Mines Advisory Groupin merkitsemiä miinoja Tallubanin kylässä Irakissa. Kuva: Sean Sutton/Mines Advisory Group

Loppuvuodesta 1997 solmittu Ottawan sopimus loi toivoa maailmasta ilman henkilömiinoja ja niiden vaatimia siviiliuhreja. 20 vuotta myöhemmin miinojen uhrien määrä kasvaa, koska ei-valtiolliset aseelliset ryhmät kylvävät sopimuksen kieltämiä räjähteitä konflikteissa ympäri maailmaa.

Ovenkahva, mehupurkki, polkupyörä. Arkisia esineitä, joihin tartumme monta kertaa päivässä ajattelematta asiaa. Toisin on Syyrian Raqqassa, Irakin Mosulissa ja Libyan Sirtessä, joissa Isis on tehnyt kodeista urbaaneja miinakenttiä virittämällä vesihanoihin, valokatkaisimiin ja jääkaappeihin voimakkaita räjähteitä, jotka muuttavat arkiset esineet tappaviksi. Terroristijärjestö Isis on jättänyt taakseen useita raskaasti miinoitettuja kyliä ja kaupunkeja, kun se on pakotettu vetäytymään laajoilta alueilta Syyriassa, Irakissa ja Libyassa kahden viime vuoden aikana.

Irakissa toimivan humanitaarisen miinanraivausjärjestö Mines Advisory Groupin poliittinen neuvonantaja Michael Boyce sanoo, että räjähteet vaikuttavat merkittävästi ihmisten mahdollisuuksiin palata koteihinsa sodan jälkeen.

“Kuvittele itsesi [Irakin] Tal Afirin pikkukaupunkiin palaavan perheen asemaan. Kotikaupunkiisi johtava tie on ehkä päällystetty pommeilla. Voi olla, että etuovessasi on räjähdeansa. Kaupungin vesisäiliö saattaa olla pois käytöstä sisällä olevan räjähtämättömän pommin takia ja karjasi laidunmaa on muutettu miinakentäksi.”

Koteihinsa palaavilla pakolaisilla ei useimmiten ole riittävästi tietoa miinoituksen laajuudesta – eikä keinoista suojautua räjähteiltä.

Miinat vaativat yhä enemmän uhreja

Vuonna 1997 hyväksytty Ottawan sopimus määrittelee henkilömiinoiksi räjähteet, joiden tarkoitus on tappaa tai vahingoittaa yhtä tai useampaa ihmistä räjähtämällä kosketuksesta tai läheisyydestä. Sopimukseen tiivistyi monella tapaa 1900-luvun lopun poliittinen toiveikkuus sääntöperusteisesta maailmanjärjestyksestä. Ottawan sopimus kieltää henkilömiinojen käytön, valmistuksen ja myynnin sekä velvoittaa puhdistamaan miinoitetut alueet kymmenessä vuodessa. Miinakielto syntyi kansalaisjärjestöjen yhteisestä aloitteesta. Angolan miinakenttien läpi kävellyt Walesin prinsessa Diana tuki aloitetta, joka ratifiointivuonnaan 1997 voitti Nobelin rauhanpalkinnon.

Ottawan sopimus oli yksi kansainvälisen oikeuden huippuhetkistä 1990-luvulla, ja sopimuksen konkreettiset tulokset puhuvat puolestaan: 164 maata on allekirjoittanut sopimuksen, ja yli 50 miljoonaa varastoitua miinaa on tuhottu. Mines Advisory Groupin yhteiskuntasuhdejohtaja Chris Loughranin mukaan Ottawan sopimus on vetänyt maamiinat kansainvälisiltä asemarkkinoilta ja pelastanut miljoonia ihmisiä.

Ottawan sopimus oli yksi kansainvälisen oikeuden huippuhetkistä.

Klikkaa twiitataksesi.

Viime vuosina henkilömiinojen uhrien määrä on kuitenkin kasvanut jyrkästi, ensimmäistä kertaa Ottawan sopimuksen hyväksymisen jälkeen. Miinojen käyttöä ja raivaamista seuraavan Landmine Monitorin mukaan maamiinat ja sodanjälkeiset räjähteet aiheuttivat vuonna 2016 noin 8600 uhria, joista vajaat 2100 kuoli. Lähes 80 prosenttia uhreista oli siviilejä ja vajaat 20 prosenttia lapsia.

Henkilömiinat ovat kammottavan epäreilu ase. Niiden vaikutus jatkuu lähes poikkeuksetta vuosikymmeniä varsinaisen sodan loppumisen jälkeen, ja ne tappavat valikoimatta niin sotilaita kuin siviilejä. Henkilömiinat uhkaavat etenkin lapsia, jotka eivät ymmärrä räjähteiden vaarallisuutta tai keräävät niitä rahaa vastaan. Maastoon jääneet räjähteet haavoittavat sotineiden yhteiskuntien taloutta, sillä ne rajoittavat esimerkiksi viljelysmaan ja liikenneväylien käyttöä. Maamiina on halpa ase sodassa, mutta sen raivaaminen maastosta on kallista, vaivalloista ja aikaa vievää.

Maamiina on halpa ase sodassa, mutta sen raivaaminen maastosta on kallista, vaivalloista ja aikaa vievää.

Klikkaa twiitataksesi.

Miinojen uhrien määrän kasvuun vaikuttavat vahvasti aseellisten ryhmien sotatoimet. Landmine Monitorin mukaan uhrien määrän kasvu näkyi vuonna 2016 voimakkaimmin Afganistanissa, Libyassa, Ukrainassa ja Jemenissä, joissa ei-valtiollisten ryhmien on raportoitu käyttävän laajasti henkilömiinoja. Seuraava kattava katsaus henkilömiinojen uhrimäärästä julkaistaan vuoden 2018 lopussa, ja siinä odotetaan näkyvän tähän mennessä huonosti selvitetty Isisin miinojen käyttö Irakissa, Libyassa ja Syyriassa.

Kattilapommeista liukuhihnatuotantoon Irakissa

Syyriassa ja Irakissa Isis on menettänyt lähes kaikki hallitsemansa alueet, mutta järjestön mennyt valtakausi näkyy henkilömiinojen uhriluvuissa vuosikymmenien päähän. Irak on kärsinyt miinoituksista useassa aallossa edellisten 50 vuoden konflikteissa ja miehityksissä, mutta Isisin hallitsema noin 40 prosenttia Irakin pinta-alasta on nyt maailman raskaimmin miinoitettua aluetta.

Perinteisten maamiinojen lisäksi Isis on käyttänyt Irakissa ja Syyriassa improvisoituja pommeja ja räjähdeansoja. Michael Boyce Mines Advisory Groupista kertoo sähköpostihaastattelussa, että Irakissa käytettyjen räjähteiden kirjo vaihtelee viuhka- ja putkipommeista voimakkailla räjähteillä täytettyihin kattiloihin ja tynnyreihin. Improvisoidut räjähteet olivat ongelma jo vuonna 2003 Yhdysvaltojen miehittäessa Irakin, mutta nyt ne ovat perinteisiin henkilömiinoihin ja rypäleaseisiin verrattava ongelma. Isis teollisti miinojen ja muiden räjähteiden tuotannon, ja juuri räjähteiden massatuotanto ja pommien käyttö kaupunkiympäristössä tekevät tilanteesta poikkeuksellisen.

Humanitaariset miinanraivausjärjestöt toimivat Syyriassa, Irakissa ja Libyassa, mutta Isisin jälkien siivoaminen on hidasta ja kallista. Mines Advisory Group on purkanut Irakissa tuhansia miinoja, pommeja ja räjähdeansoja, mutta ongelman laajuuden kartoittaminen vie aikaa. Michael Boycen mukaan suurin haaste on kotien puhdistaminen niihin viritetyistä räjähdeansoista. Kaikki pakolaiset eivät voi odottaa räjähteiden purkamista ennen kotiinpaluuta, ja siksi järjestö valistaa siviilejä siitä, miten räjähteet tunnistaa ja kuinka niiltä voi suojautua.

Mines Advisory Groupin edustaja opettamassa lapsia miinojen ja räjähteiden vaarallisuudesta Tullabanissa Irakissa. Kuva: Sean Sutton/Mines Advisory Group

Improvisoitujen räjähteiden vaikutus näkyy myös Afganistanissa, jossa edellisten viiden vuoden aikana aseellisten ryhmien miinojen uhrien määrä on viisinkertaistunut. Ja mikäli Afganistan, Irak, ja Syyria tuntuvat kaukaisilta, osataan sitä Euroopassakin. Itä-Ukrainassa sekä Ukrainan hallitus että separatistit ovat neljässä vuodessa miinoittaneet konfliktialueen raskaasti. Miinat ovat Itä-Ukrainassa tähän mennessä vaatineet yli 1900 kuolonuhria tai haavoittunutta.

Onko Ottawan optimismi ohi?

Irakin, Syyrian, Afganistanin ja Ukrainan konfliktit luovat synkän varjon Ottawan sopimuksen tavoitteiden ylle. Kansainvälisiin sopimuksiin perustuva maailmanjärjestys on viime vuosina ollut koetuksella etenkin Venäjän ja Yhdysvaltojen takia.  Lisäksi Isisin kaltaiset aseelliset ryhmät ovat sanoneet, että ne hylkäävät täysin kansainvälisen, maallisen lainsäädännön. Isisin ja muiden aseellisten ryhmien miinojen käyttö korostaakin laajempaa siviilien suojelun laiminlyöntiä tämänhetkisissä konflikteissa.

Isisin kaltaiset aseelliset ryhmät ovat sanoneet, että ne hylkäävät täysin kansainvälisen, maallisen lainsäädännön.

Klikkaa twiitataksesi.

Viime vuosilta on kuitenkin myös positiivisia esimerkkejä aseellisten ryhmien sitoutumisesta miinakieltoon ja humanitaarisiin normeihin. Usein sitoutuminen tapahtuu vuoropuhelun ja yhteistyön avulla. Kolumbian sisällissodassa raskaasta henkilömiinojen käytöstä tunnetun sissiliike Farcin entiset taistelijat raivaavat nykyään kätkemiään miinoja yhteistyössä Kolumbian hallituksen ja avustusjärjestöjen kanssa. Sveitsiläisjärjestö Geneva Call on saanut 52 aseellista ryhmää 25 maasta allekirjoittamaan Ottawan sopimusta mukailevan julkisen sitoumuksen, jossa ne lupaavat lopettaa henkilömiinojen käytön ja sitoutuvat miinojen raivaukseen. Geneva Callin mukaan aseelliset ryhmät ovat tuhonneet jo 20 000 miinaa ja tuhansia improvisoituja räjähteitä.

Puolustusministeri haluaa palauttaa miinakauhun Suomeen

Suomi ratifioi Ottawan sopimuksen viimeisenä EU-maana joulukuussa 2011, ja puolustuspolitiikkan vuoksi Suomella on ollut monimutkainen suhde maamiinojen kieltoon. Suomen päätöstä liittyä Ottawan sopimukseen arvostellaan edelleen, ja puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on kuvannut sopimusta “rauhanajan hölmön tölväykseksi”, joka pitäisi kumota seuraavalla vaalikaudella “miinakauhun” palauttamiseksi. Puolustusvoimat kehittää Ottawan sopimusta noudattavaksi tarkoitettua kauko-ohjattavaa hyppymiinaa, mutta Niinistö on harmitellut sen korkeaa hintaa perinteisiin jalkaväkimiinoihin verrattuna. Niinistö sanoi Keskisuomalaiselle, että kiellettyjen jalkaväkimiinojen valmistus voitaisiin käynnistää Suomessa nopeasti sellaisessa kriisitilanteessa, jossa konfliktimaat luopuvat laajemminkin kansainvälisten sopimusten noudattamisesta.

Miinanraivausjärjestöjen kokemukset Irakissa, Syyriassa, Afganistanissa ja Ukrainassa todistavat, että henkilömiinojen halvat valmistuskulut maksetaan sotien jälkeen korkojen kera suurena siviiliuhrien määränä ja kalliina sekä pitkinä raivausoperaatioina. Suomi tukee miinanraivaustoimintaa ympäri maailmaa lähivuosina 12 miljoonalla eurolla, mutta Suomen pitää myös toimia ennaltaehkäisevästi ja näyttää esimerkkiä puolustuspolitiikassaan. Ei-valtiollisten aseellisten ryhmien sitouttaminen siviilien suojelemiseen edellyttää, että myös valtiot sitoutuvat sopimuksiin ja vahvistavat omalla toiminnallaan kansainvälisiä normeja – sekä Ottawan sopimusta että yleisesti kansainvälistä humanitaarista oikeutta.

Mines Advisory Groupin Chris Loughranin mukaan aseellisten ryhmien miinojen käytön pysäyttäminen ei ole helppoa, mutta humanitaarinen diplomatia on äärimmäisen tärkeää siviilien suojelemisessa. “Ottawan sopimus oli uraauurtava ja se on yhä yksi maailman menestyksekkäimmistä kansainvälisistä sopimuksista.”