Palestiinan tunnustaminen YK:ssa ei automaattisesti helpota Israelin sotarikosepäilyjen käsittelemistä kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, mutta se on ensimmäinen askel.

 

Israelin ja Palestiinan välinen ongelmavyyhti saavuttaa uuden vaiheen, kun Palestiinan jäsenyydestä valmistaudutaan äänestämään YK:n turvallisuusneuvostossa. Yleiskokous alkaa tänään ja Israelin ja Palestiinan edustajien puheenvuorot  kuullaan perjantaina.

Obama on etukäteen ilmoittanut USA:n vastustavan Palestiinan tunnustamista ja maa tuleekin mitä todennäköisimmin käyttämään veto-oikeuttaan estääkseen Palestiinan YK-jäsenyyden. Jos jäsenyys kaatuu USA:n vetoon turvallisuusneuvotossa, voi yleiskokous kuitenkin nostaa Palestiinan aseman tarkkailijasta tarkkailijavaltioksi, mutta tämä tarkoittaisi ettei Palestiina edelleenkään olisi täysivaltainen jäsenvaltio. Näin todennäköisesti tuleekin tapahtumaan.

Asia on hankala monestakin syystä esimerkiksi EU:n ja USA:n kaltaisille merkittäville kansainvälisille toimijoille.

EU:n kannattaisi todennäköisesti kannattaa Palestiinan tunnustamista useastakin syystä: tukeakseen arabimaiden käynnissä olevaa demokratisoitumisprosessia ja näyttääkseen tukensa rauhanprosessille. Tätä ovat vaatinet muun muassa rauhannobelisti Martti Ahtisaari Javier Solanan kanssa kirjoittamassaan kolumnissa New York Times -lehdessä.

Solanan ja Ahtisaaren mukaan kahden valtion ratkaisu saattaa vaarantua kokonaan, jos Palestiinaa ei valtiona tunnusteta YK:n puolesta. Kahden valtion politiikka on heidän mukaansa jatkuvan hyökkäyksen alla joka tapauksessa Israelin laajentaessa siirtokuntiaan, ja Netanyahu on jo tuominnut rauhanprosessin mahdottomaksi. Äänestäminen Palestiinan puolesta pitäisi heidän mukaansa rauhanprosessia hengissä omalta osaltaan.

Solana ja Ahtisaari huomauttavat myös, että EU:n pitäisi olla arabimaiden demokratisoitumisen edessä yhdenmukainen, koska Arabikevään kaltaisten tapahtumien jälkeen Palestiinalle selän kääntäminen olisi epäilyttävää kaksinaismoralismia.  He myös huomauttavat, että vuoden 1967 rajoihin tähtäävä ratkaisu myös vahvistaisi Israelin valtion omaa legitimiteettiä.

Myös Guardian huomauttaa, että varsinkin Arabikevään jälkimainingeissa olisi vaarallista jos EU, joka on esittäytynyt demokratiaa kunnioittavana kansainvälisenä toimijana, perääntyisikin Palestiinan ollessa kyseessä, mitä ilmeisimmin USA:n painostuksen alla.

USA on itsekin puun ja kuoren välissä, toisaalla Israelin, toisaalla Saudi-Arabian tyyppisten valtioiden painostuksen alla. Ääni jäsenyyttä vastaan näyttää silti selvältä.

 

Rauhansopimus ja valtiollinen tunnustaminen – kumpi ensin?

Kotimaassa Kristillisdemokraatit ovat vaatineet rauhansopimusta Israelin kanssa ennakkoehtona Palestiinan tunnistamiselle, mutta rauhansopimusta tuskin saadaan aikaiseksi nykyisessä tilanteessa aivan heti. Valtiollinen tunnustaminen olisi askel eteenpäin monessakin suhteessa, kun taas vaatimus rauhansopimuksesta ennen valtion tunnustamista tarkoittaisi sitä, että Palestiina käytännössä jäisi junnavan rauhanprosessin armoille odottamaan valtiollista tunnustusta määrittelemättömäksi ajaksi. Samalla saatettaisiin ottaa takapakkia, koska Israel todennäköisesti jatkaisi laittomien siirtokuntien rakentamista ja tukemista.

Valtion rakentamien onnistuneesti on kiinni paljon muustakin, kuin ulkovaltojen tunnustuksesta, mutta sisäpoliittiset kysymykset muun muassa kilpailevien poliittisten segmenttien välillä ja instituutionaalisen valtionrakentamisprosessin pohtiminen tuskin mahtuvat yhteen blogipostaukseen. Vielä tässä vaiheessa voimme vain arvata, miten Palestiinalaisvaltio tulevaisuudessa saattaisi toimia sisäisesti.

 

Israel oikeuteen sotarikoksista?

Mitä mahdollinen tunnustaminen YK:ssa sitten käytännössä tarkoittaa? Täysin toimivaa valtiota Palestiinasta ei saataisi yhdessä yössä, mutta tunnustamisen poliittiset seuraukset olisivat moninaiset.

Monet lähteet Guardianin artikkelin lisäksi ovat todenneet, että tärkeää olisi muistaa tulevan äänestyksen tarjoavan mahdollisuuden palestiinalaisille tuoda Israelin ihmisoikeusrikkomukset ja sotarikokset mahdollisesti kansainväliseen rikostuomioistuimeen (International Criminal Court, ICC).

Vaikka ICC:lle on esitetty todisteita Israelin joukkojen tekemistä sotarikoksista, tuomioistuin ei ole voinut toimia Israelin vetäydyttyä Rooman perussäännöstä, ja koska Palestiinaa ei olla tunnustettu itsenäiseksi valtioksi, vaikka hallinto vuonna 2009 tunnusti ICC:n päätösvallan.

Nyt tehtävä päätös tarkoittaisi sitä, että Palestiinalaishallinto voisi tuoda tapaukset oikeuden eteen. Tällä saattaisi olla hyviä seurauksia, nimittäin ICC:n tuominen mukaan saattaisi myöskin luoda kansainvälistä painetta rauhanprosessin etenemiseen ja mahdollisesti ennaltaehkäistä sotarikoksia herkimmillä alueilla.

Täysin ongelmatonta tämä ei kuitenkaan olisi. Leedsin yliopiston luennoitsija Alan Craig huomauttaa artikkelissaan Near East Quarterlyssä, että ICC:n tulisi todennäköisesti venyttää valtion merkitystä, sellaisena, kuin se on Rooman peruskirjaan merkitty. Palestiinan valtion tunnustaminen legitiiminä kansainvälisen yhteisön jäsenenä ei ole myöskään kiinni tästä yhdestä äänestyksestä, vaan on pitkä, asteittain etenevä prosessi. Tämä päätös olis prosessin ensimmäinen askel.

Käytännön tasolla oikeustapausten ajaminen ICC:ssä saattaisi myös tyssätä siihen, että kansainväliseen oikeuteen vetoaminen tulisi myös tuomaan negatiivisia seurauksia, koska välit Israeliin – ja sen tärkimpään tukijaan, USA:han, saattaisivat kiristyä entisestiään.

Craig kirjoittaa:

The point to be emphasised here is that if the UN General assembly were to grant Palestine state observer status, the ICC might just stretch a legal interpretation and extend its jurisdiction to the West Bank and Gaza.  

In more general terms, the Palestinian strategy amounts to a demand for inclusion within an international society of states as a state under occupation rather than as a territory yet to achieve independence. With the path to UN membership blocked in the Security Council, and a positive vote in favour of recognition on the cards in the General Assembly, the question is one of predicting the possible consequences of a General Assembly resolution. Whether international organisations are going to be influenced to admit Palestine as a state remains to be seen. 

In practice, the outcome is unlikely to be the sudden inclusion of Palestine among a community of states. Rather, there will be a gradual process of creeping legitimation; the more states and international institutions treat Palestine as a state the more it comes to resemble a state and the greater the legal and political empowerment.

But this is a slow process and to abandon both negotiation and violence in favour of a strategy that Abbas claimed in his New York Times piece would “pave the way for the internationalization of the conflict as a legal matter, not only a political one” and which would allow the PNA “to pursue claims against Israel at the United Nations, human rights treaty bodies and the International Court of Justice” promises more than it can quickly deliver. Especially, if as seems likely, it is accompanied by the withdrawal of US financial support.

Palestiinan valtion tunnistaminen kansainvälisissä tuomioistuimissa ja järjestöissä on siis hidas prosessi, ja ICC:n tuomiovallan käyttäminen helpommin sanottu kuin tehty. ICC:hen vetoamisessa saattaisi olla kynnyksensä myös seuraamusten pelossa.

Solana ja Ahtisaari myöntävät myös, ettei Palestiinan statuksen korottaminen tarkoittaisi välttämättä sitä, että valtion olisi helpompaa saman tien tuoda tapauksia ICC:n eteen, ja EU voisikin yrittää saada Palestiinan kanssa sopimuksen sitä, ettei näin kävisikään vähään aikaan, koska mahdollisuus on aiheuttanut huolta Israelilaissa jo etukäteen.

 

Summa summarum.

YK:n äänestys ei ole yhdentekevä. Palestiinan valtion rakentamiselle sen tunnustaminen, myös tarkkailijavaltiona, on tärkeä askel eteenpäin. Pitkällä tähtäimellä se saattaa jopa jouduttaa rauhanprosessia luomalla uskoa heikkoon rauhanprosessiin ja palestiinalaisten asian etenemiseen – ja täten ennakoivasti vähentämällä väkivaltaisuuksia. Kuten Solana ja Ahtisaari kirjoittavat, palestiinalaiset tarvitsevat signaalin siitä, että heidän asiansa etenee, jotta turhautuneisuudesta kumpuavia väkivaltaisuuksia voidaan hillitä.

Palestiinalaisilla on vahva tahto tulla tunnustetuksi. Tämän puolesta puhuu jo sekin, että Palestiinalaishallinto hakee ensisijaisesti täyttä jäsenyyttä turvallisuusneuvoston kautta, vaikka tulos on melko varmasti kielteinen jo etukäteen, – menemättä suoraan yleiskokoukseen, joka voi myöntää vain tarkkailijavaltion aseman.

Lyhyestä virsi kaunis. Pitäisikö Palestiinan status korottaa YK:ssa? Kyllä.

Tuoko se Israelin sotarikokset kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen? Tämä ei ole vielä varmaa.

Miten itse arvioitte äänestyksen vaikuttavan tulevaisuudessa? Jättäkää kommentteja alle.