”Oikeus on toteutunut”, julisti presidentti Barack Obama alle vuorokausi Osama bin Ladenin kuoleman jälkeen. Länsivaltojen johtajat YK:n turvallisuusneuvostoa ja EU:n komissiota myöten kiittelivät bin Ladenin tappamista. ”Tämä uutinen otetaan ilolla vastaan Britanniassa — tämä on suuri askel eteenpäin”, hehkutti Iso-Britannian pääministeri David Cameron. Kuvat Times Squarella sekä Washington, D.C:ssä juhlivista väkijoukoista pyörivät tv-kanavilla ja verkossa. 

Euforia vaikutti aluksi läpäisemättömältä. Etiikan esiinmarssia sai odottaa lähes viikon: ensin vaativat vastauksia YK:n erikoisraportoijat Schein ja Heyns. Sitten lausuntojaan pyörsi liittokansleri Angela Merkel (hän ei ollutkaan ”iloinen”, ainoastaan ”helpottunut”). Kyyninen tarkastelija voisi nähdä bin Ladenin kuolemaa juhlistavissa väkijoukoissa yhtäläisyyksiä Pakistanissa palaviin Amerikanlippuhin syyskuussa 2001. Jopa riippumattoman katselijan pitäisi raapia päätään: onko tämä oikeutta?

On tavallaan helppo ymmärtää lännen kollektiivista helpotuksen huokausta. Osama bin Ladenin kuolema oli kieltämättä voitto terrorisminvastaiselle taistelulle, ja ehdottomasti Yhdysvaltojen etujen mukaista. Oikeudenkäynti bin Ladenia vastaan olisi todennäköisesti ollut pitkittynyt farssi, jossa häntä ei olisi välttämättä edesi saatu vastuuseen syyskuun 11. päivän terrori-iskuista (FBI:n sivuilla hänet oli etsintäkuulutettu vuoden 1998 iskuista Tansaniassa ja Keniassa). Ei ole siis vaikea nähdä miksi mielipidemittausten kanssa painiva presidentti Barack Obama halusi Yhdysvaltojen ykkösvihollisen elämän päättyvän näin.

Kansainväliselle oikeudenmukaisuudelle Osama bin Ladenin kuolema on kuitenkin kirvelevä tappio. Aseistamattoman, vanhan miehen tappaminen poliittisista syistä käy vastoin länsimaisen oikeusvaltion perusteita ja murentaa kansainvälistä järjestystä. Terrorisminvastaisen sodan vuosikymmenen aikan Yhdysvallat on kerta toisensa jälkeen tulkinnut kansainvälistä lakia omien etujensa mukaan, viis veisannut siitä tai salannut rikkomuksensa. Osama bin Laden oli massamurhaaja ja rikollinen, muttei sotilas. Rynnäkkökiväärin laukauksen sijasta hänen tuomionsa olisi siis pitänyt määrätä nuijan kalahdus.

Kyse ei tässä ole suoranaisesti Osama bin Ladenin oikeuksista, vaan kansainvälistä oikeudenmukaisuudesta. Ei ole kenenkään etujen mukaista, että luovutaan niistä periaatteista jotka pitävät koko järjestelmän kasassa. Poliittiset murhat eivät voi olla osa legitiimiä poliittista prosessia, eivätkä ne tule konflikteja ratkaisemaan. Norsunluurannikon entinen presidentti Gbagbo vangittiin viime kuussa ranskalaisten erikoisjoukkojen toimesta, mutta vaikuttaa siltä, ettei NATO olisi suomassa Libyan presidentti Gaddafille samaa ylellisyyttä (nähtäväksi jää, saako Gaddafin käsiinsä ensin kansainvälinen rikostuomioistuin ICC vai NATO). Poliittisten johtajien, terroristien ja kansainvälisten rikollisten – valtion vihollisten – tappaminen tai kiduttaminen saattaa vaikuttaa helpolta ratkaisulta väkivallan kitkemiseksi, mutta tosiasiassa se edistää sitä. Väkivallan kierre ei ole ainoastaan filosofinen käsite, vaan todellisten toimijoiden ja syy-seuraussuhteiden summa.

Realpolitik-koulukunnan tosiuskovaisten mielestä vahvoilla ei ole varaa moraalisuuteen, vaikka tosiasiassa logiikka toimii päinvastaisesti. Käyttämällä eettisesti kyseenalaisia keinoja, valtiot alentuvat vihollistensa tasolle ja heikentävät järjestystä ja itse luomiensa sääntöjen arvovaltaa. Kansainvälinen yhteisö ei ole – eikä sen tulisi olla – hierarkian puutteesta huolimatta kaoottinen anarkia, jossa voimapolitiikka marssii normien yli vahvemman oikeudella. Jääkin nähtäväksi muodostuuko Osama bin Ladenin taposta oikeuttava ennakkopäätös vai varoittava esimerkki omankädenoikeuden ongelmallisuudesta.