Ilmastonmuutos ja veden huono hallinta on ajanut Iranin vesikatastrofin partaalle. Kuivat joenuomat ja pahenevat hiekkamyrskyt muuttavat alueita viljelys- ja asuinkelvottomiksi. Kasteluteknologian tehottomuus ja sanktiot vaikeuttavat uudistumista ja sopeutumista tilanteeseen. Suolanpoistoteknologiasta ja patohankkeista toivotaan helpotusta. Ratkaisu on löydyttävä nopeasti, sillä miljoonat tyytymättömät kansalaiset ovat autoritaarisen maan pahin painajainen.

”Let Isfahan breathe again! Revive Zayandeh Rud!” Huudot kantautuvat kuivuneen Zayandehrud-joen halkeilevan pohjan yllä, kun tuhannet maanviljelijät ovat kokoontuneet protestoimaan Isfahaniin, samannimisen provinssin pääkaupunkiin marraskuussa 2021.  Isfahanin maanviljelijät ovat kärsineet pitkään Iranin vesipolitiikasta, jolla ohjataan maan toiseksi suurimman joen Zayandehrudin vettä kausittain muille alueille. Ilmastonmuutos on pahentanut tilannetta. Vuonna 2021 Iran kärsi pahimmasta kuivuudesta 50:een vuoteen, mikä on ajanut maanviljelijät kautta maan entistä ahtaammalle.

Iranin ilmasto-olosuhteet vaihtelevat suuresti eri alueiden välillä, Kaspianmeren vehreydestä aavikkoihin, vuoristoihin ja Persianlahden kuumiin sekä vähäsateisiin olosuhteisiin. Suurimmaksi osaksi Iran on kuitenkin kuivaa tai puolikuivaa seutua. Maatalous on laajentunut alueille, joiden ilmasto ei ole optimaalinen tai on suorastaan sopimaton tiettyjen viljojen viljelylle. Esimerkiksi vehnä, Iranin tärkein viljakasvi, on laajentunut kattamaan 3/5 viljelykelpoisesta pinta-alasta, vaikka maaperä on usein liian kuivaa tyypilliseen sadeperustaiseen viljelyyn. Vehnän viljelyyn joudutaan siis pitkälti käyttämään keinotekoista kastelua. Tämä kasvattaa sadon kokoa, mutta samalla kannustaa maanviljelijöitä veden ylikäyttöön. 1980-luvulta alkanut jyrkkä väestönkasvu on tuplannut Iranin väestön, mikä on lisännyt painetta veden ja energian kulutukselle sekä viljelyalan laajentamiselle. 

Iranin vuosittaisesta 88 miljardin kuutiometrin vedenkulutuksesta 92 % menee maanviljelykseen, mikä on jopa 22 % globaalia keskiarvoa enemmän. Yksi selitys Iranin maatalouden vaatimaan vesimäärään on tehoton kastelutekniikka ja laitteiston huono kunto, jota pahentaa pula materiaaleista. On arvioitu, että kasteluvedestä menee hukkaan 50–60 prosenttia. Joillain alueilla luku nousee jopa 85 prosenttiin. Iranissa on myös pitkään eletty uskossa, että vettä riittää, ennen kuin pohja on viimein alkanut näkyä.

Iranin vuosittaisesta 88 miljardin kuutiometrin vedenkulutuksesta 92 % menee maanviljelykseen, mikä on jopa 22 % globaalia keskiarvoa enemmän.

Klikkaa twiitataksesi.

Historian havinalla on osansa kuviossa. Vuoden 1979 islamilainen vallankumous muutti Iranin poliittisen järjestelmän kertaheitosta teokratiaksi ja toi uskonoppineet valtaan. Yhdysvaltojen taskussa ollut entinen hallitsija šaahi Pahlavi joutui maanpakoon ja Iran asetettiin nopeasti maailman hylkiövaltioiden kastiin painavien sanktioiden saattelemana. Kun Iran käytännössä eristettiin globaalista maailmanyhteisöstä, tuli ruokaomavaraisuuden saavuttamisesta maan uuteen perustuslakiin kirjattu ehdoton tavoite. Edelleen käytössä olevat kuluttajille ja maanviljelijöille suunnatut ruoka-, energia-, ja polttoainetukiaiset ovat tämän politiikan perintöä, jotka käytännössä kannustavat halvaksi taatun veden kulutukseen. Vaikka tukiaiset saattavat vaikuttaa vanhentuneelta konseptilta, eivätkä osaltaan tue kestävää kehitystä, saavutetuista eduista ei helposti luovuta.

Kaikesta tästä johtuen Iranissa käytetään 2–3 kertaa globaalia keskiarvoa enemmän vettä sen pääviljojen vehnän, riisin ja maissin tuottamiseen. Ylläpitääkseen tehotonta maanviljelyään Iran joutuu monin paikoin hyödyntämään pohjavesivarantojaan varsin aggressiivisesti. Vaikutukset ovat jo näkyvissä. Kolme maailman ylikulutetuinta vesialuetta sijaitsee Iranissa, ja on arvioitu, että 12 Iranin 31 provinssista tulee kuluttamaan loppuun pohjavesivarantonsa 50 vuoden sisällä. Kun hupenevia vesivarantoja pumpataan ylös kasteluvedeksi, nousee mukana maaperään sitoutunutta suolaa, mikä tekee maasta hiljalleen viljelyskelvotonta. Iran lähestyy vesivararikkoa, kun kuilu vedenkäytön ja hupenevien vesivarantojen välillä kasvaa. 

Ilmastonmuutos kärjistää vesipulaa entisestään

Ilmastonmuutos pahentaa tilannetta entisestään. Iranin kaakkoisosassa Afganistanin rajan lähellä sijaitsevasta Sistanin ja Baluchestanin provinssista on tullut toistuvien ympäristökatastrofien tyyssija. Vaikka alue on tunnettu hiekkamyrskyistään, äärimmäisistä tulvistaan ja kuivuudestaan, on Hamounin kosteikkoalue mahdollistanut rikkaan biodiversiteetin kehittymisen. Kosteikko on mahdollistanut myös paikallisväestön perinteiset elinkeinot, karjanhoidon, maanviljelyksen ja kalastuksen.  Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen kestämätön käyttö on kuitenkin sysännyt alueen katastrofin partaalle. Yli 20 vuotta kestänyt äärimmäinen kuivuus ja yhä korkeammalle kipuavat lämpötilat haihduttavat senkin vähän, mitä pintavedestä on jäljellä. Ennen tyypillisesti 120 päivää kestänyt hiekkamyrskykausi on pitkittynyt piinaamaan aluetta jopa puolet vuodesta, mikä tekee elämästä alueella lähes mahdotonta. Vuonna 2016 maailman terveysjärjestö luokitteli provinssin hiekkapölyyn peittyvän väestökeskuksen Zabolin maailman saastuneimmaksi kaupungiksi.

Tuhannet kalastajat, karjanhoitajat ja maanviljelijät ovat menettäneet elantonsa, kun Hamounin kosteikkoalueen rikas biodiversiteetti on katoamassa.

Klikkaa twiitataksesi.

Tuhannet kalastajat, karjanhoitajat ja maanviljelijät ovat menettäneet elantonsa, kun Hamounin kosteikkoalueen rikas biodiversiteetti on katoamassa. Moni provinssin 2,5 miljoonasta ihmisestä on jo muuttanut pois. Jäljelle jääville on vain vähän vaihtoehtoja tarjolla. Huumeiden salakuljetus on yksi näistä. Iran on vilkas läpikulkumaa Afganistanista Euroopan markkinoille suuntaaville huumeille. YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava toimisto UNODC on arvioinut, että vuonna 2019 90 % koko maailman oopiumista, 72 % morfiinista ja 20 % heroiinista takavarikoitiin Iranissa (lisää Iranin huumepolitiikasta aiemmassa artikkelissani). Huumeiden salakuljetuksen ja ongelmakäytön lisäksi paheneva köyhyys on näkynyt  lapsiavioliittojen kasvussa.

Valitettavasti Sistanin ja Baluchestanin karu tilanne ei ole vain surullinen erikoistapaus. Iranin Khuzestanin provinssi ajautui maaliskuussa 2021 hätätilaan Karun-joen kuivumisen seurauksena. Maan suurin järvi Urmia ja ennen toiseksi suurin järvi Bakhtegan ovat kuihtuneet pois. Tilanne uhkaa vain pahentua entisestään – suuri osa Persianlahdesta voi pian olla liian kuuma ihmisille. 

Vesikonfliktit uhkaavat alueellista tasapainoa

Vedestä käytävät kiistat voivat olla kipinä tulevaisuuden konflikteille Iranin ja sen naapurimaiden välillä. Esimerkiksi Irakin Tigris-joen vedestä noin 18 % on peräisin Iranista virtaavasta Sirwan-joesta, jonka Iranin suunnittelemat yläjuoksun padot uhkaavat jo Irakin alajuoksun maanviljelystä. Iranilla on myös vesikiistoja toisen rajanaapurinsa, Afganistanin kanssa, jonka patoprojekteja Iran on alusta saakka vastustanut. Afganistanin entisen presidentin Ashraf Ghanin kaudella vuonna 2021 käyttöön vihitty Kamal Khanin pato on käytännössä tyrehdyttänyt 1300 kilometriä pitkän Helmand-joen virtauksen Iranin Hamoun-järveen, ja pahentanut edellä mainitun Hamounin kosteikkoalueen tilannetta entisestään. Maiden välillä on vuonna 1973 allekirjoitettu sopimus Helmand-joen veden jakamisesta, jota ei kuitenkaan ole noudatettu. Iran on pyrkinyt neuvottelemaan tilanteesta Talebanin kanssa ja ehti jo juhlia saavutettua sopimusta padon avaamisesta. Ilo oli kuitenkin ennenaikaista, sillä Talebanit päästivät veden virtaamaan vain Afganistanin maanviljelysalueille. Tämä nostatti Iranissa välittömästi protesteja ja Afganistanista saapuvia rekkoja kivitettiin. Talebanin valtaantulo on karkoittanut Afganistanista viimeisetkin vesieksperit, joten neuvottelujen jatkuminen käytännölliseltä pohjalta on epävarmaa. 

Suolanpoistosta ratkaisu tilanteen?

Iranin ei ole ongelmansa kanssa yksin, sillä kuivuus ja ilmastonmuutoksen vaikutukset heijastavat monen Lähi-idän maan todellisuutta. Esimerkiksi Saudi-Arabiaa uhkaa akuutti vesikriisi ja pohjavesivarojen loppuminen. Saudi-Arabia on Iranin tavoin vesitörsääjä, joka käyttää puolet globaalia keskiarvoa enemmän vettä henkeä kohden. Merivesi onkin monelle alueen valtiolle ainoa realistinen vaihtoehto tuottaa riittävästi makeaa vettä maanviljelyksen ja kulutuksen tarpeisiin. Kun muut Persianlahden maat saavat jopa 50–100 % vedestään suolanpoiston kautta, on Iranissa tämänhetkinen luku vaivaiset 0,1 %. 

Suolanpoisto ei ole kuitenkaan automaattisesti mikään ihmeratkaisu. Tekniikka vaatii suuren määrän energiaa, joka ei toistaiseksi tule uusiutuvista energialähteistä. Vaikka Iranin olosuhteet tarjoaisivat suuren potentiaalin aurinkoenergian laajamittaiseen hyödyntämiseen, sen suurimmaksi esteeksi voi kuitenkin hyvin asettua rajoittunut pääsy teknologiaan. Suolanpoistomenetelmään liittyy myös runsaasti ympäristölle haitallisia puolia ja se vaarantaa meren ekosysteemejä.

Iran on myöhäisherännäinen suolanpoiston hyödyntämisessä. Iran on tullut kuitenkin rytinällä areenalle käynnistämällä kunnianhimoisen “Hope Transfer Line ” -projektin, joka pitää sisällään lukuisia valtavia kanaaleja Persianlahdesta eri puolille Irania. Massiivisen projektin on suunnittelu valmistuvan vuonna 2025 ja se lupaa tuoda helpotusta monien alueiden vesipulaan. Projekti linkittyy vuonna 2013 aloitettuun south-north-käytävään, joka yhdistäisi Persianlahden Kaspianmereen. Samalla Hope-projektiin liittyvät ympäristöhuolet kasvavat. Iranilla ei ole Persianlahden arabinaapureidensa tavoin pääsyä  uusimpaan teknologiaan, vaan maa on rajoitettu käyttämään vanhempia ja vähemmän ympäristöystävällisiä menetelmiä. Tällä pelätään olevaan suuria vaikutuksia koko Persianlahden alueelle. Myös projektin rahoitus on jättänyt avoimia kysymyksiä.

Helppoja ratkaisuja ei näkyvissä

Isfahanin protestit tukahdutettiin lopulta rankalla kädellä. Ongelma  ei ole kuitenkaan hävinnyt, sillä mahtipontiset hankkeet eivät muuta sitä tosiasiaa, että alueen ilmasto on rajussa muutoksessa. Myös vedenkulutuksen käytäntöjen sekä maanviljelyksen tehokkuuden pitäisi parantua, jotta saavutettaisiin kestäviä ratkaisuja. Tämän lisäksi alueelliset konfliktit tulevat todennäköisesti pahentumaan lähitulevaisuudessa, sillä maan vesipolitiikka asettaa viljelijöitä ja provinsseja vastakkain kilpailussa vedestä. Monet ovat jo joutuneet luopumaan perinteisistä elinkeinoistaan, ja hallinnon on varauduttava kansan tyytymättömyyteen jatkossakin. Pakotteet ovat taas näivettäneet Iranin mahdollisuudet sopeutua ilmastonmuutokseen modernin teknologian keinoin, mikä asettuu erikoiseen ristiriitaan globaalin ympäristönsuojelun ja ilmastotoimien eetoksen rinnalla.

Alueelliset konfliktit tulevat todennäköisesti pahentumaan lähitulevaisuudessa, sillä maan vesipolitiikka asettaa viljelijöitä ja provinsseja vastakkain kilpailussa vedestä.

Klikkaa twiitataksesi.

—

Kirjoittaja: Reetta Näsi

Editointi: Helinä Teittinen, Kaisa Saarinen, Johanna Metsänheimo

Kielenhuolto: Hanna Lehto