Kuva: بدر الإسلام / Wikimedia Commons.

Mitä pitäisi tehdä Syyriasta ja Irakista palaaville, jihadistiryhmien riveissä taistelleille vierastaistelijoille? Tämä kysymys on viime aikoina saanut enemmän huomiota julkisessa keskustelussa, ja siihen ovat ottaneet kantaa monet päätöksentekijät. Presidentti Niinistökin on osallistunut keskusteluun toteamalla, että ”[s]ilmittömään väkivaltaan jossain muualla syyllistyneiden tulo takaisin [Suomeen] on otettava vakavasti ja pohdittava, mitä se suomalaisille tarkoittaa.” Kysymys – mitä vierastaistelijoiden virta Syyriaan suomalaisille tarkoittaa – on äärimmäisen tärkeä, kuten on myös se, miten vierastaistelijailmiöön erityisesti globaalin jihadismin kontekstissa tulisi reagoida.

Erityisesti kysymys siitä, pitäisikö konfliktialueella jihadistiryhmien riveissä taistelleiden vierastaistelijoiden paluu estää, on ollut näkyvästi esillä. Maahantulokieltoa ovat julkisesti kannattaneet esimerkiksi perussuomalaisista Mika Raatikainen ja Simon Elo, KD Nuoret, sekä kokoomuksen Petri Sarvamaa. Myös sisäasiainministeriössä selvitetään, voidaanko konfliktialueelta palaavien maahantulo estää.

Kysymys on vähintäänkin ymmärrettävä. Jihadistiryhmien riveissä aseelliseen toimintaan osallistuneet, radikaalin liikehdinnän pariin jäävät vierastaistelijat voivat palattuaan uhata Suomea monilla tavoin, esimerkiksi suorittamalla terrori-iskuja, sekä pyrkimällä radikalisoimaan tai rekrytoimaan muita radikaalin toiminnan pariin. Näitä uhkia ei tule ylenkatsoa, mutta samalla on tärkeää tunnustaa, että julkiseen tietoon nojaten uhkan konkretisoitumisen todennäköisyyttä on äärimmäisen vaikea arvioida johtuen tiedonpuutteesta. Suomessa – toisin kuin monissa muissa Länsi-Euroopan maissa – taistelijoiden profiileja, taustoja, motiiveja ja radikalisoitumisprosesseja on käsitelty julkisuudessa erittäin rajallisesti.

Tiedonpuute vierastaistelijailmiöstä, taistelijoiden virrasta Suomesta Syyriaan sekä sen syistä on, osittain tarpeettomasti, vaikeuttanut julkista debattia. On tärkeää selventää, että Suomesta Syyriaan tai Irakiin matkanneet – tai konfliktialueelta palaavat – eivät ole homogeeninen joukko radikalisoituneita jihadisteja (toisin kuin esimerkiksi tässä taannoisessa CNN:n artikkelissa väitettiin), vaan mukaan mahtuu monenlaisia yksilöitä, jotka ovat lähteneet erinäisistä syistä, sekä toimineet maassa erilaisissa rooleissa. Taistelijan tai tukijan ominaisuuksissa jihadistiryhmiin liittyneet vapaaehtoiset ja vierastaistelijat ovat luonnollisesti ensisijainen huolenaihe – niin turvallisuusviranomaisille, lainsäätäjille kuin laajemmallekin yleisölle

Osa palanneista (ja tulevista palaajista) saattaa hyvinkin olla jihadistiryhmän aseelliseen toimintaan osallistuneita tai jopa jihadistisen liikehdinnän pariin jääneitä vierastaistelijoita. Ilmiötä länsimaisessa kontekstissa käsitelleen tutkimuksen mukaan terrorismiin ennemmin tai myöhemmin osallistuvat ovat pieni vähemmistö palaajien keskuudessa, mutta akateemista tutkimusta siitä, kuinka moni pyrkii palattuaan joko radikalisoimaan tai rekrytoimaan ei juuri ole. Syyrian tapauksessa uhkat ovat luonnollisesti spekulatiivisia, eikä tilastollisesta analyysistä ei voi päätellä juuri Suomeen kohdistuvaa uhkaa – tämä vaatii konkreettista tietoa yksittäisistä palaajista. Jihadistiryhmien riveissä taistelleiden palaavien vierastaistelijoiden kohoavan määrän takia Suojelupoliisi on kuitenkin nostanut uhka-arvioita aiemmin tänä vuonna.

Suomen kaltaisessa valtiossa, jossa ilmiöllä on globaalin jihadismin (onneksi!) varsin lyhyt historia, mutta jossa resurssit ilmiön ja sen manifestoitumisten rajoittamiseksi ovat rajoitetut, on äärimmäisen tärkeää pyrkiä mahdollisimman tehokkaasti rajoittamaan tämän uhkan manifestoitumista sekä kasvua tulevaisuudessa. Mutta onko maahantulokielto oikea keino?

Argumentit puolesta

Globaalin jihadismin kontekstissa vierastaistelijat ovat länsimaille haitallinen ja turvallisuutta heikentävä ilmiö. Tällaisiin ryhmiin liittyvät henkilöt viestittävät teoillaan valmiuttaan edistää näitä arvoja sekä niihin pohjautuvaa poliittista agendaa väkivaltaisen toiminnan kautta (pahimmillaan jopa konfliktialueen ulkopuoliseen siviiliväestöön kohdistettuna), vahvistavat länsimaita vihollisinaan pitäviä jihadistiryhmiä, sekä pitkittävät globaalin jihadismin aatteen ja sosiaalisen liikkeen elinkaarta. Valitettavasti tällaisilla vierastaistelijoilla on keskeinen rooli esimerkiksi jihadistisen terrorismin historiassa Euroopassa. Mikäli vierastaistelijoita ei fyysisesti päästetä takaisin, eivät he pysty omalla toiminnallaan aiheuttamaan välitöntä turvallisuusuhkaa esimerkiksi toteuttamalla terrori-iskua, radikalisoimalla lähipiiriään, tai toteuttamalla muuta ääriliikehdintää tukevaa toimintaa, koska he sijaitsevat fyysisesti muualla.

Ottaen huomioon Suomen tämänhetkisen terrorismilainsäädännön ongelmat (joista yhdestä on kirjoittanut muun muassa Martin Scheinin), ajatus mahdollisesti vaarallisten taistelijoiden rajaamiseksi Suomen ulkopuolelle on yhä houkuttelevampi erityisesti lyhyen aikavälin keinona. Kun ”terrorismilakeja” kirjoitettiin 2000-luvun alussa (ja päivitettiin muutamaa vuotta myöhemmin), ei vierastaistelijailmiö ollut juuri havaittavissa Suomen muslimiyhteisössä. Yllättävää ei siis olekaan, että Suomen lainsäädäntö ei nykyisessä muodossaan anna turvallisuusviranomaisille riittäviä keinoja ehkäistä vierastaistelijavirtaa konfliktialueelle, tai sen mahdollisia seurauksia. Terrorismia ja sotarikoksia harjoitteiden tapauksissa konkreettisena ongelmana lienee erityisesti mahdollisten tulevien esitutkintojen ja oikeudenkäyntien todistustaakka, sillä konfliktialueella tapahtunutta toimintaa, joka voi olla merkki yksittäisten vierastaistelijoiden mahdollisesta vaarallisuudesta, on äärimmäisen vaikea selvittää tai todentaa kotimaisten viranomaisten toimesta.

Maahantulokielto lienee myös keino, joka nauttii laajaa kannatusta suomalaisten keskuudessa. Jihadistiryhmään liittymällä ja sen aseelliseen toimintaan osallistumalla länsimaista lähtenyt vierastaistelija edistää ideologiaa ja maailmankatsomusta, jotka voidaan nähdä arvoiltaan länsimaisiin yhteiskuntiin kuulumattomina. Ottaen huomioon palaavien vierastaistelijoiden potentiaalisen uhkan, jihadistiryhmien toiminnan (esim. sotarikoksien ja terrorismin muodossa) konfliktialueella, sekä jihadistiryhmään liittymisen selkeän ristiriidan länsimaisten arvojen kanssa, on ymmärrettävää miksi vierastaistelijoiden paluu herättää huolta ja vastustusta.

Tosin ennen kun rajat voidaan ”laittaa kiinni” palaavilta vierastaistelijoita, tämän pitää olla laillisesti mahdollista. Ehdotus maahantulokiellon käytöstä ei ole vailla meriittejään, mutta ihmelääkkeenä sitä ei tule pitää. Ehdotuksessa on myös monta ongelmaa.

Argumentit vastaan

Palaavien vierastaistelijoiden ”patoaminen” Suomen rajojen ulkopuolelle voidaan kyseenalaistaa tehokkaana terrorismin vastaisen toiminnan keinona. Ensiksi, turvallisuusviranomaisten on erittäin vaikea todentaa palaavien vierastaistelijoiden mahdolliset terroristiset aikeet. Maahantulokieltojen käyttö voi pahimmillaan muuttua ”syyllistämiseksi assosiaatiolla”. Tämä on omiaan luomaan lisää jännitteitä Suomessa muslimiyhteisön sisällä sekä muslimiyhteisön ja viranomaisten välillä, ja siitä voi pahimmillaan muodostua kotoperäistä radikalismia ruokkiva rakenteellinen tekijä ja/tai voimakas symboli, jota jo radikalisoituneet, Suomessa sijaitsevat henkilöt voivat hyväksikäyttää. Tämän mahdollisuutta vähentääkseen viranomaiset joutuisivat todennäköisesti käyttämään maahantulokieltoja ainoastaan niissä tapauksissa, joissa todistusaineisto on riittävä – mahdollisia rikoksia konfliktialueella (puhumattakaan yksittäisten vierastaistelijoiden aikeista!) on kuitenkin haastavaa todistaa. Tosin sellaisissa tapauksissa missä todisteita on riittävästi, prosessin olisi myös oltava avoin. Vierastaistelijoihin liittyvissä tapauksissa on jo havaittavissa, kuinka juridisiin prosesseihin liittyvä tiedon salassapito voi luoda epäluottamusta viranomaisia kohtaan osissa muslimiyhteisöä, huolimatta käytössä olevasta todistusaineistosta. Tällaiset tapaukset tulevat todennäköisesti myös jatkossa synnyttämään vastaavia reaktiota, huolimatta siitä onko niiden taustalla esimerkiksi muslimiyhteisön aito huolestuneisuus tai radikalisoituneiden henkilöiden kyyninen tilanteen hyväksikäyttö ja pelonlietsonta.

Toiseksi, vaikka vierastaistelijan maahantulokielto tarkoittaa, ettei hän fyysisesti pysty toteuttamaan terrori-iskuja Suomessa, se ei ota huomioon että ulkomailta käsin vierastaistelijat pystyvät suunnittelemaan sekä tukemaan terrori-iskuja (joiden toteutus jää kuitenkin toisen osapuolen harteille), yllyttämään alkuperämaansa radikalisoituneita sunnimuslimeita terrori-iskuihin, sekä mahdollisesti rekrytoimaan paikallisia tai Suomesta toteuttajan iskulle internetin sekä sosiaalisen median välityksellä. Mikäli tällaista toimintaa tapahtuu, kotimaisten turvallisuusviranomaisten on vaikeampi puuttua siihen kuin kotimaassa, erityisesti mikäli toimintaa pyritään harjoittamaan konfliktialueelta käsin. Suomen tapauksessa on useita esimerkkejä siitä, kuinka konfliktialueelle jo matkanneet yksilöt ovat julkisesti pyrkineet rohkaisemaan muita suomalaisia lähtemään sosiaalisen median välityksellä. Vaikka sosiaalisen median merkitystä on helppo yliarvioida, sen kehityksen myötä terroristisia aikeita omaavien henkilöiden fyysisellä sijainnilla ei ole enää niin paljon merkitystä kuin aiemmin terrorismin uhkan estämisessä.

Kolmanneksi, maahantulokielto vaikeuttaa erityisesti katumapäälle tulleiden vierastaistelijoiden erkaantumista jihadistisesta ääriliikehdinnästä. On liioittelevaa sanoa, että maahantulokiellot pakottavat vierastaistelijat jäämään jihadistisen liikehdinnän pariin – radikaalista liikehdinnästä luopuneet vierastaistelijat voivat esimerkiksi jäädä konfliktialueelle konfliktin päätyttyä tai asettautua kolmanteen maahan – mutta maahantulokiellot korottavat katumapäälle tulleiden vierastaistelijoiden kynnystä irtaantua jihadistisista ryhmistä. Juuri tällaisiin henkilöihin kyetään vaikuttamaan suurimmalla todennäköisyydellä vaikuttamaan erilaisten deradikalisaatio- ja exit-ohjelmien kautta (joskin tämäkin keino on kaukana ihmelääkkeestä). Mikäli paluu ei ole vaihtoehto, monet sitoutumistaan empivät vierastaistelijat päätyvät suuremmalla todennäköisyydellä jäämään jihadistiryhmien riveihin.

Lopuksi

Selvää on, että Suomen terrorismilainsäädäntö tarvitsee päivitystä Syyriaan kohdistuneen vierastaistelijavirran seurauksena. Vaikka Syyriaan ja Irakiin suuntautuneen vierastaistelijavirran määrällistä toisintoa tuskin nähdään ainakaan lähitulevaisuudessa, ilmiö on yleistymässä Suomessakin. Ottaen huomioon, että monissa muissa maissa pohditaan maahantulokieltojen käyttöä, ei sitä automaattisesti tulisi rajata Suomen vaihtoehtojen ulkopuolelle. Ihmelääkettä maahantulokielloista ei kuitenkaan vierastaistelijailmiöön saa. Maahantulokiellon mahdollisella käytöllä on selkeitä ongelmia, joka parhaimmillaankin tarkoittaa että sitä tulisi soveltaa vain äärimmäisissä tapauksissa. Näissä tapauksissa uhka sekä siihen liittyvä todistusaineisto pitäisi kuitenkin pystyä mahdollisimman avoimesti kommunikoimaan laajemmalle yleisölle – ja erityisesti muslimiyhteisölle – kotoperäisen radikalisoitumisen yleistymisen välttämiseksi. Vaikka suomalaisten keskuudessa maahantulokielto saattaa nauttia laajaa kannatusta, tulisi ottaa huomioon että terrorismin ja väkivaltaisen ekstremismin vastaisen toiminnan tarkoitus ei tulisi olla vierastaistelijoiden kollektiivinen rankaisu vääränlaisista arvoista, valinnoista tai toiminnasta vaan Suomen valtioon, yhteiskuntaan ja maamme kansalaisiin kohdistuvien uhkien ja riskien minimointi. Ei ole täysin selvää, onko maahantulokielto tätä tavoitetta silmällä pitäen optimaalinen vaihtoehto.