Kuva Pohjois-Irlannista, jossa rauhasta muistutetaan yhä katukuvassa, tosin tässä tapauksessa huumorilla höystettynä. Kuva: Flickr/(c) Allan LEONARD @MrUlster/Flickr

Maailman kriisit ovat monimutkaisia, ja niiden hallitsemiseen tarvitaan myös vahvaa suomalaisosaamista. Kriisinhallinta on keskeinen osa sekä Suomen että EU:n ulko-  ja turvallisuuspolitiikkaa, ja Suomi on asukaslukuun suhteutettuna suurin siviilikriisinhallintaan panostava EU-jäsenmaa. Johtopaikoilla suomalainen on kuitenkin yhä harvinaisuus. Missä kasvaa siviilikriisinhallinnan uusi sukupolvi?

Valtioneuvosto asetti kesäkuussa parlamentaarisen komitean selvittämään sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan toimintaympäristön muutoksia. Komitean on määrä laatia tavoitelinjaus, joka ohjaa toimintaa yli hallituskausien. Tehtävä on tärkeä ja ajankohtainen: kun ympäristö muuttuu, muuttuvat myös siviilikriisinhallinnan tehtävien vaatimukset. Kriisinhallinta on kokonaisuutena tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta keskeisiä ovat myös kriisinhallintatehtävissä palvelevat asiantuntijat.

Kansainvälinen kriisinhallinta ja EU-Suomi

Suomi on kokoaan suurempi kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Maailmalla on tällä hetkellä noin 460 asiantuntijaa hyvin erilaisissa sotilaallisen kriisinhallinnan ja siviilikriisinhallinnan tehtävissä. Ulkoministeriön mukaan ”Suomen osallistujamäärä siviilikriisinhallintaoperaatioihin on väkilukuun nähden EU-maista kaikkein suurin”. Suomessa on myös vahvaa kriisinhallinnan koulutusosaamista.

Kriisinhallinta on muuttunut historian saatossa merkittävästi. YK:n 1950-luvulla aloittamasta rauhanturvaamisesta on sekä terminologian että käytäntöjen tasolla tultu tilanteeseen, jossa kriisien syyt ja luonne ymmärretään kokonaisvaltaisemmin. Siviilikriisinhallinnan käsite on EU:n 1990-luvun keksintö, ja kriisinhallinta on tärkeä osa EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Suomen panostukset kriisinhallintaan ajoittuvat EU-jäsenyytemme ajalle.

Siviilikriisinhallinnan rekrytoinneista ja koulutuksesta vastaa vuonna 2007 perustettu Kriisinhallintakeskus, joka toimii sisäministeriön alaisuudessa. Ulkoministeriölle kuuluu siviilikriisinhallinnan poliittinen ohjaus, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ulkoministeriö päättää, mihin operaatioihin suomalaisia asiantuntijoita esitetään.

Kriisinhallinta on muuttunut historian saatossa merkittävästi. Klikkaa twiitataksesi!

Kriisinhallintakeskus ja ulkoministeriö kuvailevat verkkosivuillaan kansainvälistä kriisinhallintaa eri painotuksin. Kriisinhallintakeskus painottaa epävakauden hallintaa ja rajaamista. Ulkoministeriö kuvailee kriisinhallintaa kokonaisvaltaisemmin ja mainitsee tavoitteiksi myös inhimillisen hädän lievittämisen sekä kriisialueiden kehitykseen panostamisen.

Siviilikriisinhallinnan tehtävien luonne on muuttunut 1990-luvulta merkittävästi. Perinteisesti siviilikriisinhallintatehtäviin hakeutuvien taustat ovat miesvaltaisilla turvallisuussektorin aloilla, kuten poliisissa ja rajavartiolaitoksella. Nykyisin yleistä on, että tehtäviin hakeutuu korkeakoulutettu nainen. Suomi myös pyrkii määrätietoisesti kasvattamaan naisten osuutta. Nyt kirjoitushetkellä 122:sta siviilikriisinhallinnan asiantuntijasta 53 on naisia. Tämä yli 40 prosentin osuus on sekä kansainvälisessä vertailussa että Suomen tavoitteiden näkökulmasta erittäin hyvä tulos.

Kriisinhallintaoperaation johtaja on ulko- ja turvallisuuspolitiikan näköalapaikalla

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta erityisen merkittäviä kriisinhallintatehtäviä ovat päällikköpaikat. Maailman kriisipesäkkeiden seuraaminen pääkallopaikalta on tärkeää myös kansallisen tilannekuvan muodostamiselle. Kriisinhallinnan asiantuntijat laajentavat ulko- ja turvallisuuspolitiikan käytössä oleva tietopohjaa, mikä edesauttaa poliittisten päätösten valmistelua sekä palvelee myös itse päätöksentekotilannetta.

Käytännönläheisesti tarkasteltuna suomalaisesta hallinnosta on useimmiten helpompi soittaa toiselle suomalaiselle kuin vaikkapa slovakialaisella operaation päällikölle ja hahmottaa ajantasaisemmin, monisävyisemmin ja yksityiskohtaisemmin käsillä olevan kriisin luonne sekä työkalut sen ratkaisemiseen. Myös alemman tason tehtävät esimerkiksi operaation raportoinnissa tai sellaisissa maailman kolkissa, joissa ei ole suomalaisia tai Suomen edustustoa, ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuraamisen ja ennakoinnin näkökulmasta arvokkaita.

On kuitenkin syytä muistaa, että kriisinhallinnan asiantuntijat toimivat kriisinhallintaoperaationsa alaisuudessa, eivät kotimaansa palveluksessa. Asiantuntijoiden yhteydenpito kotimaihinsa on hyvin vaihtelevaa, ja se riippuu esimerkiksi lähettäjämaasta, operaatiosta ja henkilöstä. Korkean tason kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä palvelevat ovat monesti tiiviissä yhteydessä kotimaihinsa, mutta monet pyrkivät tietoisesti välttelemään vaikutelmaa siitä, että he ottaisivat kotimaistaan toimintaohjeita.

Jotta suomalaisia saadaan päällikkötehtäviin saakka, monien tähtimerkkien tulee olla kohdallaan. Klikkaa twiitataksesi!

Tie päällikkötehtäviin on pitkä ja kivinen. Johtotehtävät edellyttävät paitsi pitkää ja monipuolista kokemusta kriisinhallinnasta myös ulkoministeriön tukea ja lobbaamista. Valinnat ovat poliittisia, ja isoilla mailla on nimityskahinoissa enemmän vaikutusvaltaa. Päällikkötehtävissä suomalaisia on tällä hetkellä vain kaksi. Jotta suomalaisia saadaan päällikkötehtäviin saakka, monien tähtimerkkien tulee olla kohdallaan.Tarvitaan siis onnea, mutta kansallista strategista onnea voi myös määrätietoisesti lisätä huolehtimalla siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista uran alusta lähtien.

Tie siviilikriisinhallinnan asiantuntijaksi 

Suomen ehdokkaaksi voi päästä kouluttautumalla ja hankkimalla sekä kotimaista että kansainvälistä kokemusta. Kouluttautumislinja kulkee siviilikriisinhallinnan peruskurssin kautta. Pari kertaa vuodessa järjestettävälle kurssille on oma hakumenettelynsä, ja kurssin suorittaminen on edellytys sille, että oma nimi löytyy kansallisesta asiantuntijapoolista. Monen siviilikriisinhallintatehtävistä kiinnostuneen tie nousee pystyyn heti alkuun, sillä kurssille on vaikea päästä. Kriisinhallintakeskuksen vuosien 2019–2020 tilastojen mukaan kurssille valitaan 200–250 vuosittaisesta hakijasta vain noin 15 prosenttia.

Polku johtotehtäviin kulkee siviilikriisinhallintastrategian mukaan näin: “Asiantuntijoiden kotimaan työkokemusta ja kansainvälistä siviilikriisinhallintakokemusta kartutetaan rinnakkain niin, että pitkällä aikavälillä operaatioiden johtotehtäviin on riittävä määrä päteviä ehdokkaita”. Strategiasta ei avaudu suoraan syitä, miksi kotimainen työkokemus on perusteltua ja mikä on sen pätevöittävä funktio suhteessa johtotehtäviin.

Monen asiantuntijan tausta on muualla kuin valtionhallinnossa, esimerkiksi kansainvälisissä järjestöissä tai kansalaisjärjestöissä, jolloin kriisinhallintatehtäviin lähteminen voi edellyttää työsuhteen katkeamista ja epävarmuutta komennuksen jälkeen. Nykyisessä työelämässä harvalla on vakituinen virka tai siihen rinnastettava pysyvä työsuhde, josta siviilikriisinhallintaan lähtijälle tulee lain mukaan myöntää virkavapautta. Koska siviilikriisinhallintatehtävät ovat määräaikaisia pätkätöitä, vakinaista virkaa tai työsuhdetta vailla oleva asiantuntija joutuu usein itse etsimään tehtävien välillä mielekästä tekemistä. Kaikille ei löydy Suomesta töitä, eivätkä kaikki edes halua palata. Myös kriisinhallintatehtävien välinen noin kaksivuotinen karenssiaika on ongelmallinen. Arvokkaat asiantuntijat voivat hakeutua karenssiaikana Suomen kriisinhallinnan ulottumattomiin, esimerkiksi kansainvälisiin järjestöihin, eivätkä enää palaa kotimaan etua palveleviin tehtäviin.

Suomen kansallisten käytäntöjen koetaan estävän asiantuntijoiden uralla etenemistä. Suomalaisilla komennuksen kesto on kerrallaan noin kahdesta neljään vuotta asiantuntijatehtävästä riippuen. Esimerkiksi EU-operaatiot tietävät tämän, ja esimiestehtäviin etenevät helpommin sellaisten maiden tukemat asiantuntijat, joilla ei ole yhtä tiukkia palveluksen aikarajoitteita.

Myös ulkoasiainvaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että siviilikriisinhallintatehtävät kartuttavat “merkittävää osaamispääomaa”. Valiokunta myös muistuttaa “tämän pääoman hyödyntämisen merkityksestä, kun asiantuntijat palaavat kriisinhallintatehtävistä takaisin Suomeen”.

Naisten osuus ja sen merkitys 

Asiantuntija kuuluu valtion virkaehtosopimuksen piiriin, mutta perhevapaakysymyksissä hän on operaation omien henkilöstösääntöjen alaisuudessa. Raskaaksi tuleva asiantuntija on eriarvoisessa asemassa muihin suomalaisiin virkasuhteessa oleviin nähden perhevapaiden keston, raskauden seurannan sekä sijaisuus- tai etätyöskentelyjärjestelyiden osalta. Henkilön työsuhde on voitu myös operaation puolesta raskauden takia lakkauttaa. Covid-19-kriisi ajoi myös siviilikriisinhallinnan asiantuntijoita työnteon uudelleenorganisointiin ja poikkeusjärjestelyihin. Tämä osoittaa, että kun tilanne koskee tarpeeksi monia, järjestelmä näyttää joustavan.

Raskaaksi tuleva asiantuntija on eriarvoisessa asemassa muihin suomalaisiin nähden Klikkaa twiitataksesi!

Asia on tärkeä, sillä iso osa suomalaisista naisasiantuntijoista on lisääntymisikäisiä ja heille perheeseen liittyvät näkökohdat ovat selvityksen mukaan tärkeitä erityisesti tehtäviin hakeutumisen yhteydessä. Jo pitkään ongelmia on tuonut se, että perheen siirtymistä ei ole tuettu eikä siitä koituvia kustannuksia ole korvattu. Vuoden 2019 alussa asiassa päästiin vihdoin eteenpäin, kun lakia muutettiin niin, että niin sanottuihin sihteeristötehtäviin lähteville maksetaan perhekorvauksia. Tämä askel on tervetullut, mutta ei riittävä tasa-arvon toteutumisen näkökulmasta. Kunnianhimon tasoa tulee nostaa ja tukea naisille ja perheellisille lisätä, jotta uralla eteneminen on mahdollista perhetilanteesta riippumatta. Suomi on omalta osaltaan vaikuttamassa siihen, millaiseksi operaatioiden omat ohjesäännöt muodostuvat. Siten tasa-arvotyö ei rajoitu kotimaahan, vaan sitä tulee jatkaa myös kansainvälisellä tasolla.

Siviilikriisinhallinnan rajat ja mahdollisuudet

Parlamentaarisella komitealla on nyt hyvä tilaisuus vaikuttaa ja miettiä uuden ajan vaatimuksia. Keskeinen kysymys on, onko kovan luokan kriisinhallinta-asiantuntijoiden vapauttaminen työmarkkinoille muutaman vuoden välein kannattavaa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteiden näkökulmasta olisi pikemminkin syytä vahvistaa kriisinhallintatyön ammatillistamista.

Yksi perustavanlaatuinen dilemma näyttäisi liittyvän siihen, että suuri osa siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista on sisäministeriön miesvaltaisilta hallinnonaloilta. Näin ollen kansallisena intressinä näyttäisi olevan hallinnon erityisosaamisen edistäminen kansainvälisillä tehtävillä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan laaja-alaisemmat intressit ovat kuitenkin liian tärkeitä jäämään alisteisiksi näille tavoitteille.

Instituutioiden tasolla mietittävänä on, tulisiko Suomen siviilikriisinhallinnalle luoda Ruotsin esimerkin mukaisesti itsenäisemmät toimintaedellytykset, jotka mahdollistavat eri hallinnonalojen intressien huomioimisen ja yhteensovittamisen, mutta tämä tapahtuisi kriisinhallinnan omista tarpeista ja lähtökohdista käsin.

Jotta suomalaisia istuisi jatkossa niissä pöydissä, joissa päätetään, on pidettävä parempaa huolta siviilikriisinhallintaosaamisesta ja ihmisistä osaamisen takana.