”Kiina Afrikassa” on edelleen tutkimisen arvoinen aihe
Kaisa Toroskainen | 11.12.2015
Joulukuun alussa Johannesburgissa käteltiin ja aiheutettiin liikenneruuhkia. Meneillään oli Kiinan ja Afrikan yhteistyöfoorumi FOCAC:n kuudes huippukokous. Kiinan suhteesta Afrikan maihin on puhuttu viime vuosikymmenen aikana paikoin jo kyllästymiseen saakka. Kiinan rooli Afrikan talouskehityksessä on kuitenkin edelleen todella merkittävä.
Viennin hidastuminen – uusi normaali?
Kansainvälisen valuuttarahaston lokakuussa julkaiseman Saharan eteläpuolisen Afrikan Regional Economic Outlookin otsikko Dealing with the gathering clouds heijastelee pessimistisiä näkemyksiä, joiden mukaan viimeisen vuosikymmenen talouskasvu Afrikassa on perustunut Kiinan luonnonvarojen haalimiselle. Huippukokouksen ympärillä onkin puitu maailmantalouden taantuman seurauksia Afrikan maiden talouskehitykselle. Yleinen käsitys on, että kun Kiinan vienti sakkaa, myös sen raaka-aineiden kysyntä on romahtanut ja aiheuttanut ongelmia luonnonvarojen viennistä riippuvaisille Afrikan maille. Myös Kiinan presidentti Xi Jinping on sanonut, että laskenut kysyntä ja hinnat ovat ”uusi normaali” talouden kuva.
Afrikan maiden vienti Kiinaan on kasvanut kahtena viime vuosikymmenenä keskimäärin 25 prosenttia vuodessa, ja vielä vuodesta 2010 15 prosenttia vuodessa. Kiinan luonnonvarabuumin lasketaan päättyneen noin vuonna 2012, minkä jälkeisinä kahtena vuonna kasvu on ollut vain yhden prosentin vuodessa.
Kiinan tuonti Afrikan maista 2010-2015. Lähde: International Trade Centre
Afrikan viennistä Kiinaan 60 prosenttia koostuu öljystä ja 75 prosenttia on lähtoisin Etelä-Afrikasta, Angolasta, Sudanista ja Etelä-Sudanista. Viennin tasoittumista selittääkin lähinnä Etelä-Afrikan ja Angolan, sekä Sambian ja Kongon demokraattisen tasavallan vienti. Näille (Etelä-Afrikkaa lukuun ottamatta) yhtä tai kahta tuotetta vieville maille tämä uusi normaalitilanne onkin tukala, erityisesti maailmanmarkkinahintojen pysyessä matalalla vielä pitkään.
Vienti vetää, mutta tuotteet muuttuvat
Kysynnän heikentyminen ei kuitenkaan kerro kaikkea siitä, mitä Kiinan taloudessa on meneillään. Kiinan talouden rakenteen siirtymisestä teollisuudesta ja investoinneista kohti kotimaista kulutusta on puhuttu melko laajasti. Goldman Sachsin mukaan tämän rakennemuutoksen seuraukset raaka-ainekysynnälle ovat kuitenkin menneet julkisessa keskustelussa niin sanotusti ohi. Kysynnän painopiste on heidän mukaansa siirtymässä kohti kulutusraaka-aineita (OPEX commodities) investointiraaka-aineiden (CAPEX commodities) sijaan. Esimerkiksi maataloustuotteet ja polttoöljyt vetävät edelleen, kun taas erityisesti hiilen, sementin ja teräksen kysyntä on laskenut.
Kiinan raaka-aineiden kulutuksen muutos 2015. Lähde: Goldman Sachs
Kiinan merkitys Afrikan maille ei siis suinkaan ole väistymässä, joskin vientituotteet ovat muuttumassa. Tämä näkyy esimerkiksi Kenian, Etiopian, Ugandan ja Norsunluurannikon luvuissa, joiden pääasiassa maataloustuotteista koostuvan viennin kasvuvauhti on kiihtynyt entisestään.
FOCAC-huippukokouksen pääuutisia oli Kiinan julkistama 60 miljardin dollarin rahoituspaketti. Kiinan valtion rahoitusta on kritisoitu siitä, että sillä ei tue Afrikan maiden teollistumista, inhimillisen pääoman kehittymistä ja työllisyyttä. Esimerkiksi Dambisa Moyo ja Deborah Brautigam ovat todenneet, että työvoiman tuonti Kiinasta sekä infrastruktuurihankkeiden maksattaminen luonnonvaroilla eivät uskomuksista huolimatta ole Kiinan toimintatapoja kautta linjan. Joulukuun huippukokouksen perusteella Jinping kuuluu ottaneen Afrikan tarpeet huomioon luvatessaan suurempaa panosta maatalouden transformaatiolle, talouden rakennemuutokselle ja teollistumiselle.
Investoinnit kasvun lähteenä
Komraadien puheet teollistumisesta eivät varsinaisesti yllätä, mutta Kiinan toiminta Afrikassa on itse asiassa jo menossa tähän suuntaan. Luonnonvarojen ja megaprojektien ohessa yksityisten kiinalaisten tekemät investoinnit nimittäin kasvattavat merkitystään suhteessa Kiinan valtion rahoitukseen. Maailmanpankin tutkimuksen mukaan yksityisten investointien osuus on noussut vuosien 2002 ja 2011 välillä kymmenestä viitenkymmeneen viiteen prosenttiin kaikista investointiprojekteista. Investointien arvolla mitattuna valtiovetoiset projektit ovat edelleen voitolla, sillä ne ovat kooltaan suurempia. Howard French analysoi tätä kehitystä kirjassaan China’s second continent, jonka mukaan ainakin miljoona ihmistä ja pari tuhatta yksityistä yritystä on lähtenyt Afrikkaan tilan puutteen, korruption, saasteiden ja uusien markkinoiden, vähemmän kilpailun ja parempien voittojen perässä. Kuulostavat muuten melko universaaleilta maastamuuton syiltä.
Vaikka suurin osuus Kiinan investoinneista ohjautuu edelleen luonnonvarasektorille ja rakennusurakoihin, nimenomaan yksityiset investoinnit kohdistuvat ensisijaisesti valmistavaan teollisuuteen ja kauppaan. Investoivat yritykset ovat tyypillisesti lähtoisin Kiinan itärannikolta, jossa ne ovat olleet mukana Kiinan omassa talouden murroksessa, ja tuovat nyt samoja toimintatapoja, osaamista ja teknologiaa Afrikkaan.
Kiinalaisten valtiovetoisten ja yksityisten investointiprojektien sektorijakauma (2011). Lähde: Maailmanpankki
Yksityisistä investoinneista suurin osa on tehty Etiopiaan, Nigeriaan, Etelä-Afrikkaan, Sambiaan ja Ghanaan. Vaikka osa näistä maista on myös luonnonvarojen kysynnän kohdemaita, Maailmanpankin tutkimuksen mukaan 44 prosenttia kiinalaisten projekteista näissä maissa on kohdistunut valmistavaan teollisuuteen. Puheet teollistumisesta eivät siis välttämättä ole pelkkää poliittisten johtajien sanahelinää. Toki kohdemaiden politiikalla sekä teollistumisen teknologisilla ja taloudellisilla edellytyksillä kuten automaatiolla, Aasian ja kehittyneiden maiden työvoimakustannuksilla sekä alueellisten markkinoiden luomisella on suuri merkitys. Lisäksi juuri kiinalaisten investointien roolin tutkimisessa on vielä paljon puutteita, eikä esimerkiksi investointeja tilastoida systemaattisesti. Ymmärrys investointien yhteydestä teollistumiskehitykseen on nojannut tapaustutkimuksiin ja anekdootteihin.
Joka tapauksessa on selvää, että reilun kymmenen vuoden aikana Kiinan taloudelliset intressit ja rooli Afrikassa ovat jo ehtineet muuttua. Tutkimusta uusimmista käänteistä ei ole riittävästi, mutta olemassa oleva tutkimus tukee väitteitä Afrikan uudesta kolonisaatiosta yhä huonommin.
Lisättävää?
Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.