Seksityöntekijät puolustavat oikeuksiaan ja murtavat kolonialistisia rakenteita Namibiassa

Kirjoittajan henkilökuva
Karoliina Lehtola | 09.03.2022

Monet seksityöntekijät asuvat Katuturassa, joka on suurin kaupunginosa Namibian pääkaupungissa Windhoekissa. Katutura suomennettuna tarkoittaa ”paikkaa, jossa emme halua asua”. Kuva: Karoliina Lehtola

Seksityö on Namibiassa yleistä, mutta sen harjoittaminen on tehty vaikeaksi. Taustalla ovat kolonialismin aikaan pohjautuvat lait ja normit, jotka kieltävät seksin myymisen ja miesten väliset suhteet. Seksityöntekijät ovat yhteiskunnallisesti aktiivinen ja moninainen ryhmä Namibiassa, jossa he puolustavat seksityön laillistamista ja samalla vastustavat laajempia syrjiviä yhteiskunnan rakenteita.

Lounais-Afrikassa sijaitseva Namibia itsenäistyi Etelä-Afrikasta vuonna 1990 lähes kolmekymmentä vuotta kestäneen itsenäisyyssodan jälkeen. Sota Namibian vapaudesta alkoi, kun sissiliike South West Africa People’s Organization (SWAPO) aseistautui taistelemaan Namibian vapauden puolesta. Itsenäistymisestä lähtien sosiaalidemokraattista linjaa edustavalla SWAPO:lla on ollut suvereeni valta maan suurimpana puolueena ja se on pitkään vastustanut seksityön laillistamista maassa. Namibian entinen presidentti Sam Nujoma ilmaisi vuonna 2010, että ”seksityö ei kuulu Afrikan kulttuuriin”. Namibiassa seksin myyntiin liittyvä toiminta on laitonta, kuten esimerkiksi seksin myyminen julkisissa paikoissa. 

Suurin osa seksityöntekijöistä on cis-naisia, mutta huomattava osa seksityöntekijöistä edustaa eri seksuaali- ja sukupuolidentiteettejä. Tämä entisestään heikentää heidän asemaansa seksityössä. Namibian nykyinen laki sodomiasta kieltää miesten väliset suhteet. Sodomialain historiallinen tausta ulottuu kauas siirtomaa-aikaan, jolloin Etelä-Afrikka kuului Alankomaille. Namibian nykyinen laki pohjautuu roomalais-hollantilaiseen lain tulkintaan, joka hyväksyttiin osaksi Namibian lainsäädäntöä maan itsenäistyessä Etelä-Afrikasta. Naisten välinen seksi ei ole Namibiassa kiellettyä. Toisaalta vaikuttamisen keskittyessä sodomialain kumoamiseen, seksuaalivähemmistöihin kuuluvien naisten aseman edistäminen on jäänyt vähälle huomiolle.

Useat SWAPO-puolueen poliitikot Namibiassa ovat käyttäneet homofobista poliittista retoriikkaa, mikä on ylläpitänyt seksuaalivähemmistöjen syrjintää. Esimerkiksi vuosina 2003–2019 miehiä vastaan nostettiin 115 syytettä seksuaalisesta kanssakäymisestä saman sukupuolen edustajan kanssa. Namibian pääkaupungissa järjestettiin ensimmäinen Pride-kulkue vuonna 2017, jossa vaadittiin homo- ja transfobisten lakien kumoamista. Poliittinen paine muuttaa maan lakia on kasvanut ja keskustelu miesten välisten suhteiden laillistamisesta politiikassa voi vielä päättyä  tänä vuonna. 

Kolonialismin varjo seuraa seksityössä

Käsitykset samansukupuolisista suhteista ja asenteet seksityötä kohtaan ovat vaihdelleet Namibian historian eri aikoina, mutta myös eronneet eri yhteisöjen välillä. Damara-alkuperäiskansaan kuuluvat yhteisöt ovat suhtautuneet avoimimmin samansukupuolisiin suhteisiin. Kaikista jyrkimmin miesten välisiin suhteisiin ovat suhtautuneet maan suurinta etnistä ryhmää edustavat ovambot, jota SWAPO-puolueen poliitikot edustavat. Tällä retoriikalla SWAPO on pyrkinyt oikeuttamaan omaa valta-asemaansa maassa. Puolue on myös korostanut vaatimuksen laillistaa miesten väliset suhteet olevan länsimaiden kolonialismia maata kohtaan, mikä on ristiriitaista ottaen huomioon sodomialain historiallisen taustan. Seksityö ei sinällään ole ollut kiellettyä Namibiassa, mutta nykyään siihen liittyvä toiminta on kielletty lukuisilla säädöksillä. Tämä tekee työn harjoittamisesta laillisesti käytännössä mahdotonta.

Saksan siirtomaavallan aikana heteronormatiivisille yhteiskuntarakenteille luotiin pohja Namibiassa, jolloin myös suhteita valkoisten ja mustien välillä kontrolloitiin. Namibialaisten naisten harjoittamaa seksityötä omassa yhteisössään suvaittiin, sillä tämän nähtiin suojelevan eurooppalaisia naisia paikallisilta miehiltä. Saksan hallinnnon aikana Namibian satamakaupungissa Swakopmundissa työskenteli valkoisia naisia prostituoituina, sillä saksalaiset miehet pitivät heitä turvallisempina seksikumppaneina. Etelä-Afrikan apartheidin aikana ihonväriin perustuva erottelu Namibiassa jakoi yhteiskuntaa vielä enemmän kahtia. Paikallisten naisten liikkumista valvottiin iltaisin, ja naimattomat naiset pakotettiin lääkärintarkastuksiin, sillä heidän pelättiin kantavan seksitauteja. Namibian pääkaupungin Windhoekin läheisyyteen rakennettiin 1960-luvulla apartheidin aikana oma asuinalue, Katutura, jonne paikalliset namibialaiset siirrettiin asumaan. Rotuerottelun historia on edelleen nähtävissä Namibian kaupunginosissa ja monet pääkaupungin seksityöntekijöistä asuvat Katuturassa

Namibia on määritelty ylemmän keskitulotason maaksi, mutta köyhyys, työttömyys ja tuloerot ovat maailman korkeimpia. Rakenteelliset haasteet maassa linkittyvät kolonialistiseen historiaan ja toimeentulon puute on syy monen seksityön aloittaneen taustalla. Namibian lainsäädäntö ja sitä heijastavat seksuaali- ja sukupuolikäsitykset pohjautuvat myös kolonialismiin. Sosiologi ja feministinen filosofi Maria Lugones on tutkinut sukupuolikäsityksiä ja niiden ylläpitämiä rasistisia ajattelumalleja. Käsitys hyperseksuaalisista mustista miehistä ja kuva valkoisten naisten ”puhtaudesta” on tuotettu kolonialististen valtarakenteiden kautta. 

Seksityöntekijät aktivisteina

Illalla kellon lyödessä yhdeksän monen työpäivä alkaa Windhoekin kaduilla. Asuin lähellä korttelia, jossa seksityöntekijät usein työskentelivät iltaisin. Päivisin osa heistä toimii aktivisteina puolustaen oikeuksiaan harjoittaa työtään. Tunnetuin seksityöntekijöiden oikeuksien puolustaja oli Abel Shinana, joka menehtyi vuonna 2012. Shinana oli homoseksuaali seksityöntekijä, joka osallistui eri YK-järjestöjen kokouksiin, tutki seksityöntekijöiden asemaa Namibiassa ja oli mukana maan prostituutiolain uudistamisen suunnittelussa. Tämän lisäksi Shinana edisti seksityöntekijöiden ja hallitustenvälisten toimijoiden vuoropuhelua.

Yksi näkyvimmistä aktivisteista Namibiassa tällä hetkellä on entinen seksityöntekijä ja transsukupuolinen ihmisoikeusaktivisti Nicodemus ”Mama Africa” Aoxamub. Hänen johdollaan seksityöntekijät kokoontuivat viettämään vuonna 2018 kansainvälistä seksityöntekijöiden päivää Windhoekissa ja vaativat seksityön laillistamista Namibiassa. Mama Africa johtaa Rights not Rescue Trust -järjestöä (RNRT), joka on seksityöntekijöiden perustama järjestö. RNRT pyrkii murtamaan seksityön stigmaa ja puolustaa seksityöläisten asemaa harjoittaa ammattiaan sekä pääsyä terveyspalvelujen pariin. Namibiassa toimii myös seksityöntekijöiden liitto, joka yhdistää maan paikallisia toimijoita ja muiden Afrikan maiden lukuisia seksityöntekijöiden asemaa puolustavia järjestöjä.

Kliinisen lain professori Chi Adanna Mgbako on huomauttanut, että seksityöläiset muodostavat laajan aktivistiverkoston Afrikan maissa ja ovat aktiivinen vaikuttajaryhmä eri puolilla maanosaa. Etelä-Afrikassa seksityöntekijät ovat olleet toteuttamassa “Asijiki – ei paluuta” -lakiuudistuskampanjaa seksityön laillistamisen puolesta. Viime vuonna Malawissa seksityöntekijät marssivat kaduilla poliisiväkivaltaa vastaan, jota seksityöntekijät usein kokevat muiden väkivallan muotojen lisäksi.  Mgabko on myös haastanut käsityksen, jonka mukaan seksityöntekijöiden oikeuksia edistettäisiin ensisijaisesti länsimaissa. Seksityöntekijöiden vaikuttaminen Namibiassa linkittyy laajempaan keskusteluun kolonialististen rakenteiden purkamisesta ja heijastaa muiden Afrikan maiden seksityöaktivistien vaikuttamistyötä.

Politiikan rattaat hidastavat muutosta

Entinen terveysministeri Libertina Amathila on ollut poikkeus SWAPO-puoleen sisällä, sillä hän on tehnyt vuosia töitä seksityön laillistamisen puolesta. Amathila on painottanut, että seksityön laillistaminen toisi lisää turvaa seksityöntekijöille ja mahdollistaisi heidän helpomman pääsyn HIV-testeihin, mikä ehkäisisi viruksen leviämistä maassa. Amathilan ponnisteluista huolimatta hänen seuraajansa eivät ole laittaneet seksityöntekijöiden aseman parantamista tehtävälistalleen. Tämän vuoksi ihmisoikeusaktivisti Mama African suunnitelmissa on perustaa puolue vuoden 2024 presidentin- ja parlamenttivaaleihin ajamaan seksityöntekijöiden oikeuksia. Seksityöntekijöiden verkostoituminen paikallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa on lisännyt tietoisuutta seksityöntekijöiden asemasta maassa. Tämä on voimistanut poliittista painetta laillistaa seksityö Namibiassa.

Seksityöntekijät ja seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat olleet yhä näkyvämmin esillä yhteiskunnassa ja paikallisissa lehdissä, mikä heijastaa muutosta maan politiikassa. Nykyisen presidentti Hage Geingobin aikana suhtautuminen samansukupuolisiin suhteisiin on osoittanut muutoksen merkkejä. Geingob teki historiallisen ulostulon seksuaalivähemmistöjen tukemiseksi helmikuussa ja julisti, ettei syrjinnälle sukupuolen ja seksuaalisen identiteetin vuoksi ole tilaa Namibiassa. Viime tammikuussa Namibian oikeus linjasi, ettei kahden miehen suhdetta voi pitää avioliittona. Tuomari kritisoi tekemäänsä päätöstä, jonka hän teki maan nykyisen lainsäädännön pohjalta. Tarve muuttaa poliittisia näkemyksiä on myös kasvanut naapurimaan Angolan laillistettua vuonna 2019 samansukupuoliset suhteet.

Vuoden 2019 presidentin- ja parlamenttivaaleissa SWAPO:n tulos jäi puolueen historian huonoimmaksi, kun eri puolueista koostuva oppositiopuolue Popular Democratic Movement (PDM) paransi asemaansa maan parlamentissa. Erityisesti nuoren sukupolven äänestyskäyttäytyminen horjutti SWAPO-puolueen vankkaa valtaa, joten puolue voi pyrkiä pitämään kiinni nuorista äänestäjistään tukemalla seksuaalivähemmistöjä. Toisaalta kaikki nuoret eivät kannata homoseksuaalisuuden laillistamista, esimerkiksi   SWAPO-nuoret ovat vastustaneet sitä. Namibia on monin tavoin jakautunut maa: paikalliset normit eroavat kaupungeissa ja maaseutukylissä, joissa sukupuoliroolit ja käsitykset seksuaalisuudesta ovat tyypillisesti perinteisempiä. Uskonnolla on iso rooli Namibian yhteiskunnassa, jossa 90 prosenttia kansalaisista on kristittyjä. Kirkot ovat jyrkästi tuominneet samansukupuolisten suhteiden laillistamisen.

Koronapandemia paljastaa valtahierarkioita

Seksityön kriminalisoinnin ja Namibian homoseksuaalisuuden kieltävän lainsäädännön vuoksi seksityöntekijöiden lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa. Vuonna 2017 Namibian seksityöntekijöiden lukumäärän on arvioitu olevan 15 000. Tänä vuonna seksityön on arvioitu lisääntyneen maan koillisosassa, jossa HIV-tapaukset ovat olleet viime aikoina kasvussa. Koronapandemia on vaikuttanut erityisesti haavoittuvimpiin ryhmiin, kuten seksityöläisiin. Heitä ei ole otettu huomioon koropanapandemian ehkäisyssä. Ulkonaliikkumiskiellon vuoksi he eivät ole voineet harjoittaa työtään turvallisesti, vaan ovat joutuneet siirtymään yhä riskialttiimpiin paikkoihin. Koronapandemia on myös entisestään lisännyt eriarvoisuutta ja heikentänyt seksityöntekijöiden toimeentuloa.

Namibian seksityöntekijät eivät taistele vain omien oikeuksiensa puolesta, vaan kolonialistisia rakenteita ja niihin pohjautuvaa lainsäädäntöä vastaan. Väkivallan kierre ei katkea vain lainsäädännön muutoksella, sillä normit ja asenteet seksuaalivähemmistöjä ja seksityöntekijöitä kohtaan muuttuvat hitaasti. Namibiassa on kuitenkin otettu askeleita, joilla seksityöntekijät pyrkivät saamaan enemmän tilaa tulla kuulluksi. 

Kirjoittaja: Karoliina Lehtola

Editointi: Nanna Hallikainen, Jannika Melkko, Hanne-Mari Tarvonen

Kielenhuolto: Hanna Lehto


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.