Tänä kesänä piti käydä sota. Totta, sodittiinhan Libyassa, Somaliassa ja monessa muun maailman nurkassa, mutta se sota, jota vahvasti ennustettiin viime vuona, ei toteutunut. Tämän sodan olisi pitänyt tapahtua etelä-Libanonissa, Israelin ja islamistisen Hizbollah-järjestön välillä.

Osapuolten viime mittelö vuonna 2006 oli tuhoisa eikä ratkaissut mitään. Huimasta sotilaallisesta ylivoimastaan huolimatta Israel ei kyennyt kukistamaan Hizbollahia eikä tukahduttamaan raketti-iskuja Israeliin. Hizbollahiakaan ei tosin voi voittajaksi kutsua; merkittävien tappioiden lisäksi sodan aiheuttama tuho söi järjestön suosiota. Sodan jälkeen kumpi osapuoli on valmistautunutkin seuraavaan.

Viime vuonna ennustettiin innokkaasti, että kesällä 2011 käytäisiin uusintakierros. Ennustukset saivat puhtia siitä, että viime elokuussa puutarharointi Israelin ja Libanonin rajalla johti ampumavälikohtaukseen. Ennustettua sotaa ei kuitenkaan tullut. Merkittävin syy tähän on ollut arabikevään ennalta arvaamaton synty ja vielä arvaamattomampi kulku; suurin jarru ovat etenkin Syyriassa jatkuvat väkivaltaisuudet ja siitä seuraava kiusallinen tilanne Hizbollahille.  Tätä suvantoa hyödyntäen The Ulkopolitistin kirjeenvaihtaja vieraili etelä-Libanonissa.

On kolme ihmistä, joihin jatkuvasti törmää etelässä: Nabih Berri (Amal-puolueen johtaja), Hassan Nasrallah (Hizbollahin johtaja), ja Musa al-Sadr (sekä Amalin, että Hizbollahin henkinen johtaja).

Musa al-Sadr on iranilaistaustainen imaami, joka ensimmäisenä yritti poliittisen järjestäytymisen kautta parantaa shiialaisyhteisön asemaa Libanonissa 1960- ja 70-luvulla. Hän katosi mystisissä olosuhteissa Libyan-vierailun yhteydessä 70-luvun lopulla (Gaddafin uskotaan murhauttaneen hänet). Sadrin perustamasta poliittisesta liikkeestä irtaantui Amal-miliisi, josta myöhemmin kehittyi itsenäinen sekulaarinen, mutta shiia-vetoinen poliittinen puolue. Amalista taas irtaantui islamistinen siipi 80-luvulla, ns. islamistinen Amal, josta lopulta kehittyi Jumalan puolue – Hizbollah. Libanonin shiialaisille – ja Hizbollahille ja Amalille – Musa al-Sadr on sopiva kompromissisymboli, joka korostaa näitä yhteisiä juuria ja laajempaa vastarinnan ja shiiayhteisön kehittymistä.

Amalin ja Hizbollahin suhteet eivät ole kuitenkaan aina olleet ruusuisat. Etelä-Libanon on pitkälti Amalin kotitannerta siinä, missä Bekaa-laakso on Hizbollahin. Hizbollahin juuret eivät ole yhtä syviä etelässä, mutta sen suosio on sielläkin merkittävä. Nyt kumpikin puolue elää tietyssä symbioosissa samassa poliittisessa liittoutumassa, ja laajemmalti Libanonin shiialaisyhteisössä, mutta kilpailuhenkisyys elää edelleen.

Yksi tapa kilpailla on vastarintauskottavuus. Marttyyrien muistokuvia ja -julisteita näkee jatkuvasti. Vanhimmat niistä ovat haalistuneita ja niistä hädin tuskin erottajaa vainajaa. Mutta muistokuvat ovat aina puoluekuvin varustettuja, ja usein vierekkäin on jopa kilpailevia julisteita Amalin ja Hizbollahin marttyyreista.

Marttyyrijulisteiden lisäksi vastarinta on myös hyvin moderniin tyylin kaupallistettu. Tässä suhteessa Hizbollah on valovuosia Amalia edellä. Siidonin lähellä sijaitseva Mleetan vastarintamuseo, Hezbollahin rakentama disneyfioitu versio etelä-Libanonin konfliktista, on kuulemma kiinnostava (on suhteellisen hankala kuvitella kuinka se ei voisi olla), mutta ei sijainnut kirjeenvaihtajamme polulla tällä kertaa.

Mleeta ei ole ensimmäinen laatuaan. Vastaavanlainen museo oli jo pystytetty aikaisemmin Beirutiin, joskin se oli huomattavasti propagandistisempi. Toinen samankaltainen on miehitysaikainen ja varsin pahamaineinen Khiamin entinen vankila. Israelin vetäydyttyä vankila toimi museona vuosina 2000 – 2006. Tämä ei näemmä miellyttänyt Israelilaisia: vankila tuhottiin vuoden 2006 sodassa.

Beaufortin linnasta on upeat näkymät Litani-joen syvään laaksoon ja suureen osaan etelä-Libanonia. Kirkkaana päivänä linnasta näkee kaukaisuudessa siintävän Syyrian vuoriston ja ehkä hyvällä mielikuvituksella Hermonvuoren Golanin kukkuloilla.

Upeiden näkymien johdosta linna on ollut lähes jatkuvassa sotilaskäytössä sitten sen rakentamisen joskus ristiretkeläisaikana. Linna oli alun perin Libanonin armeijan käytössä, mutta sisällissodan aikana palestiinalaismiliisit käyttivät linnaa tukikohtanaan ennen kuin Israelin armeija valloitti sen vuonna 1982. Siitä lähtien Beaufortin linna oli Israelin armeijan käytössä vuoden 2000 vetäytymiseen asti. Vetäytymisen jälkeen jo silloin raunioitunut linna tuhottiin lähes totaalisesti. Nykyään linnasta on hädin tuskin jäljellä raunioita, mutta näiden raunioiden päällä liehuu Hizbollahin lippu.

Tilanne etelä-Libanonissa ei ole kestävä. Syyt miksi sotaa ennustettiin tälle kesälle ovat edelleen päteviä.  Nyt varoitetaan, että sota syttyykin ensi vuonna. On esitetty, että mahdollisena casus bellina voisi toimia uusi maakaasulöytö Israelin ja Libanonin kiistellyllä merirajalla. Oli syy mikä tahansa on varmaa, että uusi sota olisi vähintään yhtä tuhoisa, jos ei paljon tuhoisampi kuin viime kierros.