Sota on rumaa, sota on kaunista. Sota on hirveää, monesti äärettömän turhaa ja joskus elintärkeää. Se on myös ilmiönä aikojen saatossa kirvoittanut taitelijoista ja kirjailijoista lukuisia maalauksia ja lukemattomasti kirjallisuutta, mutta viimeisen sadan vuoden aikana myös suunnattoman määrän elokuvia. Vaikka viime aikoina on suomalaisessa blogosfäärissä taisteltu IR-sotaa eräiden The Ulkopolitistin blogistien ja Suomen Muuttuvien Koordinaattien Hiski Haukkalan välillä, tällä kertaa – kenties rauhansopimuksen ehtojen hioutuessa – voi tyytyä nojatuolisotimiseen ja katsella sota-elokuvia. Foreign Policyn Tom Ricks on tehnyt vastaavan (reaktiona LA Timesin hömelöön listaan), ja löytyypä vastaavantyylinen lista suomalaisestakin blogosfääristä, vaikkakin hieman toiselta kantilta. Tässä postauksessa Ulkopolitistit paljastavat, mitkä sota-elokuvat heitä hätkähdyttävät, viihdyttävät ja liikuttavat. Lista ei toki ole kaikenkattava, mutta tässä joitakin mestariteoksia sodasta, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua:

Ensimmäinen maailmansota

• Kunnian polut (1957). Niitä harvoja sodanvastaisia elokuvia, jotka toimivat myös itsenäisinä taideteoksina. Kubrick kuvaa ranskalaisen komentoketjun ja sen byrokratian aiheuttamaa mielettömyyttä mikroskooppisen tarkasti. Elokuvan esittäminen kiellettiin Ranskassa aina vuoteen 1975 asti, ja mielenkiintoisena historian sivujuonteena Saksan viranomaiset harrastivat eräänlaista ”deutschlandizerungia” siirtämällä elokuvan julkaisua kahdella vuodella välttääkseen välirikkoa Ranskan kanssa.
• Gallipoli (1981). Nuoret australialaiset sotilaat joutuvat Winston Churchillin takia Turkkiin katastrofaalisin seurauksin. Ensimmäisen maailmansodan juoksuhautasota ja sen päättömät hyökkäykset ovat raastavaa katseltavaa. Elokuvassa on myös yksi sotaelokuvahistorian liikuttavimmista loppukohtauksista.

Lisäksi: All Quiet on the Western Front, Black Adderin neljäs tuotantokausi

Toinen maailmansota

• Tuntematon sotilas (1955): Edvin Laineen versio on ainoa oikea ja edelleen on klassinen suomalainen sotaelokuva. Myös kirja on lukemisen arvoinen.
• Tuntemattomat sankarit (1969) Jean-Pierre Melvillen hieno kuvaus Ranskan vastarintaliikkeen toiminnasta Vichyn Ranskassa. Mestariteos, joka kuvaa bellum omniumia ja yleistä toivottomuutta paremmin kuin yksikään muu elokuva. Kehenkään ei voi luottaa, eikä selviytymisestä (niin omasta kuin Ranskan) ole mitään takeita.
• A Bridge Too Far (1977), tahi ”Kuinka ei pitäisi suunnitella operaatiota”.  Elokuva kertoo Market Gardenin epäonnistuneesta operaatiosta sekä pääesikunnan että kentän tasolla. Hyvästä näyttelijäkaartista huolimatta, elokuvan pituus vie pois tarinasta – kolmetuntinen elokuva toimisi lyhyempänäkin.
• Voittamaton ykkönen (1980). Selviytymisen kronololgia, jota kuvataan Big Red One -divisioonaan kuuluvan joukkueen taipaleen kautta. Sotaelokuva, joka tiukkuudessaan saa kaikki muut näyttämään lällykamalta – ko. joukoissa mukana ollut Samuel Fuller tunnetusti ohjasi elokuvan Luger  ja sikari kädessään. ”Sodassa mikään ei ole kunniakasta, paitsi selviytyminen”, Fuller totesi elokuvansa tiimoilta.
• Das Boot (1981): hieno psykologinen henkilökuvaus saksalaisen sukellusveneen miehistöstä. Miljöö toimii äärimmäisen hyvin ja onnistuneesta kokonaisuudesta kertoo kuinka elokuva onnistuu olemaan hyvinkin kiinnostava vaikka elokuvassa lopulta tapahtuu yllättävän vähän.
• Grave of the Fireflies (1988). Traagisessa animaatioelokuvassa kuvataan kahden orvoksi jääneen lapsen elämää sodan runtelemassa Japanissa. Vaikka kyse onkin animaatiosta, ovat päähenkilöt ja miljöö elokuvassa käsinkosketeltavan aidontuntuisia. Saa karpaasinkin kyyneliin.
• Veteen piirretty viiva (1998): James Jonesin romaaniin perustuva, kenties clausewitzilaisin sotaelokuva, joka kuvaa sodankäyntiä ennen muuta ihmisen toimintana. Malick kuvaa runollisin ottein mieletöntä ”lihamyllyä” keskellä kauneinta luontoa Guadalcanalissa.
• Band of Brothers (2001), kuvaa kronologisesti Easy-komppanian matkaa toisessa maailmansodassa D-Daystä toisen maailmansodan loppumiseen Euroopassa. Elokuva keskittyy, hienoista taistelukohtauksista huolimatta, enimmäkseen kuvaamaan komppanjan aseveljien välille syntyneen siteen kuvaamiseen, erityisesti äskettäin menehtyneen Richard ”Dick” Wintersin ja Lewis Nixonin välillä. Stephen Ambrosen kirjaan perustuva minisarja saa Saving Private Ryanin näyttämään lähinnä huonolta b-elokuvalta.

Lisäksi: Patton, Schindler’s List, Empire of the Sun, Defiance, The Bridge on the River Kwai

Kylmä sota

• Tohtori outolempi (1964). Kubrickin mestariteos on veitsenterävä ja hyytävä satiiri kylmästä sodasta ja yltiörationaalisuudesta ydinaseiden maailmassa. Huikea pelon, paranoian ja päättömyyden kuvaus.
• Thirteen Days (2000). Sitä monesti unohtaa, miten lähellä ydinsodan kuilun reunaa koko maailma tanssi Kuuban ohjuskriiisin aikana vuonna 1962. Siinä missä Tohtori Outolempi on kuvitteellinen hahmo, olivat tämän elokuvan osapuolet (jotka eivät lainkaan ymmärtäneet toisiaan) ja valinnat totisinta totta – ja se on pelottava ajatus.
• Sodan oppitunnit (2003). Tämä Errol Morrisin dokumenttielokuva on oikeastaan ”vain” pitkä haastattelu, jossa Robert McNamara, kylmä soturi, kertoo ajastaan Yhdysvaltain puolustusministerinä Kuuban ohjuskriisin ja Vietnamin sodan aikana. McNamara ei virheistään huolimatta elokuvassa juurikaan pyytele anteeksi, mutta havaittavissa on kuitenkin jonkinlaista katumusta. Elokuva paljastaa – niin kuin monella tapaa koko kylmä sota – moraalisesti erittäin harmaita ja vaikeita alueita.

Lisäksi: Charlie Wilson’s War, The Hunt of Red October, On the Beach

Afrikka ja Lähi-Itä

• Ilmestyskirja. Nyt (1979). Coppolan psykedeelinen vista sodasta mielentilana. Karmivuus ja eeppisyys eivät ole koskaan yhdistyneet valkokankaalla tavalla, jolla Coppola sen (Wagnerin ja käsikirjoittaja John Miliuksen suosiollisella avustuksella) välittää kuuluisassa helikopterihyökkäyskohtauksessa.
• Full Metal Jacket (1987). Klassikko, jossa sodan brutaalius todella sekoittaa sotilaiden pään. Anekdoottina mainittakoon, että legendaarista Drill Instructor Hartmania esittää elokuvassa oikeasti kessuna merijalkaväessä palvellut Ronald Lee Ermey.

Lisäksi: Platoon, We Were Soldiers, Good Morning Vietnam

Kylmän sodan jälkeiset konfliktit

• Hotel Rwanda (2004), Ruandan sisällissota: On hyvin hankalaa käsitellä aihetta kuten kansanmurhaa olematta saarnaava tai vähättelevä.  Kaikenkaikkiaan Hotel Rwanda onnistuu käsittelemaan aihetta suhteellisin hyvin, kumpaankaan sortumatta.
• Mark Bowdenin kirjaan perustuva Black Hawk Down (2001) kuvaa hyvin jalkaväkijoukkojen modernin sodankäynnin tämänhetkistä kehityssuuntaa: hyvin (ja kalliisti) koulutetut erikoisjoukot toimivat eksoottisissa paikoissa, tässä tapauksessa Somaliassa, ottaen vastuuta tehtävistä, jotka eivät suoranaisesti heille kuulu. Elokuvan keskittyessä enimmäkseen kuvaamaan erittäin vaikeaa tilannetta eristyksissä olevien erikoisjoukkojen ja somalimilitanttien välillä – kampanjassa, joka oli monella tapaa poliittinen painajainen – elokuva onnistuu kuitenkin myös avaamaan erikoisjoukkojen ainutlaatuista toimintaa, sekä mottoa ”leave no man behind,” jota elokuvan yhden päähahmon, Hootin, lyhyt monologi elokuvan lopussa kuvastaa varsin hyvin.
• Generation Kill (2008) on Evan Wrightin kirjaan perustuva minisarja, joka kertoo BHD:n tapaan yhtälailla vaativan tehtävän eteen joutuvasta, huonosti varustetusta erikoisjoukosta (merijalkaväen tiedustelukomppania) Irakin sodan (2003) alkuhetkinä. Minisarjan keskittyminen kampanjan kuvaamiseen armeijan sisäisen byrokratian ja urakeskeisten upseerien henkilökohtaisten agendojen kautta tekee siitä varsin omalaatuisen, Clausewitzin ”kitkaa” kuvaavan projektin.

Lisäksi: Armadillo, Restrepo

Entä te, arvon lukijat: mitkä tältä listalta puuttuvat klassikot olisivat teidän mielestänne ehdottomasti kuuluneet parhaimpien sotaelokuvien joukkoon? Lisää ehdotuksesi alle!