The Ulkopolitistin kirjeenvaihtajalle tarjoutui hiljan mahdollisuus vierailla Kazakstanissa. Keskellä aroa sijaitseva pääkaupunki Astana, entinen Akmola/Tselinograd, on esimerkki siitä, mitä kaikkea saa ostettua jos takapihalta paljastuvatkin maailman yhdenneksitoista suurimmat öljyvarat.

Päätös siirtää Kazakstanin pääkaupunki Astanaan tehtiin vähän yli kymmenen vuotta sitten. Silloin kaupunki oli vielä nopeasti ruostuva neuvostokaupunki. Päätöksen seurauksena vanhojen kaupunginosien viereen rakennettiin suurella rahamäärällä mahtipontinen ”uusi kaupunki” jonne ministeriöt ja maan hallinto siirrettiin.

Nykypäivänä koko alue on täynnä uusia (ja vielä) kiiltäviä moderneja ja arkkitektuurisesti kiinnostavia rakennuksia, joista osasta on kiittäminen Sir Norman Fosteria. Tämä Astanan uusi kaupunki on varsin kiinnostava esimerkki poliittisesta arkkitehtuurista, jossa rakennuksilla on oma symbolinen arvonsa. Tämä itsessään ei ole kovin poikkeuksellista – näinhän on myös Washington D.C.:ssa tai Pekingissä – mutta ilmiön skaala on Astanassa on varsin vaikuttava.  Normaalia on, että mikäli poliittinen symboliikka on esillä niin se keskittyy henkilö- ja/tai asevoimakulttiin. Kazakstanissa keskiössä on itsenäisyyden jälkeinen varauden narratiivi.

Siinä kun Kazakkien sosialistinen neuvostotasavalta oli tunnettu ydinkokeista ja gulageista nyky-Kazakstan toivoo niittävänsä mainetta  vakaudesta ja varaudesta.  Astana on tämän maallistuma.

Uuden kaupungin henkinen keskipiste on Bayterek. Tämä näkötorni, jonka ulkomuoto on viittaus Kazakstanilaiseen myyttiin elämän puusta ja onnellisuuden kultaisesta munasta, on Astanan ja Kazakstanin perisymboli.  Kazakkien renesanssi onkin oleellinen osa itsenäisyyden narratiivia: juuripa siksi Bayterekin lähettyville on hämmentävästi ripoteltu muita kazakstanilaisia kansallissymboleita, kuten jurttia, painijoita, peuroja ja muuta aroelämän merkkejä (ks. kuvan alaosa).

Kultainen pallo tarjoaa ainutlaatuisen näkymän kaupungista, mutta tämä torni tarjoaa myös selvän vision siitä, ketä onkaan kiittäminen maan menestyksestä: luonnonvaroja ja presidenttiä.

Bayterekiltä alkaa massiivinen kilometreja pitkä bulevardi sekä itään että länteen. Kummallakin puolella bulevardia on ministeriötä (puolutus- ja ulkoasianministeriöt ovat aivan Bayterekin vieressä) ja muita tärkeitä rakennuksia, kuten hallituspuolue Nur Otanin toimisto.

Yhdessä päässä bulevardia komeilee kansallisen öljy- ja maakaasujätin KazMunayGasin edustava pytinki. Takana on Khan Shatyrin ostoskeskus/jäätelötötterö, Dubaita mukaileva kapitalisti-konsumeristin paratiisi. Khan Shatryrin, KazMunayGazin ja muiden rakennusten koko yhdistettynä viisikastaisten teiden määrään on totaalisen absurdia. Astana on Helsinkiä pienempi. Kehäteissäkään ei ole viittä kaistaa. Heti Khan Shatyrin jälkeen alkaa aro.

Toisin sanoen Bayterekistä – eli kazakkikansan keskiöstä – katsoen  kapitalismi ja luonnonvarat ovat nostaneet maan nykyaikaan aron tyhjyydestä.

Mutta eihän tämä olisi itsestään toteutunut. Kansan ruoriin tarvitaan pätevä ruorimies.

Toisessa päädyssä bulevardia on presidentinlinna – jonka vieressä ja sopivasti toimistorakennuksien varjossa ovat sekä ylempi että alempi edustajahuone. Niitä, joille presidentin keskeinen rooli ei vielä tullut riittävän selväksi, muistutetaan asiasta myös Bayterekissa. Sieltä nimittäin löytyy kultainen presidentin käden painauma. Sama painauma löytyy jokaisesta Kazakhstanin setelistä. Tämän kunnian hän on ansainnut olemalla maan ensimmäinen presidentti – hänen seuraajilleen samaa kunniaa ei ole näemmä tiedossa.

On turha kuvitellakaan, että tästä aukiosta tulisi Kairon Tahrir-aukion kaltainen kansallisen vallankumouksen keskipiste: aukio on käsittämättömän suuri, tyhjä ja tarkoin vartioitu (perspektiiviä saa kuvan alakulmassa olevasta vartijasta). Muutenkin koko alue on aavemaisen tyhjä – arkipäivänä kaduilla kävellessään kirjeenvaihtajamme näki vain kadunlakaisijoita ja edellä mainittuja turvamiehiä kaduilla. Asukkaita ei tunnu olevan riittävästi kaupungissa, joka on täynnä rakenteilla olevia kerrostaloja.

Nyt presidentinlinnan takana on pelkkää aroa, mutta vuoteen 2030 menessä tämän kohdan on suunniteltu olevan Astanan keskipiste. Maalla selvästi riittää kunnianhimoa – ja maakaasua.