Samuli Lähteenaho on sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Hänen tekeillä oleva väitöskirjansa käsittelee julkisen tilan ja rantaviivan politiikkaa Libanonin pääkaupungissa Beirutissa.

Ääniä Sodasta – Syyrian tie vallankumouksesta suursotaan on arvokas lisä suomenkieliseen Syyriaa käsittelevään tietokirjallisuuten. Tuore teos antaa äänen kansannousuun ja aseelliseen oppositioon osallistuneille syyrialaisille ja taltioi tarkasti tapaa, jolla Assadin hallinto murskasi kansannousun ihmisoikeuksista ja siviiliuhreista välittämättä. 

Vuonna 2011 alkanut Syyrian kansannousu ja sen asteittainen muuttuminen kansainväliseksi suursodaksi määritti viime vuosikymmenen kansainvälistä politiikkaa. Diktaattori Bashar al-Assadin sota demokratiaa vaatimaan noussutta kansaansa kohtaan, sekä alueellisten että kansainvälisten suurvaltojen valtapeli on tuottanut pitkittyneen konfliktin, jota ei ole toistaiseksi onnistuttu ratkaista.

Syyrian konfliktin pitkittyessä ja Assadin hallinnon takertuessa edelleen haparoiden valtaan on median ja kansainvälisen yhteisön huomio jo kauan sitten siirtynyt pois konfliktin aloittaneesta kansannoususta. Siksi Jokisen teos on hyvin ajoitettu muistutus siitä, että konflikti lähti liikkeelle Syyrian hallinnon asein tukahduttamasta rauhanomaisesta kansannoususta.

Konflikti lähti liikkeelle Syyrian hallinnon asein tukahduttamasta rauhanomaisesta kansannoususta

Klikkaa twiitataksesi.

Nyt lähes kymmenen vuotta vuoden 2011 kansannousun jälkeen julkaistu Saana-Maria Jokisen tietokirja Ääniä Sodasta – Syyrian tie vallankumouksesta suursotaan on kolmas Syyrian sotaa käsittelevä suomeksi julkaistu tietokirja viimeisen neljän vuoden aikana. Syyriassa 2008–2010 asunut Jokinen asettaa kirjansa keskiöön kansannousuun osallistuneiden syyrialaisten aktivistien äänet, ja rakentaa kirjan itse keräämänsä haastatteluaineiston ympärille. 

Teoksen esipuheessa Jokinen alleviivaa, kuinka sen tarkoitus on antaa ääni syyrialaisille itselleen ja kuvata tapahtumia ensisijaisesti Syyrian opposition näkökulmasta. Ratkaisu on eettisesti ja kirjallisesti perusteltu, ja olemalla uskollinen haastattelemiensa oppositioaktivistien kokemuksille Jokinen herättää kirjan elämään tavalla, joka ei ole etäännytetty tai kyyninen.

Lukijan on kuitenkin syytä pitää mielessä, että tämän takia kirja kertoo vain yhden näkökulman Syyrian kansannoususta ja sitä seuranneista tapahtumista – enempää ei yhdeltä tietokirjalta voisikaan vaatia. Mielessä on myös hyvä pitää, että syyrialaiset, joille kirja antaa äänen, edustavat vain tiettyä osaa Syyrian oppositiosta ja Syyrian väestöstä.

Kolmesataasivuinen teos on jaettu viiteen osaan. Ensimmäinen tarjoaa historiallisen taustoituksen kansannousulle käsitellen pintapuolisesti Syyrian historiaa Bashar al-Assadin isän Hafez al-Assadin hallinnon alla erityisesti suhteessa Haman verilöylyyn 1980-luvulla. Sen jälkeen kuvataan tilannetta Bashar al-Assadin valtaannousun aikana ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Kuvaus Syyrian yhteiskunnallisesta tilanteesta ja historiasta hyödyntää taitavasti haastatteluaineistoa ja lähdekirjallisuutta ja on kirjoitettu helposti ymmärrettävään ja luettavaan tapaan.

Kirjan toinen osa keskittyy vuoden 2011 kansannousuun ja tarjoaa lukijalleen eloisan kuvan siihen osallistuneiden aktivistien toiveista, teoista ja tunnelmista. Kansannousua käsitellessään Jokisen kerronta on parhaimmillaan ja se nojaa vahvasti hänen itse keräämäänsä haastatteluaineistoon.

Kansannousua käsitellessään Jokisen kerronta on parhaimmillaan ja se nojaa vahvasti hänen itse keräämäänsä haastatteluaineistoon.

Klikkaa twiitataksesi.

Kirjan kolmas osa seuraa kansannousun muutosta sodaksi, ja sen myötä islamististen ja sunnijihadististen ryhmien vahvistunutta roolia al-Assadin vastaisessa oppositiossa. Osa kuvaa myös ansiokkaasti sekä aseellisen opposition että Assadin hallinnon kansainvälisten tukijoiden roolia sodan raaistumisessa ja toivon haalistumisessa, jonka kansannousu aikanaan loi.

Neljäs osa keskittyy erityisesti kemiallisten aseiden rooliin sodassa ja sodan ympärille keskittyneeseen informaatiosodankäyntiin. Viides ja viimeinen osa käsittelee aseellisen opposition voittotoiveiden hiipumista sodan myöhemmissä vaiheissa sekä Assadin hallinnon hidasta normalisaatiota kansainvälisen diplomatian saralla. Kirja päättyy kauniisti kirjoitettuun epilogiin, jossa oppositioaktivisti Afraa Hashem vetoaa Jokiseen Turkin Gaziantepissa vuoden 2011 tapahtumien muistamiseksi vallankumouksena. 

Teoksen 300 sivusta merkittävän osan vie yksityiskohtainen kuvaus Assadin hallinnon ja sen tukijoiden käyttämästä väkivallasta, kidutuskeinoista, ihmisoikeusrikkomuksista ja muista hirmuteoista ajalta ennen kansannousua aina Aleppon saartoon asti. Näiden rikkomusten tarkka kirjaaminen ja kuvailu on ehdottoman arvokasta ja huolellisesti tehtyä työtä, jossa Jokinen on hyödyntänyt erinomaisesti laajaa lähdeaineistoaan. Teos nojautuukin sekä Jokisen haastatteluihin Syyria-tutkijoiden ja syyrialaisten aktivistien kanssa että laajaan lähdeaineistoon, joka koostuu uutisteksteistä, analyysiraporteista ja akateemisesta kirjallisuudesta. 

Kirja on vetävästi ja helppolukuisesti kirjoitettu, ja avautuu varmasti myös lukijalle, jolle aihe ei ole entuudestaan tuttu. Hetkittäin narratiivi eksyy melko kauas Syyriasta, esimerkiksi kuvaillessaan Venäjän tiedustelupalvelun operaatioita Englannissa. Vahvimman panoksensa Syyrian sodasta käytyyn keskusteluun kirja tekee antamalla äänen Syyrian opposition aktivisteille – niin rauhanomaiseen kansannousuun osallistuneille ja myöhemmin maasta paenneille, kuin myös sortotoimien myötä aseisiin tarttuneille.

Vaikka Suomen ja länsimaiden lehdistö ja yleinen mielipide ovat yleisesti suhtautuneet myönteisesti kansannousuun ja oppositioon, antaa tietokirja formaattina mahdollisuuden avata paremmin vallankumoukseen osallistuneiden ajatuksia ja kokemuksia.

Vahvimman panoksensa Syyrian sodasta käytyyn keskusteluun kirja tekee antamalla äänen Syyrian opposition aktivisteille

Klikkaa twiitataksesi.

Kirja asettaa kuvaamansa tapahtumat hyvin kontekstiin, mutta lukijalle nousee silti hetkittäin toive laajemmasta taustoittamisesta. On huomionarvoista, että vaikka teos on kirjailijan sanoin kuvaus opposition näkökulmasta Syyrian tapahtumiin, ei se varsinaisesti ole kuvaus Syyrian oppositiosta. Esimerkiksi monimutkainen suhde Istanbuliin perustetun virallisen opposition (Syrian National Coalition) ja Syyrian sisällä vaikuttaneiden paikalliskomiteoiden ja aseryhmien välillä jää pitkälti käsittelemättä. Niin ikään kansannousun poliittisia ja ideologisia piirteitä käsiteltäessä saavat ulkovaltojen kanavoima tuki ja sen vaikutus syvällisen tarkastelun, mutta paikallisten toimijoiden poliittiset ja ideologiset sitoumukset jäävät suurilta osin käsittelemättä.

Esimerkiksi teoksessa useasti mainittua islamistista Muslimiveljeskunta-liikettä ja sen suhteita kansannousun muihin toimijoihin käsitellään vain melko pinnallisesti. Samoin teoksen kohdistaessa ansaittua kritiikkiä länsimaisen vasemmiston hajaannukseen Syyrian tilanteen edessä olisi ollut mielenkiintoista lukea pohdintaa saman kysymyksen aiheuttamista ristiriidoista arabimaailman vasemmistossa. Teos ei myöskään ole tarkka kuvaus Syyrian sodan sotilaallisista vaiheista, eikä se siihen pyrikään, vaikka tarjoaakin hyvän yleiskatsauksen sodan kulkuun. 

Teoksen tapa asettua poliittisesti opposition riveihin, mikä on sinänsä arvostettavaa, aiheuttaa kuitenkin esimerkiksi kansainvälisiä toimijoita tarkasteltaessa pieniä epätarkkuuksia tai epäjohdonmukaisuuksia. Esimerkiksi Iranin tukemia ja sen kanssa liittoutuneita tahoja (kuten Libanonin Hezbollah-puoluetta) kuvataan kansainvälisen politiikan jargonista tutulla sanalla “proxy”, mutta muiden alueellisten toimijoiden liittolaisiin ja tuen kohteisiin tätä sanaa ei käytetä. Samalla tavoin Isisin nousua kuvatessaan teos käsittelee Assadin hallinnon tapaa hyödyntää kyseistä jihadistijärjestöä strategisesti, mutta jättää mainitsematta Turkin vastaavanlaiset toimet. Esimerkiksi Turkin Isis-aktiiveille tarjoama liikkumisvapaus, Turkkiin salakuljetettu öljy, sekä tapa jolla Erdoganin hallinto käytti jihadisteja heikentääkseen kurdien PYD:n itsehallintoa Koillis-Syyriassa eivät ole merkityksettömiä sivuseikkoja.  

Vaikka varsinaisia virheitä teoksesta ei löydy, toistaa se joitakin yleisiä virhekäsityksiä. Jokinen esimerkiksi kutsuu hajautettua hallintomallia nykyisten valtionrajojen puitteissa ajavaa Kurdistanin Työväenpuolue PKK:ta separatistiseksi, ja nimittää Hezbollahia Libanonin vaikutusvaltaisimmaksi poliittiseksi toimijaksi (vaikka Hezbollah on vain yksi monista Libanonin politiikan valtakeskittymistä). Lisäksi teos mainitsee kevyin perustein joitain vahvistamattomia huhuja, kuten kurdipuolue PYD:n osuuden kurdiaktivisti Mashaal Tammon salamurhaan.

Käsitellessään kemiallista sodankäyntiä teos kuvaa tarkasti Assadin hallinnon tapaa käyttää kemiallisia aseita, ja mainitsee myös Isisin käyttäneen niitä, mutta jättää mainitsematta islamistikapinallisten suorittamat kaasuiskut Aleppossa Sheikh Maqsoudin naapurustoon. Laajemmin teos jättää huomiotta monet aseellisen opposition rikkeet. Nämä ylenkatsonnat ovat kuitenkin suhteellisen pieni ongelma. Assadin hallinto (ja toissijaisesti Isis) ovat niin selkeästi vastuussa valtaosasta kemiallisesta sodankäynnistä, siviiliuhreista ja ihmisoikeusrikkomuksista, että niihin keskittyminen on perusteltua. 

Saana-Maria Jokisen Ääniä Sodasta – Syyrian tie vallankumouksesta suursotaan on arvokas lisä suomenkieliseen tietokirjallisuuteen Syyriasta, sen läpikäymästä vallankumouksesta ja sodasta. Nostamalla kerrontansa keskiöön kansannousuun osallistuneiden syyrialaisten äänet tuo se konfliktiin tuoreen näkökulman. Kuvaamalla yksityiskohtaisesti Assadin hallinnon suorittamia ihmisoikeusrikkomuksia ja vuoden 2011 tapahtumia se muistuttaa, että Syyrian konfliktia käsitellessä ei tule unohtaa, kuinka al-Assad tukijoineen murskasi äärimmäisen väkivaltaisesti kansan toiveet vapaudesta.