Sotilasliittoon kuulumaton Suomi on turvallisuusympäristön muutoksessa liittymässä puolustusliitto Natoon.

Suomen poliittisessa historiassa yksi aikakausi on saavuttamassa päätepisteensä, kun aikaisemmin vallalla olleiden ennakko-odotusten vastaisesti maa todennäköisesti hakee jäsenyyttä puolustusliitto Natossa lähiviikkojen aikana. Mielenkiintoista on pohtia sitä, miksi jäsenyyttä haetaan juuri nyt, kun “tuli jo kytee nurkan alla”.

Pitkään pelkästään puheen tasolla ollut “Nato-optio” siirtyy lunastusvaiheeseen ja prosessi täysjäsenyyden vahvistamiseksi alkaa. Tätä ennen mahdollista jäsenyyttä on pidetty enemmän tai vähemmän utopistisena, tosin sekin skenaario on ollut esillä. Vaikka pitkään on puhuttu Nato-optiosta, niin sitä Suomella ei ole. Optio tarkoittaisi, että Suomi pystyisi lunastamaan paikkansa puolustusliitossa vain oman tahdonilmaisun myötä. Jäsenyys vaatii jäsenhakemuksen lisäksi myös Naton jäsenmaiden hyväksynnän. 

Suomen harjoittaman aktiivisen vakauspolitiikan voidaan puolustus- ja ulkopolitiikan linjana katsoa heijastavan Suomen historiallista linjaa. Pienellä valtiolla on vain rajallisesti mahdollisuuksia vaikuttaa kansainvälisiin suuntauksiin tai ylläpitää sille edullista status quota, varsinkin jos sen naapurina oleva suurvalta kokee sen itselleen epäedulliseksi ja tähtää tilanteen muuttamiseen. 

Historia vaikuttaa eittämättä ulkopoliittisiin päätöksiin. Historiasta löytyy esimerkkejä siitä, kuinka Suomi on pyrkinyt löytämään erilaisia turvatakuita ja selviytymään varsinkin idästä tulevaa uhkaa vastaan. Itsenäistymisen ja talvisodan välisenä aikana pyrittiin löytämään liittolaisia, ja sotilasyhteistyötä tehtiin muun muassa reunavaltioiden kanssa. Neuvostoliiton hyökätessä 1939 Suomi oli kuitenkin yksin. Talvisodan rauhaa vauhditti Moskovaan kantautunut  tieto siitä, että Isosta-Britanniasta ja Ranskasta olisi saapumassa avustusretkikunta Suomen tueksi. Jatkosodassa Karjalan kannaksen ratkaisutaisteluissa kesällä 1944 auttoivat Saksasta saatu aseapu ja saksalaisjoukot.

Kylmän sodan aikana Suomi suomettui ja poliittinen liikkumatila oli kapea. Puolueettomuusmantrasta tuli keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja Paasikiven-Kekkosen linjaa. Paasikivi kirjoitti vuonna 1950 päiväkirjaansa Quieta non movere eli  levossa olevia ei pidä liikuttaa, millä hän tarkoitti Neuvostoliiton reaktiota Ruotsin mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. Kekkonen puolestaan katsoi aktiivisen puolueettomuuspolitiikan toimivaksi ratkaisuksi. Näkemys hyvistä idänsuhteista lujittui YYA-ajan Suomessa. Juri Komissarov (Juri Derjabin) kynäili kirjassaan Suomi löytää linjansa, kuinka Suomi sai olla suvereeni, mutta suvereenisuus oli ehdollinen. Suomen politiikan piti olla Suomen ja Neuvostoliiton välisten sopimusten mukaisia. YYA-sopimuksen lieka katkesi 1990-luvun alussa, ja silloin Suomi haki ja pääsi tiukemmin osaksi Eurooppaa. Keskeisenä perusteena Suomen liittymisessä Euroopan unioniin vuonna 1995 painoi turvallisuus. Suomen hakupäätöstä nopeutti Ruotsin päätös hakea EY-jäsenyyttä. Nyt Nato-jäsenhakemuksen osalta järjestys on päinvastainen.

Muuttuva turvallisuustilanne ja muuttuvat kannat

Suomen turvallisuuspoliittisen aseman muuttuminen on aina ollut vahvasti sidoksissa suurvaltojen toimiin, niin Euroopassa kuin laajemminkin. Venäjän aloittama sota Ukrainassa ei ole tässä mielessä mikään poikkeus.

Suomen turvallisuuspoliittisen aseman muuttuminen on aina ollut vahvasti sidoksissa suurvaltojen toimiin.

Klikkaa twiitataksesi.

Venäjän kehitys autoritäärisempään ja arvaamattomampaan suuntaan on ollut nähtävissä jo pitkään. Putinin kriitikoiden ja vastustajien murhat sekä Tšetšenian ja Georgian sodat ovat vain näkyvimmät esimerkit. Kannat Suomen Nato-jäsenyyden osalta muuttuivat ratkaisevasti vasta Venäjän laajennettua hyökkäystään Ukrainaan helmikuussa 2022. Pääministeri Sanna Marinin antamassa hallituksen tiedoksiannossa todettiin 2019, että “Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa. Hallitus jatkaa Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön syventämistä sekä kumppanuuteen perustuvaa Nato-yhteistyötä”. Pääministeri Marin piti vielä tammikuussa 2022 hyvin epätodennäköisenä sitä, että Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä kuluvalla hallituskaudella. Marin ei ollut kantansa kanssa yksin, myös muista puolueista kuului samanlaisia mielipiteitä. 

Eurooppaa ravisteleva sota ja mahdollisuus sodan laajenemisesta ovat saaneet aikaan tilanteen uudelleenarvioinnin. On palattu perimmäisten kysymysten äärelle. Samalla on muuttunut käsitys Suomen “erikoisasemasta” ja idänsuhteista. Kun kahdenväliseen luottamukseen perustuvat Venäjä-suhteet romahtivat, romahti samalla myös pohja Suomen tähän asti ajamalta aktiiviselta vakauspolitiikalta. Voidaan todeta, että voimakkaampi turvallisuuspoliittinen käännös on tapahtunut Suomessa vasta, kun myrsky Euroopassa on voimistunut ja sodan raakuus näkyy suomalaisten uutisvirroissa.

On palattu perimmäisten kysymysten äärelle. Samalla on muuttunut käsitys Suomen “erikoisasemasta” ja idänsuhteista.

Klikkaa twiitataksesi.

Kylmän sodan loppua seurasi toiveikkuus demokratian ja länsimaisten arvojen leviämisestä ja vakiintumisesta Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Oletuksena oli, että kylmän sodan aikainen vastakkainasettelu olisi ohitse. Turvallisuuspoliittisia ratkaisuja mietittiin Euroopassa uudestaan, ja esimerkiksi Baltian maat liittyivät Natoon vuonna 2004. Suomessa kylmän sodan aikaiset asenteet puolueettomuudesta olivat syvällä. On nähty, kuinka puolueettomuus-sanasta oli tullut itseisarvo sinänsä. Suomen osalta ideat mahdollisesta puolustusliittoon liittymisestä eivät edenneet. Max Jakobson katsoi vuonna 2005, että “Natoon on liityttävä ennen vaaraa”.

Kun eduskunnassa 2014 keskusteltiin Krimin miehityksen jälkeen mahdollisuudesta liittyä Natoon, tuollaisten ideoiden esittäjiltä kysyttiin oliko heillä ”lääkitys kohdallaan”. Liittoutumattomuutta perusteltiin Suomen pitkällä ulkopoliittisella linjalla ja siitä saaduilla opeilla. Puheenvuoroissa painotettiin muun muassa diplomatiaa ja kansainvälisiä sopimuksia. Vuonna 2014 vaakakupissa painoi myös Suomen ja Venäjän välinen kauppa, mikä osoittaa, että muun muassa taloudelliset intressit ovat painaneet enemmän kuin turvallisuuspolitiikka. Suomi jatkoi “option pitämistä”, mikä käytännössä oli eräänlainen poliittinen kompromissi ja puolustuspoliittinen kortti, jota heiluttelemalla voitiin jatkaa valitulla linjalla. Markku Salomaa on pitänyt olemattoman Nato-option mallia pahimpana skenaariona, Troijan hevosena. Optiossa on vain spekulaatioita, mutta ei todellisia turvatakuita. Nyt keväällä 2022 Nato-keskustelussa kritiikin kohteena ovat puolestaan jäsenyyttä vastustavat. Kielteisellä Nato-kannalla olevat on nähty esimerkiksi putinisteina.

Kansalaisten Nato-kantoja on selvitetty kauan. Useimmiten gallup-kyselyissä on kysytty pitäisikö Suomen olla Naton jäsen. Nyt mielipidetutkimuksissa vastaajat ovat kääntyneet Nato-jäsenyyden kannalle. Mutta kansalaismielipide on ollut myönteinen Suomen ja Naton väliselle yhteistyölle jo ennen helmikuuta 2022. Nato-yhteistyön kannatus on ollut kymmenen viime vuoden aikana aina suurempaa kuin vastustus. Nato-jäsenyyden kannattamisen tai vastustamisen keskeisinä syinä on nähty muun muassa sotilaallisen uhan vähäinen pelko, asenteet Yhdysvaltojen politiikkaa kohtaan sekä Venäjän intressien ymmärtäminen.

“Nato-option” lunastaminen

“NATO-optio on illuusio, jos ajatuksena on, että palovakuutus otetaan vasta sitten, kun tuli jo kytee nurkan alla.”
– Martti Ahtisaari 2007

Euroopan turvallisuusnäkymät ovat muuttuneet entistä arvaamattomammiksi. Ajatus “Nato-option” lunastamisesta vasta siinä vaiheessa, kun turvallisuustilanne on entisestään heikentynyt, on vaarallinen. Kuviteltu optio voi osoittautua illuusioksi. Tällä hetkellä Nato-ovi on auki, mutta kuinka kauan.

Käytännössä aikaisemmat sotilaalliset ratkaisut ja yhteistyö ovat tehneet Suomesta Nato-kelpoisen. Suomi on ollut Naton rauhankumppani vuodesta 1994 lähtien. Yhteistyö on syventynyt muun muassa laajennetun  kumppanuusohjelman myötä 2014. Kansainvälinen yhteistyö on näkynyt esimerkiksi siinä, että puolustusvoimissa on siirrytty jo hyvän aikaa sitten ns. Nato-aakkosiin. On ollut viisasta varmistaa valmius liittymiselle. Puolustusvoimien suorituskykyä on jatkuvasti ylläpidetty ja kansainvälistä sekä kahdenvälistä puolustusyhteistyötä vahvistettu erityisesti vuoden 2014 jälkeen. Ylipäätään yhteistyö on nähty tärkeänä ja vakauttavana tekijänä.

Valtiojohdon ripeys ja selonteko muuttuneesta turvallisuuspoliittisesta ympäristöstä kertoo siitä, että jäsenyyttä haetaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Valtiojohto näyttää toimineen poikkeuksellisessa tilanteessa johdonmukaisesti: Vuosien mittaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisissa selonteoissa on toistuvasti todettu mahdollisuus Natoon liittymisestä, jos muutos maan turvallisuuspoliittisessa tilanteessa sitä edellyttäisi. Turvallisuuspolitiikassa on pyritty hakemaan laajaa konsensusta. Voidaan tietenkin pohtia onko turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa aina aikaa tai tarvetta laajalle yksimielisyydelle. Suomi on vakaa demokratia, joka ei kaadu näkemyseroihin Nato-jäsenyydestä. Debattia on käyty kauan, mutta jäsenyyttä ei ole haettu silloin, kun kansainvälisen tilanne oli seesteisempi. Nyt aikaikkuna Nato-jäsenyyshakemusprosessille on kireässä kansainvälisessä tilanteessa kaventumassa. Eri arviot hakuprosessin kestosta ovat aiemmin vaihdelleet 6 ja 18 kuukauden välillä. Suomen osalta jää nähtäväksi, kauan prosessi kestää, mutta valtiojohdon ripeys ja selonteko muuttuneesta turvallisuuspoliittisesta ympäristöstä kertoo siitä, että jäsenyyttä haetaan.

—

Kirjoittaja: Juho Kotakallio

Editointi: Tony Salminen, Johanna Ketola, Hannu Salomaa

Kielentarkastus: Matti Marjamäki