Syyskuussa 2024 Australia, Kanada, Saksa ja Alankomaat ilmoittivat vievänsä Afganistanin vastuuseen naisten oikeuksien polkemisesta CEDAW-sopimuksen nojalla. Kaksi vuotta myöhemmin prosessi seisoo yhä ensimmäisellä portaalla, eivätkä aloitevaltiot kerro syytä. Sen sijaan Talebanin kanssa on neuvoteltu – afgaanien palauttamisesta. 

CEDAW, kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus, astui voimaan vuonna 1981. Sen 29. artikla antaa sopimusvaltioille keinon vaatia toisiaan vastuuseen sopimuksen rikkomisesta. Valtion ei tarvitse osoittaa kärsineensä vahinkoa itse, vaan riittää, että se on sopimuksen osapuoli. 

Neljän valtion aloitetta tuki 22 muuta maata, Suomi niiden joukossa. Yhteislausumassa 26. syyskuuta 2024 ne totesivat, että Afganistanin ihmisoikeussopimusvelvoitteiden laiminlyönti on keskeinen este suhteiden normalisoinnille. Kesäkuussa 2026 Talebanin edustajat istuivat Brysselissä samassa pöydässä EU:n edustajien kanssa keskustelemassa afgaanien palautuksista. Komission mukaan tapaamiseen osallistui edustajia viidestätoista jäsenvaltiosta, ja se oli jatkoa tammikuussa pidetylle tapaamiselle.

Neljän valtion päätös vaatia Afganistania vastuuseen CEDAW-velvoitteidensa rikkomisesta oli historiallinen. Kaksi vuotta myöhemmin siitä on tullut myös merkki poliittisesta luovuttamisesta: prosessi ei ole edennyt neuvotteluvaihetta pidemmälle, eikä sitä ympäröivä hiljaisuus ole tekninen viive vaan valinta.

Taleban ei ole viidessä vuodessa perunut yhtäkään naisia ja tyttöjä koskevaa rajoitusta. Maaliskuussa 2025 yhdeksän YK:n turvallisuusneuvoston jäsenvaltiota laski, että naisten oikeuksia ja päivittäistä elämää rajoittavia asetuksia ja määräyksiä oli yli 80. Unescon elokuussa 2026 julkaiseman arvion mukaan 2,4 miljoonaa afgaanityttöä on toisen asteen koulutuksen ulkopuolella.

Sopimus velvoittaa valtiota, jota kukaan ei tunnusta

Tie 29. artiklasta tuomioistuimeen on kolmiportainen. Ensin osapuolet neuvottelevat keskenään. Jos sopua ei synny, kuka tahansa niistä voi pyytää välimiesmenettelyä. Ja jos välimiesmenettelyn järjestämisestä ei päästä sopuun kuuden kuukauden kuluessa, kuka tahansa osapuoli voi viedä asian tuomioistuimeen. Prosessin edistäminen on aloitevaltioiden vastuulla.

Neljässä vuosikymmenessä yksikään sopimusvaltio ei ole vienyt prosessia läpi. Artikla on kerännyt sopimuksen kohdista eniten varaumia: lähes 40 valtiota – mukaan lukien Ranska, Kiina, Israel ja Syyria – on ilmoittanut, ettei katso olevansa sidottu tähän menettelyyn. Afganistan ei kuulu niihin. Se ratifioi sopimuksen ilman varaumia vuonna 2003.

Menettely kohdistuu Afganistanin valtioon sopimusosapuolena. Afganistanin puolesta voi kuitenkin käytännössä neuvotella vain nykyinen hallinto, jota aloitevaltiot kieltäytyvät tunnustamasta. Tukilausumassa todetaan, ettei menettelyn käynnistäminen muuta sitä, ettei Talebania tunnusteta afgaanien legitiimiksi edustajaksi. Neuvotteluja on silti käytävä jonkun kanssa – ja vaihtoehtoja on tasan yksi. 

Neljä vastausta, neljä tapaa vaieta

Oikeusprosessi ei ole edennyt neuvotteluvaihetta pidemmälle. Tuomioistuin ei voi ottaa riitaa käsiteltäväkseen, koska aloitevaltiot eivät ole pyytäneet välimiesmenettelyä. Kun kansalaisjärjestöt ovat pyytäneet tietoa neuvottelujen etenemisestä, aloitevaltiot ovat kieltäytyneet antamasta yksityiskohtia vedoten tarpeeseen suojata vilpittömässä mielessä käytäviä neuvotteluja. Tuomioistuin edellyttää neuvotteluilta kuitenkin todellista yritystä ratkaista riita, ei sitä, että ne pidetään salassa. 

Australian ulkoministeriön tiedottaja vastasi The Ulkopolitistin kyselyyn Australian olevan sitoutunut afgaaninaisten asiaan. Siihen, missä vaiheessa menettely on, tiedottaja ei ottanut kantaa. Jatkokysymykseen siitä, onko välimiesmenettelyä pyydetty, ministeriö ilmoitti, ettei sillä ole vastaukseensa mitään lisättävää. 

Alankomaiden ulkoministeriö ohjasi kysymykset prosessin vaiheesta Saksaan, jonka kerrottiin johtavan tapausta. Saksan ulkoministeriöstä kerrottiin The Ulkopolitistille, että 29. artiklan edellyttämät ensimmäiset askeleet on otettu, de facto -hallintoon on oltu yhteydessä ja prosessin seuraavia toimenpiteitä valmistellaan parhaillaan. Ministeriö ei kerro yksityiskohtia vedoten allekirjoittajavaltioiden keskustelujen luottamuksellisuuteen.

Kanadan ulkoministeriön tiedottajan mukaan valtiot noudattavat parhaillaan 29. artiklan riidanratkaisumenettelyä, mutta lisätietoja ei voida antaa. Kanada ja Alankomaat ovat edenneet vastaavassa prosessissa välimiesmenettelyyn vaatiessaan Syyriaa vastuuseen kidutuksen vastaisen sopimuksen rikkomisesta. Kumpikin katsoo, ettei vertailua voi tehdä suoraan: Kanadan mukaan kyse on eri sopimuksista ja tosiseikoista, Alankomaiden mukaan jokaisella riidanratkaisuprosessilla on oma tahtinsa. 

Prosessi seisoo siis ensimmäisellä portaalla, eikä artikla itsessään velvoita valtioita etenemään. Kuuden kuukauden jakso on odotusaika, ei takaraja.

Neuvottelut Afganistanin kanssa jatkuvat 29. artiklan nojalla, ja Afganistania on kehotettu neuvottelemaan vilpittömässä mielessä. Välimiesmenettely ja kansainvälinen tuomioistuin ovat myöhempiä vaiheita, jotka ovat vielä käyttämättä. 

Koska valtiot eivät kerro, mitä kahdessa vuodessa on tehty, viiveelle löytyy julkisten tietojen perusteella ainakin kolme selitystä. Joko neuvotteluja on käyty ja ne ovat osoittautuneet tuloksettomiksi – jolloin tie välimiesmenettelyyn on jo auki. Tai todellista yritystä ei ole tehty, jolloin tuomioistuin ei ottaisi asiaa käsiteltäväkseen, vaikka se sinne vietäisiin. Kolmas mahdollisuus on, että neuvottelu on aloitevaltioille poliittisesti kiusallista: ainoa mahdollinen vastapuoli on hallinto, jota ne eivät tunnusta. Kiusallisuus ei kuitenkaan ole estänyt niitä neuvottelemaan muista asioista. 

Hiljaisuus on pitkittynyt kansalaisjärjestöjen vaatimuksista huolimatta. Syyskuussa 2025 julkaistussa yhteislausumassa kansalaisjärjestöt pyysivät aloitteen läpinäkyvää edistämistä. Saman vuoden joulukuussa Afganistanin naisten asemaa käsitellyt kansalaisjärjestöjen kokoama kansantribunaali vaati neljää aloitevaltiota ryhtymään oikea-aikaisiin ja avoimiin toimiin CEDAW-menettelyn edistämiseksi. 

Ainoat julkisesti dokumentoidut askeleet kahden vuoden ajalta ovat kaksi Saksan järjestämää kuulemista afgaaninaisten oikeuksien puolustajille. Tapaamisten tuloksista ei ole julkista tietoa.

Keskustelut sujuvat, kun pelissä on oma intressi

EU-mailla on Afganistanin suhteen omat tavoitteensa, jotka edellyttävät keskusteluja Talebanin kanssa. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttaminen edellyttää lähtömaan suostumusta, ja avustusjärjestöt tarvitsevat Talebanilta toimintaluvat päästäkseen maahan. Kysymys ei siis ole siitä, pitäisikö Talebanin kanssa puhua. Kysymys on siitä, mistä sen kanssa on puhuttu – ja mistä ei.

Saksa salli kesällä 2025 kahden Talebanin lähettämän konsulivirkailijan tulla maahan. Kesäkuussa 2026 hallitus suostui Saksan yleisradion NDR:n mukaan ottamaan vastaan kuusi diplomaattia lisää – vaatimus, jonka Taleban oli pitkään asettanut palautuslentojen ehdoksi. Järjestely syntyi Talebanin ja Saksan sisäministeriön edustajien luottamuksellisissa keskusteluissa Istanbulissa. Sisäministeriö vahvisti keskustelut “teknisellä tasolla”. 

Vaatimuksen vipuvarsi näkyi käytännössä. Toukokuun lopulle suunniteltu palautuslento jouduttiin siirtämään, koska Saksa ei ollut aluksi suostunut Talebanin vaatimukseen. Lento toteutui pian keskustelujen jälkeen 15. kesäkuuta, ja tiedottajan mukaan Kabulin tilauslentoja laajennetaan kolmeen kuukaudessa. Kuluvan vaalikauden alusta Saksa on palauttanut Afganistaniin 228 miestä, sisäministeriön mukaan pääosin rikoksesta tuomittuja.

Ulkoministeri Johann Wadephul puolusti yhteydenpitoa kesäkuussa 2026: on käsiteltävä todellisuutta, jossa Taleban käyttää valtaa, ja siksi vähimmäistason teknisten yhteyksien on oltava olemassa. Kysyttäessä, onko olemassa raja sille, mitä Talebanille myönnetään, hän kieltäytyi vastaamasta julkisesti: Taleban ei pelaa kortit pöydällä, eikä sille pidä antaa etua. 

Australiassa tilanne on kehittynyt toiseen suuntaan. Australia ja Afganistanin islamilaisen tasavallan suurlähetystö Canberrassa ilmoittivat tammikuussa 2026 yhteisellä tiedotteella, että suurlähetystö lopettaa toimintansa kesäkuun lopussa. Australia ei aio hyväksyä Talebanin nimittämää diplomaattia, kunniakonsulia eikä muuta edustajaa.

Kolmas selitys putoaa siis pois. Neuvottelu Talebanin kanssa ei ole aloitevaltioille mahdotonta eikä liian kiusallista – siihen on ryhdytty, kun aihe on ollut niiden oma. Oikeudellinen menettely taas ei ole edennyt, eikä kukaan kerro miksi. 

Suomi allekirjoitti, ja siihen se jäi

Aloitteen tukijavaltiot, Suomi mukaan lukien, lupasivat lausumassaan jatkaa myös muiden CEDAW:n ja ihmisoikeusmekanismien tarjoamien vaihtoehtojen tarkastelua yksin tai yhdessä.

Suomen omassa maastapoistamiskäytännössä Afganistan lakkasi samaan aikaan olemasta poikkeus. Maahanmuuttovirasto keskeytti heinäkuussa 2021 sellaisten kielteisten päätösten tekemisen, joihin olisi sisältynyt afgaanien poistaminen maasta, ja purki keskeytyksen vaiheittain helmikuuhun 2023 mennessä. Tämä näkyi myös poistamispäätöksissä: vuonna 2021 vain kolmasosa afgaaneja koskevista tapauksista päättyi poistamispäätökseen, kun vuonna 2025 osuus oli 90 prosenttia.

Maastapoistamispäätös ei kuitenkaan kerro, toteutuuko poistaminen. Sen toimeenpanosta vastaavat poliisi ja Rajavartiolaitos, ja kumpikin kertoi The Ulkopolitistille, etteivät ne ole vuosina 2024–2026 palauttaneet yhtäkään henkilöä Afganistaniin. Poliisi on poistanut Suomesta 108 Afganistanin kansalaista muihin maihin, Rajavartiolaitos 20.

Kohdemaita ei kerrota tarkemmin. Osa Afganistanin kansalaisista ei ole koskaan asunut Afganistanissa vaan syntynyt ja kasvanut Iranissa tai Pakistanissa, eikä kaikilla ole Afganistanin viranomaisten myöntämiä asiakirjoja. Ilman niitä ei ole palautuksia – ja juuri siksi Saksa tarvitsi Talebanin lähettämät virkailijat. He voivat myöntää kansallisen henkilötodistuksen tazkiran, jota vaaditaan myös passin saamiseen.

Vaikka palautukset eivät Suomen osalta muuttuneet Talebanin neuvotteluvaluutaksi, Suomi ei ollut vain sivustakatsoja. Sisäministeri Mari Rantanen (ps) on ollut yksi niistä ministereistä, jotka kehottivat komissiota tehostamaan afgaanien karkottamista, ja kesäkuussa 2026 hän kertoi Suomen osallistuneen Brysselin tapaamiseen virkamiesedustuksella. Osallistuminen herätti eduskunnassa kysymyksiä hallituksen linjan yhtenäisyydestä. 

Ulkoministeriö ei vastannut The Ulkopolitistin kyselyyn siitä, onko Suomi tehnyt aloitetta tai selvityksiä niiden vaihtoehtojen tarkastelemiseksi, joita se lausumassa lupasi jatkaa. Sama kaava toistuu Suomen omassa toiminnassa. Palautusten edistämiseen löytyi kanava heti, kun sille oli tarve. Niistä muista vaihtoehdoista, joita Suomi lausumassa sitoutui tarkastelemaan, ei kerrota mitään.

Myös Suomen turvapaikkalinjaus noudattaa samaa kaavaa. Maahanmuuttovirasto linjasi joulukuussa 2022, että kaikille afgaaninaisille ja -tytöille myönnetään turvapaikka sukupuolen perusteella. Suomen maastapoistamisluvut koskevat siksi käytännössä miehiä. Mutta linjaus koskee vain niitä, jotka ovat jo päässeet Suomeen. Naiselle, joka ei saa matkustusasiakirjaa tai joka ei saa matkustaa ilman miespuolista saattajaa, se ei merkitse mitään. Suojelu on luvattu niille, joiden on vaikeinta sitä tavoittaa. 

Näin syntyy kaksi rinnakkaista lupausta, jotka eivät kohtaa. Toinen on annettu kansainvälisessä asiakirjassa ja toinen turvapaikkapäätöksissä, ja molemmat tunnustavat saman: Afganistanin naisten nykyinen asema ei ole hyväksyttävissä. Kummastakaan ei seuraa mekanismia, joka ulottuisi Afganistaniin asti. Kysymys ei siis lopulta ole keskusteluyhteydestä; se on olemassa, ja sitä on käytetty. Kysymys on siitä, kenen asiaa keskustelu palvelee.