Brasilia on vahvistanut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjuvaa lainsäädäntöään jo kahden vuosikymmenen ajan. Silti tuhannet naiset joutuvat vuosittain lähisuhdeväkivallan uhreiksi. Ongelma ei kuitenkaan välttämättä ole lain puutteissa, vaan yhteiskunnallisissa asenteissa ja viranomaisten kyvyssä taata naisille todellista turvallisuutta.

Toukokuussa vuonna 1983 brasilialainen farmaseutti Maria da Penha Maia Fernandes oli nukkumassa kotonaan, kun hän heräsi yhtäkkiä kovaan pamaukseen ja voimakkaaseen kipuun selässään. Marian mies, joka oli ollut väkivaltainen häntä ja heidän yhteisiä lapsiaan kohtaan jo aiemmin, oli yrittänyt tappaa Marian ampumalla häntä selkään. Maria halvaantui hyökkäyksessä, joka ei jäänyt viimeiseksi laatuaan, vaan mies yritti tappaa hänet myöhemmin vielä uudestaan samana vuonna sähköiskulla Marian ollessa kylvyssä. Maria selvisi hengissä molemmista hyökkäyksistä ja on tämän jälkeen omistanut elämänsä taistelulle naisten oikeuksien puolesta.

Syyskuussa vuonna 2006 eli yli 20 vuotta murhayritysten jälkeen Brasiliassa astui voimaan Marian mukaan nimetty Maria da Penha -laki, joka vahvisti lähisuhdeväkivaltaa kokevien naisten oikeudellista suojaa Brasiliassa. Se myös muutti tapaa, jolla väkivaltaan voitiin puuttua. Naisten suojelemiseen pyrkivää lainsäädäntöä on sittemmin vahvistettu edelleen useampaan otteeseen. 

Maria da Penha -laki ei ole kuitenkaan täysin onnistunut tehtävässään: Brasiliassa kirjattiin vuonna 2025 ennätykselliset 1568 femisidiä eli naismurhaa. Femisidillä tarkoitetaan naisen surmaamista hänen sukupuolensa vuoksi. Murhien lisäksi Brasilian senaatin tutkimuslaitoksen DataSenadon vuoden 2025 kyselytutkimuksen mukaan jopa 3,7 miljoonaa brasilialaista naista ilmoitti kokeneensa lähisuhdeväkivaltaa tutkimusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Miten tämä voi olla mahdollista maassa, jossa väkivaltaa on pyritty torjumaan vahvalla lainsäädännöllä jo kahden vuosikymmenen ajan?

Lainsäädännöllinen erävoitto

Maria da Penha -lain voimaantulo oli merkittävä voitto Brasilian naisliikkeille, jotka olivat jo pitkään vaatineet lainsäädännön vahvistamista. Ennen vuotta 2006 lähisuhdeväkivaltatapauksia käsiteltiin pääosin Brasilian erityistuomioistuimissa, jotka oli tarkoitettu vähäpätöisempinä pidettyjen rikosten nopeaan käsittelyyn. Tekijä saattoi selvitä esimerkiksi sakolla tai hyväntekeväisyyteen tehdyllä ruokalahjoituksella. Tällainen menettely vahvisti osaltaan käsitystä siitä, ettei kotona tapahtunut väkivalta ollut yhtä vakavaa kuin muu rikollisuus.

Maria da Penhan tapaus ei yksin synnyttänyt uutta lainsäädäntöä, vaan siitä tuli symbolinen esimerkki lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten pitkästä kamppailusta oikeuksiensa puolesta. Myös Maria haki oikeutta itselleen vuosien ajan, mutta kahdesta oikeudenkäynnistä huolimatta hänen miehensä pysyi vapaalla jalalla lähes 19 vuotta. Vuonna 2001 Amerikan valtioiden ihmisoikeuskomissio (IACHR) arvosteli Brasiliaa Marian tapauksen laiminlyönnistä ja puutteellisesta käsittelystä. Sekä kansainvälinen että sisäinen paine edistivät uuden lain syntymistä, jonka presidentti Luiz Inácio Lula da Silva lopulta allekirjoitti vuonna 2006.

Maria da Penha -laki laajensi lähisuhdeväkivallan oikeudellista määrittelyä myös fyysisen väkivallan ulkopuolelle. Se määritti, että rangaistuksia voitaisiin jatkossa antaa myös esimerkiksi henkisestä tai taloudellisesta väkivallasta. Lisäksi se vahvisti naisten oikeudellista suojaa muun muassa mahdollistamalla kiireellisiä suojelutoimia, kuten lähestymiskiellon määräämisen tai pääsyn turvakotiin, ja nopeuttamalla väkivaltaa kokevien naisten pääsyä oikeudellisten ja sosiaalisten palveluiden piiriin. Brasiliaan oli perustettu ensimmäiset naisten kokemaan lähisuhdeväkivaltaan erikoistuneet poliisiasemat jo vuonna 1985, mutta Maria da Penha -lain voimaantulon jälkeen näiden niin sanottujen naisten poliisiasemien määrä kolminkertaistui alle vuodessa. 

Laki teki lähisuhdeväkivallasta aiempaa selvemmin koko yhteiskunnan ja oikeusjärjestelmän vastuulla olevan kysymyksen. Ennen lain voimaantuloa kotona tapahtunutta väkivaltaa pidettiin usein yksityisasiana, eikä sen uhreilla ollut selkeitä väyliä avun hakemiseen. Uusi laki tunnusti aiemmin yhteiskunnassa vähätellyt väkivallan muodot rikoksiksi ja velvoitti viranomaisia puuttumaan niihin aiempaa tehokkaammin. Näin se haastoi käsitystä, jonka mukaan kodin seinien sisällä tapahtuva väkivalta olisi jokaisen oma asia.

Hän, joka rakastaa, ei tapa

Yhteiskunnalliset rakenteet ja asenteet eivät kuitenkaan muutu pelkällä lainsäädännöllä. 

Brasiliassa yhä tänä päivänä vaikuttava machismo korostaa perinteisiä sukupuolirooleja, joissa mies nähdään vahvana perheen päänä ja elättäjänä, kun taas nainen heikompana ja kodista sekä lapsista vastuussa olevana huolehtijana. Machismoon liittyy siis vahvasti seksistinen ajattelutyyli. Tällaiset käsitykset ylläpitävät yhteiskunnassa ajatusta siitä, että miehellä on oikeus kontrolloida kumppaniaan. Brasilialaiset miehet oppivatkin jo nuorina elämään yhteiskunnassa vallitsevien seksististen asenteiden mukaisesti, jolloin niiden muuttaminen myöhemmin on haastavaa.

Yhteiskunnallisiin asenteisiin vaikuttaa merkittävästi yhteiskunnan päättäjien tapa puhua asioista. Jos johtajat käyttävät naisvihamielisiä ilmaisuja, he luovat osaltaan ilmapiiriä, jossa naisiin kohdistuva aggressio ja väkivalta näyttäytyvät hyväksyttävämmiltä. Esimerkiksi Brasilian entinen presidentti Jair Bolsonaro oli tunnettu naisvihamielisistä kommenteistaan, ja vaikka hän ei voi tällä hetkellä asettua ehdolle vaaleissa, hänen ympärilleen rakentunut äärioikeistolainen ideologia, bolsonarismi, on yhä merkittävä poliittinen voima Brasiliassa. Tällä hetkellä sitä edustaa Bolsonaron poika Flávio Bolsonaro, joka pyrki isänsä jalanjäljissä Brasilian presidentiksi lokakuussa 2026 pidetyissä vaaleissa. Hän kuitenkin hävisi niukasti neljännelle presidenttikaudelleen pyrkivälle Lulalle. Vasemmistoa edustava Lula on Bolsonarosta poiketen ollut aiemmilla kausillaan halukas parantamaan naisten oikeuksia ja tuominnut jyrkästi muun muassa femisidit. 

Naisiin kohdistuvan väkivallan oikeutuksella on pitkä historia Brasiliassa. Maassa vallitsi pitkään esimerkiksi käsitys miesten oikeudesta puolustaa omaa kunniaansa, jos hän epäili kumppaninsa olleen uskoton. Tällä käsityksellä oikeutettiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja jopa murhia. Yksi tunnetuimmista kunniamurhatapauksista on Ângela Dinizin murha, jonka jälkeisistä protesteista jäi elämään iskulause “Quem ama não mata” – hän, joka rakastaa, ei tapa. Brasilian korkein oikeus julisti kunnian puolustamiseen vetoamisen perustuslain vastaiseksi vasta vuonna 2023. 

Väkivallan yleisyys Brasiliassa kertoo ongelman syvyydestä. DataSenadon vuonna 2025 toteuttaman kansallisen kyselytutkimuksen mukaan ainakin 27 prosenttia brasilialaisista naisista on kokenut elämänsä aikana miehen tekemää koti- tai perheväkivaltaa. Tarkkaa lukua on mahdotonta tietää, sillä moni naisista ei raportoi kokemaansa väkivaltaa. Syitä tälle on monia, mutta yksi yleisimmistä on se, että moni nainen pelkää väkivallan pahentuvan, jos he jäävät kiinni siitä, että ovat kertoneet asiasta poliisille. 

Väkivalta ei myöskään aina tapahdu suljettujen ovien takana. Brasilian Yleisen turvallisuuden foorumi (FBSP) havaitsi vuoden 2025 tutkimuksessaan, että 91,8 prosenttia väkivaltaa kokeneista naisista koki sitä muiden edessä ja 27 prosenttia koki sitä omien lastensa edessä. Tutkimuksen mukaan väkivaltaa todistaneet lapset ovat alttiimpia sille aikuisinakin joko uhreina tai tekijöinä.

Vaikka lähisuhdeväkivalta ja femisidit koskevat kaikkia naisia, ovat jotkut ihmisryhmät muita alttiimpia joutumaan uhreiksi. Brasiliassa tämä ryhmä on köyhillä alueilla asuvat afro-brasilialaiset naiset. Esimerkiksi vuonna 2023 afro-brasilialainen nainen tuli 1,7 kertaa todennäköisemmin murhatuksi kuin nainen, jolla ei ollut afrikkalaista perimää. Näiden lukujen takana ovat yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja syvälle juurtunut rakenteellinen rasismi, josta afro-brasilialaiset maksavat yhä tänäkin päivänä omalla hengellään.

Laki ei paikkaa resurssien puutetta tai epäluottamusta viranomaisiin

Maria da Penha -laki tarjoaa lähisuhdeväkivaltaan puuttumiseksi keinoja, joita ei kuitenkaan pystytä hyödyntämään yhdenvertaisesti kaikkialla Brasiliassa. Esimerkkinä tästä voidaan pitää Brasilian pienintä osavaltiota Roraimaa, jossa on havaittavissa Human Rights Watchin vuonna 2017 julkaiseman raportin mukaan vakavia puutteita Maria da Penha -lain toimeenpanossa.

Ensinnäkin ilmoituksia lähisuhdeväkivallasta tulee niin paljon, että yli puolet tapauksista ehtivät vanhentua ennen kuin ne saadaan otettua käsittelyyn. Lisäksi raportti nostaa esiin tilanteita, joissa jotkut poliisit eivät ole kirjanneet naisten tekemiä ilmoituksia asianmukaisesti tai suorittaneet kuulusteluja tarpeeksi perusteellisesti. Jotkut poliisiasemat jopa kieltäytyvät kokonaan rekisteröimästä lähisuhdeväkivaltaan liittyviä tapauksia vedoten siihen, että ne tulisi käsitellä naisten poliisiasemalla, jollainen on koko osavaltiossa vain yksi. 

Roraima on havainnollistava esimerkki laajemmasta ongelmasta Brasiliassa. Erityisesti pienemmissä kaupungeissa resursseja lähisuhdeväkivaltatapausten käsittelyyn on vähän ja tapauksia paljon, jolloin moni saattaa jäädä kokonaan ilman apua. Avun piiriin pääseminen ei kuitenkaan aina tarkoita, että olisi turvassa; resurssien vähäisyyden takia esimerkiksi lähestymiskieltoja ei monessa kaupungissa pystytä valvomaan tarpeeksi kattavasti. Naisten poliisiasemat ja muut erityispalvelut ovat lisäksi keskittyneet pääosin suuriin kaupunkeihin, jolloin ne voivat olla vaikeasti saavutettavissa syrjäseuduilla asuville naisille. 

Brasilialaisten luotto viranomaisiin on yleisesti ottaen melko matalalla tasolla, mutta naisten lähisuhdeväkivaltatapauksissa epäluottamus korostuu erityisen selvästi. FBSP:n vuoden 2025 tutkimuksessa noin 58 prosenttia viimeisen 12 kuukauden aikana erittäin vakavaa väkivaltaa kokeneista naisista ei raportoinut kokemuksistaan eteenpäin. Syitä tälle voi toki olla monia, mutta yleisesti ottaen brasilialaisten naisten luottamus viranomaisten kyvykkyyteen rangaista tekijöitä riittävällä tavalla tai riittävän nopeasti ei ole kovin korkealla.

Mitä turvallinen tulevaisuus vaatii?

Maria da Penha -laki on ollut merkittävä askel naisten oikeuksien vahvistamisessa Brasiliassa, eikä sen saavutuksia pidä missään nimessä vähätellä. Lulan voitto lokakuun 2026 presidentinvaaleissa tuntuu jollain tapaa jopa symboliselta, sillä juuri hän allekirjoitti lain vuonna 2006.

Lain kahden vuosikymmenen mittainen historia todistaa kuitenkin, ettei pelkkä sen olemassaolo yksin takaa naisille täyttä turvallisuutta. Jos lain tarjoamia suojelukeinoja ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ei voida toteuttaa kaikkialla resurssipulan vuoksi, jäävät lain vaikutukset monessa osaa maata rajallisiksi. Palveluiden ulottaminen myös pienempiin kaupunkeihin voisi olla askel kohti muutosta.

Naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisy edellyttää Brasiliassa myös suurempaa rakenteellista muutosta, jonka seurauksena kaikki naiset nähtäisiin tasa-arvoisina eikä vastuuta väkivallanteoista tai niiden ehkäisemisestä yritettäisi vierittää uhrin harteille. Tämä vaatisi pitkäjänteistä työtä sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi ja väkivaltaa ylläpitävien asenteiden purkamiseksi esimerkiksi kasvatuksen, koulutuksen ja julkisen keskustelun suunnan muuttamisen keinoin. Mikään naisia suojelemaan suunniteltu laki ei voi toimia täydellä potentiaalillaan ennen kuin yhteiskunnan rakenteet muuttuvat. Yhteiskunta, joka on rakennettu naisvihamielisyyden ja seksismin varaan, ei voi koskaan olla täysin turvallinen naisille.