Pitkään vaikutti siltä, että Kiinan nousu maailmanpolitiikan areenalle tapahtuisi rauhanomaisesti. Vuonna 2003 Kiinan kansantasavallan presidentiksi nousseen Hu Jintaon sisä- ja ulkopoliittista retoriikkaa värittivät puheet “harmoniasta” ja “rauhanomaisesta kasvusta”, eikä Kiinalla vaikuttanut olevan USA:n hegemoniaa haastavia pyrkimyksiä. Viime vuosien aikana Kiinan teot ja retoriikka ovat kuitenkin muuttuneet määrätietoisemmiksi, ja länsimaissa on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota Kiinan rivakasti kasvavaan puolustusbudjettiin. Kysymys lieneekin: mitä Kiinan sotilaallinen vahivistuminen merkitsee maailmanpolitiikan suuntaviivoille, ja tulisiko sen huolestuttaa meitä?

Kiinan sotilaallisesta ja taloudellisesta kasvusta puhuttaessa on yleistä maalailla pelottavia uhkakuvia. The Economist esimerkiksi käsitteli aihetta näyttävässä jutussaan viime viikolla, eikä unohtanut mainita pääkirjoituksessaan, että Kiinan sotavoimien kasvun tahti on “väistämättä” huolestuttavaa. Varmaa onkin, että Kiinan valta alueellisesti ja globaalisti tulee vain kasvamaan seuraavien vuosikymmenten aikana, joka puolestaan vaikuttaa maailmanlaajuiseen valtatasapainoon. Panikoimisen sijaan on kuitenkin tärkeää ymmärtää nämä seuraukset sellaisina kuin ne ovat.

Kiinan vallan kasvu tarkoittaa sitä, että lännen tulee ottaa huomioon Kiinan poliittiset päämäärät ja intressit. Kiinan talouskasvu todennäköisesti hyödyttää myös Yhdysvaltoja sekä muita suurvaltoja, mutta sotilaallisen voiman saralla edistysaskeleet ovat usein ns. nollasummapeliä – valtaa voi hankkia vain toisten toimijoiden kustannuksella. Siinä missä Yhdysvallat NATO-liittolaisineen on voinut toimia melko vapaasti kylmän sodan päättymisen jälkeen, tulee niiden nyt suhtautua vakavemmin Kiinan näkemyksiin maailmanjärjestyksestä. Tästä nähtiin esimakua kun Venäjä ja Kiina torppasivat Syyria-päätöslauselman YK:n turvallisuusneuvostossa helmikuussa. Kiinalla tulee siis olemaan entistä suurempi mahdollisuus käyttää sanavaltaa globaaleissa päätöksentekoelimissä ja puolustaa sille tärkeitä arvoja ja intressejä – kuten suvereniteettiä ja puuttumattomuusperiaatetta.

Muutokset globaalissa valtatasapainossa tapahtuvat kuitenkin varsin hitaasti – useiden vuosikymmenten aikana. On siis tärkeää huomioida, että Kiinan sotilaallisen vallan kasvu vaikuttaa ainakin toistaiseksi pääosin alueelliseen valtatasapainoon. Kiinalla ei tule vielä pitkään aikaan olemaan kapasiteettia voimankäyttöön sen lähialueiden ulkopuolella. Vaikka Kiinan laivastoa uudistetaankin parhaillaan kovaa tahtia, ei sillä ole juurikaan voiman heijastamiskykyä (engl. power projection). Kiinalla on vasta muutama rakenteilla oleva lentotukialus, kun Yhdysvalloilla on 11. Puhe Kiinasta aidosti globaalina asesupervaltana onkin ennenaikaista, vaikka Kiinan kansanrmeijan yli kahden miljoonan sotilaan joukot maailman suurimmat ovatkin. Sapelinkalistelut puolin ja toisin kannattaakin ottaa skeptisesti. Kiinalaiset tietävät tämän, ja he ovatkin tehneet parhaansa kehittääkseen asymmetristä kapasiteettia esimerkiksi kybersodan saralla.

Tämän lisäksi on muistettava, että Kiina tuskin kokee sodan olevan sen intressien mukaista. Siinä missä kylmän sodan vastapuolilla oli lähes olematon määrä kaupallista kanssakäymistä, ovat tämän päivän suurvallat taloudellisesti erittäin riippuvaisia toisistaan. Kiina ja Yhdysvallat käyvät vuosittain kauppaa noin 400 miljardin dollarin arvosta, ja sodalla näiden kahden välillä olisi katastrofaaliset vaikutukset kummankin taloudeen. Kiina on myös varsin riippuvainen esimerkiksi ruuan ja fossiilisten polttoaineiden tuonnista. Kiina on síis toistaiseksi ollut pääosin tyytyväinen pelaamaan kansainvälisten sääntöjen mukaisesti, vaikkei se aina samaa mieltä niistä olisikaan.

Lopuksi on kuitenkin lainattava Otto von Bismarckia (sekä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin lausuntoa): sotilaallisessa valtatasapainossa kaikkein tärkeintä pitkällä tähtäimellä “kyky toimia, eivät tavoitteet”. Tämän ajatuksen ytimessä on oivallus, että intressit – tai ainakin valtion käsitys intresseistä – voivat muuttua. Näin ollen vaikka toimijalla ei olisikaan lähitulevaisuudessa tavoitteena käydä sotaa, tulee siihen varautua koska poliittiset päämäärät voivat muuttua radikaalistikin. On siis liian aikaista sanoa mitään Kiinan poliittisista tavoitteista ensi vuosikymmenillä – varsinkaan kun kommunistisen puolueen vakaus ei aina ole taattua. Yhtä lailla täytyy Kiinan varautua muiden valtojen toimiin niille taloudellisesti elintärkeällä alueella itä- ja kaakkois-Aasiassa. Seuraavien vuosikymmenten globaali turvallisuus riippuukin siitä, miten itä ja länsi osaavat sovittaa yhteen poliittiset tavoitteensa rauhanomaisesti.

Kiitos tarkkasilmäiselle lukijalle, joka bongasi väärät ilmatukialus -luvut, nyt korjattu! (toim huom.)