Tunnetun aforismin mukaan mikään ei ole niin pysyvää kuin väliaikainen. Yli 30 vuotta Libanonissa toiminut YK:n ”väliaikainen” rauhanturvaoperaatio Unifil näyttää vahvistavan väitteen paikkansapitävyyden. Unifil perustettiin vuonna 1978 rauhoittamaan Israelin ja Libanonin välinen raja-alue Israelin ensimmäisen invaasion jäljiltä. Sen jälkeen on toinenkin Israelin invaasio ja raja-alueen miehitys vuosina 1982 – 2000 sekä Israelin ja Hizbollahin välinen sota vuonna 2006. Etelä-Libanonin konflikti on muuttanut muotoaan, mutta se jatkuu yhä, ja sen perimmäiset syyt ovat edelleen olemassa. Sama pätee Unifiliin, jonka riveihin Suomikin on lähettämässä sotilaitaan – jo kolmannen kerran. Miksi kansainvälisen yhteisön vuosikymmeniä kestänyt, merkittävä rauhanturvapanos Etelä-Libanoniin on tuottanut näin vaatimattomia tuloksia?

Konfliktin keskiössä on ristiriita Israelin ja Etelä-Libanonista käsin toimivien Israelin vihollisten (ennen palestiinalaiset, nyt Syyrian ja Iranin tukema Hizbollah) välillä. Vaikka Unifilin tehtävä on rajattu Etelä-Libanoniin, alueen konfliktia ei kuitenkaan voida ratkaista Etelä-Libanonissa. Ratkaisu riippuu Lähi-idän konfliktin isommasta kokonaisuudesta. Sen ainesosia ovat Libanonin sisäinen valtakamppailu Hizbollahin ja eri ryhmittymien välillä sekä jatkuva Israelin ja Syyrian välinen konflikti Israelin miehittämistä Golanin kukkuloista.

Unifil on aina ollut mahdottoman tehtävän edessä. Se kykenee kyllä aika ajoin rauhoittamaan raja-aluetta mandaattinsa mukaisesti, mutta ei voi mitään sille laajemmalle konfliktille joka sen ympärillä koko ajan kytee. Aina kun konflikti on leimahtanut avoimeksi sodaksi, Unifil on ollut voimaton. Kun ei ole toimivaa rauhanprosessia, jota Unifil voisi edistää, Unifilistä on tullut operaatio, jonka tosiasiallisena tehtävänä on kulloinkin vallitsevan tilanteen pitäminen ennallaan, jolle ”no news is good news.” Tämän työn arvoa ei silti pidä vähätellä. Unifilistä on vuosien mittaan tullut ennustettava osa Etelä-Libanonin konfliktin kokonaiskuvaa. Unifilin läsnäolosta ei pidä sen paremmin Hizbollah kuin Israelkaan, mutta kumpikin on siihen tottunut ja sen poisvetämisellä olisi kiistatta raja-alueen haurasta vakautta, saati paikallista talouselämää, horjuttavia vaikutuksia.

Unifilin passiivista roolia on useasti yritetty useasti muuttaa. Viimeisin ja vakavin yritys tässä suhteessa tehtiin heti vuoden 2006 kesäsodan jälkeen. Länsivaltojen aloitteesta YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Unifiille uuden mandaatin, joka sallii laajemman voimankäytön ja jossa otetaan ensi kertaa poliittista kantaa yhtä osapuolta vastaan: ongelmaksi osoitetaan Hizbollahin aseet etelässä ja niiden riisuminen asetetaan operaation keskeiseksi tavoitteeksi. Unifil kytkettiin näin osaksi lännen yleistä Libanonin-politiikkaa, jossa etusijalla ovat länsimielisten libanonilaisten (maaliskuun 14. –liittouma) sekä länsimielisen pääministeri Haririn salamurhaa tutkivan YK:n erikoistuomioistuimen tukeminen.

Uusi mandaatti on kuitenkin monella tavalla ongelmallinen. Israelin armeija ei onnistunut riisumaan Hizbollahia aseista vuoden 2006 sodassa. On näin ollen epätodennäköistä, että Unifil kykenisi pääsemään samaan tavoitteeseen rauhanomaisin keinoin. Asettamalla Unifilille tälläisen tavoitteen turvallisuusneuvosto itse asiassa siirsi Unifilin toiminnan painopistettä perinteisestä rauhanturvausta, jossa keskeistä on puolueettomuus ja kaikkien osapuolten suostumus, kohti rauhaan pakottamista. Tämä jäi kuitenkin teoreettiseksi pohdiskelusksi. Libanonin länsimielinen hallitus kieltäytyi heti toteuttamasta aseistariisuntaa – peläten avointa sisällissotaa. Vuodesta 2008 lähtien Hizbollah on itse istunut Libanonin hallituksessa, joten on varmaa, että Libanonin kanta ei muutu. Turvallisuusneuvosto on joutunut antamaan periksi. Käytännössä, uusi vahvempi mandaatti ei ole muuttanut vallitsevaa tilannetta. Unifil on vaihvihkaa palautunut vanhaan roolinsa raja-alueen valvojana. Hizbollah on madaltanut profiiliaan etelässä, mutta se on yhä aseissa ja aseistautuu lisää. Myös Israel pitää ruudin kuivana.

Unifiliä on kuvailtu ”ansalangaksi”: sotatoimet raja-aluella koskisivat heti Unifiliä voisivat sitä kautta johtaa kansainvälisiin vastatoimiin. Tässä mielessä Unifil on kansainvälisen yhteistön – ja 2006 sodan jälkeen – varsinkin länsivaltojen Libanon-politiikan symboli. Ansalangaksi Unifil on kuitenkin kovin suuri ja kallis: operaatiossa palvelee yli 10 000 sotilasta ja sen vuosittainen budjetti 500.000.000 dollarin paikkeilla. Ansalanka ei näy liioin laukeavan kovin helposti. Suurena operaationa Unifil näkyy pienessä Etelä-Libanonissa. Varsinkin länsimaalaisista rauhanturvaajista tulee helposti iskujen kohde – kuten heinäkuinen isku ranskalaisia rauhanturvaajia vastaan osoittaa. Ansalankaa nakertaa myös se, että jotkin Unifiliin joukkoja luovuttaneet maat ovat uhanneet vetäytymisellä jos niiden sotilaat joutuvat iskun kohteeksi. Tämä on huolestuttavaa, sillä Syyrian epävakauden kasvaessa on entistä todennäköisempää, että epävakaus heijastuu myös Libanonissa.

Parisataa suomalaista rauhanturvaajaa saattaa pian palata Etelä-Libanoniin osaksi tätä kytevän konfliktin ja vahvan mutta suurelta osin toteuttamiskelvottoman mandaatin vyyhteä. Suomen osallistuminen Unifiliin on toki muutakin kuin pyrkimystä auttaa Etelä-Libanonin kriisin selvittelyssä. Se on ennen muuta mielikuvapolitiikkaa, osoitus Suomen pyrkimyksestä tukea nimenomaan YK:n rauhanturvatoimintaa, johon osallistuminen on supistunut rajusti takavuosista. Osallistuminen YK:n rauhanturvatoimintaan on tärkeää, mutta on silti aihetta miettiä, olisiko suomalaisia rauhanturvaajia tarvittu kipeämmin jossakin muussa YK-operaatiossa tai olisiko Suomella muitakin keinoja auttaa Etelä-Libanonissa kuin sotilaat. Valitettavasti kaikki viittaa siihen, että Lähi-idän konflikti jatkuu myös Libanonin suunnalla, eikä Unifil:n rooli Etelä-Libanonissa näin ollen tästä muuksi muutu. Todennäköistä onkin, että muutaman vuoden kuluttua suomalaiset rauhanturvaajat palaavat taas kerran kotiin tästä ”väliaikaisesta” operaatiosta.

Artikkeli julkaistu lyhyemmässä muodossa Helsingin Sanomissa 24.10.2011