Kauppakiistan kärjistyessä Kiina pyrkii vaikuttamaan yhä enemmän julkiseen mielipiteeseen. Kansallismielisyyden lietsominen saattaa pelastaa presidentti Xi Jinpingin julkisuuskuvan maan vahvana johtajana. Sympatian lypsäminen kansainväliseltä yleisöltä Yhdysvaltoja parjaamalla on kuitenkin käymässä entistä vaikeammaksi.

Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppakiistan kärjistyminen on käymässä Kiinan kannalta tukalaksi. Yhdysvallat toimeenpani tiistaina uudet 10 prosentin tuontitullien korotukset tuotteille, jotka vastaavat 200 miljardin dollarin tuontia Kiinasta.

Uusien korotusten myötä suurvaltojen nahistelu on saavuttanut pisteen, jossa Kiina ei valtioiden kaupan epätasapainon takia enää pysty vastaamaan tasaväkisesti Trumpin iskuihin. Kiinan olikin tyytyminen maltillisempiin vastatoimiin ja 5–10 prosentin tullikorotuksiin tuotteiden osalta, joiden arvo on 60 miljardia dollaria.

Kiinalla ei ole enää juurikaan varaa korotusten laajennuksiin. Se on nyt asettanut korotuksia tuotteille, joiden arvo (110 mrd. USD) lähentelee jo Yhdysvaltojen Kiinaan suuntautuvan tuonnin kokonaisarvoa (130 mrd. USD). Yhdysvalloilla arsenaalia sen sijaan riittää. Toistaiseksi korotusten kohteeksi joutuneiden tuotteiden arvo (250 mrd. USD) ei kata vielä edes puolta Kiinasta Yhdysvaltoihin suuntautuvien tavaravirtojen kokonaisarvosta (505 mrd. USD).

Kiinalle pelimerkkien hupeneminen aiheuttaa päänvaivaa. Ei niinkään siksi, että taloudellisilla mittareilla mitattuna Kiina olisi erityisesti alakynnessä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) tuoreiden laskelmien mukaan tariffien negatiiviset vaikutukset sekä Kiinan että Yhdysvaltojen bruttokansantuotteeseen ovat kutakuinkin samaa luokkaa.

Todellisia vaikutuksia tärkeämpää on kuitenkin se, miltä asiat näyttävät. Kykenemättömyys vastata Trumpin tariffitykitykseen käy nousevan suurvallan itsetunnolle ja nakertaa kansan silmissä huolella rakennettua mielikuvaa Xi Jinpingistä vahvana johtajana ja Kiinan etujen vankkumattomana puolustajana.

Xi Jinpingin Kiina kun on totuttu näkemään maana, joka maksaa potut pottuina. Yhteistyölle ollaan avoimia, mutta mikäli vastapuolen toimintatapa ei miellytä, perästä kuuluu ja kosto elää – aina siihen asti, kunnes vastapuolen yhteistyöhalukkuus on saatu palautettua takaisin alkuperäiselle raiteelle. Tämän presidentti Xi Jinping kertoi myös amerikkalaisille ja eurooppalaisille yritysjohtajille kesäkuussa: ”Lännessä lyötäessä käännätte toisen poskenne, mutta Kiinassa iskemme takaisin.”

Kiinalaisille on kuitenkin vähitellen alkanut valjeta, ettei maan iskuvoima ole rajaton.

Klikkaa twiitataksesi.

Kiinalaisille on kuitenkin vähitellen alkanut valjeta, ettei maan iskuvoima ole rajaton eikä Trumpin uhittelu ole välttämättä pelkkää marraskuun välivaalien innoittamaa sisäpolitiikkaa.

Kun muskeli hupenee, ei Kiinalle juuri jää muita vaihtoehtoja kuin yrittää selviytyä kahnauksesta moraalisena voittajana ja toivoa samalla, että uhrimentaliteetin ruokkiminen herättää kansassa riittävästi kansallismielisiä tunteita eikä usko Kiinan johtajan kyvykkyyteen käsitellä Yhdysvaltojen oikuttelevaa päämiestä horju.

Tuontitullien korotusten kylkiäisenä Kiina tuuttasikin tiistaina eetteriin tuhdin 71-sivuisen valkoisen kirjan. Dokumentissa se pyrkii selventämään maiden taloussuhteiden todellista tilaa, todistamaan vääräksi Yhdysvaltojen esittämän Kiinan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaakoskevan kritiikin sekä lataamaan pöytään todisteita Yhdysvaltojen protektionistisesta politiikasta ja kaupankäynnin käytännöistä, joilla Yhdysvallat ”kiusaa” Kiinaa ja muita ulkomaisia toimijoita.

Monia paperin huomioita voi pitää oikeina tai vähintäänkin oikeansuuntaisina: tavarakaupan alijäämä ei juuri kerro maiden taloussuhteiden kokonaiskuvasta, ja kauppa ja investoinnit synnyttävät valtavasti työpaikkoja molemmissa maissa. Lisäksi Kiina on ottanut asteittaisia edistysaskelia muun muassa IPR-oikeuksien suojaamisessa, ja Yhdysvaltojen toimet ovat haitallisia globaalille taloudelle.

Sen sijaan vähemmän vakuuttavia ovat monikymmensivuiset maalailut Yhdysvaltojen liiketoimintaympäristön ongelmista ja markkinoita vääristävistä politiikkatoimenpiteistä. Tavoitteena lienee osoittaa, etteivät Yhdysvaltojen omat toimintatavat ole juuri Kiinan tapoja kummempia. Ongelmia varmasti on myös rapakon toisella puolella, mutta taloudellista vapautta mittaavilla indekseillä Kiina laahaa kuitenkin edelleen kaukana Yhdysvaltojen perässä.

Paperin pääasiallinen tavoite vaikuttaa kuitenkin olevan Kiinan valtiollisessa mediassa viime kuukausina jyllänneen linjan vahvistaminen. Kiina pyritään esittämään uhrina, joka täysin syyttä on joutunut Yhdysvaltojen ”kylmän sodan mentaliteetin” riepottelemaksi. Kiinan talouden ja teknologian huima kehitys on liikaa Yhdysvalloille, joka on ryhtynyt strategiseen valtakamppailuun maailmanpoliittisen asemansa puolesta. Jos ja kun Kiina on pakon sanelemana ryhtynyt vastatoimenpiteisiin, ne ovat olleet hyvin rajattuja ja ulkoisvaikutuksiltaan minimoituja. Kiina jos kuka kun haluaa varmistaa, että globaaleja kaupankäynnin sääntöjä kunnioitetaan ja kaupan vapauttamista jatketaan.

Uhrimentaliteetin herättelemä kansallismielisyys saattaa taata, ettei kesän mittaan muodostunut särö Xi Jinpingin kansallisessa johtajakuvassa pääse repeämään. 71 sivua Yhdysvaltojen parjausta kuitenkaan tuskin edistää Xin oletettua tavoitetta eli sitä, että Kiina vapaakaupan puolestapuhujana pystyisi keräämään rinnalleen oikuttelevan Trumpin vastaisen kansainvälisen koalition.

Päinvastoin: Kiinan epäonneksi kauppasodan edetessä Yhdysvaltojen toimien motiiveja puolustavat äänet ovat alkaneet lisääntyä myös muualla. Tosin Trumpin toimintatapaa pidetään edelleen useimmiten vääränä.

Kiinan selviytyminen kansainvälisen paineen ikeestä ilman merkittäviä markkinareformeja alkaa näyttää yhä epätodennäköisemmältä. Helppoa ei myönnytyksien tekeminen Kiinalle kuitenkaan ole. Pakkopaita lieneekin asuste, jossa Pekingissä värjötellään syysiltojen viilentyessä.