Japanin ja Kiinan välit viilenivät marraskuussa 2025, kun Kiina reagoi Japanin pääministeri Sanae Takaichin Taiwan-kommentteihin voimakkaasti pakotteilla, yhteistyön rajoittamisella ja Japanin vastaisella retoriikalla. Hyytyneet suhteet eivät ole toistaiseksi osoittaneet lämpenemisen merkkejä. Kriisin taustalla ovat maiden eriävät näkemykset historiallisista tapahtumista sekä alueen kansainvälisen järjestyksen tulevaisuudesta, jossa Kiina on pyrkinyt esittämään Japanin toiminnan toisen maailmansodan aikaisen militarismin viitekehyksessä.

Japanin ja Kiinan viimeisin diplomaattinen kriisi on jatkunut poikkeuksellisen pitkään. Tilanne sai alkunsa marraskuussa 2025, kun Japanin pääministeri Sanae Takaichi totesi Kiinan mahdollisen hyökkäyksen Taiwaniin aiheuttavan Japanille eksistentiaalisen kriisin, joka toteutuessaan oikeuttaisi maan käyttämään sotilaallista voimaa kollektiivisen itsepuolustuksen nimissä.

Takaichin on tulkittu kommentillaan tarkoittaneen, että Japani olisi mahdollisesti valmis tarjoamaan tukea liittolaiselleen Yhdysvalloille, jos maa päätyisi puolustamaan Taiwania konfliktissa. Pääministerin itsensä mukaan hänen kommenttinsa perustuvat Japanin hallituksen pitkäaikaiseen linjaan ja maan perustuslaillisiin käytänteisiin, kun taas Kiinan mielestä Takaichi puuttui kommenteillaan Kiinan sisäisiin asioihin sekä haastoi niin sanotun yhden Kiinan politiikan, jonka mukaan Taiwan on erottamaton osa Kiinaa. 

Kiina suhtautui alun perinkin ynseästi Kiina-haukkana tunnetun Takaichin valintaan pääministeriksi. Takaichi on jatkanut entisen pääministeri Shinzō Aben aktiivista toimijuutta painottanutta turvallisuuspolitiikan linjaa ja ajanut muun muassa Japanin puolustusbudjetin nostamista sekä puolustuskyvyn kehittämistä. Takaichin linja sai vahvistusta, kun hänen johtamansa liberaalidemokraattinen puolue (LDP) saavutti murskavoiton helmikuussa 2026 järjestetyissä parlamentin alahuoneen ennenaikaisissa vaaleissa, jotka kulminoituivat nimenomaan pääministerin henkilökohtaisen suosion mittaamisen ympärille. Kiinan kannalta tulos oli epämieluisa, sillä sen asettamasta paineesta huolimatta japanilaiset äänestäjät tukevat pääministerin tiukkaa asennetta naapuria kohtaan. 

Sanaharkka muuttuu teoiksi

Koska Takaichi ei perääntynyt marraskuisesta lausunnostaan, käynnisti Kiina merkittävät vastatoimet ja propagandakampanjan Japania kohtaan: merenelävien vienti Kiinaan jäädytettiin jo toisen kerran sitten vuoden 2023, Kiinan kansalaisia varoitettiin matkaamasta Japaniin ja kulttuuritapahtumia peruttiin. Tammikuun alussa kieltolistalle lisättiin myös kaksikäyttötuotteiden vienti Japaniin, minkä tarkoituksena on Kiinan mukaan estää tuotteiden päätyminen Japanin sotilaallisille tahoille.  Koska Kiina on viime vuosina pyrkinyt poistamaan raja-aitoja kaupallisen käytön ja puolustusteollisuuden väliltä, voi lähestulkoon minkä tahansa teknologian tulkita kaksikäyttötuotteeksi. 

Kiina ei ole vielä estänyt kriittisten mineraalien tuontia Japaniin, ja useiden arvioiden mukaan maa ei menisikään niin pitkälle suojellakseen omaa talouttaan. Kiinan ulostulojen mukaan Takaichin Taiwan-kommentointi on kuitenkin horjuttanut maiden välisten suhteiden perusteita. Kiina on myös ilmaissut huolensa Japanin turvallisuuspolitiikan strategisista linjauksista; vuoden 2022 kansallisessa turvallisuusstrategiassa Kiinan toiminta on nimetty Japanin tämän hetken merkittävimmäksi strategiseksi haasteeksi. 

Japanin hallitus aikoo myös päivittää keskeiset puolustuspoliittiset asiakirjansa vuoden 2026 loppuun mennessä. Maaliskuussa 2026 LDP:n ja sen koalitiokumppani Nippon Ishin no Kain yhteinen turvallisuuskomitea esitti puolustusteknologian vientirajoitusten höllentämistä. Japanissa on aiemmin suhtauduttu kriittisesti puolustusvientiin perustuslaillisistakin syistä. Kiinan näkökulmasta Japanin toiminta on horjuttanut maiden välisten suhteiden peruslogiikkaa, joka perustuu taloudellisen yhteistyön vaalimiseen ja arkojen poliittisten aiheiden välttelyyn. 

Marraskuussa 2025 alkanut jännitteinen jakso ei ole kuitenkaan ainoa laatuaan. Maiden välinen korkean tason poliittinen yhteistyö on ollut hyvin vähäistä 2000-luvulla, japanilaisten yritysten investoinnit Kiinaan ovat vähentyneet ja Itä-Kiinan merellä sijaitsevien Senkakun/Diayoun saarten omistajuudesta on tullut maiden suhteita hiertävä kiistakapula. Vuonna 2025 kiinalaiset alukset partioivat saaren vesistöllä lähes jokaisena päivänä. Kiinassa myös asuu entistä vähemmän Japanin kansalaisia, vaikka Japanista on tullut hyvin suosittu kohde erityisesti kiinalaisten opiskelijoiden keskuudessa. 

Kiina pyrkii kehystämään Japani-suhteensa toisen maailmansodan kontekstilla

Kiinan ja Japanin kasvaneiden jännitteiden taustalla ovat maiden eriävät poliittiset tavoitteet, joita sävyttävät niiden toisistaan poikkeavat historialliset muistit. Japani on 2010-luvulta alkaen pyrkinyt profiloitumaan aktiivisena kansainvälisen järjestyksen puolustajana Free and Open Indo-Pacific -konseptin (FOIP) puitteissa, kun taas Kiina tavoittelee esteetöntä pääsyä Tyynelle valtamerelle ja näkisi Japanin mieluiten pysyttelevän sivuroolissa alueellisena toimijana. 

Kiinan vapaan pääsyn Tyynellemerelle estävät pohjoisesta Kuriilien kohdalta etelään Malakan niemimaalle asti ulottuvat niin sanotun ensimmäisen saariketjun maat, jotka pitävät sisällään niin Taiwanin alueen kuin Japanille kuuluvat saaret Taiwanin pohjoispuolella. Saariketjuun kuuluvista maista suurin osa on myös Yhdysvaltojen liittolaisia. Taiwanin kysymys on Japanille keskeinen, koska Japanille kuuluva Yonagunin saari Okinawan prefektuurissa sijaitsee vain 110 kilometrin päässä Taiwanista. Lisäksi Japanin ja Yhdysvaltojen viranomaiset näkevät, että jos Yhdysvallat puolustaisi Taiwania mahdollisessa hyökkäyksessä, iskisi Kiina suurella todennäköisyydellä Yhdysvaltojen Japanin tukikohtiin.

Taloudellisten pakotteiden ja koventuneen retoriikan lisäksi Kiina on pyrkinyt kehystämään tilanteen kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Kiina osoitti hiljattain YK:lle kirjeen, jossa se syytti Japania aggressiosta ja varoitti Kiinan tarvittaessa käyttävän YK:n peruskirjan mukaista oikeuttaan itsepuolustukseen. Kiina vetosi tässä tapauksessa artikla 107:ään, jonka mukaan mikään peruskirjassa ei estä sotilaallisia toimia toisen maailmansodan aikaisia vihollisia kohtaan. Vaikka artikla katsotaan poliittisesti vanhentuneeksi, on se säilynyt oikeudellisesti muuttumattomana. 

Kiinan toiminnalla nähdään olevan monta syytä: tekemällä tapauksesta kansainvälisen oikeuden asian Kiina voi rajoittaa Japanin turvallisuuspoliittista päätöksentekokykyä ja vaikeuttaa Japanin mahdollisuuksia saada sen tavoittelema paikka YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä. Kiina voi oikeuttaa omat toimensa nykyisessä kansainvälisessä ympäristössä kehystämällä kaiken Japanin toiminnan suhteessa Taiwaniin merkkinä militarismin noususta ja Japanin irrottautumisena sodanjälkeisestä pasifistisesta politiikasta. 

Historiallinen muisti ulkopolitiikan välineenä 

Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) vallan legitimiteetti on vahvasti kytköksissä toiseen maailmansotaan, jonka kanssa osin rinnakkaisessa Kiinan sisällissodassa KKP päihitti poliittiset vastustajansa ja nousi valtaan. Siksi sodan narratiivi on puolueelle merkittävä sisä- ja ulkopoliittinen työkalu, ja se käyttää historiallista muistia perustellakseen toimintaansa myös nykyhetkessä. 

Kiinan ja Japanin näkemykset toisesta maailmansodasta ovat ajautuneet entistä kauemmas toisistaan viime vuosikymmeninä, ja Kiina on pyrkinyt aktiivisesti vahvistamaan omaa historiallista tulkintaansa. Toisen maailmansodan päättymisen 80-vuotispäivänä syyskuussa 2025 Pekingissä puhuttiin voitosta ”Kiinan kansalaisten vastarintasodassa japanilaista aggressiota kohtaan” ja ”maailman antifasistisesta sodasta”, ja Peking julisti omaa tulkintaansa sodasta muun muassa elokuvateollisuuden avulla.

KKP on pitänyt esillä kahta erilaista narratiivia sodasta: 1940–80-luvuilla voimissaan ollut niin kutsuttu maolainen narratiivi, joka perustui kommunistiseen ideologiaan ja syytti kansainvälistä, militaristista porvarieliittiä japanilaisten huijaamisesta sotaan Kiinaa vastaan. Narratiivi vahvisti KKP:n vallan legitimiteettiä suhteessa Kiinan sodanaikaiseen hallintoon ja edisti suhteiden normalisoimista naapurimaiden kanssa. 1980-luvulla Japanin syyllisyyttä korostava nationalistinen narratiivi alkoi kuitenkin voimistua Kiinassa, koska Deng Xiaopingin liberaalien markkinareformien aikakaudella puolueen valta ei voinut enää nojata yksinomaan kommunismiin. Moderni kiinalainen nationalismi onkin ollut luonteeltaan hyvin japanilaisvastaista, ja se on sisäistetty osaksi Kiinan poliittista kulttuuria, julkista keskustelua ja koulujen opetussuunnitelmaa. 

Aluksi japanilainen ja maolainen sotanarratiivi täydensivät toisiaan. Molemmat osapuolet näkivät militaristisen eliitin syypäänä sotaan, ja jaettu näkemys historiasta edisti suhteiden normalisointia. Kiina jopa lakkasi vaatimasta Japanilta sotakorvauksia 1970-luvulla. Viime vuosikymmeninä myös Japanin mielipideilmasto on kuitenkin muuttunut, kun niin sanottu revisionistinen narratiivi on kasvattanut suosiotaan erityisesti nuorison keskuudessa. Oikeistoon yhdistetty narratiivi pyrkii esittämään sodan moraalisesti oikeutettuna ja on haastanut aiemmin valtavirtaisen ja vasemmistoon yhdistetyn traditionalistisen narratiivin, joka painottaa pasifistista politiikkaa. 

Narratiivien voima piilee siinä, että kun asioiden sanotaan pitkään ja toistuvasti olevan tietyllä tavalla, alkavat väitteet tuntua normaaleilta ja siten myös perustelluilta. Toisteisuus on keskeinen osa Kiinan ulkopolitiikan työkalupakkia, sillä sen avulla Kiina puskee julkisuuteen omaa narratiiviaan vaikuttaen samalla yleiseen mielipideilmastoon. Jos Kiina siis esittää toistuvasti Japani toiminnan toisen maailmansodan kontekstissa, voivat väitteet vähitellen muuttua ihmisten mielissä itsestään selviksi faktoiksi ja siten syventää eripuraisuutta maiden välillä.

Kahtiajako Japanin ja Kiinan historiallisten muistien välillä on syventynyt, ja viimeaikaisten tapahtumien perusteella ei muutosta ole heti luvassa. Perinteisesti Japanin ja Kiinan suhteita on määritellyt ”kuuma talous, viileä politiikka” -ajattelumalli, jossa kauppasuhteet käyvät kuumina, mutta poliittisten kysymysten käsittelyä kartetaan erimielisyyksien kärjistymisen ehkäisemiseksi. Arvioiden mukaan maat ovat kuitenkin siirtymässä kohti pidempiaikaista viileiden taloussuhteiden jaksoa. Japani on muun muassa pyrkinyt monipuolistamaan toimitusketjujaan sen jälkeen, kun Kiina ensi kerran rajoitti kriittisten raaka-aineiden vientiä vuonna 2010. Japanin riippuvuus Kiinasta kriittisten raaka-aineiden osalta oli vielä vuonna 2010 90 prosenttia, mutta on sittemmin laskenut 60–70 prosenttiin.  

Tulevaisuuden epäselvät askelmerkit

Vaikka Kiinan ja Japanin viimeisin diplomaattinen kriisi ajan saatossa tasoittuisikin, ovat maiden pitkän aikavälin strategiset tavoitteet perustavalla tavalla erilaiset. Molemmat osapuolet katsovat puolustavansa kansainvälistä järjestystä ja haluavat ohjata alueen kehitystä itselleen suotuisaan suuntaan. Turvallisuustilanteen viimeaikaisten muutosten vuoksi Japani on ilmoittanut päivittävänsä FOIP-konseptiaan. Vaikka päivitetty strategia tuskin suoraan osoittaa syyttävää sormea Kiinaan, tulee se todennäköisesti käsittelemään Kiinan asettamia haasteita, kuten kriittisten raaka-aineiden tuontiketjuja.  

Myös Yhdysvaltojen asemoitumisessa on epävarmuutta. Kiinaa hiertävät sekä Japanin ja Yhdysvaltojen tiivis yhteistyö että Takaichin ja presidentti Donald Trumpin hyvät välit. Kiinan tavoitteena onkin vaikuttaa Yhdysvaltoihin niin, ettei se asettuisi automaattisesti Japanin puolelle tilanteessa kuin tilanteessa. Tässäkin pyrkimyksessä Kiina on hyödyntänyt toisen maailmansodan narratiivia ja painottanut, että Kiina ja Yhdysvallat olivat sodan jälkeisen maailmanjärjestyksen arkkitehteja fasismin vastaisessa taistelussa, kun taas Japani pyrkii haavoittamaan tätä yhteistä projektia. Toistaiseksi Trump on vain kehottanut Takaichia maltillisuuteen Taiwanin suhteen, mutta transaktionaalista politiikkaa harrastavan presidentin liikkeitä on hankala ennakoida. 

Toistaiseksi Takaichilla on vahva mandaatti jatkaa omalla turvallisuuspoliittisella linjallaan. Tilanteeseen sisältyy kuitenkin myös riski: jos pääministeri on liian varovainen, menettää hän äänestäjien luottamuksen, mutta jos hän taas on liian kovaotteinen, on Kiinan helppo lietsoa väitteitään Japanin militarisoitumisesta. Kevään vaalivoiton jälkeen Takaichilla on kuitenkin poikkeuksellisen hyvin aikaa edistää omia poliittisia tavoitteitaan verrattuna viimeisimpiin edeltäjiinsä, joiden pääministerikaudet ovat tupanneet jäämään lyhyiksi. 

Molemminpuolinen motivaatio ylläpitää hyviä kauppasuhteita tasapainottanee maiden välejä tulevaisuudessakin. On kuitenkin selvää, että suhteita määrittää myös uuden ajan strateginen järjestelmätason kilpailu. Japani jatkanee sotilaallista vahvistumistaan ja kumppanuuksien laajentamistaan Kiinan pyrkiessä osoittamaan, että se voi aiheuttaa taloudellista vahinkoa sekä ylläpitää samalla sotilaallista painetta.

Muutoksen merkkipaaluna toimii myös Kiinan diplomaattipandojen vetäminen takaisin Pekingiin Tokion Uenon eläintarhasta. Vierailijoiden haikeat hyvästit nalleille voi nähdä symbolisena eleenä maiden siirtyessä uuteen aikakauteen, jota määrittävät epävarmuus ja uudenlaiset jännitteet.