Loppuvuodesta 2011 jotain muuttui Venäjällä. Joulukuun 10. päivän mielenosoitus Bolotnaya-aukiolla Moskovassa uutisoitiin kaikilla maanlaajuisilla televisiokanavilla. Vieläpä ilman perinteiseksi muodostunutta kommentaaria siitä kuinka tempaukseen osallistuvat olivat Yhdysvaltain ulkoministeriön ja muiden perivihollisten palkkalistoilla. Myös seuraava huomattavasti suurempi tapahtuma Sakharov-tiellä 24. joulukuuta sallittiin mukisematta. Kesyn duuman symboli, puhemies Boris Gryzlov, on saanut kenkää. Myös harmaa kardinaali, suvereenin demokratian spin-doctor, Vladislav Surkov, on siirtynyt uusiin tehtäviin. Kuitenkaan, kuten Dmitri Kamyshev kirjoittaa (Kommersant Vlast, 19. joulukuuta), tämä ei tarkoita sitä että valtaeliitti olisi valmis oikeasti kuuntelemaan ’suo-opposition’ esittämää kritiikkiä (’bolota’ tarkoittaa suota venäjäksi). Valtiotelevisio raportoi mielenosoituksista yleisenä kritiikkinä ja varoi visusti mainitsemasta sitä että erityisesti pääministeri Vladimir Putinista on muodostunut punainen vaate uudelle poliittisesti aktiiviselle suurten kaupunkien koulutetulle keskiluokalle. Ensimmäistä kertaa kuukausiin, tai peräti vuosiin, illan pääuutislähetyksessä ei mainittu sanallakaan Putinia tai lame duck presidentti Dmitri Medvedevia. Vaikka perinteisesti lähetyksen pääjuttu on esitellyt valtatandemin sen päiväisiä urotekoja kansakunnan suuruuden ja kansan syvien rivien puolesta.

Putin kuuluisasti arvosteli mielenosoittajia perinteisen ’kansanomaisella’ retoriikallaan verraten opposition symboliksi muodostuneita valkoisia nauhoja kondomeihin, 15. joulukuuta pidetyssä tv-klassikoksi muodostuneessa vuosittaisessa kansalaisten kyselytunnissa. Pääministeri myös ilmoitti saaneensa tietoonsa että opiskelijoille oli maksettu taskurahaa tapahtuman organisaattorien taholta ja että jotkut oppositiojohtajat olivat kannustaneet osallistujia huutamalla ’lampaat eteenpäin!’. Mitään oikeita henkilöstövaihdoksia presidentinhallinnossa tai liittovaltion hallituksessa ei ole tapahtunut; vanhoja, koeteltuja ja lojaaleiksi todettuja naamoja on kierrätetty uusiin tehtäviin. Edes vaalivilpin henkilöitymää, vaalilautakunnan puheenjohtaja, Vladimir Churovia ei ole erotettu tehtävästään. Tämä responssi, kuten olemme nähneet, on herättänyt vain lisää närkästystä ja suurempia protesteja. Kuka tahansa joka oli mukana Bolotnaya-aukiolla 10. joulukuuta tiesi, ja pystyi kertomaan tuttavapiirilleen, kuinka kaukana tapahtuneesta todellisuudesta Putinin televisiossa kertoma narratiivi oli.

Mistä tämä tapahtuneen kieltäminen sitten kumpusi? Kamyshev tarjoaa mielenkiintoisen vaihtoehtoisen teorian: Vladimir Putin oikeasti uskoo siihen mitä sanoo. Pääministerin lähipiiri, ne ihmiset joiden kautta hän saa tietoa asioista, kertovat hänelle mitä hän haluaa kuulla. Tämä ulkomaailmalta suljettu todellisuus, rajoittuu fyysisesti Moskovan Valkoiseen taloon, esikaupungissa sijaitsevaan ylelliseen ja aidattuun gosdachaan ja lomanviettoon Mustanmeren rannikon huviloissa. Matkat taittuvat lentäen tai autosaattueessa, joka kirjaimellisesti pysäyttää pääkaupungin liikenteen, kahdesti päivässä. Julkisten esiintymisten yleisö on valikoitu etukäteen. Youtubessa voi nähdä mikä vaikutus Putiniin oli kun tämä Potemkinin kulissi säröili ensimmäisen kerran tämän jouduttua buuauksen kohteeksi nyrkkeilyottelussa. Henkisenä taustana toimii vanhan KGB-upseerin ja tämän saman taustan omaavien tukijoiden ja kollegojen maailmankuva, joka on uhkaavaa nollasummapeliä. Putin näki Dresdenissä 1989 miten vanha vahva regiimi voi sortua päivissä.

2011 duuman vaaleissa mikään ei muuttunut prosessin suhteen; vastuussa olevat virkamiehet järjestivät vaalit ’business as usual’ asenteella. Mikä muuttui oli se että suuri osa kansasta ei enää jaksanut katsoa touhua läpi sormien. Venäläisen ’suvereenin demokratian’ kontekstissa vaalit tarkoittavat massiivista ja läpinäkyvää tuloksen väärentämistä haluttujen numeroiden saavuttamiseksi. Kuitenkaan tämä ei tapahdu ’vallan vertikaalin’ teorian tarkoittamassa hengessä täysin top-down. Johtuen Venäjän hallinnon tehottomuudesta maakuntien satraapeilla on insentiivi väärentää tuloksia stahanovilaisemmiksi oma-aloitteisesti. Käyttäen joskus, kuten olemme nähneet, niin läpinäkyviä metodeja että on vaikea kuvitella että niihin on saatu Moskovasta siunaus. Vladimir Putin varmasti luulee että hän on paljon suositumpi kuin hän todellisuudessa on -ja että Yhtenäinen Venäjä kykenee voittamaan vaalit ilman massiivista vaalivilppiä. Hänen alaisensa kentällä tietävät paremmin ja toimivat jotteivat tuottaisi Moskovalle pettymystä.

Tässä todellisuudessa, Kamyshev jatkaa, vaaleissa väärennettiin alle 0,5% vaalituloksesta, mielenosoituksiin osallistutaan vain CIA:n jakaman rahan toivossa, ja kansa rakastaa palavasti johtajaansa, jolla on kohtalon hänelle antama tehtävä palauttaa Venäjän suuruus. Ja hänen seurueensa joutuu jatkamaan illuusion ylläpitämistä, antaen pomolle vain sellaista tietoa joka on mahdutettavissa tämän maailmankuvan osaksi. Tällä hetkellä suuttuneita ja suivaantuneita kansalaisia on toki vielä selkeä vähemmistö. Mutta suurimman tappionsa näissä vaaleissa Yhtenäinen Venäjä koki juuri hiljaisen enemmistön liittyessä nukkuvien puolueeseen. Ja kun jossain vaiheessa suivaantuneita tulee olemaan enemmän kuin tyytyväisiä, uudelleenvalitun presidentti Putinin joutuessa leikkaamaan sosiaalimenoja Venäjän talouden pysähtyneisyyden jatkuessa, saattaa hyvin olla liian myöhäistä sovittaa enää yhteen nämä kaksi hyvin erilaista todellisuutta.