Jaa

Lukuaika: 10 minuuttia

Vapaaehtoiset vastaanottavat elintarvikkeita Limassa Villa María del Triunfon kaupunginosassa. Kuva: Gratitud en Acción.

Pandemia on saanut Perussa humanitaarisen kriisin mittasuhteet. Se on osoittanut, ettei viime vuosikymmenten talouskasvu ole tuonut riittävästi parannuksia julkiseen terveydenhuoltoon tai sosiaaliturvaan. Perulaiset sinnittelevät koronakriisissä yhteisöllisen solidaarisuuden avulla, mutta kriisi on myös saanut arvostamaan vahvempaa valtiota.

Vuodesta 2021 kaavailtiin Peruun suurta juhlavuotta 200 vuotta kestäneen itsenäisyyden kunniaksi. Pandemian myötä suuresta juhlavuodesta tulikin surun ja ahdingon vuosi miljoonille perulaisille, jotka ovat kuluneen vuoden aikana sairastuneet, menettäneet läheisensä, yrityksensä tai työpaikkansa. Viime vuoden maaliskuussa Perussa tuli ilmi ensimmäinen covid-19-tapaus, ja sen jälkeen virus levisi melko nopeasti koko maassa. Pandemia on saanut Latinalaisessa Amerikassa humanitaarisen kriisin mittasuhteet, ja Peru on yksi pahiten kärsineistä maista. Huhtikuussa 2021 keskimäärin joka viides minuutti yksi perulainen kuoli koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen.

Pandemia on saanut Latinalaisessa Amerikassa humanitaarisen kriisin mittasuhteet, ja Peru on yksi pahiten kärsineistä maista. Klikkaa twiitataksesi

Lisäksi pandemia on ajanut monet perulaiset perheet taloudellisiin vaikeuksiin. Sairastaminen on kallista, ja tilannetta pahentaa se, että työpaikkoja on kadonnut ennätysmäärät. Pelkästään pääkaupungissa Limassa 762 000 ihmistä menetti työpaikkansa joulukuun 2020 ja maaliskuun 2021 välillä. Turismi on Perulle tärkeä tulonlähde, ja se on kuihtunut lähes kokonaan maan suljettua rajansa. Jo pelkästään Machu Picchun rauniokaupungin pitkäaikainen sulku on aiheuttanut maalle miljoonien dollareiden tulojen menetyksen, ja esimerkiksi Cuzcon alueella 92 % turismin parissa työskentelevistä on menettänyt työpaikkansa kuluneen vuoden aikana. Touko-kesäkuussa 2020 80 % Maailmanpankin kyselyyn vastanneista talouksista oli kärsinyt tulojen vähenemisestä vuonna 2020. YK:n Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomission (Comisión Económica para América Latina y el Caribe, CEPAL) teettämä tutkimus puolestaan näyttää, että vuoden 2020 aikana sekä köyhyys että äärimmäinen köyhyys lisääntyivät Perussa monta prosenttiyksikköä. Äärimmäisen köyhiksi lasketaan ne henkilöt, joiden kuukausitulot eivät riitä edes kaikkein välttämättömimpiin peruselintarvikkeisiin.

Äärimmäisen köyhyyden ja köyhyyden lisääntyminen Perussa vuonna 2020. Kaavio: Julius Lehtinen

Noin kolmasosa perulaisista työskentelee epävirallisella sektorilla eikä kuulu minkäänlaisen sosiaaliturvan piiriin. Perussa ei ole yhtenäistä sairausvakuutusjärjestelmää, eikä suurin osa yksityisistä tai julkisista vakuutusjärjestelmistä kata läheskään kaikkia sairastumisesta aiheutuvia kuluja – jos siis kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka onnistuvat saamaan sairaalapaikan. Sairaaloiden tehohoitopaikkojen täyttyessä ja lääkehappivarantojen ehtyessä  epätoivoiset omaiset ovat usein valmiita lähes mihin tahansa saadakseen omaiselleen hoitoa. Keinottelu happipullojen hinnoilla on johtanut siihen, että pahimmillaan lääkehappipullosta on saanut maksaa 1500 euroa, eli lähes kymmenkertaisesti perulaisen minimikuukausipalkan verran. 

Kuten muuallakin maailmassa, myös Perussa pandemia on tuonut esiin ja syventänyt yhteiskunnan eriarvoisuutta. Sen hillitsemiseksi asetetuista rajoituksista ovat kärsineet erityisesti jo muutenkin heikoimmassa asemassa olevat: epävirallista tai itsenäistä työtä tekevät, vähän koulutetut ja muutenkin köyhyysrajalla elävät perulaiset. 

Heikko valtio, vahva yhteisö

Huolimatta siitä, että Perun valtion rahoittama pandemiatukipaketti oli yksi Latinalaisen Amerikan kattavimmista, ei apua ole riittänyt kaikille. Valtio maksoi vuonna 2020 noin kahdeksalle ja puolelle miljoonalle köyhimmälle kotitaloudelle noin 150 euron koronabonuksen. Käytännössä bonuksien maksamista on vaikeuttanut se, ettei läheskään kaikilla ole pankkitiliä. Yritysten mennessä konkurssiin ja työpaikkojen kaikotessa monet perulaiset alkoivat nostaa rahaa eläkesäästötileiltään. Ainakin 5,4 miljoonaa perulaista on nostanut pandemian aikana rahaa yksityisistä eläkerahastoistaan, mistä johtuen 3,6 miljoonalla perulaisella ei enää ole tulevaisuuden turvaa eläkesäästöissä. Eläkerahojen, työttömyysvakuutusten ja bonusten nostaminen pankeista aiheutti pitkiä, useiden kortteleiden pituisia jonoja, jotka puolestaan lisäsivät tartuntariskiä. 

Peru lasketaan keskituloiseksi valtioksi, joka on viime vuosikymmeninä nauttinut tasaisesta talouskasvusta. Talouskasvu oli kuitenkin alkanut hiipua jo ennen koronakriisiä. Lisäksi epävirallinen talous rehottaa, sosiaaliturva on heikko ja valtion investoinnit koulutukseen ja terveydenhuoltoon ovat pysyneet matalina. Vaikeina aikoina perulaiset eivät odota valtion tai ylikansallisten toimijoiden apua, vaan useimmiten ensimmäisenä turvaudutaan perheeseen ja sukuun. Kuinka sitten perheet, erityisesti vähävaraiset, selviävät jokapäiväisistä kuluistaan?

Kun valtiolliset ja muut virallisen tahon valtiolliset toimijat jähmettyivät ulkonaliikkumiskieltojen vuoksi, kansalaisten keskinäinen solidaarisuus pelasti monet perheet pahimmasta taloudellisesta ahdingosta. Kaupungit ja kunnat jakoivat kyllä elintarvikkeita hätäapuna, mutta apu oli riittämätöntä. Lisäksi ruoka pitää kuitenkin myös valmistaa, ja siihen tarvitaan ainakin sähkö- tai kaasukeitin, juomakelpoista vettä ja mieluiten vielä jääkaappikin ruoka-aineiden säilyttämiseen. 

Recurseo eli keinojen keksiminen vaikeista tilanteista selviytymiseen on taito, jota perulaiset ovat olosuhteiden pakosta joutuneet hiomaan. Pandemian aikana monelle on muistunut mieleen edesmenneen ex-presidentti Alan Garcían ensimmäisen hallituksen hyperinflaation aika, jolloin ruoan taikominen pöytään vaati suurta kekseliäisyyttä. Kyseessä ei ole pelkästään pandemian aikainen ilmiö, vaan perulaisille ja muillekin latinomaiden kansalaisille ominainen tapa selvitä elämän odottamattomista vastoinkäymisistä, kuten esimerkiksi sairaanhoitomaksuista. 

Ruohonjuuritason solidaarisuudesta on monia esimerkkejä. Kattaakseen yllättävät kulut, perheenjäsenet tai ystävät saattavat järjestää esimerkiksi arpajaiset tai vaikkapa polladan, jossa jokainen osallistuja ostaa annoksen grillattua kanaa (pollo) ja myynnistä saatava voitto käytetään mihin milloinkin on tarvetta – vaikkapa leikkauksen, hammasproteesin tai pyörätuolin kustannuksiin. Myös perheenlisäys tuo mukanaan isoja kustannuksia, joten baby shower tai pañalada eli vaippajuhlat lahjoituksineen auttavat. Korona-aika näyttäisi entisestään lisänneen solidaarisuutta. Se voi ilmetä vaikkapa niin, että jotkut yrittäjät täyttävät ilmaiseksi omaisilleen apua hakevien ihmisten lääkehappipulloja. Tai siten, että joku tarjoilee ilmaisia aterioita happipullojen täyttämistä jonottaville ihmisille.

Ollas comunes – ruoka-apua yhteisön voimin

Pandemian aikana yhteisöjen vapaaehtoisten pyörittämät “yhteiskattilat”, ollas comunes, ovat lisääntyneet vastaamaan köyhien, erityisesti lapsiperheiden hätään. Pelkästään pääkaupungissa Limassa on rekisteröity 1300 yhteiskattilaa, jotka ruokkivat noin 130 000 henkeä. Järjestelmä toimii siten, että kaikki yhteisön jäsenet tuovat keittiölle niitä ruoka-aineksia, joita heillä sattuu olemaan: pussin riisiä, kanan tai vaikkapa yhden sipulin. Aineet kerätään yhteen ja niistä laitetaan ruokaa koko yhteisölle. Jaettu keittiö ei ehkä kuulosta hyvältä idealta pandemian aikaan, kun kokoontumisia olisi syytä välttää,mutta koska perulaisista talouksista noin puolessa ei ole jääkaappia ja jopa kahdeksalta miljoonalta ihmiseltä puuttuu juokseva vesi, on yhteiskeittiöissä ratkaisu pahimpaan hätään. 

Perulaisista talouksista noin puolessa ei ole jääkaappia ja jopa kahdeksalta miljoonalta ihmiseltä puuttuu juokseva vesi. Klikkaa twiitataksesi

Monet yhteiskeittiöt toimivat naisten voimin. Kuva: Gratitud En Acción

Pandemian aiheuttama taloudellinen kriisi on haitannut erityisesti naisia. Monet naisvaltaiset ammattiryhmät kuten kodin-, lasten- ja vanhustenhoitajat, kampaajat,kauneushoitajat, myyjät ja tarjoilijat ovat kärsineet töiden vähenemisestä tai loppumisesta. Naisvaltaisella hoitoalalla työtä riittää, mutta usein puutteellisin suojavarustein työskentelevät hoitajat riskeeraavat oman ja perheensä terveyden. Latinalaisen Amerikan kehityspankin (Inter-American Development Bank, IADB) julkaiseman raportin mukaan pääkaupungin Liman alueella naisvaltaisilla aloilla työpaikkoja on kadonnut eniten ja työmarkkinoiden palautuminen ennalleen tulee viemään aikaa. Ei siis ole ihme, että usein soppakeittiöitä pyörittävät naiset.

Vaikka Limassa kaupunki on alkanut koordinoida tukea yhteiskeittiöille, kyseessä on ennen kaikkea ruohonjuuritason aloite. Mikäli yhteisöjen asukkaat jättäytyisivät odottelemaan viranomaisten apua, suuri osa heistä todennäköisesti kuolisi nälkään. Yhteiskeittiöiden yhteisön ulkopuolinen tuki tulee lahjoituksina yksityishenkilöiltä tai yrityksiltä, joko raha- tai ruokalahjoituksina. Nykyään monet yhteiskeittiöt keräävät lahjoituksia sometiliensä kautta.

Solidaarisuudella on juuret Andien alueen kulttuurissa

Vaikeina aikoina sekä yksittäiset kansalaiset että erilaiset toimijat kuten yritykset, yliopistot, kansalaisjärjestöt ja kirkot ovat kaikki kantaneet kortensa kekoon ja pyrkineet auttamaan apua tarvitsevia. Katolisella kirkolla on pitkä perinne humanitäärisessä auttamistyössä, mutta sen harjoittama filantropia yhdistetään usein varakkaamman väestön varojenkeräystempauksiin, joilla pyritään auttamaan köyhiä. 

Solidaarisuudella ja vastavuoroisuudella on pitkät perinteet myös Andien alueen alkuperäiskulttuureissa. Ketsuankielinen ayni-käsite tarkoittaa pragmaattisen vastavuoroisuuden periaatteella toimivaa vaihtokauppaa, jonka merkitys on “tänään minulle, huomenna sinulle”.  Toisista huolehtimisen kulttuuri on perinteisesti vahva Andien alueen karuissa olosuhteissa, joissa luonnonvarat ovat niukassa. Aynia voisi kuvailla vaihtokaupaksi: perinteisillä markkinoilla ei käytetä rahaa maksuvälineinä, vaan kauppaa käydään vaihtamalla elintarvikkeita toisiin. Se voi myös tarkoittaa yhteisen juhlan järjestämistä siten, että palveluja ostetaan vastavuoroisesti yhteisön jäseniltä. Ayni ei kuitenkaan ole pelkästään solidaarisuutta tai hyväntekeväisyyttä, vaan se on ennen kaikkea yhteisöllisyyden ja sosiaalisen koheesion rakentamisen mekanismi. Keskinäinen riippuvuus vahvistaa sosiaalisia verkostoja. Vaikka jotkut antropologit ovat myös kyseenalaistaneet aynin epäitsekkäät periaatteet, on siitä eittämättä hyötyä yhteisölle vaikeina aikoina.  

Ketsuankielinen ayni-käsite tarkoittaa pragmaattisen vastavuoroisuuden periaatteella toimivaa vaihtokauppaa, jonka merkitys on “tänään minulle, huomenna sinulle”. Klikkaa twiitataksesi

Uskonnollisten yhteisöjen ja poliittisten tahojen harjoittamaa filantropiaa voidaan syyttää holhoavasta, paternalistisesta tyylistä sekä omien intressien ajamisesta avunannon ohella. Ayni-periaatteeseen taas kuuluu yhteisöllisyyden rakentaminen. Keskinäinen luottamus, verkostot ja yhteistyö ovat solidaarisuuden kulmakiviä. Ruohonjuuritason yhteisöllisessä filantropiassa päätösvalta on niillä, joita hyväntekeväisyys koskee. Se on voimaannuttavaa ja yhteisön tarpeista lähtevää sekä lähtökohtaisesti kulttuurisensitiivistä. Meksikossa tehdyn tutkimuksen mukaan ruohonjuuritason solidaarisuuskokemus vahvistaa paikallisyhteisöjä. 

Voiko yhteisöllisyys korvata valtion?

Kulttuuristen tekijöiden rooli tavallisten kansalaisten selviytymisstrategioissa kriisiaikoina on sosiologeja kiinnostava aihe. Monissa maissa kansalaiset ovat järjestäneet pandemian aikana epävirallisia avustusverkostoja myös sosiaalista mediaa hyväksi käyttäen. Tanskassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että avustusverkostot toimivat parhaiten silloin, kun sosiaaliset verkostot ovat jo olemassa ennen kriisiä. 

Perussa ainakin kaksi kulttuurista tekijää on auttanut tavallisia kansalaisia selviytymään korona-arjen haasteista: sosiaalisuus ja sen perinne. Siinä missä modernin yhteiskunnan instituutiot ovat osoittaneet heikkoutensa, on yhteisöllinen solidaarisuus auttanut lukemattomia perulaisia perheitä vaikeina aikoina. Vaikeina aikoina eivät pärjää ne, joilla on rahaa pankissa, vaan ne, joilla on sosiaalista pääomaa eli verkostoja ja kontakteja. Kuitenkin recurseon kääntöpuolena on criollada, tilanteiden kääntäminen omaksi eduksi keinoja kaihtamatta. Pandemian aikana se on tullut esiin siinä, kuinka varakkaimmat perulaiset hamstrasivat happipulloja omille lähimmäisilleen tai myydäkseen niitä kalliimmalla eteenpäin.

Perussa ainakin kaksi kulttuurista tekijää on auttanut tavallisia kansalaisia selviytymään korona-arjen haasteista: sosiaalisuus ja sen perinne. Klikkaa twiitataksesi

Heinäkuussa 2021 Perulle valitaan uusi presidentti, joka perii väliaikaishallitukselta vaikean tehtävän: pandemiasta ulosluovimisen ja talouden elvyttämisen. Huhtikuussa 2021 perulaiset äänestivät toiselle kierrokselle kaksi kandidaattia: äänienemmistön saaneen vasemmistolaisen Pedro Castillon ja oikeistolaisen Keiko Fujimorin. Ammattiyhdistysmies Castillolla on kokemusta ruohonjuuritason solidaarisuudesta, Fujimori puolestaan korostaa talousliberalismia ja perhearvoja. Vaalit näyttävät, toivovatko perulaiset jatkossa parempaa sosiaaliturvaa ja vahvempaa valtiota, vai onko pandemia päinvastoin vahvistanut kokemusta siitä, että valtioon ei voi turvata, vaan perhe ja yhteisö ovat jatkossakin tärkeimmät tukipilarit.

______________

Kirjoittaja: Anna Virkama

Editoijat: Heidi Lipsanen, Mirka Wendt

Kielenhuoltaja: Matti Marjamäki

Jaa