Pimeässä bloggausmenneisyydessäni olen tästä aikaisemminkin valittanut, mutta nostettakoon aihe taas esille: nimittäin Suomen harjoittama asekauppa ja sen etiikka.

Kansan Uutisten nostama uutinen Patrian parhaillaan valmistelemasta asekaupasta Saudi-Arabian kanssa herätti pohtimaan jälleen kerran. Yle kirjoitti aiheesta myös tänään A-studion haastateltua jutussa mainittua Safer Globe Finlandin asevientiasiantuntijaa Jarmo Pykälää .

Kyse on 150 miljoonan euron kranaatinheitinjärjestelmäkaupasta, jota valmistellaan yhdessä Yhdysvaltain kanssa. KU:n mukaan ”Vienti on arvoltaan 2000-luvun suurin suomalainen asekauppa.” Tämä perustuu Safer Globe Finlandin arvioihin.

Kauppa nostaa Pykälän mukaan esiin demokratiavajeen Suomen asevientipolitiikassa. Paitsi, että aseita viedään maihin, joissa hallitus vähät välittää ihmisoikeuksista tai demokratiasta, Suomessa ei myöskään olla pystytty määrittelemään asevientipolitiikkaa, josta oltaisiin käyty julkista keskustelua. Pykälä huomauttaa, että tämä on olennainen osa demokraattista järjestelmää.

Olisi tärkeää, että aseviennistä keskusteltaisiin avoimesti. Nyt niin ei käy, vaan kaupat valmistellaan suljettujen ovien takana pienen piirin kesken. Pykälän mukaan asekauppa oli käytännössä jo sovittu, ennen, kuin siihen oltiin saatu Valtioneuvostolta lupaa.

Patriahan ei ole yksityinen toimija, ja siten vapaa tekemään, mitä huvittaa, vaan Suomen valtio omistaa yhtiöstä 73,2%. Avoin keskustelu Suomen harjoittamasta asekauppapolitiikasta olisi perusteltua.

Kysymys ei tietystikään ole pelkästä eettisestä jeesustelusta, vaan asiasta on olemassa myös lainsäädäntöä, jota Suomi aktiivisesti rikkoo.

Vaikka Saudi-Arabia ei ole YK:n aseviennin kieltolistalla, EU:n aseviennin yhteisen kannan mukaan asekauppoja suunniteltaeessa tulisi huomioida ostajan ihmisoikeustilanne. Saudi-Arabiaa on kritisoitu laajasti sen epädemokraattisuudesta ja surkeasta ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.

Kyseinen asekauppa ei ole myöskään ainoa epäilyttävä liiketoimi, johon Suomi on sotkeutunut.

EU:n säädöstö kieltää myös asekaupan sotaa käyvien maiden kanssa, mutta Suomi on merkittävä kauppakumppani Israelin kanssa. Asevienti Israeliin itseasiassa myös kasvoi Gazan sodan jälkeen. ICADH Finland on kritisoinut Suomea aiheesta, ja vetoomuksessaan vuodelta 2010 järjestö toivoi asekaupan jäädyttämistä.

Suomi on vienyt aseita myös esimerkiksi Egyptiin, huolimatta rauhanjärjestöjen vastustuksesta.
Safer Globe Finlandin taustapaperissa (2010) Jarmo Pykälä huomioi oikeutetusti, että harjoitettu asekauppapolitiikka asettaa Suomen koko virallisen ihmisoikeus- ja ulkopolitiikan kyseenalaiseen valoon.
Herääkin kysymys, mitä seuraava hallitus aikoo asialle tehdä.Vastuulliseksi kansainväliseksi toiminnaksi Suomen asekaupan tilaa voi tuskin kuvailla. Aihe onkin kirvoittanut jo nokittelun ulkoministeri Alexander Stubbin ja Erkki Tuomiojan välillä. Tuomiojan ulkoministerikaudella kun asekauppaa käytiin Stubbin mukaan merkittävästi, vaikka Tuomioja kautensa jälkeen allekirjoitti ICADHin vetoomuksen.

Stubb unohti mainita, ettei ulkoministeri päätä asekaupoista yksin, vaan esimerkiksi puolustusministerilläkin on asiaan sanottavansa.

Halosen vähättely esimerkiksi Israelin asekauppojen laajuudesta tuskin menee läpi enää monelle. Rahaa se on 170 miljoonaakin.

Nyt olisi uudella hallituksella tuhannen taalan paikka toimia vastuullisesti. Rauhan suurvallaksi kun ei julistauduta, se nimike pitää ansaita.

Asekauppa toivottavasti nousee ulkopolitiikassakin keskustelun kärkeen.

PS. A-Studion aihetta käsittelevä pätkä on Ylen Areenassa nähtävissä: http://areena.yle.fi/video/1306350234308