Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Barbadoksen pääministeri Mia Mottleyn esiintyminen COP26-ilmastokokouksessa oli vaikuttava. Vasemmalla Mottley kävelemässä käsi kädessä Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin kanssa ja oikealla kokouksen avajaisseremoniassa. Kuvat: PMO Barbados, Flickr ja PMO Barbados, Wikimedia.

Barbados vaihtoi marraskuun viimeisenä päivänä valtiomuotonsa tasavallaksi tehden siitä viidennen karibialaisen valtion, joka on itsenäistyttyään karistanut Englannin monarkian viitan harteiltaan. Dame Sandra Mason, maailman nuorimman tasavallan ensimmäinen presidentti, juhlisti valtiovallan vaihdosta – ja Barbadoksen 55. itsenäisyyspäivää – yhdessä muun muassa Iso-Britannian prinssi Charlesin ja Robyn “Rihanna” Fentyn kanssa. Tämä musiikin, tanssin ja tunteellisten puheiden siivittämä juhla edustaa monelle uutta aikakautta ja askelta pois siirtomaavallan varjoista.

Tasavaltaan siirtyminen sinetöi myös Mia Mottleyn, Barbadoksen pääministerin, hallituskauden historiankirjoihin. Mottleyn enemmistöhallitus on viimeisen neljän vuoden ajan ajanut merkittäviä uudistuksia sekä Barbadoksen sisäpolitiikassa että kansainvälisillä areenoilla. Valtiovallan vaihtoon liittyy paljon symbolismia, mutta se voidaan nähdä myös strategisena liikkeenä. Hallituksen poliittinen linjaus kansainvälisillä areenoilla on ollut selkeä: Karibian ilmastoagendaa on nostettava – ja kiireesti. Niinpä samaan aikaan kun kruunu vielä rajoittaa muiden Karibian Kansainyhteisön (Commonwealth of Nations) jäsenten politiikkaa, tasavaltaistunut Barbados on omaksumassa alueellisen keulakuvan roolia radikaalin ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolestapuhujana.

Barbadoksen tie tasavallaksi


Iso-Britannian imperiumin valta Barbadoksella on lähes neljän vuosisadan mittainen, joista ensimmäiset kaksi vuosisataa saari oli transatlanttisen orjakaupan keskus ja sokeriplantaasi. Kun orjakauppa lakkautettiin vuonna 1834, kului vielä sata vuotta ennen kuin valtio viimein itsenäistyi vuonna 1966. Itsenäistyminen ei kuitenkaan tarkoittanut suoranaisesti vapautta, vaan valtionpäänä jatkoi edelleen kuningatar Elizabeth II ja saaren korkeinta oikeutta edusti Iso-Britannian valtaneuvosto (the Judicial Committee of the Privy Council) aina 2000-luvun alkupuolelle saakka.

Barbadoksen hidas tie tasavallaksi ei suinkaan ole ainutlaatuinen kertomus, vaan omiaan kuvaamaan niitä monimutkaisia siirtomaavallan rakenteita, jotka ovat muovanneet Karibiaa vuosisatojen ajan. Itsenäisyyden aikakaudella mikään rakenteellinen syy ei ole estänyt monarkiasta luopumista ja moni edeltävä hallitus on pyöritellyt käsissään tasavaltakysymystä. Derek O’Brien brittiprofessori, joka on erikoistunut Karibian kansainyhteisön lakiin – esittääkin, että aiemmat hallitukset eivät ole lähteneet Mottleyn tielle, koska maassa on vallinnut käsitys, että vallanvaihto ilman kansanäänestystä ei ole legitiimi. 

Mottleyn puolue (Barbados Labour Party), jolle äänensä antoi 73 prosenttia barbadoslaisista vuoden 2018 vaaleissa, pitelee kuitenkin käsissään absoluuttista valtaa parlamentissa – yhtä paikkaa lukuunottamatta. Laaja kansan tuki on mahdollistanut karismaattisen Mottleyn “höyryjunan” etenemisen, minkä myötä vuosikymmenten staattisuus on muuttunut uudistuspolitiikaksi. Pääministerin vauhtia on paikoin kritisoitu, mutta Mottley itse on kommentoinut toimiaan sanomalla, että valtaa on käytettävä sen lyhyen aikaa, kun sitä on tarjolla.

Toisin kuin ehkä olettaisi, Barbadoksen irtautuminen kruunusta tapahtui Englannin osalta lämpimällä kädenpuristuksella. Paikan päälle Barbadokselle juhlimaan kutsuttu prinssi Charles piti puheen, jossa hän tunnusti Iso-Britannian vastuun orjakaupan aiheuttamista kauheuksista ja muistutti valtioiden välisen ystävyyden ylläpitämisen tärkeydestä. Klikkaa twiitataksesi

Toisin kuin ehkä olettaisi, Barbadoksen irtautuminen kruunusta tapahtui Englannin osalta lämpimällä kädenpuristuksella. Paikan päälle Barbadokselle juhlimaan kutsuttu prinssi Charles piti puheen, jossa hän tunnusti Iso-Britannian vastuun orjakaupan aiheuttamista kauheuksista ja muistutti valtioiden välisen ystävyyden ylläpitämisen tärkeydestä. Vaikka Barbadoksella monarkian edustajien kutsumista siirtomaavallan vastaiseen juhlatilaisuuteen on kyseenalaistettu, teki se tapahtumasta vakuuttavan vallanvaihtonäytelmän. Mottley ja Mason lähettivät selkeän viestin maailmalle, että uusi tasavalta Barbados on länsimaiden ystävä, mutta ei enää heidän pelinappulansa. 

Muut Karibian valtiot tuskin seuraavat välittömästi Barbadoksen jalanjäljissä


Barbadoksen ja muiden kansainyhteisön karibialaisten jäsenmaiden poliittisesta staattisuudesta viestii se, että edellinen vallanvaihto tapahtui Dominicalla yli 40 vuotta sitten. Tänä päivänä Karibialla on yhä kahdeksan valtiota, joissa kuningatar Elizabeth II on valtionpää, ja kahdeksan valtiota, joissa Iso-Britannian valtaneuvosto edustaa korkeinta oikeutta. Tämä on globaalista näkökulmasta merkittävää, sillä suuri osa kansainyhteisön muista siirtokunnista, mukaan lukien Nigeria, Etelä-Afrikka ja Intia, irtaantui kyseisistä valtarakenteista saavutettuaan itsenäisyytensä. Karibian vastahakoisuutta luopua monarkiasta selitetään usein sillä, että valtioiden omat hallintorakenteet olivat itsenäisyyden koittaessa vajavaisia. Tämä selitys kuitenkin ontuu tänä päivänä. Karibialla on ollut oma alueellinen korkein oikeus vuodesta 2006 lähtien, tosin sen tunnustaa vain neljä valtiota: Barbados, Guyana, Belize ja Dominica. 

Barbadoksen päätös irtautua monarkiasta on nostanut keskustelun vallanvaihdon tarpeellisuudesta uudestaan pinnalle muissa Karibian valtioissa. Se mahdollistaa nimittäin perustuslailliset muutokset, jotka merkitsevät suurempia panostuksia paikalliseen koulutustasoon ja edistävät aiempaa radikaalimman kehitys- ja ilmastopolitiikan. Vallanvaihdon uskotaan vahvistavan Barbadoksen itsenäistä asemaa ja heijastuvan erityisesti sen kansainvälisiin suhteisiin Iso-Britannian kanssa. Tämä on olennaista erityisesti Karibian yhteisön (CARICOM) ajaman politiikan näkökulmasta. Yhteisö pyrkii laittamaan entiset siirtomaavallat vastuuseen historiallisista vääryyksistä, jotka ovat leikanneet alueellisen kehityksen mahdollisuuden. 

Barbadoksen mallin leviäminen alueen muihin maihin näyttää epätodennäköiseltä huolimatta siitä, että vallanvaihto loisi edellytykset itsenäisemmälle politiikalle Karibialla. Keskustelua  asiasta on herätelty esimerkiksi Antigua ja Barbudalla. Monarkiasta irtautumisen vastustajat ovat  kuitenkin kehottaneet maata keskittymään tasavaltakysymyksen sijasta yhteiskunnallisiin asioihin, joilla on todellista merkitystä. 

Syy muutosten hitauteen voidaan nähdä osana siirtomaavallan perintöä: Saint Vincent ja Grenadiinien pääministeri Ralph Gonsalves kirjoittaa julkisessa onnittelukirjeessään Mia Mottleylle, miten suuri vaikutusvalta perustuslakia laatineilla poliitikoilla olikaan. Toisin kuin Barbadoksella, missä kansanäänestys ei ollut pakollinen, Saint Vincent ja Grenadiinit voi vaihtaa valtiovaltaa vain kahden kolmasosan enemmistöllä. Samankaltaiset lait pätevät myös jäljelle jääneisiin monarkioihin Karibialla. Tämänkaltaisen poliittisen yksimielisyyden saavuttaminen on jo itsessään vaikean työn tulos, eikä asiaa helpota se, että kuningasperhe, ja erityisesti kuningatar, nauttivat edelleen laajaa kansansuosiota. 


Barbados Karibian ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolestapuhujana

Vaikka Barbadoksen siirtymä tasavallaksi tuskin johtaa suoraan siirtomaavallan purkautumiseen Karibialla, tapahtumaketju on merkittävä alueellisesta näkökulmasta. Mia Mottleyn hallituskausi on vahvistanut osaltaan karibialaista yhteistyötä ja avannut kansainvälisen politiikan ovia Karibiasta Afrikkaan, Lähi-itään ja Aasiaan. Barbadoksesta on myös tulossa ensimmäinen karibialainen valtio, jonne perustetaan orjuutta käsittelevä museo ja tutkimuskeskus, minkä tarkoituksena on vahvistaa kansallista muistia ja historian tuntemusta.

Mottleyn sanojen mukaan Barbados on kokoaan suurempi. Saarivaltio nousikin ilmastopolitiikan keskiöön pääministerin avauspuheenvuoron jälkeen marraskuisessa COP26-ilmastokokouksessa. Puhe ei yllättänyt sanomallaan, vaan konkretialla: Mottley puhui nimittäin lähes pelkkää finanssipolitiikkaa. Tämä karismaattinen esiintyminen asetti länsimaisten keskuspankkien koronapandemian aikana tekemät seitsemän triljoonan määrälliset kevennykset vastakkain ilmastotoimista puuttuvan rahoituksen kanssa. Mottley vaati, että vastaavanlainen mekanismi tulisi mahdollistaa kehittyville valtioille niiden fossiilittoman tulevaisuuden takaamiseksi. 

Mottleyn tukema aloite kirjautui Glasgow’n ilmastosopimukseen, mutta ei räjäyttänyt pankkia. Siitä huolimatta Barbadoksen ulostulo edustaa uudenlaista retoriikkaa Karibian suunnalta. Keskeisenä argumenttina on se, että länsimailla on historiallinen velvollisuus hyvittää historialliset vääryydet sijoittamalla entisten siirtomaiden kehitykseen. Tämä edustaa siirtymää uudenlaiseen narratiiviin, joka painottaa suoria varainsiirtoja kehitysavun sijaan. Samalla tulee kyseenalaistetuksi se, kenen syytä kehityksen puute oikeastaan on: kehittyvän valtion vai modernin kolonialismin rakenteiden.

Barbadoksen ulostulo COP26:ssa edustaa uudenlaista retoriikkaa Karibian suunnalta. Keskeisenä argumenttina on se, että länsimailla on historiallinen velvollisuus hyvittää historialliset vääryydet sijoittamalla entisten siirtomaiden kehitykseen.. Klikkaa twiitataksesi

Keskustelu orjakaupan ja siirtomaavallan hyvityksistä ovat olleet esillä pitkään, mutta silta ilmasto-oikeudenmukaisuuteen edustaa uudenlaista näkökulmaa. Ajatuksena on, että hyvitykset eivät voi olla vain kertaluontoinen kompensaatio vaan sen tulee olla rakenteellista ja pitkäjänteistä varainsiirtoa. Ei ole yllättävää, että tämä näkökulma nousee nimenomaan Karibialta: tuoreen valtionvelkaselvityksen mukaan Karibian valtiot käyttävät viisinkertaisen määrän varoja velkojen lyhentämiseen verrattuna niiden tekemiin ilmastonmuutosinvestointeihin. 

Vuonna 2014 Karibian yhteisö julkaisi Euroopan entisille siirtomaavalloille osoitetun kymmenkohtaisen korvausvaatimusten listan, mikä on usean valtion yhtenäisenä poliittisena agendana ainutlaatuinen maailmassa. Tähän mennessä länsimaat ovat ohittaneet suorat vaatimukset lähinnä olankohautuksilla, mikä tekeekin Barbadoksen vallanvaihdosta niin merkittävän. Koska kansainyhteisön karibialaiset jäsenvaltiot ovat edelleen, ne joutuisivat käytännössä haastamaan itse itsensä oikeuteen, jos ne haluavat edistää ilmasto-oikeudenmukaisuutta lakikeinoin. Barbados, joka on karistamassa itseään irti menneisyydestä, on kuitenkin naapureitaan vapaampi asettamaan itsensä poikkiteloin. Ja vaikka tämä tie tuleekin olemaan mutkainen, Barbadoksen nykyiseltä hallitukselta ei ainakaan puutu rohkeutta yrittää mullistaa sen omaa ja Karibian asemaa.

Kirjoittaja: Minja Sillanpää

Editointi: Viliina Kaikkonen, Anna Virkama

Kielenhuolto: Ida Andersson

Jaa