Kuva: CSIS.

Michael Flynnin eron ja Robert Harwardin kieltäytymisen jälkeen Donald Trumpin valinta uudeksi kansallisen turvallisuuden neuvonantajakseen on kuin onkin Irak-veteraani, mutta ei aiemmin ennakkosuosikin asemaan noussut David Petraeus vaan suurelle yleisölle tuntemattomampi H.R. McMaster.

Kenraaliluutnantti H.R McMaster on CIA:n johtokautenaan skandaalissa ryvettynyttä Petraeusta poliittisesti turvallisempi valinta. Hän myös sopii taustansa vuoksi hyvin Trumpin Islamilaisen valtion tuhoamista painottavaan viestintään, ja häntä pidetään puolustusministeri Mattisin tavoin laajaa arvostusta nauttivana ”kenraalien kenraalina”, mikä luonnollisesti myöskin kelpaa Trumpille. Tätä kuvaa vahvisti myös Petraeus itse, kehuen McMasteria vuolaasti valinnan julkistamisen jälkeen. Kommentti ei ole pelkkää sanahelinää, sillä vuonna 2008 Petraeus lensi varta vasten Irakista Pentagoniin ylentääkseen McMasterin kenraalitasolle henkilökohtaisesti vastoin ylennyksen esteenä olleiden McMasterin entisten esimiesten protesteja.

Mutta kuka McMaster oikein on? Tämä 54-vuotias Yhdysvaltain Vietnamin sodan strategiasta väitöskirjan tehnyt kenraaliluutnantti tuli ensimmäistä kertaa tunnetuksi Persianlahden sodassa niin sanotun 73 Eastingin taistelussa, jossa McMasterin komentaman yhdeksän tankin tankkiryhmän onnistui yksin tuhoamaan noin 50 tankkia, 25 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua ja lukuisia ajoneuvoja irakilaisten yli viisinkertaisesta ylivoimasta huolimatta. Tieto nuoren kapteenin nopeista reflekseistä ”1900-luvun viimeisessä suuressa tankkitaistelussa” levisi pian ylös komentoketjussa, ja taistelusta tuli oppikirjaesimerkki.

McMasterin sotatieteiden ulkopuolellekin kiirinyt maine Yhdysvaltain armeijan ja modernin sodankäynnin sovinnaisuuksia haastavana älykkönä alkoi toden teolla muotoutua hänen palatessa Irakiin vuonna 2005. Tällä Irakin komennuksella everstin asemaan nousseen McMasterin toiminta nousi vastakumouksellisen (COIN) doktriiin oppikirjaesimerkiksi Tal Afarin kaupungissa suoritettujen operaatioiden ansiosta.

Kaupungista oli tuolloin muodostunut merkittävä alusta, josta suoritettiin tuhoisia iskuja vain 40 kilometrin päässä sijaitsevaan Mosuliin. Poiketen normaalista toimintamallista, jossa Yhdysvaltain yksiköt suorittivat pikaisia ekskursioita kaupunkiin turvallisen välimatkan päässä sijaitsevasta tukikohdasta, McMaster käytti kuukausia hyökkäyksen suunnitteluun hyökäten Tal Afariin vasta usean esivaiheen jälkeen. Vaiheisiin kuuluivat muun muassa Irakiin tuoreita taistelijoita vuotaneen Syyrian vastaisen rajan valvonta, vierastaistelijoiden välietappina matkalla Tal Afariin toimineen Baajin kylän valtaaminen sekä itse Tal Afarin piirittäminen ”hiekkamuurilla”.

Näiden toimien ohella McMasterin onnistui myös luomaan luottamukselliset suhteet alueen sunniväestön vaikuttajiin, jotka toimittivat komentajalle hyökkäyksen onnistumisen kannalta tärkeää tiedustelutietoa. Kun McMaster viimein jalkautti 3500 sotilastaan kaupunkiin, ei paikalla ollut enää paljoakaan vastustajia jäljellä. Hallussapidon varmistamiseksi verrattaen pieni kaupunki jaettiin 29 osaan, joista jokaiseen perustettiin pieni tukikohta partiointia ja itsemurhapommittajien torjumista varten.

McMasterin poikkeuksellinen suhde alaisiinsa on myös kiinnittänyt huomiota. Tuolloisen kenraalimajuri Mattisin tapaan myös McMaster liikkui myös paljon sotilaidensa parissa jakaen näille muun muassa Lähi-idän, Irakin sekä vastavallankumouksellisen teorian historiaa sisältäviä lukulistoja. Upseereiltaan McMaster käytännössä kielsi Powerpoint-esitysten käytön, uskoen niiden heikentävän ajattelua ja suunnittelua. Ennen nimitystään armeijan tulevaisuutta tutkivan keskuksen johtajana toiminut McMaster on myös viime aikoina korostanut maavoimien tärkeyttä ja sodankäynnin historiallista jatkuvuutta. Aiemmin muodissa ollutta niin sanottua revolution in military affairs -konseptia ja teknosodankäynnin korostamista kohtaan McMaster on ollut skeptinen.

Ei liene yllättävää, että McMasterin suhtautuminen kidutukseen poikkeaa, jälleen Mattisin tavoin, presidentti Trumpin esittämistä käsityksistä melkoisesti. Kuvaavaa on, että Tal Afarin yhteydessä McMaster järjesti vangituille vastapuolen taistelijoille tyytyväisyyskyselyn, jonka yhteydessä pyrittiin myös saamaan tietoa vankien poliittisista kytköksistä tulevia operaatioita varten.

Kuten yllä on jo vihjattu, yhtäläisyyksiä McMasterin ja hänen uuden ”työparinsa”, puolustusministeri Mattisin kanssa on runsaasti – molemmat palvelivat Irakin sodassa ja molempia pidetään hyvin ja monipuolisesti lukeneina älykköinä. Mikä kenties tärkeintä, molemmat korostavat paikallisen toimintaympäristön ja sen ihmisten ymmärtämisen ja kunnioittamisen operatiivista tärkeyttä. Yhteistä linjaa herrojen välille ei liene vaikea löytää, ja Washingtonin turvallisuuspoliittinen establishment voikin nyt hetkellisesti huokaista helpostuksesta; nimitettyjen kontrasti impulsiiviseen nimittäjäänsä sekä potkut saaneeseen Michael Flynniin ei voisi olla suurempi. Tuskin ketään yllättääkään, että uutta valintaa on kiitelty laajasti, myös Trumpin kriitikkojen toimesta. Uuden presidentin harjoittaman poukkoilevan, jopa kaoottisen ulkopolitiikan keskellä McMasterin valinta edustaa vertauskuvallista lasia kylmää vettä keskellä kuivaa ja kuumaa Saharaa.