Eräs Ulkopolitistin nettikirjeenvaihtajista törmäsi hiljattain Rauhanpuolustajien vuonna 2003 kustantamaan pamflettiin ’51 hyvää syytä sanoa Natolle kiitos ei’. Tämä hiomattoman timantin ja Pandoran lippaan retorisesti viihdyttävä ja sisällöllisesti ajatuksiaherättävä amalgaami piristää kummasti niin tylsää työpäivää kuin mökkireissuakin. Ulkopolitist keräsi muutamat viihdyttävimmät argumenteista.

Argumentti 27. Samaistuisimme Itä-Euroopan entisiin sosialistimaihin

Näillä (Varsovan liiton ja Neuvostoliiton jäsenvaltioilla) mailla on aivan toisenlainen lähihistoria kuin Suomella, joka onnistui kylmän sodan aikana säilyttämään itsenäisyytensä ja yhteiskuntajärjestelmänsä eikä koskaan ollut Varsovan liiton jäsen. Jos lähdemme nyt kolkuttelemaan Naton ovia, samaistumme nimenomaan näihin maihin. Jos sen sijaan pysymme liittoutumattomana, samaistumme sellaisiin maihin kuin Ruotsi, Itävalta ja Irlanti – demokraattisiin länsimaihin, jotka pitävät kiinni liittoutumattomuudestaan.

Näin Viron uudelleen itsenäistymisen 20-vuotispäivän tienoilla on perin hienoa lukea entisten sosialistimaiden ja demokraattisten länsimaiden käsitteiden polarisoinnista. Eihän Suomella toki ole mitään syytä samaistua niihen naapurivaltioihin, jotka miehitettiin toisen maailmansodan aikana kun meillä kävi parempi tuuri (kiitos hyvien ja luottamuksellisten idänsuhteiden, kuten selviää Argumentista 13sta). Erityisesti Itävallan oli aika helppo pitää kiinni puolueettomuudestaan, jonka voittajavaltiot säätivät osaksi maan perustuslakia, verrattuna maantieteellisesti vähemmän onnekkaisiin valtioihin, jotka jäivät rautaesiripun toiselle puolelle.

Argumentti 42. Naton aseet ovat uhka maailmanrauhalle

On itsestään selvää, että sotilaallisen hyökkäyskapasiteetin ylläpitäminen – aina ydinaseita myöten – ei ainakaan edistä pyrkimyksiä konfliktien rauhanomaiseen ratkaisemiseen. Puolustuksellisen armeijan ylläpitäminen on sekä moraalisesti että kansainvälisoikeudellisesti huomattavasti hyväksyttävämpää kuin hyökkäystoimiin valmistautuminen.

Jukka Tarkka ihmetteli Helsingin Sanomien kolumnissa 27.5.1982 sitä ’Vastustaako rauhanliike jokaista pommia vai vain joka toista?’ Vaikka onneksi valtavan paljon on muuttunut maailmassa, jotain pysyvää, tuttua ja turvallista vaikuttaa sentään olevan jäljellä. Onneksi kirjoittaja on keskittynyt olennaiseen, eli nimenomaan Naton aseiden uhalle maailmanrauhalle. Vaurastuvan Kiinan sosialistiset rauhanaseet tai toipuvan Venäjän suvereenin demokratian itsepuolustuskoneisto eivät toki samanlaista huolta vaadi. Toki vuonna 2003 Yhdysvallat ryhtyi valtavan kalliiseen ja strategisesti turhaan Irakin sotaan, mutta olisi hienoa ollut lukea miten puolustusbudjettia pienentävien eurooppalaisten valtioiden kansoittama liittokunta tähän oikeastaan liittyi.

Argumentti 12. Suomella ja Natolla ei ole yhteisiä arvoja

(…) vertailukohdaksi lienee perusteltua valita ne arvot, joita Yhdysvaltain nykyinen hallitus edustaa. Suomen ja Yhdysvaltojen yhteisiksi arvoiksi on mainittu muun muassa ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltion periaatteet. Kuitenkin vain toisessa näistä maista jaetaan alaikäisille kuolemantuomioita, vain toisessa voidaan valita presidentiksi vähemmän ääniä saanut ehdokas ja vain toinen ei ole hyväksynyt kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamista.

Lienee selvää että kansainvälisen järjestön arvopohjaa kannattaa sen peruskirjan sijasta arvioida isoimman jäsenvaltion päivänpoliittisella tilanteella. Onhan myös perin epädemokraattista ja oikeusvaltioperiaatteen vastaista jos Yhdysvallat ei liity Rooman sopimukseen ICC:n perustamisesta, jos enemmistö Senaatista sitä vastustaa. Samaten valitsijamiesvaalien suhteen. Argumentti 12. tuo sentään esiin tahallisesti tai tahattomasti mielenkiintoisen kysymyksen ihmisoikeuksien (oikeus elämään) ja demokratian suhteesta, mutta vaikea nähdä miten se liittyy Natoon ja turvallisuuspolitiikkaan. Onneksi sentään Yhdistyneissä kansakuntien turvaneuvoston kaikki pysyvät jäsenet ovat sitoutuneet ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion periaatteisiin mukaanlukien kuolemantuomiot.

Argumentti 29. Joutuisimme vastuuseen myös muusta 
kuin omasta puolustuksestamme, tai kuten kirjoittajat asian ilmaisivat ’Nato vie kalapuikot kouluista’

Vastuun kantaminen oman maan lisäksi yli kahdenkymmenen muun maan puolustamisesta olisi raskas taakka, josta koituisi myös taloudellisia kustannuksia. Näin olisi varsinkin, jos jouduttaisiin tilanteeseen, jossa viides artikla todella otetaan käyttöön. Naton uudet tehtävät kaukana Suomesta, mahdollisesti Naton omienkin rajojen ulkopuolella, voivat niin ikään osoittautua taloudelliseksi rasitteeksi. 

Validi argumentti; sotilaallisen tai muun avun lähettäminen maamme rajojen ulkopuolelle on kallista ja toisin sanoen pois ekstra-kalapuikoista. Saman tien voisi sotilaallisen kriisinhallinnan lisäksi ohjata myös kehitysyhteistyömäärärahat aitosuomalaisimpiin projekteihin. Ja onhan Suomen jäsenyys kansainvälisissä järjestöissä, kuten YK:ssa tai EU:ssa, muutenkin ’raskas taakka, josta koituu myös taloudellisia kustannuksia’.

Argumentti 10. Naton tuleva rooli on hämärän peitossa

Emme tiedä kehittyykö Nato kohti yleiseurooppalaista turvallisuusjärjestöä vai tuleeko siitä maailmanpoliisi, aggressiivinen hyökkääjä tai Euroopan kansojen varalle tarkoitettu kurinpitojoukko. – – Liittyminen järjestöön, jonka tulevaisuus on näin epävarma, olisi hyppy tuntemattomaan.

Vastaavaa asiantuntevaa spekulaatiota YK:sta ja sen sisarjärjestöstä Illuminatista, ja niiden kehityksestä löytää netistä hyvin. Kyllä, Albrightin asiantuntijaryhmän lausunnosta vesitetty ympäripyöreä uusi strateginen konsepti antaa suuret mahdollisuudet spekulaatiolle. Onneksi toisten kansainvälisten organisaatioiden kuten Europaan unionin tulevaisuus oli päivänselvä vuonna 1995 ja nyt 2011, joten niihin pystyy liittymään ja pysymään jäsenenä.

Teoksen esipuheessa kerrotaan pamfletin nimen olevan peräisin Javier Solanan ja muiden Espanjan sosialistien kirjaideasta 1980-luvulta, joka ei koskaan toteutunut. Kirjoittajat lupaavat etteivät syö sanojaan myöhemmin ja ryhdy ulkoministerikauden jälkeen Naton pääsihteeriksi. Kuitenkin lienee hyvä muistaa ajatus erään toisen ulkoministerin, Erkki Tuomiojan, 1970-luvun kirjoitelmasta ’Tahditon rauhanmarssi’: ’Mielipiteitä voi ja pitää muuttaa, vaan tyhmä pysyy niissä ehdottomana’. Antakaamme 2003 kirjoitetun teoksen kirjoittajille siis ’benefit of the doubt’. Sillä välin voi toki myös tutustua asialliseen keskusteluun Nato-jäsenyyden hyvistä ja huonoista puolista, jota on myös tässä blogissa harrastettu.