Italian pääministeri Matteo Renzi ajaa mittavia muutoksia maan perustuslakiin. Kansa äänestää uudistuksen kohtalosta 4. joulukuuta. Kuva: Francesco Pierantoni

Italia on tunnettu värikkäästä sisäpolitiikastaan, mutta tällä hetkellä se kiinnostaa kansainvälistä yhteisöä mahdollisesti enemmän kuin vuosiin. Pääministeri Matteo Renzi on päättänyt järjestää joulukuun 4. päivänä kansanäänestyksen, joka koskee merkittäviä perustuslain muutoksia. Mikäli Renzin ajama uudistus ei mene läpi, hän on luvannut erota virastaan. Tilanne on herättänyt Brexitin pelästyttämät EU-maiden kansalaiset spekuloimaan kansanäänestyksen seurauksia.

Jotkut ovat ennustaneet Italiasta jopa seuraavaa Euroopan unionista lähtijää ja jo valmiiksi liitoksissaan natisevan euroalueen hajoittajaa. Näin ajattelevia huolettaa Italiassa kytevä protestimieliala, joka liittyy niin maan korkeisiin työttömyyslukemiin ja poliitikkojen korruptioskandaaleihin kuin myös Euroopan unionin tapoihin hoitaa pakolaisiin liittyvää hätätilannetta. Turhautuminen näkyy populistisen, esimerkiksi Euroopan unionin talouspolitiikkaa kritisoivan Viiden tähden liikkeen (Movimento 5 Stelle – M5S) kannatuksen kasvuna lähes 30 prosenttiin. Puolue ajaa muun muassa kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta. Huoli Italian tulevaisuudesta osana Euroopan unionia ei ole aivan aiheeton, mutta liioiteltu ja huonosti taustoitettu se kyllä on.

Äänestystä ymmärtääkseen on ensin ymmärrettävä, miten Italian päätöksentekokoneisto toimii. Italian parlamentti koostuu tällä hetkellä ylä- ja alahuoneesta eli edustajainhuoneesta ja senaatista, joilla on molemmilla lainsäädännöllisesti täysin identtinen rooli. Molempien kamarien on hyväksyttävä lakialoite samassa muodossa, jotta laki astuu voimaan. Järjestelmän, jota Italiassa kutsutaan täydelliseksi kaksikamarisuudeksi, on moitittu hidastavan lakien säätämistä ja vaikeuttavan päätöksentekoa.

Kansanäänestyksen käsissä oleva uudistus on toinen osa Renzin esittelemästä uudistuspaketista, jonka parlamentti on jo hyväksynyt. Tämä osa koskettaa 46:tta Italian perustuslain 138 artiklasta ja sitä pidetään merkittävimpänä perustuslain uudistuksena yhtenäisen Italian historiassa. Jos kansanäänestys hyväksyy sen, muun muassa senaatin koko ja edustajien valintatapa muuttuu: edustajien määrä vähenee 315:sta 100:n, ja heidän valintansa tapahtuu suurelta osin kuntien valtuustoissa. Samalla senaatin valta vähenee, ja vastuu lainsäädäntötyöstä jää käytännössä alahuoneelle. Muutos tarkoittaisi sitä, että uudistusten läpiviemiseksi hallituksen olisi saatava tuki edustajainhuoneen ja senaatin sijaan enää vain näistä ensimmäiseltä.

Tervetulleita uudistuksia huojuviin rakenteisiin

Renzin uudistuksen kanssa käsi kädessä kulkee vaalilain uudistus, Italicum. Uusi vaalilaki muun muassa takaa parlamenttivaaleissa 40 % äänistä saaneelle puolueelle “bonuksen” eli automaattisesti noin 55 prosenttia paikoista parlamentin alahuoneessa. Mikäli kaikki puolueet jäävät alle tämän kannatusrajan, kuten maan parlamenttivaaleissa on tähän mennessä järjestäen käynyt, kahdelle eniten ääniä saaneelle järjestetään toinen kierros, jonka voittanut saa bonuksen.

Renzin ja hänen kannattajiensa mukaan uudistukset yhdessä keventävät Italian raskasta hallintorakennetta ja parantavat poliittista tasapainoa maassa, jossa hallitukset ovat kestäneet koossa toisen maailmansodan jälkeen keskimäärin vain noin vuoden verran. Vaalilain muutoksen on määrä selkeyttää vaalitulosta ja tuottaa toimintakykyisempiä hallituksia.

Kahdesta uudistuksesta tärkeämpi on monen asiantuntijan mukaan vaalilain uudistus, sillä se vaikuttaa suurelta osin Italian tulevaisuuden vaalituloksiin ja hallituksiin. Uudistus ei koske senaattia, eli siihen on sisäänkirjoitettu olettamus perustuslain muutosten hyväksymisestä. Jos kansa äänestää sitä vastaan, myös vaalilailta putoaa pohja, ja sitä on muokattava radikaalisti.

Vaikka Italiassa ollaan yleisesti ottaen yksimielisiä siitä, että uudistukset ovat tarpeen, Renzin uudistus saa ankaraa kritiikkiä paitsi kilpailevilta puolueilta, myös italialaisilta politiikan kommentaattoreilta ja tutkijoilta. Kriittisten äänten mukaan Italian poliittinen epävarmuus ei suinkaan johdu senaatin vallasta vaan enemmänkin lakien epäselvyydestä ja maan fragmentoituneesta puoluekentästä, joihin Renzin uudistusten ei nähdä vaikuttavan ainakaan positiivisesti. Vastaavasti vaalilakia kritisoidaan jopa Renzin oman puolueen sisällä esimerkiksi vaalituloksen vääristämisestä ja liiallisesta vallanjaosta voittajan hyväksi.

Mitä kansanäänestyksen jälkeen?

Renzin uudistuksen sisältö on epäselvä suurelle osalle italialaisista. Il Fatto Quotidiano -sanomalehden hiljattain teettämän kyselyn mukaan vain yksi kymmenestä vastaajasta tietää, mitä uudistus koskee. Renzin päätös sitoa poliittinen uransa kansaäänestyksen tulokseen on esitetty johtavan siihen, että moni astelee uurnalle ilmaisemaan mielipiteensä hallituksen toiminnasta ja pääministeristä, ei niinkään itse asiasta eli perustuslain muutoksista. Viimeisimmät mielipidemittaukset kertovat, että uudistusta kannattaa 48 % prosenttia ja vastustaa 52 % äänestäjistä. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että italialaiset suuntaavat puolentoista kuukauden päästä varsin tasaväkisessä lähtöasetelmassa uurnille äänestämään uudistuksesta, jonka sisältö on epäselvä suurelle osalle kansalaisista.

Viime aikoina uudistusta puoltavien osuus on mielipidemittausten mukaan laskenut. Samalla äänestyksen ympärillä on käyty julkisuudessa varsin monipuolista debattia. Ahtaalle ajettu Renzi on itse myöntänyt erehtyneensä mainostamalla kansanäänestystä luottamusäänestyksenään ja kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin siitä, aikooko hän todella erota, jos kansa äänestää uudistusta vastaan. Sisäministeri Angelino Alfano puolestaan on vakuuttanut, että äänestyksen lopputuloksesta huolimatta nykyinen hallitus jatkaa parlamenttikauden loppuun saakka. Pääministeripuolueen entinen puheenjohtaja Pier Luigi Bersani ehdottaa, että hävitessään Renzi jatkaisi pääministerinä, mutta nimittäisi uuden hallituksen, kun monet uudistusta vastustavat taas vaativat Renziä pysymään alkuperäisessä lupauksessaan.

Kansanäänestyksen jälkeen mahdollisia tulevaisuusskenaarioita on useita. Jos Renzin uudistus hyväksytään, hänen hallituksensa palvelee kautensa loppuun eli kevääseen 2018 asti. Perustuslakiin liittyvät sekä vaalilain uudistukset saatetaan loppuun. Tämä tulos antaisi tulevia vaaleja ajatellen Renzille myös poliittista uskottavuutta ja hänen keskustavasemmistolaiselle puolueelleen Partito Democraticolle mahdollisesti etumatkaa Viiden tähden liikkeeseen nähden. Tähän mennessä nämä kaksi puoluetta ovat liikkuneet kannatusmittauksissa varsin tasaväkisissä lukemissa, viimeisimpien tietojen mukaan M5S:n kannatus näyttäisi olevan hieman suurempi. Parlamenttivaalit käydään keväällä 2018 uuden vaalilain osoittamalla tavalla. Kansanäänestyksen myönteinen tulos myös rauhoittaisi niitä, joita on huolettanut Italian poliittisen tilanteen lisäksi maan pankkien kriisi.

Jos Renzin ajama uudistus äänestetään kumoon, on teoriassa mahdollista, että Renzi ja hänen hallituksensa jatkavat kautensa loppuun asti. Tämä tulos tarkoittaisi kuitenkin poliittista epävakautta ja luultavasti rahoitusmarkkinoiden kasvavaa levottomuutta. Lisäksi se olisi omiaan vähentämään Renzin uskottavuutta ja lisäämään protestimielialaa, mikä todennäköisesti sataisi kannatuksena Viiden tähden liikkeen laariin. Toisaalta on myös mahdollista, että Renzi hoitaa pääministerin virkaa niin kauan, että saa luvatut uudistukset saatettua loppuun, minkä jälkeen järjestetään ennenaikaiset vaalit. Kolmas vaihtoehto on, että Renzi eroaa ja hallitus kaatuu heti. Silloin olisi todennäköistä, että presidentti Sergio Mattarella nimittäisi uuden pääministerin muodostamaan väliaikaisen hallituksen, jonka tarkoitus olisi palvella kevääseen 2018 saakka.

Viiden tähden liike haastaa Renzin vaaleissa

Avainkysymys Italian euroeron todennäköisyyttä pohdittaessa ei ole kuitenkaan tuleva kansanäänestys, vaan katse tulee suunnata maan seuraaviin parlamenttivaaleihin. Koomikkona uraa niittäneen Beppe Grillon perustamasta Viiden tähden liikkeestä on kuoriutunut viime vuosina varteenotettava puolue ja ehdottomasti Renzin keskustavasemmistolaisen puolueen suurin kilpailija. Kritisoimalla Italian poliittista eliittiä se vetoaa erityisesti nuoriin aikuisiin, jotka ovat kyllästyneitä esimerkiksi korruptioon ja talouskriisin myötä kasvaneeseen työttömyyteen. Viiden Tähden Liike osoitti suosionsa viimeksi viime kesänä voittamalla pormestarinvaalit Torinossa ja Roomassa.

Toisaalta myöskään Viiden tähden liike ei ole välttynyt uusiin valta-asemiin liittyviltä skandaaleilta, ja sen kannatusluvut muuttuvat jatkuvasti. On totta, että puolue kritisoi kovin sanoin Euroopan unionin talouspolitiikkaa ja on luvannut, että hallitusasemaan päästessään se järjestäisi kansanäänestyksen euroalueeseen kuulumisesta.

Tässä yhteydessä on hyvä huomata kaksi asiaa. Ensinnäkin, Viiden tähden liike ei ole esittänyt kansanäänestystä Euroopan unioniin kuulumisesta (vrt. Brexit) vaan yhteisvaluutan hylkäämisestä ja vanhan valuutan käyttöönottamisesta. Puolue ei ole esittänyt tarkempia suunnitelmia siitä, miten tämä käytännössä tapahtuisi. Euroopan komissiossa on kuitenkin todettu, että jäsenmaan mahdotonta erota euroalueesta ilman, että eroaa samalla koko unionista. Eroa Euroopan unionista Viiden tähden liike ei kuitenkaan ole asettunut ajamaan.

Toiseksi, Italian perustuslaki ei salli, että unioniin tai talous- ja rahaliittoon kuulumisesta päätettäisiin  kansanäänestyksellä. Eli jos käy niin, että Viiden tähden liike voittaa parlamenttivaalit vuonna 2018 ja mielii järjestää aiheesta äänestyksen, ensin on muokattava perustuslakia. Tämänhetkisen lainsäädännön mukaan äänestys ei silti olisi lainvoimainen vaan poliittista suuntaa antava, eli sillä voitaisiin lisätä poliittista painetta tehdä äänestystulokseen perustuvia päätöksiä Italiassa, mutta ei varsinaisesti päättää mistään. Tämän skenaarion arvoa ei toki kannata aliarvioida maassa, jossa ihmisten asenteet unionia kohtaan ovat muuttuneet kriittisemmiksi muun muassa Italiaan kohdistuvan pakolais- ja siirtolaispaineen takia. Silti lähinnä kansainvälisten tiedotusvälineiden levittämälle väitteelle siitä, että Italialle kävisi pian kuin Iso-Britannialle, ei löydy perusteita.