista työpaikoista kasvoi, ja monet ylemmän luokan edustajat menettivät työnsä äkkirikastuneille, sosiaalisessa järjestelmässä nopeasti nousseille, jotka vauraudellaan ja henkilökohtaisia suhteitaan hyödyntämällä pääsivät merkittäviin rooleihin. Egyptin perinteiselle yläluokalle ominaiset arvot kuten keskinäinen luottamus, ylpeys ja lahjomattomuus horjuivat, kun olosuhteet elintason ylläpitämiseksi vaikeutuivat ja alttius huijauksen houkutuksille kasvoi. Yhtäkkiä oli aiempaa helpompi sallia lahjontaa tai sietää epärehellisyyttä valtion instituutioissa. 

Monet ylemmän luokan edustajat menettivät työpaikkansa äkkirikastuneille.

Egyptissä rakenteita, kuten koulutusta ja sosiaaliturvaa, ei ole turvattu suurimmalle osalle kansasta. Täten ennennäkemätön yksilön mahdollisuus siirtyä yhteiskuntaluokasta toiseen sekä parantaa yhteiskunnallista statustaan ja elintasoaan tuli suorastaan ihmeenä. Tämä kuitenkin johti tilanteeseen, jossa kouluttamattomia päätyy rooleihin, joihin heidän osaamisensa ei riitä. Egyptin kohdalla muutos lisäsi huonosti hoidettujen projektien määrää, instituutioiden huonoa hallintoa sekä korruptiota.

Presidentti Sadatin murhan seurauksena valtaan nousi armeijan komentaja Hosni Mubarak vuonna 1981. Korruptio institutionalisoitui totalitaarisen hallinnon myötä. Nasserin kamppailu kolonialismia vastaan sekä Sadatin lähes loppuun saatettu taisto talouden virkoamiseksi ja valtataistelu Siinain niemimaasta jätti Mubarakin ilman suurempaa kansallista haastetta. Maan kohtalaisen stabiili tilanne mahdollisti keskittymisen toisaalle: Mubarakin hallinnon aikana tehostettiin Egyptin syvälle ulottuvaa seurantaa ja poliittisen hallinnan verkostoa, jonka syövereihin toisinajattelijat katosivat yksi kerrallaan. Samalla tarjoutui mahdollisuus tasapainottaa aiempien vuosikymmenten aiheuttamaa yhteiskunnallista sekasortoa. Ponnistelut koulutussektorin kehittämiseksi ja koulutusmahdollisuuksien luomiseksi koko yhteiskunnalle toivat maan johdolle suosiota. Työntekijöiden osaamisen ja koulutuksen epätasapaino tasoittui, ja heikosti hoidettujen toimialojen toiminta alkoi vähitellen kohentua – siitä huolimatta, että valtion harjoittama tarkkailu loi äärimmäisen rajoittavan pelon ilmapiirin. Samalla korruptio sai kukkia valtoimenaan.

Tahririn aukio ja radiotorni Maspero kuvattuna ylhäältä. Kuva: Annmarie Kiiskinen/The Ulkopolitist.



Luokkakamppailun ja sosiaalisen liikkuvuuden kierto jatkuu

On vuosi 2011. Arabikevät pyyhkäisee Lähi-idän yli. Mubarak syöstään vallasta, ja Egypti on vailla johtoa ja järjestystä. Hetkellinen voitto vaihtuu nopeasti kaaokseen. Valtion auktoriteettien kaikotessa maa jää anarkistiseen tilaan: Poliisin ja armeijan jo ennestään heikko oikeuksien ja turvallisuuden valvonta häviää lähes kokonaan. Itsejärjestytyneet katupartiot yrittävät pitää yllä järjestystä, kun rikollisjengit aktivoituvat ja ryöstävät ruokakauppoja, autoja ja koteja. Keskiluokka lukkiutuu taloihinsa suojelemaan omaisuuttaan. Tätä jatkuu vuoteen 2014 asti, kunnes armeijan kenraali Abdel Fattah al-Sisi kaappaa vallan.

Tilanteen purkauduttua jäljelle jää Egypti, jonka kansa on jälleen talouskriisin kourissa: keskiluokka on menettänyt sekä valtaa että omaisuutta, ja armeija on kivunnut valtaistuimelle. Mielenosoitusten ja kaaoksen aikana ryöstelleistä ryhmistä monet ovat saaneet haltuunsa merkittäviä rikkauksia. Valtaan noussut al-Sisi saa kannatusta, sillä hän lupaa rauhan takaisin Egyptin kaduille. Autoritäärisen hallinnon tiukentaessa otettaan maa menettää aivovuodon seurauksena lahjakkaimmat tulevaisuuden pioneerinsa ulkomaille. Ulkomaalaiset yritykset ja asukkaat pakenevat huononevan tilanteen jaloista. Egyptin vankilat täyttyvät jälleen toisinajattelijoista, ja poliittisen vapauden ja ihmisoikeuksien tila kapenee kapenemistaan.

“Kukaan ei jaksa unelmoida kauas tulevaan – on elettävä hetkessä ja tehtävä siitä elämisen arvoinen”

Egyptiläinen taloustieteilijä Galal Amin toteaa, että on houkuttelevaa syyttää presidentti Sadatin infitah-politiikkaa Egyptin ongelmista, kuten korruptiosta sekä ihmisten välisen luottamuksen ja korkeakulttuurin rappeutumisesta. Amin kuitenkin huomauttaa, että vaikka infitah sallikin kuluttajien, investoijien sekä vienti- ja tuontiyritysten käyttäytyä jopa epärehellisellä tavalla ja mahdollisti myös korruption kasvun, se ei kuitenkaan antanut heille motiivia toimia niin. Sen sijaan hän argumentoi, että eri taloudelliset ja yhteiskunnalliset kriisit Egyptissä voidaan selkeämmin linkittää yhteiskunnalliseen järjestelmään ja sen sisäisen liikkuvuuden nopeaan muutokseen. Usein luokka- ja kastijärjestelmän rajojen ylittäminen on rakenteellisesti lähes mahdotonta. Egyptissä tämä on kuitenkin ollut lähes arkipäivää jo 1950-luvulta lähtien, mikä on luonut yhteiskunnallista sekasortoa luokkien välillä. 

Korruptio on lisääntynyt, kun valtaan on noussut kouluttamattomia ihmisiä.

Alempien yhteiskuntaluokkien nopea rikastuminen ja nousu luokkajärjestelmässä on mahdollistanut kouluttamattomien yksilöiden pääsyn valtion keskeisiin tehtäviin. Armeijan, ministeriöiden ja suurten yritysten johtoportaasta löytyy yhä nykypäivänäkin yksilöitä, jotka eivät kykene täyttämään työnsä edellyttämiä vaatimuksia. Korruptio maan johtavissa instituutioissa lisääntyy. Tämä rappeuttaa yhteiskuntaa huomattavasti ja näkyy fyysisesti esimerkiksi historiallisten kiinteistöjen ja arkeologisten aarteiden heikossa ylläpidossa; rakennukset ovat rapistuneet käyttökelvottomiksi niitä ylläpitävän auktoriteetin puuttuessa. Uusia rakennuksia rakennetaan laittomasti ja ilman turvallisuusvaatimusten valvontaa. Nopean väestönkasvun takia työttömyys ja kodittomuus yleistyvät etenkin suurkaupungeissa.

Vallankumouksen jälkeisen, ulkomaalaisten ja egyptiläisten ammattilaisten jättämän tyhjiön täyttävät maaseudun ja pienten kaupunkien asukkaat, jotka tahtovat jatkaa yritysten pitoa ja siten rikastua. Tämä kuitenkin tapahtuu usein laadun kustannuksella. Turistikeskusten johtoon Hurghadassa, Sharm el-Sheikhissä ja Luxorissa on noussut henkilöitä, joista vain harvat ovat aiemmin poistuneet kotikaupungistaan – saati kohdanneet ulkomaalaisia turisteja. Täten heidän käsityksensä ulkomaailmasta on vähäistä ja monien käsitys turisteista ja turismista ei perustu samoihin arvoihin tasa-arvosta, vapaudesta ja ihmisarvosta. Turisteja kohdellaan usein vain rahan lähteinä ja heidän käyttäytymistään kummastellaan – tai se jopa tuomitaan. Jatkuva turistien vedätys on yleistä, ja palveluiden laatu rapistuu huomattavasti, kun hotellit ja palvelualan yritykset kärsivät ammattitaidottomuudesta.

Arjen haastavuus kiteytyy niissä päivittäisissä kohtaamisissa, joissa valtavat erot luokkien ja maailmankuvien välillä tekevät toisen ihmisen ymmärtämisestä mahdotonta. Arjen tehtävien hoitamisesta tulee haastavaa, ja huijaaminen ja lahjonta normalisoituvat päivittäisiksi toimintatavoiksi. Normaalien vastuiden hoitaminen haastavassa arjen toimintaympäristössä on väsyttävää, ja siksi ihmiset vetäytyvät mukavuusalueilleen ja turvautuvat palveluihin, jotka voi tilata suoraan kotiovelle, jotta voisi vältellä ulkomaailmaa. Oman yhteiskuntaluokan rajojen ulkopuolella toimimista vältetään. Tämä on eittämättä johtanut egyptiläisten asenteiden muutokseen: skeptismi kukkii, ja uusia, aiemmin moraalittomiksi koettuja arvoja siedetään entistä enemmän.

Moraalittomina pidettyjä arvoja siedetään yhä enemmän.

Tähän todellisuuteen egyptiläiset heräävät tänäkin päivänä. Ennen vuoden 2011 vallankumousta nuorten unelmat olivat ehkäpä valtion mahdollisuuksien rajaamat, mutta he kykenivät silti unelmoimaan. Nuoret halusivat poliiseiksi, insinööreiksi ja lääkäreiksi – ammatteihin, jotka olivat heidän vanhempiensa valitsemia mutta takasivat turvatun tulevaisuuden. Vallankumouksen jälkeen epäluottamus tulevaa kohtaan on vahvistunut. Nuorison näköalattomuus manifestoituu laaja-alaiseen juhlintaan, turhamaiseen vapaa-ajan viettoon ja yksilön toiveiden täyttämiseen. Opiskelun sijaan useat korkeasti koulutetut nuoret ryhtyvät taiteilijoiksi, DJ:iksi ja meikkitaiteilijoiksi päämääränään vain nopea raha ja valtion toimijoiden välttely. Yhä harvempi jaksaa unelmoida kauas tulevaan. On elettävä hetkessä ja tehtävä siitä elämisen arvoinen.

Jaa