[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=d0nERTFo-Sk]

Maailmantalouden saavutettua Lehmanin jälkeisen tilansa, on taloustieteen teoria ja sen kyky selittää talouden liikkeitä ollut laajemman arvionnin ja kritiikin kohteena. Uuden arvioinnin seurauksena jälkikeynesiläisen taloustieteilijä Hyman Minskyn kaltaiset, valtavirran ulkopuolella työskennelleet, akateemikot pääsivät– etenkin Minskyn tapauksessa ansaitusti – parrasvaloihin, formalismiin perustuvan uusklassisen taloustieteen nuollessa haavojaan.

 Syksyn 2008 shokki oli niin suuri, että pian kriisin tapahtumien jälkeen taloustieteellisessa debatissa siirryttiin formalismista alan juurille, poliittiseen taloustieteeseen. Näin ollen oli väistämätöntä, että 20 vuotta haudattuna ollut, Keynesiin ja Hayekiin henkilöitynyt poliittisen taloustieteen suuri debatti par excellence koki jälleennousun. Aloitteellisuutta, ja pyrkimystä tuoda “mestarien” ajatuksia takaisin julkisuuteen, oli molemmilta puolilta. Elämäntyönsä Keynesin elämäkerturina tehnyt Robert Skidelsky julkaisi vuonna 2009 “Keynes: The Return of The Master” –teoksensa, kun taas libertarismiin taipuva EconTalk-podcast tuotti Keynes/Hayek –mittelöstä kaksi pieniksi klassikoiksi muodostunutta musiikkivideoa, joissa molempien herrojen argumentit tuodaan esiin riimittelyn keinoin. Hayekin entinen työnantaja London School of Economics (LSE) on puolestaan viime vuosina järjestänyt muutamankin kyseistä debattia tavalla tai toisella käsitelleen luennon. Kysyntää suurille selityksille (ja niiden väliselle kilpailulle) näyttää siis olevan, ja tähän kysyntään Nicholas Wapshott pyrkiikin vastaamaan vetämällä yhteen Keynes/Hayek –debatin yksien kansien väliin.

Heti alussa käy selväksi Wapshottin kirjan laaja syyni. Kronologisesti etenevä teos käy päähenkilöihin liittyviä tapahtumia läpi niin henkilökohtaisella, poliittisella kuin akateemisella tasolla. Lähestymistapa on ymmärrettävä ja paikoin jopa tarpeellinen, sillä kahden ensin mainitun vaikutus jälkimmäiseen on molempien taloustietelijöiden kohdalla kiistaton. Molempien taustoja yhdisti paitsi akateeminen perhetausta, myös ensimmäisen maailmansodan kauhujen muovaama filosofia. Hayek oli itävalta-unkarilaisena joutunut kokemaan paitsi rintaman kauhut, myös raskaan rauhansopimuksen tuoman yleisen elintason romahtamisen, taloudellisen kaaoksen ja hyperinflaation. Keynes puolestaan taisteli rauhansopimusta tekemässä olleen hallituksensa korkea-arvoisena virkamiehenä barbaarisena pitämiään talousvaatimuksia vastaan, jopa terveytensä kustannuksella. Tämän ansiosta Hayek piti Keynesia suuressa arvossa, mutta opiskeltuaan taloustiedettä Wienin yliopistossa taloustieteen ns. itävaltalaisen koulukunnan yhteydessä, ja toisaalta Keynes alkaessa kehittämään teoriaansa yhä enemmän markkinaregulaation suuntaan, alkoi miesten akateeminen yhteneväisyys rakoilla.

Duon pistävimmät debatit käytiin 1930-luvulla, jonka alussa Hayek palkattiin LSE:hen. Päätöksen eksplisiittisenä tarkoituksena oli asemoida nuorehko yliopisto Cambridgea ja keynesiläisiä vastaan taloustieteellisessa debatissa, missä myöskin onnistuttiin. Juuri 1930-luvulla yhtäältä kirjattiin ylös molempien akateemikkojen tärkein ja hedelmällisin työ taloustieteen teorian saralla ja luotiin toisaalta se dikotomia ko. Suurelle debatille, joka askarruttaa tänäkin päivänä – regulaatio vastaan “vapaat markkinat”. On kuitenkin todettava, että vaikka Wapshott käy paikoin molempien ekonomistien argumentteja kirjan tarkoitukseen nähden melko yksityikohtaisestikin, niin minkäänlaiseksi teorian referenssiteokseksi ei kirjasta kummankaan taloustieteilijän kohdalla ole.

Kirjan suurena puutteena voi pitää sitä, ettei se käsittele juuri lainkaan Hayekin mielenkiintoisinta kontribuutiota taloustieteelle – hintojen roolia informaatiosignaaleina niukkojen resurssien allokoinnissa. Toisaalta Hayekin kritiikkiä formalismia kohtaan (jonka hän nimesi scientismiksi) ei myöskään käsitellä. Jälkimmäinen on sitäkin erikoisempaa, sillä tässä Keynesin ja Hayekin ajattelulla olisi luonnollinen yhtymäkohta. Keynes esittää – osin mentoriltaan Alfred Marshallilta periytyvää – kritiikiä formalismia kohtaan jo teoksessaan Treatise on Probability  ja General Theory –klassikossaan. Näistä ensimmäistä ei käsitellä kirjassa lainkaan, vaikka se muodostaa osin pohjan Keynesin taloustieteelliselle ajattelulle.

 Yleisesti ottaen kirjan tyyli on, kenties Wapshottin toimittajataustasta johtuen, hieman raporttimainen. Analyysiä ei tällaisessa kirjassa kenties teoriatasolla odotakaan, mutta teoksen loppupuolella – joka käsittelee molempien taloustieteiljöiden vaiheittaista suosiota talouspolitiikassa –  ja varsinkin 2008 kriisiä käsittelevässä kappaleessa, liki luetteleva tyyli muodostuu jo rasitteeksi.

On myös selvää että yllä mainittujen puutteiden ohella Wapshottin kirja ei tarjoa varsinaista referenssiteosta Keynes/Hayek –debatista saati, mahtailevasta alaotsikostaan huolimatta, kokonaiskuvaa taloustieteen kehityksestä 1900-luvulla*. Keynes/Hayek onkin parhaimmillaan taustoittaessaan niitä päiväpoliittisia taustoja, jotka vaikuttivat etenkin Keynesin ajatteluun. Puutteistaan huolimatta se on kuitenkin hyvä “primer” aiheesta, tarjoten hyvän johdannon 1900-luvun suureen talouspoliittiseen debattiin.

Ulkopolitist suosittelee aiheen tiimoilta:

Hayek:

Individualism and Economic Order (Univeristy of Chicago, 1948)

The Counter-Revolution of Science (Liberty Fund, 1980)

Keynes:

The General Theory of Employment, Interest and Money (Macmillan, 1936)

Essays in Persuasion (W.W. Norton & Company, 1960)

* Varsinaisesta modernin taloustieteen kehityskaaresta kiinnostuneille voi hyvillä mielin suositella Robert Heilbronerin “The Worldly Philosophers” –klassikkoa sekä Roger Backhousen “Penguin History of Economics” –teosta. Nämä teokset toimivat osaltaan laajalti filosofisella tasolla, formalismista ja teknisemmän tason todistelusta innostuneille on tarjolla Mark Blaugin erinomainen “Economic Theory in Retrospect” –järkäle.