Islam Karimov johdatti kansakuntaansa omalla, brutaalilla tiellään. Kuva: Sludge G, Flickr.

Illalla 2.9.2016 Uzbekistanin viranomaiset viimein julkistivat sen, mitä oli jo osattu odottaa. Maan ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa, presidentti Islam Karimov oli kuollut. Uzbekistania koko sen itsenäisyyden ajan luotsannut entinen neuvostojohtaja jättää jälkeensä valtion, jolla ei ole kokemusta kenestäkään toisesta johtajasta. Valtion, jota myös länsimaat ovat tukeneet, koska sen näennäinen vakaus on pitänyt huoltoreitit auki Afganistaniin muuten epävakaalla alueella.

Uzbekistan oli Kirgisian kanssa etulinjassa 1991, kun Keski-Aasian tasavallat lopulta alkoivat itsenäistyä Neuvostoliitosta. Islam Karimov oli noussut ensin Uzbekistanin kommunistisen puolueen johtoon ja lopulta neuvostotasavallan presidentiksi vuonna 1990. Karimov tullaan muistamaan rautaisesta otteestaan, millä hän piti tasavaltaa otteessaan. Human Rights Watchin mukaan Uzbekistanin ihmisoikeustilanne on kammottava ja kidutus on yleistä. Jopa kaksi miljoonaa ihmistä pakotetaan vuosittain maan puuvillapelloille työhön, jota voidaan kutsua orjuudeksi, ja niin muslimit kuin kristitytkin, jotka yrittävät harjoittaa uskoaan virallisen version ulkopuolella, joutuvat vainotuiksi. Maan demokratian tila on niin kehno, ettei Etyj ole enää vuosiin vaivautunut järjestämään kunnon vaalitarkkailuoperaatiota.

Siitä huolimatta, että Uzbekistanin ihmisoikeuksien ja demokratian tila on surkea jopa Keski-Aasian mittakaavassa, länsimaat ovat olleet yllättävän hiljaa näistä ongelmista. Syynä tähän on ollut Uzbekistanin kautta kulkeva huoltoreitti Afganistaniin, jonka toimivuus on haluttu varmistaa. Craig Murray, Britannian entinen suurlähettiläs Uzbekistanissa, on kertonut siitä, miten Karimovin perhe on poliittisen tuen lisäksi saanut miljoonien dollarien taloudellisen hyödyn huoltoreitistä. Nuori ja suorapuheinen suurlähettiläs oli puhunut avoimesti ja vähemmän diplomaattisin sanakääntein Uzbekistanin ongelmista suurlähettiläänä ollessaan, mikä aiheutti niin ammatillisia kuin henkilökohtaisiakin ongelmia. Lopulta Uzbekistan jäikin Murrayn viimeiseksi asemapaikaksi. Karimovin perheestä on vuosien varrella tullut upporikas ja sillä on omistuksia useilla eri aloilla. Yhdysvaltalaisen asianajajan ja ihmisoikeusaktivisti Scott Hortonin mukaan Uzbekistan on maailman suurin perheyritys.

Karimovin perheestä ei kuitenkaan näytä muodostuvan samanlaista sukudynastiaa, kuin mitä Nursultan Nazarbajev on rakentanut naapurissa Kazakstanissa. Islam Karimovin vanhin tytär Gulnara Karimova oli jo nousemassa huipulle, kunnes hän joutui ilmiriitaan isänsä kanssa ja lopulta kotiarestiin. Osaltaan Gulnaran pudotukseen on varmasti ollut syynä matkapuhelintoiminnan korruptioskandaalilla, johon on sotkeutunut myös TeliaSonera, ja hänen huikentelevalla elämäntyylillään. Gulnaran onkin raportoitu olevan Uzbekistanin vihatuin ihminen. Yksi syy kuolinilmoituksen panttaamiselle oli varmasti siinä, että vallan sisäpiiri halusi varmistua hautajaisjärjestelyistä ja vallanperimyksestä. Toisaalta jo pitkään sairastellutta presidenttiä yritettiin pelastaa loppuun asti muun muassa lennättämällä paikalle suomalaskirurgin. Vaikka päätös seuraajasta onkin todennäköisesti jo tehty, ulkopuoliset tarkkailijat voivat vain arvailla, kuka perii vallan ja diktaattorin aseman.

Karimovin kaudella Uzbekistan on välttänyt naapureitaan Tadzhikistania ja Kirgisiaa ravistelleet levottomuudet. Kirgisiassa on itsenäisyyden aikana ollut kaksi vallankumousta, vuosina 2005 ja 2010. Lisäksi vuonna 2010 Oshin ja Jalalabadin alueita koettelivat poikkeuksellisen rajut etniset yhteenotot kirgiisien ja uzbekkien välillä, ja jopa 400000 ihmistä pakeni kodeistaan. Tadzhikistanissa kärsittiin 1990-luvulla sisällissodasta itsevaltaisen presidentin Emomali Rahmonin ja häntä vastustavan opposition välillä. Lisäksi Tadzhikistan on kärsinyt Uzbekistania enemmän Afganistanin sodasta ja maan rajoja valvovat yhä venäläissotilaat. Karimov sen sijaan piti opposition aisoissa ja samalla hän onnistui pitämään Venäjän loitolla. Opposition edustajia on muun muassa väitetty keitetyn elävältä ja vuonna 2005 vähintään satoja ihmisiä tapettiin Andijanin kaupungin kaduille. Uzbekistanin viranomaiset ovat todenneet Andijanin tapahtumista, että kyseessä olivat terroristinen Uzbekistanin islamilainen liike (IMU) ja Hizb ut-Tahrir.

Maailmanlaajuinen terrorisminvastainen sota olikin eräänlainen carte blanche Karimoville, joka leimasi lähes kaiken oppositiotoiminnan islamistiseksi terrorismiksi. Karimovin politiikan seurauksena enää aseisiin tarttuneet ekstremistit uskaltavat asettua valtion toimia vastaan. Koska laillinen oppositiotoiminta on ollut kiellettyä ja islamin harjoittaminen viranomaisten tarkkailussa, voidaan olettaa, että ulkopuolista rahoitusta saava ja aseellisesta toiminnasta kokemusta hankkinut islamistinen liike on hyvissä asemissa, mikäli keskushallinto osoittaa merkkejä heikkoudesta tai päättämättömyydestä. Aiemmin Talibanin ja al-Qaidan kanssa yhteistyötä tehnyt IMU ilmoitti syyskuussa 2014 asettuvansa Islamilaisen valtion (Daesh, ISIS) puolelle, ja lopulta kesällä 2015 IMU julisti, ettei se ole enää vain liike, vaan osa Islamilaista valtiota ja edustavansa Khorasanin maakuntaa (vilayet). Daeshin riveissä olevat uzbekit kuuluvat Sabrin yhteisöön (Sabri Jamaat).

Syyriassa ja Irakissa on raportoitu olevan jopa satoja uzbekkitaistelijoita, joista enemmistö kuitenkin Nusra-rintaman ja muiden Daeshiin kuulumattomien ryhmien riveissä (kaikkiaan Syyriassa ja Irakissa on arvioitu olevan 2000-4000 keskiaasialaista taistelijaa). Suurimpana ryhmänä pidetään Imaami Buharin yhteisöä (Imam Bukhori Jamaat), joka toimii Talibanin alaisuudessa ja joka on kriittinen Daeshia kohtaan. Muista ryhmistä mainittakoon Tavhid va Jihod katibasi (Katibat al Tawhid wal Jihad), jonka viimeaikaisista toimista Aleppossa on uutisoitu Turkin hallitusta lähellä olevissa viestimissä. Uzbekistanilainen uskonoppinut kertoi RFE/RL:n uzbekinkieliselle palvelulle, että vain parista kolmeen taistelijaa olisi lähtenyt Uzbekistanista Syyriaan. Tähän arvioon kannattaa suhtautua samoin kuin muuhunkin viralliseen totuuteen Uzbekistanista, mutta uzbekkeja on varmasti lähtenyt Syyriaan ja Irakiin myös Venäjältä, Kirgisiasta ja Afganistanista.

Uzbekistan on köyhä verrattuna sen naapureihin lännessä ja pohjoisessa. Vaikka Uzbekistanissa on huomattavat maakaasuvarannot, se kuluttaa itse yli 70 prosenttia vuosituotannostaan. Maa ei olekaan hyötynyt luonnonvaroistaan samalla tavoin kuin Kazakstan ja Turkmenistan. Uzbekistan vie kaasun lisäksi puuvillaa. Puuvillapellot kuitenkin janoavat paljon vettä, ja Araljärven lähes kadottua Uzbekistan on riippuvainen naapurimaistaan virtaavasta vedestä. Ainoat mittarit, millä Uzbekistan on alueensa suurvalta ovat väkiluku ja historia. Uzbekistanissa sijaitsee moni Silkkitien muinaisista kaupungeista ja väkiluvultaan se on Keski-Aasian suurin valtio. Lisäksi etnisiä uzbekkeja asuu merkittävässä määrin sen naapurimaissa Afganistanissa, Tadzhikistanissa, Kirgisiassa, Kazakstanissa ja Turkmenistanissa. Erityisen herkkä tilanne eri kansanryhmien välillä on tiheään asutussa Ferganan laaksossa, joka jakautuu Uzbekistanin, Kirgisian ja Tadzhikistanin kesken ja on väestöltään moninainen. Afganistanin tunnetuin uzbekki lienee sotaherra ja nykyinen varapresidentti Rashid Dostum. Levottomuudet ja aseellisiksi yhteenotoiksi kiihtyvä valtataistelu Uzbekistanissa heijastuisivatkin varmasti naapurimaihin.

Uzbekistanin tilanne voi ulkopuolisen silmin näyttää epäselvältä ja potentiaalisesti epävakaalta. Alueelta löytyy kuitenkin esimerkki täydellisen yksinvaltiaan yllättävästä kuolemasta ja järjestelmän kyvystä siirtää valta eteenpäin. Kun Turkmenistanin kiistaton yksinvaltias ja turkmeenien johtaja, Türkmenbaşı, Saparmurat Niyazov kuoli vuonna 2007, hänen seuraajakseen nousi entinen varapääministeri, hammaslääkäri Gurbanguly Berdimuhamedow, joka on jatkanut Niyazovin itsevaltaista linjaa. Uzbekistanissakin valtataistelu käytäneen julkisivun takana, ja ainakaan uutta johtajaa ei valita vaaleilla.

Koska Uzbekistan on ollut lähes suljettu maa ja sen johdossa on ollut hirmuhallitsija, länsimaiden mahdollisuudet vaikuttaa siellä ovat huonot. Historiallisten ja siirtolaisuuden muokkaamien siteiden perusteella Venäjä on paremmassa asemassa, ja varmasti Venäjä haluaa takaisin jalansijansa Uzbekistanissa, Keski-Aasian sydämessä. Kilpailu vaikutusvallasta on alkanut, mikä on näkynyt ilmaistuissa osanotoissa ja osallistumisena Karimovin hautajaisiin hänen kotikaupungissaan Samarkandissa. Yhdysvaltain presidentti Obama totesi Yhdysvaltojen tukevan Uzbekistanin kansaa ja mainitsipa hän myös tukevansa tulevaisuutta, joka perustuu kaikkien kansalaisten oikeuksiin. Siinä, missä länsimaiden johtajat loistivat poissaolollaan, korkean tason vieraita oli saapunut lähinnä Uzbekistanin naapurimaista sekä Venäjältä ja Valko-Venäjältä, joita edustivat maiden pääministerit, vaikka kutsu oli tullut vain päivää aikaisemmin. Hautajaispäivänä Uzbekistanin hallitus julkaisi johtajastaan muistokirjoituksen, joka antaa ymmärtää, ettei hallinto ole ihan heti valmis tarkastelemaan kriittisesti edesmennyttä johtajaansa ja hänen perintöään.