The Ulkopolitistin ja YK-nuorten kirjoituskilpailussa jaettiin kunniamainintoja
The Ulkopolitist | 13.12.2024
The Ulkopolitist julkaisi aiemmin joulukuussa yhdessä Suomen YK-nuorten kanssa järjestetyn kirjoituskilpailun kolmen voittajan, Sini-Helmi Tervosen, Henna Astikaisen ja Anton Riihelän, tekstit.
Voittajakolmikon lisäksi The Ulkopolitist julkaisee neljän kunniamaininnan saaneen kirjoittajan tekstit. Maire Hinkkala argumentoi esseessään, että Suomi on valinnan edessä sen suhteen, millaisen roolin se ottaa tulevaisuuden rauhanrakentamisessa. Aleksi Laitinen puolestaan kirjoittaa, että nuoret eivät saa antaa valtaa pelolle ja epätoivolle, vaan heidän on uskallettava toivoa ja katsoa rohkeasti tulevaisuuteen. Virva Mutikainen toteaa kantaaottavasti, että ilmastonmuutoksen runtelemassa maailmassa Suomi ei voi väistellä vastuutaan. Lumi Lahtinen puolestaan muistuttaa, että vaikka onkin helppoa sulkea silmät kaikelta siltä, mikä maailmassa on vialla, valehtelemme vain itsellemme silmämme sulkemalla.
Lisäksi kirjoituskilpailussa jaettiin erikoismaininnat Elizaveta Kazakovalle ja Senni Siukolle, jotka korostivat teksteissään opiskelun merkitystä osana kestävää rauhanrakentamista.
Palkintopäivä Helsingissä
Kaikki kirjoituskilpailussa menestyneet osallistuivat marraskuun lopussa palkitsemistilaisuuteen Helsingissä, missä he kävivät tutustumassa Kriisinhallintakeskuksen (CMC Finland) ja kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö Fingon toimintaan. Päivä huipentui vierailulla eduskuntaan, jossa nuoret pääsivät keskustelemaan kansanedustaja Pekka Haaviston ja Krista Mikkosen kanssa.
The Ulkopolitist ja Suomen YK-nuoret onnittelevat lämpimästi kunnia- ja erikoismaininnan saaneita ja kiittävät kaikkia kilpailuun osallistuneita!
Lisättävää?
Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.