Jaa

Lukuaika: 7 minuuttia
Jimmy Carter ja Ruth Bader Ginsburg kättelevät Valkoisessa talossa.

Presidentti Jimmy Carter ja Ruth Bader Ginsburg Valkoisessa talossa vuonna 1980. Kuva: Wikimedia Commons

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Ruth Bader Ginsburg (synt. Brooklynissa New Yorkissa 15.3.1933) menehtyi 18. syyskuuta 87-vuotiaana kotonaan Washingtonissa haimasyövän seurauksena. Ginsburg oli taistellut syövän kanssa koko 2000-luvun ajan. Ginsburg oli elinaikanaan juhlittu ja kunnioitettu, mutta myös mielipiteitä jakanut henkilö. Presidentti Bill Clintonin nimitettyä hänet korkeimpaan oikeuteen vuonna 1993 Ginsburgista tuli vasta toinen naispuolinen tuomari Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa.

Maineikkaissa Harvardin ja Columbian yliopistoissa lakia opiskellut Ginsburg aloitti opintonsa aikana, jolloin opiskelijoista vain murto-osa oli naisia. Osa hänen professoreistaan vastusti naisten läsnäoloa kampuksella. Korkeakoulutus ja korkeakoulutettujen työpaikat nähtiin vielä 1960-luvun Yhdysvalloissa pitkälti miesten yksinoikeutena, eikä Ginsburg tahtonut aluksi löytää töitä omalta alaltaan.

Aluksi RBG:n oli vaikeaa löytää töitä miesvaltaisella alalla.

Vastoinkäymiset lisäsivät Ginsburgin päättäväisyyttä ryhtyä taistelemaan sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta. Hänen tasa-arvoaatteensa sai myös pohjoismaisen vivahteen Ginsburgin vietettyä aikaa Ruotsissa vuosina 1961-63 tutkimustyön parissa. Hän oli mukana perustamassa kansalaisoikeusjärjestö ACLU:n (American Civil Liberties Union) naisten oikeuksia edistävää osastoa vuonna 1972 ja työskenteli koko 1970-luvun osaston pääasiallisena laillisena edustajana.

Ginsburg edusti ACLU:ta useita kertoja myös Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa. Yhdysvalloissa valtaosa oikeusjutuista käsitellään paikallistason elimissä, mutta tärkeimmät tapaukset kulkevat liittovaltion korkeimpaan oikeuteen tavallisesti liittovaltion vetoomustuomioistuinten (Court of Appeals) läpi. Samaa tietä kulkevat usein myös urallaan korkeimpaan oikeuteen nousevat tuomarit. ACLU:ssa tehdyn työn vuoksi myös Ginsburgin valintaa vetoomustuomioistuimeen alettiin pitää vain ajan kysymyksenä. Vuonna 1980 presidentti Carter nimitti hänet tuomariksi vaikutusvaltaiseen Washingtonin vetoomustuomioistuimeen.

Asteittaisen muutoksen tiellä

Yhdysvalloissa presidentti nimittää korkeimman oikeuden tuomarit. Koska tuomareita on kerrallaan vain yhdeksän ja virkaan nimitetään loppuiäksi, valintaprosessin panokset ovat kovat. Onnistuneet (tai epäonnistuneet) nimitykset ovat tärkeä osa presidenttien poliittista perintöä, joten jokainen presidentti haluaa tehtävään ehdokkaan, jonka poliittiset näkemykset ovat linjassa presidentin omien näkemysten kanssa. Nimetyn ehdokkaan pitää myös saada senaatin hyväksyntä.

Yhdysvaltalaisessa yhteiskunnallisessa ajattelussa korkein oikeus on usein haluttu asettaa jokapäiväisen puoluepolitiikan yläpuolelle. Toisen maailmansodan jälkeisen konsensuspolitiikan aikana korkeimman oikeuden nimitykset pysyivätkin melko hyvin puoluepolitiikan ulkopuolella. Ginsburgin vuonna 1993 korkeimpaan oikeuteen nimittänyt presidentti Bill Clinton oli demokraatti, ja myös senaatti oli demokraattienemmistöinen, mutta valtaosa republikaaneistakin päätyi äänestämään hyväksymisen puolesta. 2010-lukua kohti tultaessa korkein oikeuskin alkoi kuitenkin politisoitua.

Vaikka Ginsburgia pidettiin feministinä ja liberaalina,  hänen ehdokkuutensa korkeimpaan oikeuteen nähtiin maltillisena vaihtoehtona. Ginsburg ymmärsi luonteeltaan konservatiivista perustuslakia ja sen vaikutusta yhdysvaltalaiseen yhteiskuntarakenteeseen. Hän uskoi vahvasti asteittaiseen sosiaaliseen muutokseen, joka antoi uusille ajatuksille aikaa kasvattaa suosiotaan kansalaisten keskuudessa. Ginsburg katsoi, että tekemällä isoja rakenteellisia muutoksia yhdellä isolla päätöksellä korkein oikeus saattoi saada aikaiseksi tarpeetonta ristiriitaa ja jakautuneita mielipiteitä. Tästä samasta syystä hän esitti  kritiikkiä jopa  naisten aborttioikeuden takaavaa Roe v. Wade -päätöstä kohtaan vuonna 1973, mikä puolestaan sai jotkut feministiset aktivistit vastustamaan Ginsburgin nimitystä.

Nousu kulttuuri-ikoniksi

Ginsburgin virkakauden aikana korkeimman oikeuden ideologinen yleissuunta muuttui  konservatiivisemmaksi. Ginsburg olikin korkeimman oikeuden päätöksistä usein eri mieltä enemmistön kanssa ja sai tyytyä kirjoittamaan suosittuja mutta lainvoimaisesti merkityksettömiä eriäviä mielipiteitä (eng. dissent).

Asteittaiseen muutoksen uskova Ginsburg tiesi, että hänen eriävät mielipiteensä voisivat myöhemmin johtaa lakimuutoksiin, kuten esimerkiksi palkansaajien oikeuksia kohentavan Lilly Ledbetter Actin kohdalla tapahtuikin vain vuosi sen jälkeen, kun Ginsburg oli kirjoittanut vastineensa Ledbetter v. Goodyear -tapauksessa. Rooli konservatiivisen enemmistön vastavoimana teki Ginsburgista myös kulttuuri-ikonin liberaalimman väestön keskuudessa. 

Nimileikki vuonna 1997 kuolleesta räppäristä, Notorious BIG:stä, teki Ruth Bader Ginsburgista “Notorious RBG:n” akronyymeja rakastavien yhdysvaltalaisten keskuudessa. Ginsburgin noustua kulttihahmoksi hänen perintöään rodullisen tasa-arvon edistäjänä on osittain kyseenalaistettu. Kritiikin taustalla on uudemman feministisen sukupolven vaatimus intersektionaalisuudesta. Vaatimus on hyvin perusteltu, mutta täytyy asettaa myös Ginsburgin omaa asteittaisen muutoksen taustaa vasten. Oman aikansa tuotteena hän ei välttämättä ollut paras ikoni kuvaamaan Black Lives Matter -liikkeen muovaaman uuden yhdenvertaisuusaatteen vaatimuksia.

On ironista, että Ginsburg nousi “rock-tähdeksi” (kuten kollega John Roberts häntä kutsui) samalla, kun joutui todistamaan uransa katkerimpia tappioita. Muun muassa Citizens United -päätös (2010), joka vapautti yhtiöiden ja yhdistysten oikeutta rahoittaa poliittisia kampanjoita sekä vuoden 2013 Shelby County v. Holder -päätös, joka kumosi osia vuoden 1965 merkittävästä äänestysoikeuksia koskevasta päätöksestä, olivat molemmat Ginsburgin mielestä korkeimman oikeuden suurimpia virheitä hänen virkakautensa aikana. “Se on kuin heittäisi sateenvarjonsa pois sateella sen vuoksi, että on kuiva”, totesi Ginsburg enemmistön päätöksestä jälkimmäisessä tapauksessa.

Politisoituneen tuomioistuimen tulevaisuus

Poliittisen kahtiajakautuneisuuden lisääntyessä  myös korkein oikeus on nähty Yhdysvalloissa aiempaa vahvemmin ideologisen taistelun näyttämönä. Ideologisesti suosiollisten tuomarien saamisesta oikeusistuimiin on tullut yhä vahvemmin äänestyskäyttäytymiseen vaikuttava tekijä erityisesti niiden äänestäjien keskuudessa, jotka identifioituvat vahvasti  konservatiiveiksi tai liberaaleiksi. Myös demokraatit ja republikaanit ovat järjestäytyneet entistä selkeämmin näiden ideologisten leirien mukaisesti, joten konservatiivisista demokraateista ja liberaaleista republikaaneista on tullut katoava ilmiö.

Yhdysvaltojen poliittinen kahtiajakautuneisuus heijastuu tuomarivalintoihin.

Vaikka Ruth Bader Ginsburg oli muiden tuomareiden keskuudessa pidetty henkilö, ja hän painotti usein hyvän kollegiaalisen yhteistyön merkitystä, ilmaisi hän myös julkisesti huolensa korkeimman oikeuden politisoituneesta tilasta. Viimeisinä päivinään Ginsburg tiesi hyvin, millainen poliittinen myrsky hänen seuraajansa valinnasta muodostuisi. Tuoreessa muistissa olivat paitsi senaattia kaksi vuotta sitten repinyt kiista Brett Kavanaugh’n nimittämisestä, myös republikaanijohtaja Mitch McConnellin päätös torpata Merrick Garlandin valinta korkeimpaan oikeuteen. Garlandin nimitys tapahtui presidentti Obaman toimesta.

Garland nimitettiin korkeimpaan oikeuteen helmikuussa 2016 kuolleen Antonin Scalian tilalle, mutta enemmistöjohtaja McConnell ei halunnut senaatin äänestävän uudesta tuomarista ennen kuin marraskuun presidentinvaalien lopputulos ja Obaman seuraajan nimi olisivat selvillä. McConnellin mukaan kansan tahtoa oli kuunneltava. Raivostuneet demokraatit arvelivat hänen torpanneen Garlandin siinä toivossa, että seuraava presidentti olisi republikaani ja valitsisi Scalian seuraajaksi konservatiivisemman tuomarin. Näin kävikin Trumpin voitettua vaalit, sillä Trump nimitti Neil Gorsuchin korkeimpaan oikeuteen.

Ginsburg itse toivoi juuri ennen kuolemaansa, ettei hänen seuraajaansa valittaisi ennen presidentinvaaleja. Republikaanienemmistöistä senaattia edelleen johtava McConnell ei kuitenkaan ole osoittanut vuoden 2016 kaltaista huolta kansan mielipidettä kohtaan, vaan ilmoitti välittömästi Ginsburgin kuoleman jälkeen, että senaatti tulisi äänestämään tämän seuraajasta heti, kun Trump sellaisen nimittäisi.

Vaalitaistelua korkeilla panoksilla

Luvassa on jälleen kiivas poliittinen taistelu vaalien alla. Koronapandemia ja George Floydin kuolemaa seuranneet mielenosoitukset povasivat tulehtunutta vaalitaistelua, ja nyt panokset ovat kohonneet entisestään. Demokraatit sekä senaatissa että edustajainhuoneessa ovat vannoneet käyttävänsä kaikki keinot estääkseen Trumpin ehdokasta menemästä läpi ja syyttäneet republikaaneja tekopyhyydestä. Vaikka Ruth Bader Ginsburg ei ole todistamassa tätä taistelua, hänen viimeisiä päiviään lienee varjostanut huoli siitä, millaiset seuraukset valtakamppailulla tulee olemaan korkeimman oikeuden uskottavuuden ja laillisen oikeutuksen kannalta. 

Tuomari Ginsburing poismeno lisää kierroksia presidenttipeliin.

Ginsburgin poismeno lisää kierroksia presidenttipeliin, mutta ennen kaikkea hänen kuolemansa vaikutukset tullaan näkemään samaan aikaan käytävissä senaatinvaaleissa, joissa republikaanit puolustavat niukkaa enemmistöään. Lähtökohtaisesti tilanne hyödyttää enemmän republikaaneja, mutta Biden ja muut demokraattijohtajat ovat jo yrittäneet painostaa Susan Collinsin, Liza Murkowskin, Cory Gardenerin ja Mitt Romneyn kaltaisia vaaliasetelmiltaan haavoittuvaisia tai poliittisesti maltillisia republikaaneja vastustamaan Trumpin nimittämää ehdokasta. Demokraatit tarvitsisivat kuitenkin vähintään neljän republikaanisenaattorin äänet puolelleen, jotta nimitys epäonnistuisi. On myös mahdollista, että molemmat puolueet saavat kannattajiaan uurnille entistä paremmin mahdollisen nimitystaistelun myötä.

Nähtäväksi jää, kuka tilanteesta lopulta hyötyy. Kaksi asiaa on jo nyt varmaa: yhdysvaltalaisten instituutioiden uskottavuus tulee jälleen kärsimään kolhuja, ja Ginsburgin seuraaja joutuu ennennäkemättömään myrskyn silmään.

Jaa