Pitkän ponnistuksen jälkeen Suomen kampanja YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi päättyi häviöön Luxemburgille selvin äänin. Pettymys oli jostain euroviisujen ja jääkiekon maailmanmestaaruustappion välimaastosta – eihän näin pitänyt käydä. Tappio tuli aitona yllätyksenä, sillä jopa kansainvälisesti Suomea pidettiin vahvoilla tätä paikkaa varten. Turvallisuusneuvostokampanjan (YK-TN-kampanja) tulos kuitenkin tulee herättämään kysymyksiä: voittiko Luxemburg vai hävisikö Suomi? Mikä on syy tulokseen?  Miten tämä vaikuttaa Suomen ulkopolitiikkaan?

Ensimmäisen kysymyksen vastaus lienee ääripäiden väliltä.  Luxemburgilla on valtteja – joista suurimmat ovat frankofonisuus ja ensikertalaisuus turvaneuvostossa – joita ei pidä missään nimessä vähätellä etenkään YK-kontekstissa. Liian paljon huomiota ei tule kiinnittää toiseen kierrokseen, sillä viimeinen romahdus on tuttu piirre YK-äänestyksistä: moni maa äänestää ensimmäisen kierroksen jälkeen johtavaa ehdokasta niin, ettei äänestys jatku 2/3 enemmistön puuttuessa (kuten kävi viime vuonna Azerbaidžanille) kahvitauolle pääsemisen nopeuttamiseksi. Ensimmäisen kierroksen tulos – Australia 140, Luxembourg 128, Suomi 108 – on myös paljon tasaisempi, joskin silti pettymyksellinen, kun mitä otsikointi ”rökäletappiosta” antaa ymmärtää. Tästä huolimatta on myös selvää, että Suomen YK-brändi ei myynyt niin hyvin kuin toivottiin ja itse vilpittömästi uskottiin. Tätä heijastaa Martti Ahtisaaren pettymys tuloksiin: hän on henkilökohtaisesti tehnyt paljon kampanjan eteen ja myös Suomikin on korostanut rauhannobelistinsa ansioita suomalaisina ansiona.

TN-äänestyksen tuloksista jää varmasti kalvaamaan Ulkoministeriön keräämä lupausten (165) ja kerrottujen emme-äänestä-teitä (20) määrä. Lupaukset ja etenkin ei-kirjalliset sellaiset toki ovat vain suuntaa-antavia, mutta se kuitenkin herättää kysymyksiä tukijamaiden luotettavuudesta. Salainen äänestystapa estää täyden varmuuden saavuttamisen siitä kuka petti lupauksensa, vaikka YK:n käytäväkeskustelu paljastanee osan ehdokkaista.  Toki Suomi voisi julkaista saamansa kirjalliset lupaukset, mutta tässä reiluuteen nojaavassa naming-and-shaming-linjauksessa ei olisi mitään voitettavaa.

Syiden etsiminen on enemmän masokismia kuin aidosti opettavaista, sillä niistä ei tulla varmuutta saamaan. Oliko ongelma se, että Suomi ei ole yltänyt 0,7% kehitysyhteistyömäärärahoihin? Entä Suomen normaalia alhaisempi osallistuminen YK-rauhanturvaamiseen?  Salamyhkäinen viimeminuutin taktikointi? Ehkä syy onkin, että tarjosimme härskiintynyttä mustikkajauhetta Yleiskokouksen jäsenille? Entäpä viime aikainen EU-änkyröintimme? Äänestyksen tulos korostaa yli kaiken muun YK-diplomatian arvaamattomuutta.

Kiperät kotimaiset jälkilöylyt

Ulkopoliittiselle johdolle tappion karvautta lisää se – normaalisti hieno asia – että YK-TN -hanke nautti aidosti laajaa poliittista suosiota – kuten ulkoministeri Tuomioja korostikin. Päätös jäsenyyden hakemisesta tehtiin Paavo Lipposen toisen hallituksen aikana ja hanketta ovat olleet edistämässä niin sisäisesti kuin keskenään hyvin eriväriset hallitukset.

Tässä valossa tulosten sisäpoliittinen iltalypsy on täysin aiheetonta. Professori Heikki Patomäen pika-arvio ”uskottavuusvajeesta” ei kestä päivänvaloa – absoluuttisesti mitattuna Suomen panos YK-toimintaan on Luxemburgiin verrattuna moninkertainen. Suomen kampanjassa identifioidut ”ongelmat” ovat ideologisia. Patomäen ja muidenkin esille nostama syy on ollut Suomen panostus poispäin kylmän sodan aikaisesta linjauksistaan – joka oli ”kiinnostava ja erikoislaatuinen” Juhana Aunesluoman mukaan.  Jos on ollut jostakin kyse niin pikemminkin siitä, että neutraliteetti on ollut heikkous kampanjoinnissa eikä vahvuus. Yhdysvaltain läheinen liittolainen Australia äänestettiin kirkkaasti läpi ja Suomen päihitti Nato-maa Luxemburg.

Mitäs nyt?

Kampanjan panos on ollut kiistatta arvokasta Suomelle ja tuottaa pitkäaikaista tulosta. Kampanja ei ollut kallis – noin kaksi miljoonaa – mutta on tarjonnut oivan tilaisuuden edistää Suomen ulkopoliittista profiilia jo ennen vaaleja.  Kampanjan aikana Suomi on solminut uusia diplomaattisia suhteita ja luonut uusia kontaktiverkostoja.  Suomi on sponsoroinut useita tärkeitä YK-päätöslauselmia ja aloitteita, kuten YK-rauhanvälitystoiminnan ja naisten roolin vahvistamisessa konfliktin ehkäisyssä – myös kampanjan takia – joiden edistamistä tulee jatkaa. On hyvä, että ulkopoliittinen johto on korostanut jatkuutta Suomen linjassa ja YK-aktiviteetissa. Suomen seuraava YK-TN -yritys sijoittunee 2030-luvulle. Tätä ennen Suomen YK-diplomatian painopisteitä tulee jatkaa ja Suomen ulkopolitiikan asiapainotteisuutta korostaa.