Jaa

Lukuaika: 10 minuuttia
Heikentyvä huoltosuhde sekä alueellinen ja taloudellinen eriarvoisuus ovat nyky-Kiinan haasteita. (Kuva: Julia Lintunen)

Kiinan viime vuosikymmenten häkellyttävä yhteiskunnallinen muutos ei ole juurikaan heijastunut väestöpolitiikkaan, joka on perustunut ylhäältä alaspäin tulevaan muuttoliikkeiden ja syntyvyyden säännöstelyyn. 

Kiinan talouden vaurastuminen ja vuosikymmeniä jatkunut syntyvyyden säännöstely ovat johtaneet tilanteeseen, jossa syntyvyys on laskenut alle väestön uusiutumistason, joka on keskimäärin 2,1 lasta naista kohden. Viimeisimmän väestönlaskennan mukaan Kiinan väkiluku kasvoi vuosina 2010–2020 hitainta vauhtia koko 70-vuotisen mittaushistorian aikana. Vuoden 2019 syntyvyystasolla (1,7) lasketun YK:n keskimääräisen väestöennusteen mukaan Kiinan väkiluku alkaisi vähetä vuonna 2030, kun kuolleisuus kasvaa syntyvyyttä suuremmaksi. Vuonna 2020 syntyvyys laski entisestään 1,3 lapseen. Jos syntyvyys jää pysyvästi aiempaa heikommalle tasolle, saattaa väestön määrä alkaa vähentyä jo aivan lähivuosina.

Kiina on edelleen väkiluvultaan maailman suurin maa ja bruttokansantuotteella mitattuna maailman toiseksi suurin talous. Aiempina vuosikymmeninä työvoimavaltainen teollisuus ja suotuisa ikärakenne ovat vauhdittaneet Kiinan talouskasvua, mutta tulevina vuosina heikko väestönkasvu uhkaa muodostua jo taloutta hidastavaksi tekijäksi. Työikäisten määrä on jo nyt supistunut vuosikymmenen ajan, samalla kun esimerkiksi Intiassa ja Yhdysvalloissa ikärakenne on huomattavasti suotuisampi. Vaikka Kiina väestörakenteeltaan muistuttaakin teollistuneita maita, jää se elintasoltaan yhä kauas esimerkiksi Japanista, Koreasta ja EU-maista.

Pian väestönlaskennan julkaisun jälkeen Kiina kiirehti lieventämään väestöpolitiikkaansa sallimalla perheille kolmannen lapsen hankinnan. Tämä kuitenkaan tuskin tulee lisäämään syntyvyyttä, sillä se on jatkanut vähenemistään myös sen jälkeen, kun kahden lapsen politiikkaan siirryttiin vuonna 2016. Kosmeettisten muutosten ja retrohenkisen mielikuvakampanjoinnin sijaan Kiinan tulisikin rohjeta tekemään suurempia muutoksia väestöpolitiikkaansa, jos se mielii muuttaa väestötrendinsä suuntaa.

Yhden lapsen politiikka ja hukou-järjestelmä – Kiinan väestöpolitiikan kummajaiset

Alhainen syntyvyys ja heikkenevä huoltosuhde eivät suinkaan ole vain Kiinan keskushallinnon päänvaiva, vaan saman ilmiön äärellä kamppaillaan myös muualla maailmassa ja etenkin kehittyneissä maissa. Kiinan tapauksessa erityistä on se, kuinka voimakkaita keinoja Kiina on omassa väestöpolitiikassaan käyttänyt, kuinka nopeasti demografinen siirtymä on tapahtunut ja kuinka haluton Kiina on ollut muuttamaan väestöpolitiikkaansa vielä senkään jälkeen, kun syntyvyyden huomattiin laskeneen alle väestön uusiutumistason jo 1990-luvulla.

Kiinassa alettiin harjoittaa aktiivista, syntyvyyden vähentämiseen tähtäävää väestöpolitiikkaa 1970-luvun alussa. Tätä oli edeltänyt nopean väestönkasvun vuosikymmen, kun Suuresta Harppauksesta johtunut nälänhätä päättyi vuonna 1961. Syntyvyys kasvoi räjähdysmäisesti ja pysytteli kuuden lapsen tuntumassa koko 1960-luvun ajan, jolloin väkimäärä kasvoi 660 miljoonasta 818 miljoonaan. Kiinan ja monen muun kehittyvän maan nopea väestönkasvu synnytti maailmanlaajuisesti huolen maapallon liikakansoituksesta, ja Kiinassakin väestöpolitiikan ohjenuoraksi otettiin väestönkasvun hidastaminen. 

Kiinan ja monen muun kehittyvän maan nopea väestönkasvu synnytti maailmanlaajuisesti huolen maapallon liikakansoituksesta, ja Kiinassakin väestöpolitiikan ohjenuoraksi otettiin väestönkasvun hidastaminen. Klikkaa twiitataksesi

1970-luvun väestöpolitiikka perustui periaatteessa vapaaehtoisuuteen ja erilaisiin kampanjoihin, joissa kannustettiin myöhäisempään lastenhankintaan ja pienempiin perhekokoihin. Käytännössä mukana oli kuitenkin myös pakottavia elementtejä, sillä ruohonjuuritason perhesuunnittelutyöntekijät valvoivat tarkasti esimerkiksi naisten ehkäisyn käyttöä, raskauksia ja jopa kuukautiskiertoa, ja naisia myös painostettiin ehkäisyn käyttöön ja abortteihin. Näillä toimilla syntyvyys saatiin puolittumaan jo saman vuosikymmenen aikana. Deng Xiaopingin noustua valtaan käyttöön otettiin kuitenkin vielä kovempi ja globaalisti poikkeuksellinen keino syntyvyyden rajoittamiseksi, kun yhden lapsen politiikka käynnistyi vuonna 1979. Tuolloin 1950- ja 1960-lukujen suuret ikäluokat olivat aikuistumassa, ja syntyvyyden hillitseminen oli osa Dengin uudistuspolitiikkaa, jolla oli tarkoitus saada Kiinan talous kasvuun.

Syntyvyyden säännöstelyn ohella Kiinan väestöpolitiikkaa on ohjannut myös toinen kansallinen erikoisuus, ns. hukou-rekisteröitymisjärjestelmä, joka rajoittaa muuttoliikettä maan sisällä. Kukin kiinalainen on rekisteröity yhteen asuinpaikkaan ja joko kaupungissa tai maaseudulla asuvaksi. Mao Zedongin aikana hukou-status määritti esimerkiksi työpaikan ja sosiaaliturvan, ja sen avulla rajoitettiin voimakkaasti muuttoliikettä maalta kaupunkeihin. Dengin talousuudistusten jälkeen myös maaseudulle rekisteröidyt saattoivat muuttaa kaupunkeihin töihin, mikä kiihdytti maan kaupungistumista ja talouskasvua. Järjestelmää on uudistettu varsin vähän vuosien saatossa, ja oma hukou-status rajoittaa edelleen esimerkiksi siirtotyöläisten mahdollisuutta saada julkisia palveluja heidän virallisen asuinpaikkansa ulkopuolella.

Lisäksi oma hukou-status periytyy yhä myös lapsille. Samanlainen kahtiajako maaseudun ja kaupungin välillä on ollut näkyvissä myös syntyvyyspolitiikan puolella. Esimerkiksi yhden lapsen politiikkaa toimeenpantiin tehokkaammin kaupungeissa, kun taas maaseudulla toinen lapsi sallittiin herkemmin etenkin ensimmäisen lapsen ollessa tyttö.

Kiinan väestöpolitiikka ei vähennä eriarvoisuutta, vaan pikemminkin vahvistaa sitä

Dengin uudistuspolitiikan tarkoitus oli saada Kiinan talous kasvuun vähentämällä syntyvyyttä ja sallimalla se, että vauraus jakautuisi alkuun epätasaisesti. Tämän politiikan perintö näkyy Kiinan nyky-yhteiskunnassa: Kiinan talous on vauraampi kuin koskaan ja syntyvyys on pysynyt jo vuosikymmeniä alhaisella tasolla. Heikon väestönkasvun ohella myös eriarvoisuus on Kiinan suuri haaste. Kiina on gini-indeksillä mitattuna eriarvoisempi yhteiskunta kuin kehittyneet länsimaat tai muut Aasian maat keskimäärin. Yksilötason lisäksi taloudelliset erot ovat suuria myös kaupunkien ja maaseudun sekä Kiinan eri maakuntien välillä, eikä eroja ole juuri tasoitettu esimerkiksi sosiaalipolitiikan keinoin.

Kiina on gini-indeksillä mitattuna eriarvoisempi yhteiskunta kuin kehittyneet länsimaat tai muut Aasian maat keskimäärin. Klikkaa twiitataksesi

Globaalilla tasolla kaupungistuminen ja elintason parantuminen ovat kulkeneet käsi kädessä alhaisemman syntyvyyden kanssa. Kiinassakin kaupungistuminen selittää osan syntyvyyden laskusta. Väestönlaskennan mukaan kaupungeissa asui vuonna 2010 puolet Kiinan väestöstä, mutta nyt osuus on jo 64 prosenttia. Pelkkä toisen tai kolmannen lapsen salliminen tuskin innostaa kaupunkilaisia perheenlisäykseen, sillä he tuskailevat jo nyt kumppanin löytämisen, työelämän ja perheen yhteensovittamisen, korkeiden asuntojen hintojen ja lasten koulutuskustannusten vuoksi. Koulutuksen resursseja on ohjattu etenkin suuriin kaupunkeihin, ja vaurastumisen myötä kysyntä ja siten myös kilpailu koulupaikoista on kasvanut. Tämä on ruokkinut järjestelmää, jossa kaupunkien parhaista koulupaikoista kilpaillaan jo alakoulusta lähtien, ja jossa lapset viettävät myös iltansa maksullisissa lisäopetusta tarjoavissa oppilaitoksissa parantaakseen mahdollisuuksiaan päästä himotuimpiin yliopistoihin.

Hukou-järjestelmän vuoksi erityisesti siirtotyöläisten tilanne on hankala. He tai heidän lapsensa eivät ole oikeutettuja kaikkiin samoihin julkisiin palveluihin kuin kaupungeissa virallisesti asuvat, mikä vaikeuttaa esimerkiksi lasten kouluttautumista. Vaihtoehtona on usein joko lähettää lapsi sukulaisten hoivaan maaseudulle tai heikkolaatuisiin siirtolaiskouluihin kaupungin laitamille, sillä yksityiskoulut ovat yleensä liian kalliita ja julkisten koulujen paikat varataan ennemmin kaupungissa virallisesti asuville. Kaikissa skenaarioissa lapset jäävät usein vaille riittävää huolenpitoa ja tukea koulunkäyntiin, mikä itsessään uusintaa yhteiskunnallisia jakolinjoja kaupunkilaisten ja siirtotyöläisten välillä. 

Viime vuosina siirtotyöläisten rekisteröitymistä pienempiin kaupunkeihin on helpotettu jonkin verran, mikä johtuu lähinnä siitä, että näissä kaupungeissa väestö on vähentynyt ikääntymisen, talouden rakennemuutoksen ja muuttoliikkeen myötä. Yhä suurempi osuus siirtotyöläisistä on kotoisin juuri pienemmistä kaupungeista maaseudun sijaan, sillä näivettyvissä kaupungeissa työmahdollisuuksia on tarjolla niukemmin. Suurimpiin kaupunkeihin rekisteröitymistä on kuitenkin samaan aikaan lähinnä vaikeutettu. Väestön liikkuvuus on kasvanut paljon talouden rakennemuutoksen myötä, ja nyt jo kolmannes väestöstä asuu virallisen asuinpaikkansa ulkopuolella. Tässä tilanteessa hukou-järjestelmän mielekkyyden voinee perustellusti kyseenalaistaa. 

Uusi aikakausi, vanha väestöpolitiikka?

Presidentti Xi Jinping on ollut selvästi edeltäjiään aktiivisempi uudistaja, jonka kaudella niin sisä- kuin ulkopolitiikkaakin on määritelty uudestaan. Myös eriarvoisuus on noussut aiempaa enemmän keskiöön. Tuoreessa viisivuotisuunnitelmassa tavoitteiksi asetettiin taloudellisen ja alueellisen eriarvoisuuden vähentäminen sekä julkisten palvelujen parantaminen, ja elokuussa 2021 Xi lanseerasi common prosperity -käsitteen. Sittemmin käsite on liitetty useisiin eri uudistuksiin, joita Kiinassa on viime kuukausien aikana esitelty.

Esimerkiksi lasten ja perheiden elämään puututtiin varsin konkreettisella tasolla, kun esimerkiksi lasten videopelaamista ja sosiaalisen median käyttöä suitsittiin ja yksityisopetusta tarjoavien koulujen toimintaa rajoitettiin merkittävästi. Lisäksi Kiinassa on aloitettu eriarvoisuuden vähentämiseen tähtääviä pilottiohjelmia, ja myös suuret teknologiayritykset halutaan mukaan talkoisiin. 

Myös lapsilukua rajoittava politiikka näyttäytyy erikoiselta tilanteessa, jossa moni kiinalainen ei halua hankkia ensimmäistäkään lasta. Klikkaa twiitataksesi

On hyvä merkki, että alueellinen ja taloudellinen eriarvoisuus ja perheiden kuormitus on huomioitu aiempaa enemmän politiikassa. Kiina-asiantuntijoiden mukaan taustalla on kuitenkin myös muita tekijöitä, kuten pyrkimys kasvattaa kommunistisen puolueen kontrollia ja halu ohjata huomio pois hidastuvasta talouskasvusta. Toistaiseksi uudistukset on nähty lähinnä kampanjaluontoisina tempauksina, joiden sijaan tehokkaampaa olisi pyrkiä parantamaan sosiaaliturvaa ja aidosti yhtäläisiä koulutusmahdollisuuksia. Kiinassa käynnissä on kiinnostava poliittinen murrosvaihe, jossa valtansa vakiinnuttanut Xi luo suuntaviivoja “modernille sosialistiselle” Kiinalle. Onkin kiinnostavaa nähdä, uskalletaanko myös väestöpolitiikkaa tuulettaa lähivuosina. 

Asiantuntijoiden mukaan hukou-järjestelmän merkittävä lievennys ja siitä luopuminen olisi näiden tavoitteiden kannalta tärkeä toimi, mutta jostain syystä Kiinan hallinto on edelleen siihen haluton. Taustalla lienee halu edelleen hillitä slummiutumista, joka vaivaa montaa muuta kehittyvää maata, mutta todellisuudessa enemmistö kiinalaisista asuu jo nyt kaupungeissa, vaikkakin ilman hukou-statusta. Samalla tavalla myös lapsilukua rajoittava politiikka näyttäytyy erikoiselta tilanteessa, jossa moni kiinalainen ei halua hankkia ensimmäistäkään lasta. Politiikan taustalla lieneekin osin Kiinan kommunistiselle puolueelle tyypillinen hallintotapa, jossa kontrolli ja sääntely tuntuvat usein itsetarkoituksellisilta. Toisaalta syynä voi olla myös se, että äkillinen suunnanmuutos saattaisi kyseenalaistaa kommunistisen puolueen aikaisemman poliittisen linjan. 

Suurten koulutus- ja tuloerojen sekä alueellisen epätasa-arvon vuoksi osa valtavan väestöpohjan potentiaalista jää nyt käyttämättä, joten näiden haasteiden ratkaiseminen voisi auttaa myös talouden uudistamisessa. Klikkaa twiitataksesi

Toki voi myös olla, ettei sosiaalipolitiikalla enää tässä vaiheessa saataisi syntyvyyttä kasvuun – kamppaillaanhan matalan syntyvyyden kanssa myös Suomessa, jossa yhteiskunnan turvaverkko ja tasa-arvo ovat maailman parhaimmistoa. Heikko väestönkasvu voi hidastaa talouden kehitystä, mutta se ei tarkoita loppua Kiinan talouskasvulle. Perinteisen talouskasvuteorian mukaan talouskasvuun vaikuttavat myös teknologia, työn määrä sekä pääoma.

Työn määrää voisi lisätä maahanmuutolla, mutta Kiinassa tämä vaihtoehto ei ole ollut politiikassa esillä. Myös teknologiaa kehittämällä, pidentämällä eläkeikää tai lisäämällä väestön koulutustasoa voidaan talous pitää yhä liikkeessä, vaikka työntekijöiden määrä vähenisikin. Kiina onkin onnistunut muuttamaan talousmalliaan siten, että talous perustuu aiempaa enemmän teknologiseen kehitykseen eikä työvoimavaltaiseen valmistusteollisuuteen.

Lisäksi Kiinan taloudessa halutaan vahvistaa kotimarkkinoiden kysyntää ulkomaankaupan ohella. Väestön vähetessä nopeasti voi kuitenkin olla, ettei talouden rakennemuutos ehdi hätiin riittävän nopeasti. Kiinassa väestöpolitiikkaa on ennenkin muutettu talouden reformien vauhdittamiseksi, ja sille voisi olla tilausta nytkin. Suurten koulutus- ja tuloerojen sekä alueellisen epätasa-arvon vuoksi osa valtavan väestöpohjan potentiaalista jää nyt käyttämättä, joten näiden haasteiden ratkaiseminen voisi auttaa myös talouden uudistamisessa.

__

Kirjoittaja: Julia Lintunen

Editointi: Ilari Autio, Anton Karppanen

Kielenhuolto: Hanna Lehto

Jaa