Ensi alkuun todettakoon että en ole saanut Wahlroosin kirjaa käsiini, joten artikkeli perustuu toisen käden tietoon. Stubbin Dagens Industri lehteen kirjoittaman arvostelun mukaan ’Walhroos haluaa yhteiskuntaa jota voisi kuvailla yhdistelmäksi demokratiaa, markkinoita ja hierarkiaa. Kirja kertoo kuinka tärkeitä markkinat ja kilpailu ovat elämällemme. — Hänen teesinsä on että ’tarvitsemme niin paljon markkinoita kuin voimme’. Tarkoittaako tämä että demokratiasta tulisi luopua? Ei tosiaankaan. Demokratia on ennakkoehto markkinataloudelle, ja päinvastoin. Björn Wahlroos analysoi demokratian, markkinoiden ja hierarkian välistä tasapainoa.’

Palataan siis hetkeksi Rehnin ajatuksiin Wahlroosin ’harvinaisesta epäjohdonmukaisuudesta’. Rehnin mukaan tiiviimmän integraation tehtävänä on estää haitallista verokilpailua, kun taas Wahlroos peräänkuulluttaa federalistista päätöksentekoa ja kovempaa jäsenmaiden välistä verokilpailua. Rehn on sinäänsä oikeassa siinä että tiivimpi integraatio –jos tämä tarkoittaa esimerkiksi jäsenmaiden finanssipolitiikkojen yhdenmukaistamista– estäisi haitallista verokilpailua, mutta muuten komissaarilla tuntuu menneen puurot ja vellit sekaisin. Federalistinen päätöksenteko ei tarkoita tiivimpää integraatiota, sen enempää kuin demokraattinen päätöksenteko tarkoittaa sitä että naapurisi enenevissä määrin saisivat päättää siitä mitä ostat kaupasta.

Federalismin tarkoituksena on päinvastoin keskittää mahdollisimman vähän valtaa liittovaltiolle eli Brysseliin. Subsidiariteetti- eli toissijaisuusperiaatteen mukaan päätöksenteon tulisi olla mahdollisimman lähellä ihmistä. Kaikista lähimmin päätöksenteko on ihmistä tietty silloin kun hän tekee päätöksensä itse; mitä ostaa lähikaupasta ja niin poispäin. Sitä kun ihmiset vapaasti päättävät mitä tekevät ja mitä palveluita ostavat muilta ihmisiltä kutsutaan markkinaksi. Palataanpa Wahlroosin teesiin ’tarvitsemme niin paljon markkinoita kuin voimme’, sen voisi siis muotoilla toisin sanoen ’tarvitsemme niin paljon vapautta kuin voimme’. Ihmisten tulisi päättää asioistaan ensisijaisesti itse. Markkinoiden paremmuutta voi perustella paitsi tehokkuusargumentilla niin myös vetoamalla yksilönvapauteen. Milloin sitten tarvitsemme demokratiaa tai hierarkioita?

Täydellinen yksilönvapaus ei toimi niin kauan kun kaikki ihmiset eivät käyttäydy kuin kristityt pyhimykset ja joukossa on tietty joukko niin kutsuttuja mätiä omenoita. Vapautta voidaan rajoittaa silloin kun henkilön A toiminta aiheuttaa henkilölle B negatiivisiä seurauksia –sama periaate tunnetaan myös kansainvälisessä oikeudessa valtiovastuuna. Silloin kun kyseessä on välttämättömien yhteisten asioiden hoitaminen asioista on oikeudenmukaisinta päättää siten että jokaisella henkilöllä on tasa-veroinen ääni. Kun puhumme demokratiasta on tärkeää myös muistaa että kyse ei ole vain ’enemmistön vallasta’ vaan ennen kaikkea tavasta rajoittaa valtion valtaa ihmisiin nähden. Tämän vuoksi Yhdysvaltojen perustuslaissa federalismi yhdistettiin erittäin vaikeasti muutettavissa olevaan perustuslakiin, joka hajotti vallan toisaalta osavaltioille ja liittovaltiolle, ja toisaalta lainsäädäntö –tuomio, ja hallintovallan kesken.

Entäs hierarkiat sitten? Ensiksi kirjoittajalle tulee mieleen armeija. Kyseessä on klassinen esimerkki keskusjohtoisesta järjestelmästä, jossa yksilön vapaudella ja mahdollisuudella päättää asioistaan on hyvin rajallinen rooli. Kuitenkin hierarkiat ovat läsnä myös arjessamme, joka puolella olevien firmojen muodossa. Jos markkinat ovat sitten niin tehokkaita niin miksi ihmiset lyöttäytyvät yhteen firmoiksi, joita johdetaan ylhäältä alas? Koska ostamiseen ja myymiseen liittyy aina transaktiokustannuksia kuten aikaa (theory of the firm). Aina ei ole järkevää sopia joka viikko erikseen että Ville siivoaa keittiön, vaan halvemmaksi tulee sopia että Ville siivoaa sen joka keskiviikkona kunnes toisin sovitaan. Markkinoilla nämä hierarkiat sitten kilpailevat keskenään ja pärjäävät paremmin (Apple) tai huonommin (Nokia).

Jos olemme liberaaleja federalisteja ja arvomaailmamme pohjautuu yksilönvapauteen, niin haitallista verokilpailua ei ole olemassa. Toisin kuin komissaari Rehn väittää. Myös integraatiota tulee tiivistää vain sen verran mikä on tehokasta. Julkisen sektorin pitää hoitaa vain ne asiat jotka eivät ihmisiltä ja firmoilta onnistu itseltään –ja EU:n tulee hoitaa vain ne asiat jotka eivät onnistu kunnolla jäsenmailta itseltään. Mieleen tulee ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Siinä ei ole mitään järkeä että jokaisella jäsenmaalla on oma erillinen ulkopolitiikka ja armeija –paljon halvemmaksi ja tehokkaammaksi tulisi laittaa resurssit yhteen. Toinen asia mistä tulisi päättää yhteisesti, on tietysti pelisäännöt. Kuten se että jäsenmaiden julkisen talouden alijäämä ei saisi ylittää tiettyä rajaa. Näiden sääntöjen tulkintaa ei saa jättää poliitikoille, vaan riippumattomalle tuomioistuimelle.

Liberaali federalismi tarkoittaa nimenomaan sitä ’että tarvitsemme markkinoita niin paljon kuin voimme’. Yhteisistä asioista pitää päättää mahdollisimman lähellä ihmistä –kaupunginosa tai kuntatasolla mielellään. Oppia voi ottaa Sveitsistä, jossa kantoneilla on hyvin paljon valtaa, ja joissa usein päätetään esimerkiksi kantonin budjetista suoralla kansanäänestyksellä. Jos verokilpailu olisi haitallista, niin pitäisikö se myös kieltää Suomen kunnilta ja samalla kieltää ihmisiä muuttamasta halvemman verotuksen kuntaan? Täytyy muistaa että suurimmassa osassa EU-maista kunnilla on huomattavasti vähemmän valtaa kuin Suomessa ja ajatus siitä että ne päättäisivät itse kuinka paljon verottavat asukkaitaan kuulostaa utopialta. Mikseivät kunnat tai maakunnat voisi itse päättää mitä palveluita ne asukkailleen tarjoavat ja löytyvätkö tehokkaimmat palveluntuotantohierarkiat julkiselta tai mahdollisesti yksityiseltä sektorilta? Miksi valtiovalta on viime vuosina entisestään vähentänyt kuntien itsehallintoa? Tämä ei ole federalismia.

The Ulkopolitist toivottaa kaikille lukijoilleen sekä Björn Wahlroosille Hyvää työväenjuhlaa. Timo Harakan moittiman anglo-amerikkalaisen perinteen, jolle ei kuulemma löydy sijaa Suomesta –vaikka Risto Ryti ja Martti Ahtisaari saattaisivat olla vähän eri mieltä– hengessä Ulkopolitist suosittelee lukijoilleen vappumusiikiksi Genesiksen Land of Confusionia vuodelta 1986.