Millainen tulevaisuus BRICS-ryhmällä on autoritaaristen maiden yhteistyön syventyessä ja globaalien voimasuhteiden muuttuessa? BRICS on perinteisesti tarjonnut jäsenmailleen joustavan yhteistyöalustan, jonka kautta ne ovat edistäneet yhteistä tavoitetta vahvistaa niiden asemaa kansainvälisessä päätöksenteossa ja maailmantaloudessa. Laajentuneen BRICSin kehitys saattaa pian olla käännekohdassa, ja siihen vaikuttavat paitsi jäsenmaiden yhteiset intressit ja eriävät visiot myös EU- ja Nato-maiden valmius tarjota ryhmän demokraattisemmille maille oikeudenmukaisempia ja houkuttelevampia kansainvälisiä kumppanuuksia.

BRICS-ryhmä on kansainvälinen yhteistyöfoorumi, jonka ydinjoukon ovat perinteisesti muodostaneet Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. 2020-luvulla tapahtuneiden laajentumiskierrosten jälkeen BRICS-ryhmään kuuluu nykyisessä muodossaan 11 jäsenmaata ja 10 kumppanuusmaata. BRICS-yhteistyötä on usein kuvattu pyrkimykseksi vahvistaa vaihtoehtoisia yhteistyörakenteita suhteessa Yhdysvaltojen hallitsevaan asemaan ja länsikeskeiseen kansainväliseen järjestykseen. Samalla sillä pyritään rakentamaan vastavoimaa G7-ryhmälle, joka on länsimaisen yhteistyön keskeinen foorumi. Autoritaarisilla BRICS-mailla, etenkin Venäjällä, Kiinalla ja Iranilla, on enemmän yhteisiä strategisia intressejä, jotka liittyvät nykyisen kansainvälisen järjestyksen vallitsevien valta-asemien aktiiviseen haastamiseen. 

Syyskuussa Intiassa järjestetyssä BRICSin 18. huippukokouksessa Kiinan presidentti Xi Jinping kuvasi ryhmää  “nykymaailman vaikutusvaltaisimpana yhteistyöfoorumina nouseville markkinoille ja kehittyville maille”. BRICS-maiden taloudellinen painoarvo onkin merkittävä: ryhmän osuus maailmantalouden tuotannosta on nykyisin noin 40 prosenttia ostovoimapariteetilla mitattuna. 

Vaikka suuret korusanat eivät tällä kertaa johtaneet laajoihin konkreettisiin aloitteisiin, huippukokous ilmensi ainakin jossain määrin BRICS-maiden julkista yhtenäisyyttä. Jo pelkästään yhteisen julkilausuman hyväksyminen tämänvuotisessa huippukokouksessa voidaan nähdä BRICS-ryhmälle eräänlaisena diplomaattisena saavutuksena tilanteessa, jossa Lähi-idän tilanne ja Venäjän hyökkäyssota jakavat keskenään hyvin erilaisten jäsenmaiden näkemyksiä. Lisäksi useat kokouksen kommentaattorit ovat nostaneet esiin Xin vierailun Intiassa, jonka nähtiin viestivän maiden diplomaattisten suhteiden varovaisesta lähentymisestä. Maiden välejä ovat hiertäneet jo vuosikymmenten ajan rajakiistat, ja Xi vieraili Intiassa viimeksi vuonna 2019. 

Ryhmä tarjoaa kiinnostavan esimerkin intressiperustaisesta yhteistyön muodosta nykyisessä maailmanpoliittisessa turbulenssissa, jota värittävät konfliktien syveneminen ja monenvälisen sääntöpohjaisen yhteistyön asteittainen rapautuminen. Dynaamisessa turvallisuusympäristössä valtiot pyrkivät turvaamaan intressejään osallistumalla samanaikaisesti useisiin osittain päällekkäisiin ja risteäviin sopimuksiin, liittoumiin, foorumeihin ja järjestelyihin. BRICS-ryhmän tulevaisuuden näkymien hahmottaminen edellyttää yhteistyömuodon syvempien kerrosten avaamista osana tätä laajempaa turvallisuuspoliittista maisemaa. 

Ryhmän laajempi turvallisuuspoliittinen merkitys

BRICSin yhteiset intressit keskittyivät sen alkuvuosina lähinnä finanssipoliittisiin kysymyksiin talouskriisin (2007–2009) horjuttaessa maailmantalouden vakautta. BRICS-ryhmän yhteistoiminta on myöhemmin 2010- ja 2020-luvuilla laajentunut useille eri talouden, teknologian ja politiikan sektoreilla, mikä on samalla syventänyt myös jäsenmaiden välisen yhteistyön laajempaa strategista ulottuvuutta. 

Ryhmän yhteistyön turvallisuuspoliittinen merkitys liittyy ennen kaikkea sen taloushankkeisiin. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana BRICS on vähitellen liikkunut kohti monialaisempaa talousyhteistyötä tavoitteenaan uudistaa nykyisen globaalin talousjärjestelmän hallinto ja rakenteet vastaamaan paremmin jäsenmaidensa intressejä. BRICSin tärkeimmät taloushankkeet ovat sen vuonna 2014 perustama Uusi kehityspankki (New Development Bank) ja BRICS-maiden yhteinen valuuttavarantojärjestely (Contingent Reserve Arrangement). Tällaisten vaihtoehtoisten talousmekaniemien ja rinnakkaisten järjestelyiden tarkoitus on vahvistaa jäsenmaiden taloudellista ja poliittista autonomiaa nykyisessä länsikeskeisessä talousjärjestelmässä. 

Yksi keskeinen osa BRICSin talous- ja teknologiayhteistyötä on ollut kehittää vaihtoehtoisia paikallisvaluuttojen käyttöä tukevia maksujärjestelmiä dollarikeskeisten järjestelmien rinnalle. Dedollarisaatioon (de-dollarization) liittyvillä uusilla talousmekanismeilla pyritään vähentämään riippuvuutta dollarista ja samalla heikentämään sen asemaa maailman keskeisenä vaihto- ja reservivaluuttana. Etenkin Kiina ja Venäjä, jotka ovat edistäneet paikallisvaluuttojen aseman vahvistamista aktiivisesti niin kansallisesti kuin kahdenvälisesti, ovat olleet BRICSin tärkeimmät ajurit dedollarisaatiokehityksessä. Dedollarisaatio voi vahvistaa Kiinan ja Venäjän kykyä kestää taloudellista painostusta ja käyttää taloudellisia välineitä osana laajempaa strategista suurvaltakilpailua. 

Tammikuussa 2026 BRICS-ryhmän yhteistyö sai ensimmäisen kerran sotilaallisen yhteistyön ulottuvuuksia. Kiina, Venäjä ja Iran järjestivät Etelä-Afrikan rannikolla merisotaharjoituksen ”Will for Peace 2026”, joka oli ensimmäinen BRICS-nimikkeen alla toteutettu sotaharjoitus. Sotaharjoituksen merkitystä yhteistyön tulevan kehityksen kannalta on kuitenkin syytä tarkastella kriittisesti. Ensinnäkin valtaosa ryhmän jäsenmaista ei osallistunut harjoitukseen, mikä viittaa siihen, ettei sotilaallisen yhteistyön syventäminen BRICS-kehyksessä ole tällä hetkellä kaikkien jäsenmaiden näkökulmasta houkutteleva vaihtoehto. Toiseksi on aiheellista pohtia, missä määrin harjoituksen tavoitteena oli varsinaisen sotilaallisen yhteistyön edistäminen ja missä määrin Kiinan, Venäjän ja Iranin strategisen viestin välittäminen kansainväliselle yhteisölle. BRICS-ryhmä ei ole todennäköisesti tulevaisuudessakaan muodostumassa sotilaalliseksi foorumiksi, ja sen turvallisuuspoliittinen kytkös linkittyy myös jatkossa ennen kaikkea sen taloudellisen yhteistyön ympärille. 

Yhteisiä ja ristiriitaisia intressejä 

BRICSin tulevaisuuden näkymien hahmottaminen edellyttää ryhmän erityispiirteiden tarkastelua. BRICS-maiden strategiset intressit ovat keskenään osin päällekkäisiä mutta myös ristiriitaisia, minkä seurauksena ne voivat olla yhteistyökumppaneita yhdessä kysymyksessä ja kilpailijoita toisessa. Intressiperustainen ja tapauskohtainen yhteistyö on mahdollista, koska foorumi on luonteeltaan suhteellisen informaali ja joustava. BRICSillä ei esimerkiksi ole Euroopan unionin kaltaista ylikansallista lainsäädäntövaltaa tai Natoon liittyvää yhteisen puolustuksen velvoitetta, vaan yhteiset kannat muodostetaan pääosin poliittisen koordinaation kautta. 

BRICS-maita yhdistää näkemys siitä, etteivät monet keskeiset kansainväliset instituutiot, kuten Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto, heijasta riittävästi nykyisiä globaalin vallan voimasuhteita. Ryhmä on perustamisestaan lähtien korostanut strategisessa puheessaan tavoitettaan vahvistaa oikeudenmukaisempaa ja moninapaisempaa maailmanjärjestystä. Yhteisistä tavoitteista huolimatta BRICS-yhteistyöhön kytkeytyy sisäisiä säröjä, jotka liittyvät jäsenmaiden välisiin taloudellisiin, kulttuurisiin ja poliittisiin eroihin sekä sisäisiin ristiriitoihin. 

Ryhmän sisäiset jakolinjat ilmenevät etenkin autoritaaristen ja demokraattisempien jäsenmaiden välillä sekä niiden suhtautumisessa Yhdysvaltoihin ja länteen. BRICSin varhaisista vuosista lähtien Brasilia, Intia ja Etelä-Afrikka ovat luoneet tasapainoa Kiinan ja Venäjän määrätietoisemmille pyrkimyksille haastaa Yhdysvaltojen hallitsevaa asemaa globaalissa päätöksenteossa. Jakolinjat näkyvät esimerkiksi BRICSin dedollarisaatiopyrkimyksissä, johon erityisesti Yhdysvaltojen kanssa tiiviissä kauppa- ja talouspoliittisissa suhteissa olevat jäsenet suhtautuvat poliittisesti varovaisemmin. BRICS-yhteistyö muistuttaakin monelle demokraattisemmalle jäsenmaalle shakkilaudalla pelaamista useaan suuntaan: niiden on samanaikaisesti hyödynnettävä ryhmän tarjoamia mahdollisuuksia ja tasapainoteltava keskenään erilaisten kumppanuuksien sekä liittolaisuussuhteiden välillä.

BRICS-ryhmän laajentuminen 2020-luvulla on syventänyt ryhmän sisäisiä eroavaisuuksia, sillä osalla uusista jäsenmaista, kuten Iranilla ja Yhdistyneillä arabiemiirikunnilla, on merkittäviä keskinäisiä poliittisia jännitteitä. Yhteistyön kehittymisen kannalta keskeinen kysymys on, kuinka tehokkaasti ja pitkäjänteisesti ryhmä voi edistää yhteistyöprojektejaan myös tulevaisuudessa ilman, että sen kasvava sisäinen heterogeenisyys alkaa vaikeuttaa konkreettisten päätösten aikaansaamista. Ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että BRICS-yhteistyö voi tarjota erilaisille jäsenmaille yhteisiä neuvottelupöytiä niissä kysymyksissä, joissa niiden yksittäiset intressit kohtaavat.

BRICSin tulevaisuus autoritaaristen valtioiden yhteistyön syventyessä 

BRICS-ryhmän tulevaisuuden näkymiin kytkeytyy ryhmän autoritaarisimman akselin eli Venäjän, Kiinan ja Iranin strategisen yhteistyön vahvistuminen ja kehittyminen. Tässä suhteessa on olennaista korostaa, että sekä Kiinalla että Venäjälla on aina ollut merkittävät roolit ryhmän sisäisessä dynamiikassa: Kiina on ryhmän selvästi taloudellisesti ja poliittisesti vaikutusvaltaisin jäsenmaa, ja Venäjä on puolestaan panostanut aktiivisesti ryhmän kautta edistettäviin taloushankkeisiin. Kiinalle monet BRICSin kautta edistettävät taloushankkeet linkittyvät laajemmin sen omiin strategisiin suurvaltaintresseihin, joita se edistää pääasiassa kansallisten hankkeidensa kuten Vyö ja tie -aloitteen kautta. Venäjän BRICS-politiikan keskiössä on sen sijaan sen pyrkimys kehittää länsimaista riippumattomia taloudellisia rakenteita, kuten vaihtoehtoisia maksujärjestelmiä, joiden avulla se pyrkii vähentämään länsimaiden asettamien pakotteiden vaikutuksia. Valtioiden poliittinen johto hyöytyy ryhmästä myös diplomaattisena kanavana: yhteistyön kautta ne pystyvät vahvistamaan strategista kuvaa maastaan globaalin etelän kumppanina ja kansainvälisen yhteistyön edistäjänä.

Vaikka Venäjän ja Kiinan pitkän aikavälin visiot kansainvälisen järjestyksen tulevaisuudesta poikkeavat toisistaan ja Kiina on Venäjään nähden taloudellisesti ja geopoliittisesti vahvemmassa asemassa, maat pyrkivät nykyisin aikaisempaa vahvemmin tiivistämään strategista yhteistyötään kasvattaakseen asemaansa globaalissa valtakamppailussa. Tässä suhteessa BRICS-kehikko voi ainakin jossain määrin tarjota yhden täydentävän alustan autoritaaristen maiden välisen yhteistyön edistämiselle, mistä tammikuussa järjestetty merisotaharjoitus on yksi tuore esimerkki. 

BRICS-ryhmän tulevaisuus voi lopulta riippua siitä, kuinka halukkaita ja kykeneviä sen demokraattisemmat jäsenmaat ovat tasapainottamaan Kiinan ja Venäjän vaikutusvaltaa ja tavoitteiden asettelua tässä intressipohjaisessa yhteistyömuodossa. Strateginen katse on kuitenkin syytä ulottaa myös pelilaudan toiselle puolelle: voisivatko EU- ja Nato-maat omilla valinnoillaan tarjota BRICS-ryhmän avainasemassa oleville demokraattisemmille jäsenmaille taloudellisesti ja poliittisesti houkuttelevampia kumppanuuksia ja siten vaikuttaa siihen, mihin suuntaan ryhmän kehitys muodostuu? On aika luopua ajattelutavasta, jossa nykyisten globaalin hallinnan rakenteiden uudistamista vastustetaan, ja aktiivisemmin tunnustaa, että kilpailu kansainvälisistä kumppanuuksista edellyttää valmiutta uudistaa nykyisiä toimintatapoja aikaisempaa oikeudenmukaisemmaksi.