Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte vannomassa virkavalaansa. (Wikimedia)

Kuolleita: yli 3000. Kesäkuun lopulla virassaan aloittanut Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte ei ole arkaillut toteuttaa vaalilupauksiaan. Loppu on tullut etenkin monelle väitetylle huumekauppiaalle. Duterte käy sotaa rikollisuutta vastaan, ja tässä sodassa tarkoitus näyttää pyhittävän keinot.

Duterte nousi presidentiksi palveltuaan yli 20 vuotta Mindanaon saarella sijaitsevan Davaon pormestarina. Duterten aikana Davao muuttui kuoleman kyllästämästä kaupungista yhdeksi Filippiinien turvallisimmista. Presidenttikampanjansa aikana hän lupasi toteuttaa saman tempun koko maassa.

Keinot ovat kovia. Duterte on muun muassa sanonut tappavansa jokaisen huumekauppiaan. Hän on myös kehottanut ihmisiä tappamaan huumeriippuvaisia, koska tehtävä olisi liian vaikea heidän vanhemmilleen. Maan poliisiylijohtaja on puolestaan kehottanut huumeidenkäyttäjiä rankaisemaan huumekauppiaita – eikä rangaistuksesta olisi pelkoa, koska käyttäjät ovat kauppiaiden uhreja.

Vaikka sekä poliisipäällikkö että Duterte ovat kuitanneet puheensa retoriikkana, kyse ei ole pelkästään siitä. Toukokuussa järjestettyjen vaalien jälkeen Filippiinien viranomaiset ovat tappaneet rikollisuuden vastaisessa sodassaan yli tuhat ihmistä. Loput ovat kuolleet muiden käsissä – oman käden oikeus on osaltaan seurausta Manilan kovasta linjasta. Heinä–lokakuun välillä maan poliisi teki yli 23 000 huumeisiin liittyvää operaatiota ja nyt maan vankilat ovat täyttyneet vapaaehtoisesti poliisille ilmoittautuneista huumekauppiaista- ja käyttäjistä.

Duterte harjoitti kovaa linjaa jo ollessaan Davaon johdossa. Hänet on yhdistetty laittomiin tappoihin, joita Davaossa toteuttivat muun muassa kuolemanpartiot (death squad). Duterte on kieltänyt osallisuutensa tappoihin.

Arvostelijoistaan Duterte ei ole paljoa piitannut. Kun YK kritisoi tappoja, presidentti uhkasi jättää koko instituution. Euroopan unionin esittämät huomautukset Duterte kuittasi sanomalla EU:n voivan painua helvettiin – ja näyttämällä keskisormea. Duterten maailmassa niin sanottujen kunnon ihmisten turvallisuuden parantaminen on tärkeämpää kuin väitettyjen rikollisten elämän kunnioittaminen. Tilanne on nurinkurinen, sillä Filippiineillä ei virallisesti ole käytössä kuolemanrangaistusta. Duterte tosin on puhunut kuolemanrangaistuksen palauttamisen puolesta.

Presidentillä on, ainakin vielä, filippiiniläisten tuki. Duterte voitti vaalit selvällä äänienemmistöllä, ja kannatusluvut ovat pysyneet korkeina. Monet ovat valmiita hyväksymään kovien otteiden käyttämisen väliaikaisesti, jos niiden seurauksena Davaon ihme tapahtuu koko maassa.

Duterte perustelee kovaa linjaansa myös sillä, että rikollisuuden vähentäminen voisi tuoda maahan lisää ulkomaisia sijoituksia. Strategia ei ole vielä toiminut täysin toivotulla tavalla, sillä huumesota on saanut ulkomaiset sijoittajat varpailleen. Ulkomaisia sijoituksia presidentti aikoo houkutella myös esimerkiksi löyhentämällä ulkomaista omistusta koskevia sääntöjä. Muutokset ovat osa Duterten kymmenen kohdan talousohjelmaa.

Uudistusten avulla Duterte toteuttaa lupauksiaan: vaalikampanjassaan presidentti lupasi taistella korruptiota ja köyhyyttä vastaan. Filippiinien talous on Maailmanpankin mukaan kasvanut viiden viime vuoden aikana keskimäärin hieman yli kuuden prosentin vuosivauhdilla. Kasvu jakaantuu kuitenkin epätasaisesti: noin 26 prosenttia maan väestöstä oli köyhiä viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla, Filippiinien tilastoviranomaiset arvioivat maaliskuussa. Suurta muutosta aiempaan ei ole tapahtunut, sillä luku oli noin 28 prosenttia vuoden 2012 alkupuoliskolla.

Huumesota on samalla taistelua korruptiota vastaan. Elokuussa presidentti yhdisti julkisesti yli 150 poliitikkoa, tuomaria tai sotilashenkilökuntaan kuuluvaa ihmistä laittomaan huumekauppaan liittyvään korruptioon.

Korruptiosyytökset voivat tosin toimia näppäränä keinona kritiikin torjumiseen: esimerkiksi senaattori Leila de Lima siirrettiin syrjään laittomia tappoja tutkivan komitean johdosta. De Limaa, entistä oikeusministeriä, syytetään huumekauppaan liittyvästä korruptiosta. Syytösten mukaan hän on muun muassa saanut huumekauppiailta lahjuksia poliittisia palveluksia vastaan. De Lima on kiistänyt väitteet. Korruptiosyytökset tulivat sen jälkeen, kun de Lima oli pyytänyt entistä palkkamurhaajaa todistamaan Davaon kuolemanpartioiden toiminnasta.

Olennaista kuitenkin on, että tavalliset filippiiniläiset ovat kyllästyneitä siihen, että maan (aiempi) poliittinen johto ei ole onnistunut lisäämään taloudellista tasa-arvoa, kitkemään korruptiota tai parantamaan turvallisuustilannetta. Nyt presidenttinä on mies, joka on pannut hihat heilumaan. Kenties omalla tavallaan tuloksekas huumesota näyttää mallia siitä, mihin Duterte pystyy.

Hei, hei Yhdysvallat – Duterten kumarrus Kiinaan

Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Duterte soveltaa omintakeista linjaansa. Hän on esimerkiksi nimetellyt Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa “huoranpenikaksi” ja toivonut, että pitkäaikainen liittolainen ja entinen siirtomaaisäntä vetää joukkonsa pois Mindanaon saarelta.

Etäisyyden ottaminen voi olla Duterten keino vastata häntä kohtaan esitettyyn kritiikkiin, sillä Yhdysvallat on arvostellut huumesotaa ja laittomia tappoja. Yhdysvaltojen linja populisti-Duterten uhoiluun on ollut rauhallinen: presidentti on tähän saakka saanut öyhötä ilman, että Yhdysvallat ärähtää. Kysymyksiä maiden suhteiden kehityksestä on kuitenkin noussut ilmaan.

Samanaikaisesti Filippiinit lämmittelee välejään Kiinaan ja Venäjään. Syyskuun lopulla presidentti kertoi, että hän aikoo matkustaa sekä Venäjälle että Kiinaan vielä tämän vuoden aikana tarkoituksenaan tunnustella mahdollisuuksia maiden välisiin liittolaisuuksiin.

Linjaukset kertovat Manilan muuttuneesta linjasta. Kiina on alueella tärkeä peluri, sillä yksi merkittävimmistä turvallisuuskysymyksistä liittyy kilpaileviin aluevaatimuksiin Etelä-Kiinan merellä (aihetta on käsitelty Ulkopolitistissa esimerkiksi täällä ja täällä). Vielä vuonna 2013 Filippiinien asenne oli uhmakas: maa vei kiistan Haagin kansainvälisen tuomioistuimen ratkottavaksi. Heinäkuussa tulleen päätöksen mukaan Kiinan aluevaatimukset Etelä-Kiinan merellä ovat perusteettomia. Yllättävää ei ole se, että Kiina ei aio noudattaa päätöstä. Yllättävää sen sijaan on, että pari päivää oikeuden päätöksen jälkeen Duterte kertoi lähettävänsä maansa edustajan neuvottelemaan kiinalaisten kanssa. Päätös on Kiinalle mieluinen, sillä Peking neuvottelee mieluummin kaikkien osapuolten kanssa kahden.

Ensimmäisen Kiinan-matkansa Duterte teki jo lokakuun loppupuolella. Matkalla annetut lausunnot noudattivat tuttua linjaa: presidentti ilmoitti muun muassa ottavansa etäisyyttä Yhdysvalloista niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin. Duterte myös antoi siunauksensa Kiinan valtionyhtiöiden investoinneille. Hän väläytti jopa mahdollisuutta Filippiinien, Kiinan ja Venäjän väliseen liittoumaan Yhdysvaltoja vastaan.

Duterten näkökulmasta lähentyminen Kiinaan voi olla järkevää turvallisuuspoliittisista syistä. Yksi Filippiinien sitkeistä ongelmista koskee maan eteläosien muslimikapinallisia. Joidenkin ryhmittymien kanssa Duterte on valmis hieromaan rauhaa. Näihin ei kuulu islamistinen separatistiryhmä Abu Sayyaf (ryhmä, joka otti kaksi suomalaista sukeltajaa panttivangeikseen vuonna 2000), vaan presidentti on määrännyt armeijan tekemään iskuja ryhmää vastaan.

Stratforin analyysin mukaan Dutertella on kaksi keskeistä geopoliittista tavoitetta: koko maan yhdistäminen keskushallinnon alle sekä Filippiinien alueellisen koskemattomuuden turvaaminen. Toimet separatistiryhmittymiä vastaan kertovat ensimmäisen päämäärän tavoittelusta. Armeijan työllistäminen terroristijahdissa syö kuitenkin rajallisia voimavaroja, eikä kapasiteettia riitä ulkoisiin turvallisuuskysymyksiin. Jos lämpimämmät välit Kiinan kanssa pienentävät mahdollisuutta Kiinan provokaatioihin kiistellyllä merialueella, lähentyminen on kannattanut – samalla Duterte voi ottaa kunnian alueellisen koskemattomuuden takaamisesta.

Huumekauppiaiden tappaminen ei ole Duterten tärkein tehtävä

Omapäiset ja kovat otteet niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin tukevat presidentin suosiota. Uhmakkaat toimet ovat osoitus siitä, että Filippiinit ei ole kenenkään talutushihnassa. Filippiiniläiset todennäköisesti odottavat, että Duterte todella tuo mukanaan vaaliohjelmassaan lupaamansa muutoksen.

Jotta se onnistuisi, hänen olisi kyettävä vastaamaan kansalaisten toiveisiin edeltäjiään paremmin. Väitettyjen huumekauppiaiden tappaminen tai suun soittaminen eivät riitä, vaan Duterten pitäisi kyetä puuttumaan ongelmiin, jotka ovat määrittäneet Filippiinien politiikkaa itsenäistymisen jälkeen: korruptioon, vaurauden epätasaiseen jakautumiseen ja köyhyyteen. Yli 7 000 saaresta koostuvassa maassa on aiemminkin nähty presidenttejä, jotka lupaavat muuttaa poliittisen toimintaympäristön ja maan tavat, mutta jotka lopulta päätyvät kasvattamaan vain omaa valtaa ja vaurauttaan.

Kansainvälisesti Duterte on ensimmäisten kuukausiensa aikana onnistunut lähinnä lisäämään epätietoisuutta omasta linjastaan. Epäselvää on, uskooko presidentti oikeusvaltioon ja demokratiaan. Duterte ei olisi ensimmäinen presidentti Filippiineillä, joka turvautuu autoritaarisiin keinoihin “poliittisen vakauden” luomiseksi. Samaan aikaan ulkopoliittinen peli Kiinan kanssa voi päätyä Duterten kannalta huonosti, jos hän antaa liikaa periksi Etelä-Kiinan mereen liittyvissä kysymyksissä. Toisaalta armeija tuskin kääntyy presidenttiä vastaan kovin helposti.

Kansalaisten, ja demokratian, näkökulmasta Duterten tärkein tehtävä ei ole tappaa huumekauppiaita, vaan luoda aiempaa puhtaampi hallinto. Siihen hänellä olisi mahdollisuus: jos laajaa kansansuosiota nauttiva kovanaama-presidentti ei siihen pysty, niin kuka sitten.

Tähän mennessä toimet eivät ole olleet vakuuttavia. Esimerkiksi korruptiosyytöksiltä häviää pohja, jos Duterte pyrkii niiden avulla vain hiljentämään kriittiset äänet. Ihmisten laiton tappaminen ei myöskään kerro mitään myönteistä keinoista, joita presidentti on valmis käyttämään saavuttaakseen tavoitteensa. Jos Duterte ei kykene uudistamaan Filippiinejä pohjia myöten, hän putoaa Kaakkois-Aasiassa tuttuun autoritaaristen hallitsijoiden surulliseen joukkoon.