(Huomioithan, että tämä artikkeli on 12 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

EMU, Eurooppa ja maksutaseongelma(t) – plus ça change

Jussi Schuman | 06.06.2012

Toissa viikolla kävimme läpi Kreikan sisäpoliittista tilannetta eurokriisin tiimoilta. Vaikka Kreikan harjoittama talouspolitiikka ja siitä annettu data ovat olleetkin ongelmallisia, olisi aivan liian yksinkertaista tuomita eurokriisi yhden maan syyksi, vaikka yrittäjiä löytyykin. Koska talous- ja rahaliiton rooli euron kriisissä jäi vähemmälle huomiolle, ruodimme sitä tässä artikkelissa. Mikä eurojärjestelmässä sitten oikein mättää ja miksi yhteisen valuutan kriisi jatkuu jo kolmatta vuotta?

Yhteisen eurooppalaisen valuutan historia on ennen muuta poliittinen, jos kohta ei kuitenkaan tyystin vailla taloudellisia ulottuvuuksia. Rahaliitto nähtiin paitsi integraatiota syventävänä, yhteisten sisämarkkinoiden loogisena jatkeena, myös vastauksena Eurooppaa aina Bretton Woodsin hajoamisesta asti kohdanneelle rahapolitiikan koordinaatio-ongelmalle. Vuodesta 1979 korvikkeena toiminut Euroopan valuuttajärjestelmä hajosi alkuperäisessä muodossaan niin ikään omaan mahdottomuuteensa kun nk. musta keskiviikko ja Iso-Briannian sekä muiden maiden eroaminen osoitti valuuttakurssijärjestelmän heikkoudet ja markkinoiden kyvyn horjuuttaa järjestelmään sitoutuneita kansantalouksia pakottamalla ne ulos järjestelmästä.  Tapahtumilla oli suurempi vaikutus päättäjien ajatteluun kuin silloisella taloustieteellä, jolle eväitä antoi etenkin Robert Mundellin[1] tunnetuksi tekemän optimaalisen valutta-alueen teorian muodossa poliitikkoja skeptisempään tulkintaan. Tiivistettynä Mundellin alkuperäisen ajatuksen mukaan yhtenäisen valuutta-alueen perustamisen ja siihen liittymisen voi miettiä “plussat ja miinukset” –metodilla. Kustannuslaskentaan vaikuttavat parametrit ovat liittyvien talouksien (epä)symmetrisyys suhteessa shokkeihin, joustavuus ja integraatio. Symmetrisyys on tärkeää, jotta koko alueeseen sovellettavalla rahapolitiikalla on myönteinen vaikutus koko alueeseen; sen puutetta voidaan puolestaan paikata joustavilla työmarkkinoilla asymmetristen shokkien puhjetessa. Alueellinen integraatio on puolestaan tärkeää, jotta yhtenäisestä valuutaasta voi ylipäätään syntyä synergiaetua.

Koska euroaluetta on useasti sittemmin tituleerattu alunperin epäsymmetriseksi valuutta-alueeksi, on tässä yhteydessä on syytä ihmetellä erityisesti euroalueen asymmetrioihin ja sen institutionaaliseen kyvyttömyyteen ratkaista siitä johtuvia ongelmia. Pala empiriaa:

Lähde: De Grauwe & Euroopan komissio

Yllä näkyvät käyrät kuvaavat työvoimakustannuksia ja niiden erkaantumista euroalueella. Kuten näemme, on Saksa vuosituhannen vaihteesta lähtien kasvattanut voimakkaasti kilpailukykyään erityisesti suhteessa euroalueen periferian maihin. Miksi tämä on ongelmallista rahaliiton kannalta? Ongelmaksi muodostui rahaliiton sisäinen maksutase. Saksan ylijäämäinen maksutase kanavoitui investointeina nyt ongelmissa oleviin euromaihin, joissa paikoin korkeampi inflaatioprosentti söi EKP:n asettamasta nominaalisesta ohjauskorosta tehon pois. Seurauksena oli palkannousupaineita luova talouskupla, joka heikensi ko. maiden kilpailukykyä, luoden taloudellisen oravanpyörän. Koska yhteisellä korkotasolla on ollut näin erilainen vaikutus eri puolilla rahaliittoa, on selvää, että euroalueen taloudet eivät ole olleet tarpeeksi symmetrisiä Mundellin aiemmin mainittuun teoriaan viitaten. Kilpailukyvyn lisääminen periferiamaissa ja maksutaseen tasapainoon saattaminen on nykytilanteessa hyvin ongelmallista. Koska valuutan devalvointi kilpailukyvyn kasvattamiseksi ei ole rahaliitossa vaihtoehto, jää ainoaksi vaihtoehdoksi sisäinen devalvaatio, jota Suomessakin Iiro Viinanen yritti  menestyksettä ajaa läpi 1990-luvun tulevan laman lääkkeksi. Tämä tarkoittaa rahaliiton jäsenen omaehtoista palkka- ja hintatason alentamista, joka taas väistämättä johtaa deflaation kautta lamaan ja budjettialijäämään; velkakirjamarkkinoiden toimijoiden reaktiokta tuskin tarvitsee tässä vaiheessa kovinkaan paljoa arvailla. Koska mitään varsinaista mekanismia maksutaseiden tasapainoon saattamiselle ei ole, on ongelma rakenteellinen. Kasvu- ja vakaussopimuksen jatkeena toimiva Macroeconomic Imbalance Procedure (MIP) näyttäisi keskittyvän ainoastaan maksutaseeltaan alijäämäisten maiden tarkkailuun ja myöhemmin mahdolliseen rankaisuun; ylijäämäiseen maksutaseeseen suhtauminen jää raportissa avoimeksi.

Euron kriisissä on mukana vanhaa uudessa paketissa. Bretton Woods –järjestelmä hajosi tunnetusti globaalien maksutaseongelmien takia aikaansaaden lukuisia maksutasekriisejä Euroopassa. EMU:a edeltänyt Euroopan valuuttajärjestelmä kärsi puolestaan markkinoiden epäluottamuksesta. Euroaluetta näyttäisi riivaavan sekä sisäinen maksutaseongelma että markkinoiden spekulaation/epäluottamuksen synnyttämä koordinaatio-ongelma, joka tekee likviditeettikriisistä solvenssikriisin. Näistä jälkimmäiseen palaamme seuraavassa kirjoituksessa.

Maksutaseongelman korjaaminen on puolestaan yksi niistä haasteista, jotka EMU:n on ratkaistava institutionaalisella tasolla voidakseen jatkaa toimintaansa.

JK. Ulkopolitist suosittelee lämpimästi David Marshin kirjaa “The Euro” kaikille Euroopan yhteisen valuutan historiasta kiinnostuneille. Kirjasta on hiljattain ilmestynyt mutkat ja käänteet viime vuoden kevääseen asti kattava painos.


[1] …jonka Ruotsin pankki sittemmin palkitsi omalla Alfred Nobelin muistolle omistetulla palkinnollaan. Tällä ei ole mitään tekemistä varsinaisten Nobel-palkintojen kanssa, vaikka yhdeksän kertaa kymmenestä näin uutisoidaankin.

 


Kommentit

[...] Saudi-Arabian kannalta on syytä huomioida, että vaikka se yhteisen talousliiton suurimpana äänenkäyttäjänä lisäisi taloudellista vaikutusvaltaansa, on sillä ollut myös huoli (talous)poliittisen itsemääräämisoikeutensa vähenemisestä maan sisäpoliittisen vakauden näkökulmasta. Esimerkiksi Irakin sodan (2003) yhteydessä maa ei antanut Yhdysvaltain operaatiolle julkista tukeaan – toisin kuin Yhdistyneet arabiemiraatit, Qatar, Bahrain ja Kuwait – vaikka kyseessä on Yhdysvaltain tärkein alueellinen liittolainen. Aivan viime aikoina tämä ei kuitenkaan ole estänyt maan pyrkimyksiä muuttaa GCC:n luonnetta kohti poliittista liittoa tai konfederaatiota. Tämä poliittisen integraation hanke on kuitenkin tyssännyt muiden GCC-maiden innottomuuteen, poikkeuksena vain jo ennestään Saudi-Arabiaa lähellä oleva Bahrain. Vaikka arabikevään jälkeen sisäpoliittinen vakaus onkin noussut myös muille alueen maille prioriteetiksi, kuten Bahrain ja nyttemmin myös Kuwait ovat saaneet huomata, eivät nämä ja Irakin luoma ulkoinen uhka ole riittäneet integraatioon asti. Tämä kertoo osaltaan myös entistä huonommista edellytyksistä menetyksekkäälle talousliiton implementoimiselle, jonka menestyminen puolestaan korreloi vahvasti (talous)poliittisen suvereniteetin luovuttamisen kanssa, kuten euroalueen kriisi osoittaa. [...]


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.