Kuin taivaalta laskeutuva kohtalon koura, iskeytyi Jemenin hiekkaan yhtäkkiä sarja Hellfire-ohjuksia. Kaikki muuttui tomuksi silmänräpäyksessä. Ääntä nopeammin kulkevat ohjukset eivät olleet päästäneet pihaustakaan ennen tuhoa. Ainoastaan taivaalla näkyvä piste oli hetkiä aiemmin varoittanut Toyotalla pakenevia miehiä vaarasta. Kaksi Predatoria jatkoi lentoaan kilometrien korkeudessa, ja niin päättyi Anwar al-Awlakin, Samir Khanin sekä neljän muun militantin tarina.

Viime perjantaina nähtiin uusin jakso terrorisminvastaisessa sodassa, kun kaksi Yhdysvaltojen miehittämätöntä lennokkia onnistui tappamaan Anwar al-Awlakin seurueineen Jemenissä. Al-Awlakin rooli Arabian niemimaan Al-Qaidan (AQAP) jäsenenä oli vähintäänkin merkittävä, ja internet-jihadistina sitäkin suurempi. Samir Khan puolestaan toimitti AQAPin englanninkielistä Inspire-lehteä. Näiden jihadistien merkitystä Al-Qaidalle puidaan The Ulkopolitistissa vielä myöhemmin tällä viikolla, mutta tänään tartutaan toiseen vähintäänkin yhtä mielenkiintoiseen aiheeseen, nimittäin miehittämättömien lennokkien osuuteen modernissa sodankäynnissä.

Pitkän kantaman aseet toki olleet osa sodankäyntiä jo pitkään. Keihäät, jouset ja lingot olivat merkittävä etu taisteluissa miekkoja, kirveitä ja nuijia vastaan, mutteivät korvanneet niitä. Keskiaikaiset tykit ja katapultit puolestaan olivat kömpelöitä, mutta kykenivät aiheuttamaan tuhoa pitkän matkan päästä. Napoleonin sodissa, 1800-luvulla, käytettiin ensimmäistä kertaa kenttätykistöä – asetta, joka aiheutti eniten kuolemia sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa (Stalin kutsui tykkiä “Sodan Jumalaksi”). Myös ilmavoimien merkitys kasvoi räjähdysmaisesti 1900-luvulla, puhumattakaan pitkän kantaman ohjuksista aina Saksan V2-raketeista mannertenvälisiin ydinohjuksiin.

Kasvoton uhka taivaalta on siis ollut sotilaiden ja siviilien pelko jo vuosisatojen ajan, eikä lennokeissa tässä mielessä ole mitään uutta. Ne kuitenkin edustavat viimeisintä merkkipaalua sotateknologian kehityskaaressa, nimittäin robottien esiinmarssia. Koskaan aikaisemmin ei ole tuhoa pystytty kylvämään sellaisella tarkkuudella ja kantamalla kuin nyt. Al-Awlakin surmannutta Predator-lennokkia ohjattiin todennäköisesti jostain päin Yhdysvaltoja, kenties Virginian Langleysta – yli 11 000 kilometrin päästä. Lennokkia ohjannut ilmavoimien lentäjä heräsi aamulla kotoaan Virginiasta, matkusti junalla töihin sotimaan ja palasi illalla kotiin perheensä luokse. Itse lennokki kykenee toimimaan yli tuhannen kilometrin säteellä ja ampumaan tappavalla tarkkuudella kahdeksan kilometrin päästä.

Tulevaisuudessa nämä robotit tulevat tarvitsemaan ihmistä yhä vähemmän, ja tulevat toimimaan nykyistä automaattisemmin ja autonomisemmin. Miehittämätön sota on riskitöntä, eikä kaipaa rohkeutta, uhrauksia tai verta. Rauta ei kärsi, se vain maksaa. Länsi pyrkii taistelemaan sotiaan humaanimmin poistamalla ihmisen sodasta, tekemällä ihmisen tarpeettomaksi. Lännen vihollisilla ei toki ole tätä ylellisyyttä, he joutuvat yhä ihmisinä kantamaan sodan taakan vaikka taistelevatkin kasvotonta vihollista vastaan. Afghanistanilainen ystäväni kertoi modernin sodankäynnin olevan Talebanin puolesta taisteleville Pashtu-heimolaisille täysin käsittämätöntä ja jopa pelkurimaista.

Herääkin sarja strategisia ja eettisiä kysymyksiä. Ensinnäkin, voiko sotaa voittaa ilman ihmistä? Vai onko voittaminen edes ylipäänsä mahdollista modernissa sodankäynnissä? Konflikti Afghanistanissa ja sota terrorismia vastaan ovat luonteeltaan niin epämääräisiä, että on vaikeaa kuvitella miltä voitto edes näyttäisi. Vaikuttaakin siltä, että riskiyhteiskunta tuottaa sotia joita voi ainoastaan hallita, ei voittaa. Toiseksi, onko tämänkaltainen sota oikein – voiko sotaa taistella oikeudenmukaisesti ilman ihmistä? Vaikuttaa siltä, että teknologia mahdollistaa sodankäynnin, joka ei vaadi Länneltä lainkaan uhrauksia – mutta kenties sitäkin suurempia uhrauksia niiltä kansoilta, joiden muassa sotaa taistellaan. P.W. Singer on huolissaan (katso oheinen video) siitä, että sotaa voi nykyään Länsimaissa seurata kotisohvaltaan pop-musiikin tahdissa popcornin parissa (war porn). Paljon suurempi huoli saattaa kuitenkin olla, että ihmiset ovat kotisohvillaan pop-musiikin ja popcornin parissa mutta tuskin tietävät mitään sodista joita heidän nimissään taistellaan toisella puolella maailmaa.

Maailman on takuuvarmasti parempi paikka ilman al-Awlakia, mutta hänen kuolemansa on vain yksi kohtaus huomattavasti mutkikkaammassa, eettisesti vaikeammassa modernin sodankäynnin näytelmässä. Teknologinen kehitys saa ennennäkemättömiä muotoja ennennäkemättömällä vauhdilla, emmekä me oikein vaikuta tietävän sen seurauksia. Jo Clausewitz kuitenkin sanoi, että taistellakseen sotaa täytyy sodan luonne kyetä ymmärtämään.

Tätä kirjoitusta innoitti mm. Professori Christopher Cokerin luento sodankäynnin luonteesta. Kannattaa tutustua Coker teoksiin aiheesta, mm. War in an Age of Risk sekä Humane Warfare.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=M1pr683SYFk]