Joe Bidenin tärkein tehtävä on saada pysäytettyä Yhdysvaltain yhä kiihtyvä kahtiajako. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä väistyvä presidentti Donald Trump ei aio poistua politiikan näyttämöltä. Yhdysvaltain politiikan heiluriliike jatkuu tulevaisuudessakin, mutta maan ulkopolitiikassa maailman muutos vaikuttaa presidenttiä enemmän.

Yhdysvaltain vaaleja odotettiin ympäri maailmaa kuin kuuta nousevaa, ja koronaähky teki tänä vuonna jokaisesta keskivertosuomalaisestakin kovan luokan vaalianalyytikon. Maan kaksintaisteluasetelma oli niin kiehtova, että vain harvat kykenivät sulkemaan silmänsä lähestyvältä spektaakkelilta.

Kun vaalipäivä vihdoin koitti, päivä muuttuikin viikoksi – ja lopulta tulos oli kaikille pettymys.

Trump hävisi vaalit, mutta demokraatit eivät voittaneet

Joe Biden äänestettiin Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi melko selvin numeroin, jos otamme huomioon hänen haastaneen istuvan presidentin. Sitten Franklin D. Rooseveltin yli 57 prosentin äänisaaliin vuonna 1932 ei yksikään haastaja ole saanut Bidenia suurempaa ääniosuutta kansallisesta äänimäärästä. Kuluvan vuosituhannen presidentinvaaleissa kaikki republikaanien voitot ovat tulleet niukemmin eroin, ja vain Barack Obaman ensimmäinen voitto oli selvästi suurempi.

Biden ei voittanut yhtä veret seisauttavasti kuin monet mielipidemittaukset olivat ennakoineet, mutta vaalien tulos uutisoitiin ennen aikojaan äärimmäisen tiukaksi. Vaaliviikon narratiivi olisi ollut hyvin erilainen, jos Pennsylvaniassa oltaisiin laskettu postiäänet ennakkoon samaan tapaan kuten viereisessä osavaltiossa Ohiossa. Osavaltioiden vahva itsehallinto on Yhdysvaltain demokratian perusta, mutta mikään ei estä, etteivätkö osavaltiot voisi halutessaan soveltaa muissa osavaltioissa hyvin toimivia käytäntöjä. Ääntenlaskennan yhdenmukaistaminen on toivottavasti näistä vaaleista mukaan otettava oppi.

Yleinen metafora vaalitulokselle on ollut, että Bidenin sijaan koronavirus kaatoi Donald Trumpin. Istuvan hallinnon heikko suoritus koronaviruksen leviämisen ehkäisemisessä ei varmasti lisännytkään Trumpin äänimäärää. Toisaalta median arviot, joiden mukaan pandemia muuttaisi tänä vuonna merkittävästi äänestäjien käyttäytymistä ja aiheuttaisi poikkeuksen It’s the economy, stupid -sääntöön, saattoivat olla liian yksioikoisia.

Sekä presidenttinä että ehdokkaana Trump ajoi johdonmukaisesti talouden avaamista, mikä saattoi olla yksi syy hänen kannatuksensa kasvulle joidenkin latinoäänestäjien keskuudessa. Vaikka talouden holtiton avaaminen saattaa suomalaisesta näkökulmasta näyttää vaaralliselta politiikalta, heikon sosiaaliturvan maassa suurelle osalle kansasta talouden nopea käynnistäminen oli välttämättömyys. Vain etuoikeutetuilla oli varaa kannattaa rajoitusten jatkamista talouden supistuessa ja työpaikkojen kadotessa.

Oli korona viimeinen niitti Trumpin arkussa tai ei, demokraatit joka tapauksessa halusivat alusta asti luoda vaaleista kansanäänestyksen istuvasta presidentistä. Tämä taktiikka toimi presidenttikisassa, mutta kostautui päivän kaikissa muissa vaaleissa, kun selvä sanoma omasta linjasta jäi puuttumaan. Demokraattien huonoon tulokseen kongressivaaleissa vaikutti lisäksi äänien tuleminen yhä selvemmin vain suurten asutuskeskusten alueelta. Demokraatit onnistuivat lisäämään kannatustaan jonkin verran suurkaupunkien esikaupunkialueilla, mutta koko muu maa on yhä vankemmin republikaanien valtakuntaa. Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä kannatuksen saaminen vain suurkaupungeista ei ole kestävä tapa pysyä vallassa.

Kaikille vaalikrapulaa poteville on kuin kohtalon ivaa, että kongressin senaatin enemmistö ratkeaa vasta Georgian kahdessa uusintavaalissa tammikuun ensimmäisellä viikolla. Tämä on tärkein syy sille, miksi maan tilanne on vaalipäivän jälkeen muodostunut sellaiseksi kuin se juuri nyt on.

Senaatin enemmistö ratkeaa vasta Georgian kahdessa uusintavaalissa tammikuun ensimmäisellä viikolla. Klikkaa twiitataksesi!

Republikaanit ovat suosikkeja säilyttämään enemmistönsä senaatissa, mutta Georgian vaalien vuoksi puolue joutuu juuri nyt nuorallatanssimaan Trumpin kanssa. Puolueen johto ei voi ajautua seuraavien viikkojen aikana riitoihin vielä istuvan presidentin kanssa, sillä hänen tukensa on ratkaisevaa äänestäjien houkuttelemiseksi uurnillle. Trump puolestaan tarvitsee republikaanien johtoa tuekseen pitääkseen yllä perusteetonta väitettä vaalivilpistä. Vasta Georgian tulosten jälkeen kongressin republikaanit pystyvät muodostamaan oman kantansa Bidenin tulevaan hallintoon.

Jos republikaanien sisäiset jännitteet kuitenkin räjähtävät käsiin ennen tammikuun alkua, on demokraateilla mahdollisuus voittoon. Tuolloin senaatin voimasuhteet olisivat 50–50, jolloin valiokuntien paikat ja resurssit jaettaisiin puolueiden kesken tasan. Chuck Schumerilla olisi demokraattijohtajana mahdollisuus viedä eteenpäin valiokunnissa tasan äänestettyjä lakialoitteita, ja tulevan varapresidentti Kamala Harrisin ääni toimisi salin puolella tasatilanteen ratkaisijana.

Moni demokraatti on kuitenkin henkisesti valmistautunut Mitch McConnellin jatkoon senaatin republikaanijohtajana. Suurin merkitys republikaanienemmistöisellä senaatilla olisi Bidenin ministerivalintoihin. Ulkoministerisuosikki Susan Ricen nimityksen republikaanit ovat vuonna 2012 jo kertaalleen torpanneet, eivätkä senaattorit Bernie Sanders tai Elizabeth Warren tulisi ministereinä republikaaneille kyseeseenkään. Bidenin kabinetin nimien arvailut ovat Georgian tilanteen vuoksi vielä nyt ennenaikaisia.

Republikaanien johtaman senaatin kykyä estää Bidenin hallintoa tekemästä mitään ei tule kuitenkaan liioitella. Demokraattien havittelemat lakipaketit ilmastosta terveydenhuoltoon jäisivät tekemättä, mutta presidentin hyvin itsenäinen sisä- ja ulkopolitiikka – myös taloudessa – onnistuu tarpeen vaatiessa myös ilman senaatin tukea. Juuri nyt vähäisinkin yhteistyö puolueiden välillä vaikuttaa lähes mahdottomalta, mutta Biden ja McConnell ovat tulleet vanhoina hyvinä aikoina hyvin keskenään toimeen, joten kameroilta piilossa pieni yhteistyön mahdollisuus on olemassa.

Kongressin edustajainhuoneen puolella demokraatit säilyttivät niukasti enemmistönsä. Nancy Pelosi jatkaa itseoikeutettuna puhemiehenä, eikä ole realistista odottaa demokraattien vasemmistosiiven vetelevän budjettien naruista vielä hetkeen. Pelosin vaikeana tehtävä on nyt ilman yhdistävää vihollista yrittää pitää demokraattien sisäiset kiistat kurissa. Pelosille tuottaa lisähuolta vaalien meneminen demokraateilta penkin alle kaikkein pahiten osavaltiotasolla. Yksikään osavaltioparlamentti ei kääntynyt demokraattien haltuun, vaan sen sijaan republikaanit lisäsivät valtaansa osavaltiotasolla. Tämän ansiosta republikaanit pääsevät ensi vuonna piirtämään heille suosiolliset vaalipiirit, joten kongressin edustajainhuoneen enemmistön menettäminen on demokraateille iso uhka seuraavissa välivaaleissa.

Trump lähtee lopulta, mutta ei hiljene

Harvoin täysin ennenkuulumaton teko presidentiltä on ollut yhtä ennalta-arvattava kuin Trumpin reaktio tappioonsa. Neljä vuotta sitten Trump voitti vaalit ja väitti miljoonien äänestäneen laittomasti. Nyt hän hävisi vaalit – ja väitti miljoonien äänestäneen laittomasti.

Trumpin kampanjan aloittamat oikeusjutut ovat muistuttaneet sokkona haulikolla ampumista, eikä vaalitulos tule oikeudessa ilman todisteita kääntymään. Kun tämä oljenkorsi on käytetty, saattaa Trumpin leiristä lähteä liikkeelle viimeinen epätoivoinen yritys kääntää valitsijamiesäänet Trumpin voitoksi. Perustuslain mukaan osavaltioparlamenteilla on oikeus määrittää, millä perustein valitsijamiehet päätetään 14. joulukuuta käytävään valitsijamiesvaaliin, jossa presidentistä virallisesti äänestetään. Trumpin kampanja saattaa yrittää julkisesti painostaa republikaanien kontrolloimia osavaltioparlamentteja ohittamaan vaaleissa annetut äänet. Pelkkä yritys ohittaa kansan tahto olisi täysin moraalitonta, mutta suunnitelma ei tulisi onnistumaan. Jokainen osavaltio on vaalilaissa päättänyt jakaa valitsijamiehet kansan antamien äänien perusteella, eikä lakia voi lähteä muuttamaan enää vaalien jälkeen. Alhainen yritys pysähtyisi oikeuden päätökseen.

Trumpin kampanjan aloittamat oikeusjutut ovat muistuttaneet sokkona haulikolla ampumista. Klikkaa twiitataksesi!

Trumpin jo kauan ennen vaalipäivää kylvämä väite vaalivilpistä olikin aina ensisijaisesti viestintää omille kannattajille. Kääntämällä huomion vaalituloksesta vaalisotkuun hän onnistui todellisessa tavoitteessaan eli kasvojensa säilyttämisessä tappion edessä. Valtaosa republikaaneista uskoo nyt vaalien olleen vilpilliset, vaikka todisteita asiasta ei ole. Trump on kautensa aikana normalisoinut sen, että jos johonkin asiaan haluaa uskoa, siihen saa uskoa.

Trump ei tule myöntämään hävinneensä näitä vaaleja, mutta tammikuun lopulla hän lopulta poistuu Valkoisesta talosta Floridan lämpöön Mar-a-Lagoon. Sieltä käsin hän kuin vastapaavi konsanaan voi väittää kannattajilleen Bidenin olevan valepresidentti. Mitä pidempään Trump onnistuu pysymään kuninkaantekijän asemassa republikaanisen puolueen laidalla, sitä vankemmin trumpismi iskostuu puolueen ideologiaksi seuraaviksi vuosiksi. Tällainen asetelma ei ole republikaaneille kuitenkaan millään tavoin kestävä, joten jossain vaiheessa puolueen on pakko ottaa etäisyyttä entiseen johtajaansa. Mitä republikaaneille tämän jälkeen tapahtuu, voi vain arvailla.

Uuden presidentin uusi aikakausi muuttaa aina yllättävän vähän

Bidenin puheet kansan yhdistymisestä menevät nyt suurelta osin kuuroille korville, kun moni Trumpia äänestänyt ei hyväksy Bidenin hallintoa edes laillisesti valituksi. Kansan kahtiajaon pysäyttäminen vaikuttaa lähes mahdottomalta tehtävältä Trumpin jatkaessa häiritsevänä hahmona taustalla. Yhdysvallat on silti osoittanut historiansa aikana kykenevänsä nousemaan synkemmistäkin paikoista. On hyvä muistaa, kuinka Euroopassa seurattiin aikanaan Yhdysvaltain sisällissotaa tarkalla silmällä ja ennustettiin Uuden maailman mahdin olevan kaatumassa sisäisiin riitoihinsa. Historia antaa perspektiiviä nykytilanteeseen, joka kaikesta huolimatta ei ole läheskään yhtä vaikea kuin maan historian vaikeimmat ajat.

Trumpin vaihtuminen Bideniin tuntuu ympäri maailman uuden aikakauden alulta – tai paluulta vanhaan. Yhdysvaltain historian ja politiikan tutkimusta vaivaa aika ajoin kuitenkin liiallinen presidenttikeskeinen ajan hahmottaminen. Aikakausia tupataan jäsentämään neljän tai kahdeksan vuoden pätkissä presidentti kerrallaan, minkä vuoksi presidentin vaihtuessa etenkin ulkomailla asetetaan kohtuuttoman suuria odotuksia Yhdysvaltain politiikan muutoksille. Presidentillä on merkitystä, mutta useimmat kehityskulut Yhdysvaltain ulkopolitiikassa – kuten katseen kohdistaminen Kiinaan – eivät ole presidentistä kiinni, vaan maailman muutoksen painon sanelemia.

Useimmat kehityskulut Yhdysvaltain ulkopolitiikassa eivät ole presidentistä kiinni, vaan maailman muutoksen painon sanelemia. Klikkaa twiitataksesi!

Bidenin kauden aikana Euroopassa ei saada tuudittautua transatlanttisen yhteistyön paluun kangastuksen edessä. EU:lla ja Yhdysvalloilla on toivottavasti edessä yhteistyön kuherruskuukaudet niin ilmasto- kuin ihmisoikeuspolitiikankin saralla, mutta Bidenin kausi ei tule olemaan Obaman kolmas kausi. Eurooppa ei saa enää jatkossa yllättyä siitä, jos Yhdysvallat tulevaisuudessa lähtee uudestaan ovet paukkuen monenvälisestä yhteistyöstä. Tämän vuoksi Suomella on tärkeää olla kirkas kuva siitä, mitkä intressit Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälisissä suhteissa ovat pitkäaikaisesti luontevia siitä huolimatta, kumman puolueen ehdokas istuu Valkoisessa talossa.

Suomessa ei ole informaatiopulaa Yhdysvaltain tapahtumista, vaan elämme pikemminkin informaatiotulvassa. Viimeiset viikot ovat jälleen osoittaneet, kuinka korkea Yhdysvaltain politiikan asiantuntemus maassamme on. Asiantuntijoiden vastuulla on toimia uutistulvan filtterinä ja kohdistaa katse Yhdysvaltain politiikan kulissien taakse. Jos Suomi haluaa olla kokoaan suurempi maailmalla, vaatii se suomalaisilta kykyä olla askeleen edellä maailman suurimman toimijan sisäisen tilan ymmärtämisessä.