1800-luvulla ymmärrys Afrikan merkityksestä teki mantereesta eurooppalaisten valtakamppailun näyttämön. Kolonialistit valloittivat, jakoivat ja asuttivat Afrikan maat. Kylmän sodan aikana idän ja lännen leirit pyrkivät voittamaan juuri itsenäistyneet afrikkalaiset valtiot puolelleen. Neuvostoliitto tuki Afrikan sosialistisia johtajia ja Yhdysvallat nousevia despootteja, jotka olivat vannoutuneita kapitalismin kannattajia. 2010-luvulla Afrikan taloudellinen ja strateginen kasvu on johtanut uudenlaiseen ryntäykseen mantereelle. Afrikka on kasvava globaali toimija, jonka valtiot eivät tyydy enää olemaan kehitysyhteistyön ehdollistamisen kohde.

Afrikan strategisen merkityksen kasvu on viime vuosina näkynyt ulkovaltojen pyrkimyksessä vahvistaa läsnäoloaan mantereella. Afrikka on paitsi rikas luonnonvaroiltaan myös kasvava taloudellinen keskus. Mantereen potentiaalin kasvu ei ole jäänyt muilta huomaamatta. Kiihtyvä kilpailu Afrikasta näkyy diplomaattisen, taloudellisen ja poliittisen läsnäolon lisääntymisenä sekä viimeaikaisissa pyrkimyksissä uudistaa suhteita Afrikkaan strategioiden avulla. Esimerkiksi Euroopan unioni julkaisi maaliskuussa 2020 tiedonnannon Afrikka-suhteiden tiekartaksi. Myös muutamat EU-maat, mukaan lukien Irlanti, Viro ja Suomi, valmistelevat omaa, kansallista Afrikka-strategiaansa.

Useat valtiot ja yhteisöt, kuten Kiina, Venäjä ja EU, ovat toimineet Afrikassa jo kauan. Nyt näyttämölle on nousemassa uusia esiintyjiä, kuten Turkki ja Arabiemiraatit. Historialliset siteet heijastuvat edelleen kumppanuuksissa: Afrikan valtioiden suhtautumista ulkovaltoihin määrittävät edelleen kokemukset siitä, miten isäntämaat kohtelivat valloitettuja maita. Myös kylmän sodan aikaiset jakolinjat määrittelevät osaltaan Afrikan maiden kumppanuuksia riippuen siitä, kumpaan leiriin maat tuolloin kuuluivat. Esimerkiksi Kiinan rakentama neutraaliuden ja puuttumattomuuden imago kylmän sodan aikana sekä maan afrikkalaisille itsenäisyysliikkeille osoittama tuki ovat kantaneet hedelmää ja mahdollistaneet pitkäaikaisten suhteiden rakentamisen vuosikymmeniä kestäneen luottamuksen päälle. Samoin Turkki on vahvistanut ulkopolitiikkaansa entisten Osmanien valtakuntaan kuuluneiden maiden kanssa.

Monilla Euroopan valtioilla on historialliset suhteet Afrikan maihin. Ranska on edelleen aktiivinen entisissä siirtomaissaan pohjoisessa ja läntisessä Afrikassa, vaikka onkin alkanut menettää vaikutusvaltaansa Kiinalle lännessä. Britannian suhtautuminen entisiin siirtomaihinsa on huomattavasti löyhempi kuin Ranskalla, eikä Britannia ole puuttunut maiden politiikkaan niiden itsenäistyttyä. Britannia on kuitenkin säilynyt useiden Afrikan maiden, kuten Etelä-Afrikan ja Egyptin, tärkeänä kumppanina. Poistuttuaan brexitin myötä EU-blokin rajoitteiden piiristä Britanniasta on tulossa “uusi” ja vielä tuntematon toimija Afrikan valtakamppailussa, minkä vaikutus jää nähtäväksi. Vuoden 2020 tammikuussa pääministeri Boris Johnsonin isännöimä UK-Africa Investment Summit kuitenkin viestii Britannian halusta tehdä kauppaa Afrikan kanssa.

EU:n haasteeksi on muodostunut suhteiden uudelleenmäärittely kohti tasavertaisempaa kumppanuutta. EU:ta onkin kritisoitu Afrikka-suhteiden tapauksessa siitä, että unionin on ollut vaikea päästää irti kolonialistisesta lähestymistavasta. Monissa Afrikan maissa EU nähdään edelleen arvojen pakotemasiinana, ja unioniin kohdistuvat disinformaatiokampanjat ovat osaltaan heikentäneet mahdollisuuksia esiintyä haluttavana yhteistyötahona. EU on kuitenkin merkittävä kumppani Afrikalle sekä talouspoliittisesti että rauhan ja turvallisuuden näkökulmasta. Näiden teemojen edistäminen Afrikan maissa on molempien osapuolten intresseissä. Koska Afrikka on Euroopan naapuri, heijastuvat Afrikan turvallisuustilanteen muutokset myös Eurooppaan. Tuoreimpia esimerkkejä ovat maahanmuuton hallintaan liittyvät kysymykset sekä pyrkimykset terrorismin torjumiseksi.

Keskeisimmäksi ja merkittävimmäksi Afrikkaa yhdistäväksi toimijaksi on muodostunut Afrikan unioni (AU). AU:lla on jatkossa valtava rooli Afrikan integraation kehittymisessä. Tämä rooli on viime aikoina vahvistunut, sillä AU on aktivoitunut niin taloudellisen yhdentymisen kuin rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä: ensin mainitun tapauksessa Afrikan vapaakauppasopimuksen (AfCFTA) muodossa ja jälkimmäisen tapauksessa AU:n lippulaivahankkeen “Silencing the Guns in Africa” kautta.

Taloudellinen yhteistyö ja investoinnit Afrikkaan kasvavat

EU on edelleen Afrikan suurin kauppakumppani, mutta rinnalle on kiivennyt muitakin houkuttelevia kilpailijoita, kuten Kiina. Maan tavoitteena on yhdistää itsensä Aasian ja Lähi-idän kautta Eurooppaan Belt and Road Initiative (BRI) -aloitteen kautta, jonka puitteissa tehdyt infrastruktuurihankkeet luovat massiivisen verkko- ja tietoliikenneyhteyksien verkoston Kiinasta maailmalle. BRI-verkostoon sisältyy meriteiden Silkkitie-hanke, joka sitoo Afrikan strategisesti keskeisen Adeninlahden osaksi verkostoa. Kiinan tarjoama rahoitusmalli on monelle Afrikan valtiolle houkutteleva edullisten hintojen ja nopean toimituksen takia. Kiina on myöntänyt lainoja suuriin infrastruktuurihankkeisiin, ja jos lainaa ottanut maa ei kykene maksamaan takaisin velkojaan, ottaa Kiina projektin itselleen. Jo vuonna 2017 Kiina hallitsi lähes puolta Afrikan kansainvälisistä rakennusmarkkinoista. Afrikan maiden yhteistyö Kiinan kanssa on kuitenkin ollut odotettua mutkikkaampaa, ja epätasapainoinen kumppanuussuhde on aiheuttanut velkakoukkuja (esimerkiksi Kenian tapauksessa) sekä kasvavaa riippuvuutta Kiinasta.

Epätasapainoinen kumppanuussuhde on aiheuttanut kasvavaa riippuvuutta Kiinasta. Klikkaa twiitataksesi!

Vaikka EU on Afrikan suurin kauppakumppani, koostuvat sen viime vuosien kauppaluvut pääasiassa Ranskan, Britannian, Saksan ja Espanjan yhteenlasketuista luvuista. Britannian poistuttua unionista EU on eittämättä kokenut kolahduksen Afrikka-politiikassaan ja menettänyt vahvan Afrikka-toimijan riveistään. Yksittäisten maiden näkökulmasta Kiina on Afrikan suurin kauppakumppani, ja useat Afrikan maat ovat erittäin riippuvaisia sen investoinneista. Tämän takia kansainvälisen talouden vaikutukset ja Kiinan toimintakyvyn muutokset näkyvät vakavina seurauksina Afrikassa.

Poliittisen ja diplomaattiset suhteet globaalin kilpailun keskiössä

Afrikan merkityksen kasvu on viime vuosina näkynyt ulkovaltojen vaikutusvallan nopeana lisääntymisenä mantereella. Vuosina 2010–2016 ulkovallat avasivat Afrikan mantereella yli 320 uutta lähetystöä. Lisäksi useat toimijat, kuten EU, Irlanti ja viimeisimpänä Suomi, ovat valmistelemassa Afrikka-strategioita tarkoituksenaan päivittää ja yhdenmukaistaa toimiaan Afrikassa. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin vetämän Euroopan komission Afrikka-painotus on tervetullut kehityssuunta ja kertoo asenteiden muutoksesta EU:n Afrikka-politiikassa. Tehtävää kuitenkin vielä on paljon.

Maanosan eri alueet toimivat geopoliittisen voimataistelun näyttämöinä. Esimerkiksi Afrikan sarveen heijastuvat Yhdysvaltojen, Iranin, Kiinan ja Venäjän sekä Persianlahden maiden ja Egyptin ja Turkin väliset eturistiriidat ja ideologiset taistelut. Taustalla on merkittäviä turvallisuuspoliittisia ja taloudellisia intressejä, mukaan lukien strateginen pääsy Adeninlahden kautta Punaiselle merelle ja sitä kautta Suezin kanavalle, jonka kautta kulkee noin 10 prosenttia globaalista kaupasta. Saudi-Arabian ja Yhdysvaltain kohdalla kyseessä ovat strategiset intressit, Iranin vaikutusvallan vastustaminen sekä historialliset suhteet. Turkin ja Qatarin valtakamppailu Arabiemiraattien, Saudi-Arabian ja Egyptin kanssa heijastuu erityisesti Somaliaan. Libyasta puolestaan on tullut Turkin sekä Egyptin ja Arabiemiraattien ideologisten jakaumien näyttämö. Turkin presidentti Erdoğanin yhteydet Muslimiveljeskuntaan ovat rajoittaneet Turkin toimintaa monissa maissa, minkä takia maa on päätynyt keskittymään erityisesti Libyaan. Turkin tukema GNA-hallitus saa aseellista tukea Libyan Muslimiveljeskunnalta, ja Turkin alueelliset kilpailijat Egypti ja Arabiemiraatit puolestaan tukevat sotamarsalkka Khalifa Haftaria.

Läsnäolon lisääntyminen Afrikassa näkyy sotilastukikohtien, satamien ja aseviennin määrän kasvuna sekä kilpailuna luonnonvaroista. Yhdysvaltojen vähennettyä sotilaallista läsnäoloaan Afrikassa muut toimijat ovat rynnänneet täyttämään tämän tyhjiön. Ulkovallat pyrkivät eri intensiteetillä vahvistamaan läsnäoloaan Afrikan sarven alueella merkittävien taloudellisten investointien kautta. Esimerkiksi sotilastukikohtien määrä Somaliassa ja Eritreassa on kasvanut huomattavasti muun muassa Qatarin, Turkin ja Arabiemiraattien toimien myötä. Myös kilpailu vesivaroista nostattaa alueellisia jännitteitä: Etiopian GERD-patohanke ja siihen liittyvät neuvottelut Egyptin, Etiopian ja Sudanin välillä nähdään potentiaalisena alueellisena turvallisuusriskinä. Useat ulkomaiset toimijat, mukaan lukien Yhdysvallat, Venäjä ja Maailmanpankki, ovat koettaneet toimia sovittelijoina kiistassa, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Läsnäolon lisääntyminen Afrikassa näkyy sotilastukikohtien, satamien ja aseviennin määrän kasvuna sekä kilpailuna luonnonvaroista. Klikkaa twiitataksesi!

Covid-19-pandemia on ollut haaste Afrikan maiden terveydenhuollolle ja talouksille. Tilanteen myötä ulkovalloille on tarjoutunut mahdollisuus näyttäytyä toimivan diplomatian ja luotettavan kumppanuuden valossa. Kiina on osaltaan osannut pelata tilanteen omaan pussiinsa käyttämällä tehokasta “maskidiplomatiaa” vipuvartena geopoliittisessa kamppailussa. Myös EU on onnistunut tuomaan itseään esille vahvempana ja yhtenäisempänä toimijana Team Europe -rahoituspaketin avulla. Sillä EU uudelleenohjaa varoja terveydenhuollon ongelmien ja pandemian aiheuttamien haasteiden ratkaisuun. Tämä on elintärkeää monille Afrikan maille, joiden terveydenhuollon kapasiteetti on perinteisesti ollut riittämätön.

Afrikkalaisia ratkaisuja afrikkalaisiin ongelmiin

Globaalin tasapainon muutos suurvaltapolitiikassa on muuttanut valtajärjestystä myös Afrikassa. Nyt Afrikan valtioilla on useampia vaihtoehtoja liittolaisiksi, joiden välillä kilpailuttaa tarjouksia niin politiikassa kuin taloudessakin. Aiemmin länsimaiseen arvopohjaan perustuvasta maailmanjärjestyksestä hyötyneet toimijat, kuten Yhdysvallat ja Eurooppa, ovat alkaneet menettää valtaansa nouseville globaaleille toimijoille, kuten Kiinalle, Venäjälle ja Turkille. Muutos voimatasapainossa on luonut tilan, jossa Afrikan valtiot ovat voineet vahvistaa oman toimijuutensa mallia. Tämä näkyy monissa kahdenvälisissä suhteissa, mutta myös monenvälisillä alustoilla, kuten YK:ssa ja EU:ssa. Äänestysvoima on valtaa, ja kansainväliset toimijat pyrkivät voittamaan Afrikan maita puolelleen lisätäkseen poliittista painoarvoaan.

Afrikan valtioilla on useampia vaihtoehtoja liittolaisiksi, joiden välillä kilpailuttaa tarjouksia niin politiikassa kuin taloudessakin. Klikkaa twiitataksesi!

EU:n haasteena on sen edelleen vahvasti kehitysyhteistyöhön painottuva tapa lähestyä Afrikkaa. Useat Afrikan maat eivät enää suostu tyytymään tähän. Halu vahvistaa omaa toimijuutta, siirtyä kohti tasa-arvoisempia kumppanuuksia ja panostaa oman kehityksen omistajuuteen on voimakkaasti kasvava trendi maanosassa. Huolimatta EU:n ponnistuksista Afrikka-suhteiden uudelleenmäärittelemiseksi on Afrikan unionin ja afrikkalaisten kumppanien näkemys tulevasta yhteistyöstä pragmaattisempi. Afrikan unioni on viestinyt vahvasti halustaan ratkaista itse omat ongelmansa. Tämä enteilee paitsi afrikkalaisten parantuneesta itsetunnosta myös Kiinan ja Venäjän voimakkaasti ajamasta kansainvälisen valtatasapainon muutoksesta.

Tämän valossa sekä EU:n että muiden globaalien toimijoiden tulee miettiä tarkkaan, kuinka he nykyisessä kansainvälisen politiikan viitekehyksessä haluavat asemoitua. Britannialla on potentiaalia nousta kilpailevaksi voimaksi Afrikka-politiikassa. Selvää kuitenkin on, että kolonialismin aikakausi on ollut ohi jo kauan sitten ja Afrikka on kasvava taloudellinen ja poliittinen toimija, joka osaltaan jatkossa määrittelee kansainvälisen politiikan tulevaisuutta.