Jenna Rautio on journalistiikan maisteriopiskelija Tampereen yliopistosta. Jenna on työskennellyt uutistoimisto STT:llä ja asunut Etelä-Koreassa Soulissa kymmenen kuukautta vaihto-opiskelijana.

Kaksikymppiset miehet ovat Etelä-Korean konservatiivisin ikäluokka. Jopa kolme neljästä nuoresta miehestä äänesti vuoden 2025 presidentinvaaleissa oikeistokonservatiivisia ehdokkaita, mikä tekee nuorista miehistä ja naisista maan ideologisesti jakautuneimman sukupolven. Ilmiön taustalla vaikuttavat pettymys tasa-arvopolitiikkaan, taloudellinen epävarmuus ja maskuliinisuuden kriisi, joita konservatiivisten puolueiden antifeministinen retoriikka on osannut hyödyntää edukseen.

Etelä-Korean edellinen presidentti Yoon Suk-yeol laittoi maassa liikkeelle poliittisen myllerryksen joulukuussa 2024, kun hän julisti maahan poikkeustilan ja yritti sillä oikeuttaa vallankaappausta. Epäonnistunut vallankaappausyritys ja virkarikokset päättivät Yoonin presidenttikauden ennen aikojaan, joten Etelä-Korea joutui järjestämään ylimääräiset presidentinvaalit kesäkuussa 2025 paikkaamaan Yoonin virkaa.

Yoonin oikeistokonservatiivinen puolue People Power Party (PPP) kärsi kesäkuun vaaleissa odotetusti hieman mainehaittaa. PPP:n presidenttiehdokas Kim Moon-soo jäi vaaleissa toiselle sijalle 39,9 prosentin kannatuksella, kun voiton vei demokraattipuolueen Lee Jae-myung 51,7 prosentin äänisaaliilla. Kolmannelle sijalle jäi 7,7 prosenttia äänistä saanut reformipuolueen Lee Jun-seok.

Vuoden 2025 presidentinvaalien  äänestyskäyttäytymisen tarkastelu ikäryhmittäin nosti maassa jälleen keskusteluun nuorten miesten konservatiivisen käännöksen. Kolme neljästä 18–29-vuotiaasta miehestä äänesti konservatiivista presidenttiehdokasta kesäkuun 2025 presidentinvaaleissa. Se on enemmän kuin missään muussa miesten ikäryhmässä ja tekee nuorista miehistä ja naisista maan poliittisesti jakautuneimman ikäryhmän.

Nuorten miesten antifeministinen äänestyskäyttäytyminen

74 prosenttia nuorten miesten äänistä meni vaaleissa konservatiivisten puolueiden ehdokkaille Lee Jun-seokille (37,2 %) ja Kim Moon-soolle (36,9 %). Lee Jun-seokin suosio heidän keskuudessaan on merkillistä etenkin, kun sitä verrataan hänen marginaaliseen kokonaissuosioonsa presidentinvaaleissa.

Lee on useamman konservatiivisen puolueen kasvatti. Hänet valittiin vuonna 2021 PPP:n johtajaksi vain 36-vuotiaana, mikä teki hänestä Etelä-Korean historian nuorimman konservatiivisen blokin johtajan. 2025 presidentinvaaleissa hän edusti kuitenkin uutta reformipuoluetta, jonka hän oli perustanut vuonna 2023 irtaannuttuaan PPP:stä. Lee tunnetaan antifeminististä arvoista ja kommenteista, jotka ovat herättäneet paljon mediahuomiota. Leen mukaan esimerkiksi sukupuolten väliset konfliktit maassa juontuvat siitä, että epäoikeudenmukaista kohtelua saavat miehet eivätkä naiset.

Nuorten miesten antama suuri tuki Lee Jun-seokille tuli osalle yllätyksenä. Nuoret miehet ovat toisaalta tehneet käännöstä Etelä-Koreassa oikeistokonservatiiviseen suuntaan jo pidemmän aikaa: osa näkee käännekohdaksi vuoden 2022 presidentinvaalit, kun taas osa katsoo muutoksen alkaneen jo sitä ennen.

2022 presidentinvaaleihin asti nuoret nähtiin vakaina keskustavasemmiston kannattajina, mutta käänteentekevällä tavalla 62,9 prosenttia kaksikymppisistä miehistä äänesti konservatiivisen Yoon Suk-yeolin presidenttiyden puolesta. Yoon voitti vaalit niukasti nykyistä presidenttiä Lee Jae-myungia vastaan vain runsaalla 24 000 äänellä, mikä on pienin ääniero Etelä-Korean vaalien historiassa. Voidaankin sanoa, että Yoonin voiton varmistivat tuolloinkin nuoret miesäänestäjät. Tämä muuttunut äänestyskäyttäytyminen loi nuorten äänestäjien keskuuteen sukupuolitetun jaon, jota ei ollut maassa ennen nähty.

Aiempi tutkimustulos on osoittanut, että vanhemmat työväenluokkaiset miehet ovat perinteisesti maailmalla olleet oikeistopopulismin kannatuksen peruspilari, mutta Korean äänestyskäyttäytyminen on haastanut tätä näkemystä. Konservatiivisten puolueiden ehdokkaita äänestettiin nuorten miesten keskuudessa kaikista sosioekonomisista taustoista.

Tyytymättömyys tasa-arvopolitiikkaan kääntyi konservatiivien eduksi

Poliittiset arvot aktivoituvat usein vastavuoroisesti. Kun liberaalit arvot ovat yhteiskunnassa hallitsevassa asemassa, konservatiiviset äänet monesti aktivoituvat ja toisin päin. Tutkija Soohyun Christine Lee on etsinyt syitä nuorten miesten konservatiiviselle käännökselle esimerkiksi presidentti Moon Jae-inin keskustavasemmistolaisen hallituksen tekemistä päätöksistä vuosien 2017 ja 2022 välillä. Nuoret miehet alkoivat tuolloin kokea, että Moonin ajama tasa-arvopolitiikka on miesten vastaista syrjintää.

Lee on paikantanut tyytymättömyyden poliittisiin päätöksiin etenkin vuoteen 2019. Tuolloin presidentinvaaleihin valmistautunut PPP näki mahdollisuuden hyödyntää nuorten miesten tyytymättömyyttä omaksi edukseen. Puolue laittoi vaalikampanjoinnissaan paljon panoksia naisvihamielisen anti-gender-liikkeen sanoman levittämiseen Etelä-Koreassa, jotta se saavuttaisi kaksikymppisten miesten tuen vaaleissa.

Anti-gender-politiikan perustana oli työmarkkinoista johtuvan taloudellisen epävarmuuden ja turhautuneisuuden yhdistäminen Etelä-Koreassa vahvasti vallitseviin maskuliinisuuden ja mieheyden odotuksiin. Perinteinen ajatus siitä, että miehen pitää täyttää parisuhteessa, avioliitossa ja perhe-elämässä elättäjän saappaat, on tuottanut suurta ahdinkoa nuorten miesten keskuudessa. Tämä ahdinko on tehnyt heistä alttiimpia oikeistopopulismin naisvihamielisen retoriikan omaksumiselle.

Miesten käsitys siitä, että tasa-arvo olisi mennyt maassa “liian pitkälle”, ei kuitenkaan yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Esimerkiksi sukupuolten välinen palkkaero on ollut Etelä-Koreassa OECD-maiden suurin keskeytyksettä vuodesta 1996 alkaen, jolloin Etelä-Korea liittyi OECD:hen. Naiset ovat myös aliedustettuina politiikassa: vain joka viides Etelä-Korean parlamentin jäsen on nainen. Samalla, kun perinteiset sukupuoliroolit odottavat miehiltä eteläkorealaisessa yhteiskunnassa elättäjän roolia, naiselta puolestaan odotetaan yhä kodinhoitajan roolia. Perhe- ja hoivatyö lankeavat pääosin naisille, ja naisten on erityisen vaikeaa yhdistää hoivatyö brutaaliin työkulttuuriin, jossa esimerkiksi palkatonta ylityötä pidetään oletuksena. Myöskään maata, jota leimaa digitaalinen seksuaalinen häirintä esimerkiksi salakuvauksen muodossa, voi tuskin kutsua pitkälle edistyneeksi tasa-arvon maaksi.

Naisviha miesten henkisenä voimavarana

Naisvihamielisyys toimii tapana purkaa turhautumista ja maskuliinisuuden kriisiä miesten etsiessä syntipukkia uusliberaalissa yhteiskunnassa kohtaamilleen vaikeuksille. Uusliberaalin talousjärjestelmän myötä työmarkkinat ovat muuttuneet epävakaiksi. Myös epäsäännölliset ja osa-aikaiset työpaikat ovat lisääntyneet. Tämä johtaa epävarmuuden tunteeseen, pitkiin työpäiviin sekä kasvavaan epätasa-arvoon. Epävarmuus lisää yksilöiden välistä kilpailua ja esikoulusta asti alkavaa akateemista painetta. Mutta sen sijaan, että nuoret miehet olisivat osanneet syyttää turhautuneisuudestaan talousjärjestelmää, he syyttävät naisia. 

Tutkija Kyungja Jungin mukaan Etelä-Koreassa sukupuolten välisiä kamppailuja käydään yleensä kolmen vakiintuneen aiheen parissa: työelämä, laskeva syntyvyys ja asepalvelus. Etelä-Korean työmarkkinat ovat niin kilpailtuja, että työnhausta puhutaan maassa jopa “sotana” (“취업전쟁”, chwi-eob-jeon-jaeng) ja “helvettinä” (“헬조선”, hell joseon). Miehet ajattelevat, että tasa-arvon edistyminen on tuonut nyt myös naiset kilpailemaan jo valmiiksi haastaville työmarkkinoille, mikä taas hankaloittaa hyvään työpaikkaan työllistymistä entisestään.

Etelä-Korean syntyvyysluku on OECD-maiden heikoin, mikä on johtanut konservatiivisten ryhmien väitteisiin, joiden mukaan naiset eivät tällä hetkellä täytä tarvittavia “lisääntymisvelvoitteitaan”. Miehiä pakollinen asepalvelus puolestaan hiertää sen takia, että palvelus kestää puolestatoista vuodesta kahteen vuoteen, minkä vuoksi osa katsoo sen asettavan miehet epäoikeudenmukaiseen asemaan esimerkiksi työnhaussa.

Pehmeä politiikka peittää alleen tulevaisuuden epävarmuudet

Kipuileva ja uhriutuva maskuliinisuus on kipeän sotahistorian päälle kasvaneen hyperkapitalistisen eteläkorealaisen yhteiskunnan sivutuote. Vaikka Etelä-Korea on tällä hetkellä keskustavasemmistolaisen demokraattipuolueen hallussa, maa etsii yhä poliittista vakauttaan. Lee Jae-myungin aikakausi ei suoranaisesti ratkaise sukupuolten välistä epätasa-arvoa, sillä hän ei itsekään tunnusta ongelmia todeksi. “Miksi puhumme miehistä ja naisista? Olemme kaikki korealaisia”, Lee muun muassa sanoi keväällä vaalikeskustelussa. Leen nousu presidenttiyteen ei todennäköisesti poista kasvavaa konservatiivisuutta nuorten miesten keskuudessa.

Oikeistokonservatiivisten arvojen nousua nuorten keskuudessa globaalilla tasolla ei voi myöskään sivuuttaa, kun etsitään syitä Etelä-Korean tilanteelle. Etelä-Korea ottaa jatkuvasti vaikutteita esimerkiksi Yhdysvalloista, jonka poliittinen ilmapiiri ja asenteet heijastuvat eteläkorealaiseen yhteiskuntaan. Myöskin niin sanottu incel-kulttuuri, jossa miehet vihastuvat kokiessaan naisten torjuvan heidät, elää ja hengittää Etelä-Koreassa. Tästä juurensa juontava miesten tuntema naisiin kohdistuva katkeruus ja seksuaalinen turhautuminen johtavat myös kokemukseen uhrin asemasta yhteiskunnassa.

Vihaavatko miehet yksinkertaisesti naisia? Osa eteläkorealaisista naisista kokee, että sukupuolten välille kasvaneesta kuilusta ei ole enää paluuta, ja on parempi katkaista kaikki kanssakäyminen miessukupuolen kanssa. Etelä-Koreasta alkunsa saaneen feministisen 4B-liikkeen mukaan nainen on aina yhteiskunnassa altavastaajan roolissa teki tämä mitä tahansa. Liike kehottaa naisia kieltäytymään seurustelusta, seksistä, avioliitosta ja lasten saamisesta miesten kanssa.

Uusliberaali talousjärjestelmä pyrkii uuvuttamaan kansalaisia, jotta heillä ei olisi energiaa välittää politiikasta tai tehdyistä päätöksistä. Etelä-Korealla on loppujen lopuksi vasta lyhyt demokraattinen historia. Mielestäni ei siis ole syytä menettää kaikkea toivoa siitä, etteivätkö yhteiskunnalliset ongelmat voisi enää parantua, kun mahdollisuuksia muutokseen ei ole vielä ollut montaakaan. Heteroseksuaaliset suhteet eivät myöskään ole poistuneet yhteiskunnasta, vaikka naisten kyllästyminen miesten asenteisiin ja saamaansa kohteluun ei olekaan liioiteltua.

Etelä-Korean kasvava globaali vetovoima harhauttaa läntistä maailmaa maan yhteiskunnallisilta ongelmilta. Maa on erityisen hyvä valjastamaan kulttuurillista “pehmeää valtaansa” muihin maihin etenkin populaarikulttuurin, musiikin ja viihdeteollisuuden avulla. Etelä-Korean “hallyu wave” livahtaa osaksi elämää huomaamattomasti. Sen avulla maa näyttää itsestään ainoastaan parhaat puolet, mikä johtaa helposti maan romantisointiin tai jopa sokeaan ihannointiin. Pehmeät poliittiset keinot voidaan kuitenkin kääntää vaikutusvaltaisiksi koviksi poliittisiksi voimiksi, joilla on aito vaikutus eteläkorealaisten elämässä.