Ukrainan ja EU:n suhdetta on vuosien ajan luonnehtinut yritys juurruttaa demokratia osaksi neuvostoperinteiden hallitsemaa ukrainalaista yhteiskuntaa. Ukrainalle toive EU-jäsenyydestä ja sen mahdollistavasta rajanvedosta Venäjään on kuitenkin muodostunut uusien geopoliittisten uhkien edessä lähentymisen motivaattoriksi. Toisaalta Yhdysvaltojen ja Ukrainan tiivistyvä puolustusyhteistyö asettaa EU:n tarkastelemaan Ukraina-suhteen yhteisiä nimittäjiä. 

Ukrainan juhliessa 30-vuotista itsenäisyyttään elokuun lopussa maan ulkoministeri Dmytro Kuleba kommentoi kriittisin sanoin EU:n naapuruuspolitiikkaa. Politicolle antamassaan haastattelussa Kuleba esitti, että EU ”hukkuu sisäisiin pelkoihinsa ja ongelmiinsa”, jotka tekevät unionista voimattoman haastamaan globaaleja suurvaltoja. Ratkaisuksi Kuleban mukaan EU:n tulisi laajentua itään ja rohkaistua uudistamaan itäistä kumppanuutta luopumalla nykyisestä sopimusteknisestä lähestymistavasta sekä avata syli yhteiseen perheeseen.

Ukrainan haaveet EU-jäsenyydestä asettuivat uudelle kurssille vuoden 2014 Krimin miehittämiseen johtaneiden tapahtumien jälkeen. Palan itsestään menettänyt Ukraina käänsi tuolloin kurssinsa takaisin kohti länttä. EU asettui tukemaan polulta eksynyttä lammasta, mutta demokratia ei ole edistyksestä huolimatta lävistänyt ukrainalaista yhteiskuntaa EU-jäsenyyteen oikeuttavalla tavalla. Jos Ukrainalla oli vuonna 2013 mistä valita, nyt paineet ovat erilaiset: alueellista koskemattomuutta ja sisäistä järjestystä koetteleva Venäjä vaanii itärajan takana ja sen tuntumassa sekä hybridivaikuttamisen kautta myös rajojen sisäpuolella. Samalla Ukrainan ja Yhdysvaltojen tiivistynyt puolustuspoliittinen suhde on alleviivannut sitä, mitä Ukraina länneltä haluaa: turvatakuuta. 

Toinen piikki Ukrainan lihassa on Itämeren pohjaan viime kuussa valmistunut kaasuputki Nord Stream 2, joka luo suoran yhteyden Saksan ja Venäjän välille. Maiden yhteinen rakennushanke ei edennyt ongelmitta, ja sitä varjostivat yhtäällä käytännön rakennustyötä hidastaneet, mutta lopulta Joe Bidenin kesäkuussa pyörtäneet Yhdysvaltojen pakotteet sekä lännen huoli Venäjän kasvavasta geopoliittisesta kiristysvallasta unionin sisällä.

EU:n itäistä kumppanuutta sekä EU:n laajentumisstrategiaa haastavat argumentit osunevat Brysselissä herkkään paikkaan. Vuodesta 2009 asti Euroopan unionin ja kuuden itäisen kumppanimaan – Ukrainan mukaan lukien – suhteita on ohjannut tavoite poliittisesta ja taloudellisesta yhdentymistä, jota on jo pitkään moitittu strategian puutteesta. Poliittisessa retoriikassa lähentyminen on esitetty usein symbolisena askeleena joko kohti itää, takaisin Venäjän valtapiiriin, tai kohti länttä, eurooppalaisten arvojen ja periaatteiden mukaan toimivaa yhteiskuntaa. 

EU:n itäistä kumppanuutta sekä EU:n laajentumisstrategiaa haastavat argumentit osunevat Brysselissä herkkään paikkaan. Klikkaa twiitataksesi!

Ukrainan kohdalla tapa luoda yhteistä kuvaa länsimaisittain toimivasta valtiosta on kuitenkin peittänyt alleen itäisen kumppanuuden todellisen Akilleen kantapään: sen, mikä EU-jäsenyyden todellinen merkitys on, aito halu assosioitua vai kansallinen voimaantuminen ja rajanveto Venäjään? 

Ukrainan haaveet EU-jäsenyydestä uhkaavat karata kaasuna ilmaan

EU:n ja Ukrainan välistä monialaista yhteistyötä ohjaavat myös EU-maiden johtajien kesällä 2020 hyväksymät päätelmät, joilla vahvistetaan EU:n naapuruuspolitiikalle asetettu ehdollisuusperiaate tuen antamisesta konkreettisia uudistuksia vastaan. Vastavuoroisuus onkin tarjonnut EU:lle retorisen nojan jäsenyydestä kieltäytymiseen.

Hyvä hallinto, oikeusvaltioperiaatteet sekä korruptionvastainen sääntely ovat olleet EU:n uudistusvaatimusten keskiössä, ja niiden puute on pääargumentti, jolla EU pitää jäsenyyttä jäissä. Vuonna 2018 äänivyöryllä valittu populistinen Volodymyr Zelenskyi vakuutti kautensa alussa tarttuvansa Venäjä-kytköksiä ylläpitävien oligarkkien vilpillisiin toimiin, mutta teot eivät ole vastanneet puheita: korruptionvastaiseen tehtävään asetettujen instituutioiden toimintaa on vaikeutettu ja oikeuslaitoksen riippumattomuus huolettaa. Lisäksi kertaalleen kumottu, mutta sittemmin palautettu laki virkamiesten vastuuvelvollisuudesta koskien omaisuusilmoituksia oli lopulta vesitetty versio edellisestä. 

Oman elementtinsä yhtälöön ovat tuoneet Ukrainan talousvaikeudet, joita kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n päätös tuen jäädyttämisestä – syynä siinäkin Ukrainan heikko taloudenpito – ei ole helpottanut. Kiinan kanssa Ukraina taas solmi viime kesäkuussa strategista yhteistyötä edistävän investointisopimuksen, koska rahahanojen avaamiseen riitti Ukrainan vetäytyminen YK:n ihmisoikeusneuvoston uiguurien tilannetta käsitelleestä julkilausumasta.

Samaan aikaan Nord Stream 2 on muuttanut pelikenttää Ukrainalle. Kaasun virtaaminen Ukrainan läpi tuottaa valtiolle tällä hetkellä vuodessa noin kaksi miljardia dollaria vuokratuloja. Taloudellisten menetysten lisäksi näyttää entistä todennäköisemmältä, että Venäjä saattaa hyödyntää Nord Stream 2:sta geopoliittisiin pyrkimyksiinsä, muun muassa kaasutoimituksia keskeyttämällä tai virtausvolyymiä pienentämällä.

Huoli kasvavasta energiapoliittisesta kiristysvoimasta kirjattiin myös heinäkuussa Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Yhdysvaltain presidentti Bidenin solmimaan sopimukseen. Sen mukaan osapuolet sitoutuvat tukemaan maan siirtymää vihreämpiin energiamuotoihin miljardin dollarin suuruisella rahastolla, johon Saksa tulee asettamaan vähintään 175 miljoonan alkupotin. Tilanteessa, jossa Venäjä käyttäisi kaasutoimitusten keskeyttämistä Ukrainan kautta poliittisena aseena sen omien pyrkimysten saavuttamisessa, Saksa lupaa sekä asettaa kansallisella tasolla pakotteita Venäjää vastaan että ajaa niitä EU:ssa. 

Saksa on myös luvannut painostaa Venäjää jatkamaan nykyistä Ukrainan Naftogazin ja Gazpromin välistä vuoteen 2024 ulottuvaa kaasusopimusta kymmenellä vuodella – tavoite, jonka onnistuminen riippuu täysin Venäjästä. Moskovan Berliinin-suurlähettiläs Sergey Nechayev kiiruhtikin kommentoimaan heti Merkelin Yhdysvaltojen vierailun jälkeen, ettei osapuolten sopimus ole muuta kuin julkilausuma, sillä Venäjän toimiin sillä ei ole lainsitovaa vaikutusta. Saksan väläyttämät mahdolliset Venäjä-pakotteet taas jäisivät kansalliselle tasolle, ellei konsensusta Euroopan neuvoston päämiesten välillä saavutettaisi. Ukrainan näkökulmasta Saksan tuki Ukrainan vihreään siirtymään toimisi kyllä kompensaationa mahdollisista kaasutulojen menetyksistä, mutta palvelee samalla Euroopan energiariippuvuuden purkamista Venäjästä – ja horjuttaa Ukrainan asemaa tärkeänä kaasunvälittäjänä.

Ukrainan ja Yhdysvaltojen yhteistyö haastaa EU:n demokratiakärjen

Kun huomioidaan, ettei itäisen kumppanuuden ponne ole riittänyt kannustamaan Ukrainaa EU-jäsenyysprosessilta vaadittavan uudistusvauhdin tavoitteluun, näyttäytyy geopoliittinen irtaantuminen Venäjää vastaan motivoivampana porkkanana. Kuleba myös artikuloi suoraan sen, mitä jäsenyys Ukrainalle merkitsee: kansallista turvallisuutta. Vaikka EU on seisonut Ukrainan rinnalla sen puolustaessa koskemattomuuttaan ja suvereniteettiaan sekä ollut valmis ihmisoikeusperusteiseen pakotepolitiikkaan Venäjää vastaan, Itä-Ukrainan konfliktia ratkova Normandia-ryhmä ei ole tavannut vuoden 2019 jälkeen, eikä Minskin sopimuksen alaisissa, käytännön kysymyksiä ratkovassa trilateraaliryhmässä ole saavutettu merkittäviä ratkaisuja. Euroopan tilintarkastustuomioistuin taas arvioi viimeisimmässä erityiskertomuksessaan EU:n saavuttaneen laajamittaisen korruption kitkemisessä laihoja tuloksia ja esittää, että Euroopan ulkosuhdehallinnon ja komission toimet ovat olleet vailla suunnitelmaa ja täytäntöön pantua strategiaa.

Kuleban voimakas esiintyminen heijastaa Ukrainan itsevarmuutta, jolla se pyrkii kiivaasti luomaan suhteita tasavertaisuuden pohjalle. Biden vastaanottikin viime kuussa Washingtonissa ponnekkaan Zelenskyin, joka Afganistanin tilanteen varjostamana tavoitteli Yhdysvaltojen vakuuksia tuen jatkumisesta. Ukrainalle Washingtonin-visiitti osoittautui arvokkaaksi käynniksi: tapaamisessa allekirjoitettuun strategisen puolustuksen puitesopimukseen kirjattiin Yhdysvaltojen 60 miljoonan dollarin tuki Ukrainan puolustussektorille. Yhdysvallat lupaa myös helpottaa Itä-Ukrainan konfliktin jättämää humanitaarista hätää 45 miljoonalla dollarilla. Ennen kaikkea sopimuksessa määritellään askelmerkit, joilla vahvistetaan Ukrainan sotilaallista valmiutta ja saatetaan maata kohti Naton edellyttämiä vaatimuksia ja standardeja.

Vaikka Nato-jäsenyyttä Zelenskyi ei Kiovaan palatessaan tuonut, voi Yhdysvaltojen ja Ukrainan aktiivisen yhteistyön nähdä haasteena EU:n itäisen kumppanuuden strategialle: toisin kuin EU, Yhdysvallat piirtää sotilaallisen avustuksen myötä yhdentymisen rajaa Ukrainan ja Venäjän välille. EU:n rajat pysyvät sen sijaan yhä kiinni, vaikka kuvaa yhteisestä rintamasta retoriikan tasolla luotaisiin. Kokonaan toinen kysymys on se, löytyisikö EU:n sisällä konsensusta Ukrainan EU-jäsenyydestä, vaikka maasta tulisikin mallikelpoinen kandidaatti.

Kehityskeskustelun paikka

Jos EU:n odotukset Ukrainan lähentymisestä läntiseen demokratiaan olivat korkealla vielä ennen vuoden 2013 syksyä, nyt lippu EU:n on karannut kauemmas horisonttiin. Ukrainan mielestä jäsenyys taas kuuluu sille solidaarisuuden osoituksena puolen valinnasta vuosien aikana.

Ukrainan sosiaalisen koheesion heikkous, sisäinen pakolaisuus ja sodan jättämä humanitaarinen hätä sekä kansantaloudelliset haasteet ovat kuitenkin ongelmia, joista EU-yhdentyminen ei maata vapauttaisi. Itä-Ukrainan konfliktin ylläpitämä jännite Kiovan ja idän välillä sekä heikko luotto valtaapitäviin ja keskeisiin instituutioihin haastaa eurooppalaisen identiteetin synnyttämistä koko kansan tasolla. Samoin on hallinnon riveissä, missä länsivastaisella retoriikalla oikeutetaan lyhytnäköisiä ratkaisuja ja estetään länsimielisten ryhmittymien muodostuminen. Niin kauan myöskään itäisen kumppanuuden logiikka poliittisesta assosiaatiosta ei läpäise yhteiskuntaa tavalla, joka vaadittaisiin aitoon muutokseen. 

Ukrainan mielestä jäsenyys kuuluu sille solidaarisuuden osoituksena puolen valinnasta vuosien aikana. Klikkaa twiitataksesi!

Se, mihin naapuruuspolitiikan strategiaa tulevaisuudessa perustetaan, edellyttää aitoa keskustelua yhdentymiselle asetetusta visiosta. Komission puheen­johtaja Ursula von der Leyen vaati vastikään unionin tilaa käsittelevässä puheessaan Euroopan oman puolustusyhteistyön tiivistämistä, johon Ranskan tuleva puheenjohtajuuskausi tuo lisää tekstuuria. Viime kuussa Euroopan parlamentin täysistunnossa hyväksytyssä Venäjä-mietinnössä pohdittiin taas turvallisuusulottuvuuden sisällyttämistä itäiseen kumppanuuteen ja harkittiin sellaisten turvallisuussopimusten laatimista, joilla lisätään investointeja ja apua turvallisuus-, sotilas-, tiedustelu- ja kyberyhteistyöhön EU:n naapurimaissa. 

Me ja muut -asetelma on kansainvälisessä politiikassa klassinen tapa vetää geopoliittisia rajoja ja asettaa puolustuslinjoja. Ilman puolustusulottuvuutta EU joutuu yhdentymisessään turvautumaan enemmän johonkin sellaiseen arvo- ja identiteettikanvakseen, jota vasten Ukraina kuvitellusti assosiaatiota toteuttaa. Ukrainan hidas demokratiakehitys huomioiden on kuitenkin aiheellista tarkastella, onko länsi näyttäytynyt sille lopulta enemmän turvasatamana, jossa maa on tavoitellut kansallista riippumattomuutta ja irtaantumista Venäjästä. Itäinen kumppanuus näyttääkin palvelleen enemmän Ukrainan eliittiä, jolle riippumattomuus ei tarvitse pohjakseen länsimaista yhteiskuntamallia. EU taas on tehnyt virheen tulkitessaan Venäjästä irtaantumisen valmiutena ja haluna länsimaisten arvojen omaksumiseen.

Ukrainan huoli Venäjän läsnäolosta Itä-Ukrainassa tai sen rajoilla ei sekään avaudu vain koettuna sotilaallisena uhkana, vaan haasteena valtaapitävien asemalle sisäisen hajaannuksen myötä  –  ja tämän Venäjä tietää. Sotilaallisen uhan korostaminen on kuitenkin pelkistänyt EU-jäsenyyskeskustelun näennäiseksi kysymykseksi idän ja lännen valinnasta ja jarruttanut siten EU:n Ukraina-strategian konkreettista uudistamista.  

Unionin tuskin tarvitsee vielä hetkeen tehdä päätöstä Ukrainan suhteen: Ukrainan omat pelot pitävät kyllä maan EU:n odotustilassa.

Kirjoittaja: Emmi Mäkelä

Editointi: Heta Hassinen, Peppi Heinikainen

Kielenhuolto: Anna Kananen