Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Pekingin yliopisto on yksi Kiinan maineikkaimmista. Kuva: Bcnof / CC BY-SA 3.0

Yliopistotutkinto on ollut Kiinassa perinteisesti väylä hyvään työpaikkaan. Koronaviruspandemia on syventänyt Kiinan työmarkkinoiden rakenteellisia ongelmia, ja se on hankaloittanut myös nuorten asemaa työelämässä. Kiina on vastannut luomalla satojatuhansia julkisen sektorin työpaikkoja valmistuneille, mutta työllistymisen parantaminen vaatisi erityisesti pienten ja keskisuurten yksityisyritysten tukemista sekä maan köyhempien alueiden talouskehityksen vauhdittamista.

Vuoden 2020 yliopistosta valmistuva ikäluokka kohtaa Kiinassa paljon hankalamman työmarkkinatilanteen kuin edeltävät ikäluokat.  Kaupunkien työttömyys lisääntyi alkuvuonna koronaviruksen iskiessä Kiinan talouteen. Tilastojen mukaan kaupunkien työttömyysaste oli epidemian huipun aikaan helmikuussa noin prosenttiyksikön koholla eli 6,2 prosenttia. Epävirallisen työvoiman suuri osuus ja puutteellinen raportointi tekevät tilastoista kuitenkin epävarmoja. Siksi oikean työttömyysasteen on joissakin arvioissa esitetty olevan jopa lähes 20 prosenttia.

Oli tarkka luku mikä hyvänsä, Kiinan työmarkkinatilanne on viime vuosina muuttunut monin paikoin aiempaa haastavammaksi, ja erityisesti parempipalkkaisiin töihin tähtäävien yliopisto-opiskelijoiden kilpailu työpaikoista on kiristynyt. Tänä vuonna yliopistosta valmistuu noin 8,7 miljoonaa opiskelijaa, joten tarvetta uusille työpaikoille on. Koronaviruksen aiheuttama talousshokki luo erityisen hankalat olosuhteet valmistuneille. Alkuvuonna vastavalmistuneille tarjolla olevien työpaikkojen määrä oli noin kolmanneksen laskussa, ja kriisi iski erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka lukeutuvat maan tärkeimpiin työllistäjiin. 

Kiinassa koulutuksen eriarvoisuus alkaa jo varhain

Koronakriisi pahentanee Kiinassa jo ennestään vallinnutta epätasa-arvoa eri opiskelijaryhmien välillä. Jakolinjoja muodostavat esimerkiksi suuret alueelliset erot talouskehityksessä ja koulutuksen laadussa sekä vaurauden epätasainen jakautuminen. Kotitausta vaikuttaa Kiinassa opiskelumenestykseen huomattavan paljon. Kiinan yliopistojen opiskelijakiintiöiden vuoksi jo valmiiksi suurissa kaupungeissa asuvien on helpompi päästä sisään kotikaupunkiensa yliopistoihin. Etumatkaa ikätovereihinsa nähden saavat myös vauraiden kaupunkien eliittikoulujen oppilaat.

Kiinan köyhimpien osien nuorista vain alle kymmenesosa menee korkeakouluun.

Kiinan köyhimpien osien nuorista vain alle kymmenesosa menee korkeakouluun, ja toisen asteen koulutus ja erityisesti lukio-opinnot jäävät monelta saamatta. Myös korkeakouluista valmistuneilla on usein edessään hankala tie. Halutuimmat ja parhaiten palkatut työt ovat usein edelleen idän vaurailla alueilla, jotka vetävät koulutettuja muuttajia myös muualta. Tämä lisää kilpailua työpaikoista ja painaa alas palkkoja suurissa kaupungeissa. Lisäksi maan sisäinen aivovuoto pahentaa alueiden välistä epätasapainoa.

Kiinan korkeakoulutus on voimakkaan hierarkkista, ja muutamasta nimekkäästä yliopistosta valmistuneet saavat huomattavan kilpailuedun työmarkkinoilla. Kiinan noin kolmestatuhannesta korkeakoulusta muutama kymmenen kuuluu terävään huippuun, josta suuret ja vakaat yritykset yleensä työntekijänsä rekrytoivat. Muista korkeakouluista valmistuneet kärsivät useammin alityöllisyydestä ja epävakaista työsuhteista. Suurimmat kaupungit imevät puoleensa myös muiden alueiden yliopistoista valmistuneita, eivätkä pienemmät kaupungit useinkaan tarjoa riittävän houkuttelevia työllistymismahdollisuuksia.

Työnhaku suurkaupungissa vaatii vastavalmistuneilta taloudellista puskuria. Esimerkiksi Shanghain keskitulot ja elinkustannukset saattavat olla moninkertaiset Kiinan köyhempiin alueisiin verrattuna. Siksi kaupungissa asuminen työnhakijana on käytännössä vaikeaa ja vaikeuttaa luokkanousua nyky-Kiinassa. Muualta maasta kaupunkiin muuttaneiden pitää saada myös Hukou-asumisoikeus, joka tarvitaan esimerkiksi sosiaaliturvaa varten. Luvan saaminen on usein pitkällinen prosessi ja vaatii olemassa olevan työpaikan. Väestönkasvun hillitsemiseksi luvan saamisen rima on asetettu korkealle eikä paikallinen yliopistotutkinto yksin takaa asumisoikeutta.

Kun suurissa kaupungeissa työmarkkinat ovat kilpailullisia ja vastavalmistuneiden palkat riittävät usein huonosti elinkustannusten kattamiseen, joutuvat muut alueet taas paikoin kilpailemaan koulutetusta työvoimasta. Kiinan tulevasta kasvusta suuri osa tulee kuitenkin luultavasti tapahtumaan sisämaan köyhemmillä alueilla. Vaikka idän ja etelän suuret kaupungit johtavat teknologia- ja palvelusektorien kehityksessä, on Keski- ja Länsi-Kiinan vähemmän kehittyneillä alueilla runsaasti varaa kuroa elintasoeroa umpeen.

Kiinan korkeakoulutussektori on kasvanut nopeasti mutta epätasaisesti

Kiinan talousreformien alkuvaiheessa 1980-luvulla korkeakoulutus oli väkilukuun suhteutettuna harvojen etuoikeus: yliopistoista valmistui vain hieman yli puoli miljoonaa ihmistä vuodessa. Korkeakoulutuksen laajentaminen on ollut hallinnon prioriteetteja, ja nykyään jo puolet ikäluokasta osallistuu korkeakoulutukseen. Maahan on siis muutamassa vuosikymmenessä luotu miljoonia korkeakoulupaikkoja. Kilpailu opiskelupaikoista on koventunut, kun aiemmin harvinaisesta etuoikeudesta on tullut yleinen käytäntö.

Kiinan voi sanoa kohdanneen talouskasvun ristiriidan. Taloustieteilijä Fred Hirsch kirjoitti ilmiöstä 1970-luvulla teoksessaan The Social Limits to Growth. Vaikka talouden kasvaessa voidaan tuottaa materiaalista hyvinvointia runsain mitoin ja ulottaa esimerkiksi korkeakoulutusta laajoille ihmisjoukoille, pienenee koulutuksen tuoma suhteellinen etu yksilölle yhä useamman saavuttaessa saman korkeakoulutuksen tason. Erityisesti ihmisten johtamiseen perustuvat asiantuntijatyöt lisääntyvät Hirschin mukaan rajallisesti, mikä johtaa kovempaan kilpailuun. Tämä näkyy Kiinassa esimerkiksi siinä, että yliopistotutkinto ei monella alalla tuo merkittävää lisää palkkaan ainakaan heti valmistumisen jälkeen.

Yliopistoa on Kiinassa perinteisesti pidetty parhaana väylänä vakaaseen työhön. Kysyntä ja tarjonta eivät kuitenkaan usein kohtaa maantieteen, koulutusalan ja koulutuksen laadun suhteen, ja tarvetta olisi myös tekniselle osaamiselle. Koulutussektorin ja toisaalta työmarkkinoiden nopea muutos on johtanut epätasaisuuksiin. Yhä useampi opiskelee humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä aloja, mutta tutkimusten mukaan näillä aloilla työllistymisvaikeudet ovat suurempia kuin teknillisillä aloilla. Arvioiden mukaan ainakin 30 prosenttia valmistuneista työskentelee koulutustaan vastaamattomissa töissä, ja osuus on korkeampi ei-teknillisillä aloilla. Lisäksi suuri osa työsuhteista on epätyypillisiä ja huonosti palkattuja. Valmistuneiden työttömyys on kuitenkin ollut kansainvälisessä vertailussa melko matalaa.

Valtionsektori edelleen tärkeässä roolissa 

Kiinan keinot työllisyyden tukemiseksi valmistuneiden työllisyyden tukemisessa, ja käyttää samalla tilaisuutta ohjatakseen työvoimaa aloille, joilla siitä on puutetta. 

Kiinan talousjärjestelmä on edelleen monilta osin hyvin valtiojohtoinen, ja kommunistinen puolue onkin ottanut aiemmista talouskriiseistä tutut julkiseen sektoriin nojaavat keinot käyttöön työllisyyden tukemiseksi. Kommunistinen puolue pystyy esimerkiksi suoraan lisäämään rekrytointeja suurissa valtionyrityksissä. Lisäksi esimerkiksi koulutusministeriö on sanonut palkkaavansa korkeakouluista valmistuneita opettajiksi henkilökuntapulasta kärsiviin kouluihin. Myös hallinto raportoi lisänneensä yli kaksi miljoonaa työpaikkaa kommunistisen puolueen hallinnassa oleviin organisaatioihin.

Kiina käytti samankaltaisia keinoja myös vuoden 2008 talouskriisin aikaan. Kommunistinen puolue siis käyttää hallinnassaan olevia valtionyrityksiä ja muita organisaatioita lievittämään työmarkkinoiden haasteita ja rekrytoi samalla ammattilaisia työvoimapulasta kärsiville alueille. Tämä vaikuttaa kelpaavan myös opiskelijoille. Erään kyselyn mukaan vuonna 2020 valmistuneista opiskelijoista 32 prosenttia ilmoitti työskentelevänsä mieluiten valtio-omisteisessa yrityksessä vakaan työpaikan vuoksi.   

Kiinan yksityisten yritysten työllistämisedellytyksiä olisi silti edistettävä.

Valtiojohtoinen työvoimapolitiikka on kuitenkin vain osittainen ratkaisu. Yksi Kiinan talousreformien avaintekijöistä oli nimenomaan valtiosektorin pienentäminen. Vaikka valtiosektori voi toimia purkuventtiilinä tiukassa työmarkkinatilanteessa, yksityisten yritysten työllistämisedellytyksiä olisi silti edistettävä. Kiina on kuitenkin pyrkinyt vähentämään valtio-omisteisten yritysten määrää ja keskittymään muutamiin avainyrityksiin. Suuri osa Kiinan toivomista innovaatioista, uusista työpaikoista ja yksityisestä kulutuksesta on kuitenkin yksityisen sektorin tuottamaa, ja suuri valtionsektori voi vähentää talouden elinvoimaa pidemmällä aikavälillä. Julkisten organisaatioiden palkkausrupeama voi kuitenkin toimia mikäli työvoima pystytään kohdentamaan alueellisten tarpeiden mukaan: esimerkiksi opettajapula on todellinen ongelma monilla syrjäisillä seuduilla.

Koronavirus voi Kiinassakin pahentaa olemassa olevia taloudellisia jakolinjoja

Koronavirus on vaikuttanut työmarkkinoihin epätasaisesti eri puolilla maata, ja vaikuttaa siltä, että pandemia on vain kasvattanut maantieteellisiä eroja työllisyydessä. Ennestään elinvoimaiset suurkaupungit sekä teollisuuden ja teknologian keskukset elpyvät jo kriisistä muiden alueiden edelleen kärsiessä koronakriisin vaikutuksista, mikä kasvattaa jo ennestään vauraiden alueiden etumatkaa. Kiinan talouden elpyminen on toistaiseksi ollut teollisuusvetoista, ja yksityinen kulutus on toipunut hitaammin.

Työllisyyden parantaminen näyttäytyy lyhyellä aikavälillä jopa kasvulukuja tärkeämpänä mittarina.

Kiina näkee työttömyyden paitsi taloudellisena ongelmana myös sosiaalista vakautta ja kommunistisen puolueen kannatusta heikentävänä seikkana. Siksi työllisyyden parantaminen näyttäytyy lyhyellä aikavälillä jopa kasvulukuja tärkeämpänä mittarina. Puolueella on nykyisessä talousjärjestelmässä vain rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa suoraan yksityisten yritysten rekrytointeihin, joten talouspoliittiset keinot ja valtio-omisteiset yritykset ovat tärkeässä asemassa puolueen työllisyyspolitiikassa. 

Mikäli Kiina kuitenkin haluaa tehostaa talouttaan ja muuttaa sitä innovaatiovetoisemmaksi, sen olisi tärkeää huolehtia ikääntyvän ja hiljalleen vähenevän työvoiman potentiaalin tehokkaasta hyödyntämisestä. Tilanteessa on kyse Kiinan valtiojohtoisen kapitalismin mallin ikuisuusdilemmasta: kuinka pitää ohjat tiukasti valtion käsissä, mutta kuitenkin hyötyä kapitalistisen järjestelmän tuomista tehokkuudesta ja innovaatioista.

Kriisissä voi olla Kiinalle tilaisuus ratkaista aluepoliittisia ongelmiaan. Mikäli työllisyystilanne suurissa kaupungeissa pysyy heikkona, Kiinan olisi tärkeää rohkaista koulutettujen ihmisten siirtymistä työvoimaa eniten tarvitseville alueille. Kuten aiempi esimerkki osoittaa, tämä keino on jo käytössä opettajapulan ratkaisemiseksi. Vähemmän kehittyneiden alueiden tukeminen työntekijöitä ja niitä palkkaavien yrityksiä houkuttelevammiksi on yksi keino lievittää suurkaupunkeihin kohdistuvaa painetta. Se voi olla myös toimiva tapa helpottaa vastavalmistuneiden työnhakijoiden tilannetta koronaiskusta toipuvassa taloudessa.

Jaa